Maanantaina annoin hänen nukkua pitkään. Valmistin hänelle toiveaamiaisen. Annoin hänen katsella yöpuvussa aamuteeveetä. Aamupäivän kiertelimme kaupungilla, kysyin hänen mielipidettään tärkeissä ostoksissa. Kikatimme yhdessä kaupan ilmoitukselle, jossa luki 'Älä ryttää tölkkejä'. Käväisimme työpaikallani, ja annoin hänen kokeilla jänniä laitteita. Vastailin kärsivällisesti kaikkiin työtäni koskeviin kysymyksiin. ’Miksi valitsit tämän ammatin? Oliko opiskeluaika rankkaa? Mikä työssä on mukavinta, kamalinta?’
Menimme luistelemaan kaupungin satamaan, otimme häpeämättömästi aurinkoa ja jäimme kuuntelemaan vanhaa miestä, joka jaksoi kertoa liikuttavan tarinan sairastumisestaan ja leikkauksestaan. Hymyilimme toisillemme ja otimme toisistamme pelleilykuvia
Valmistimme hänen lempiruokaansa. Annoin hänen pilkkoa ainekset ja kattaa pöydän. Ruoka oli oikeasti hyvää ja kiittelin häntä. Vein hänet kaverin luo, itse odottelin rauhassa kotona. Myöhemmin kyselin kaverin kuulumisia. Juttelimme hänen muistakin kavereistaan. Annoin hänen valvoa myöhään ja lukea sängyssä. Yöllä heräsin ihan vaan johonkin, kävin vessassa, kuuntelin ovella hänen untaan kunnes rauhoituin.
Seuraavana päivänä etsimme vanhat monot ja vintiltä kelvolliset sukset. Nauroimme hullunkurisille, pieneksi käyneille housuille ja pipoille. Hän väsyi hiihtolenkillä, mutta ei yhtään valittanut. Ihailin hänen sisuaan ja ostin hänelle palkaksi kivan jutun, jonka sain vähän halvemmalla, kun olin kerännyt kaupan tarroja. Myöhemmin lepäilimme ja kuuntelimme musiikkia.
Iltapäivällä vein hänet Tampereen junalle. ’Onko sinulla varmasti tarpeeksi evästä. Olisitko halunnut jotain juotavaa? Soita kun olet perillä. Pärjäätkö nyt varmasti? Sano kaikille terveisiä.’ Kamalaa lähettää lapsensa maailmalle. Kerroin jonkun typerän pilan ennen junan tuloa välttääkseni erohetkemme surua ja vilkutin iloisesti mennessäni takaisin autoon. Istuin hetken autossani itkien haikeaa äiti-itkua: oman äidin kaipuuta, äitinä olemisen kaipuuta, lapsesta luopumisen kamaluutta, julman maailman kamaluutta. Hän – aina minulle lapsi. Minä – aina hänelle äiti.
Lapseni on 24 vuotta, palasi Tampereelle opiskelemaan mukanaan se kiva juttu, uusi vedenkeitin.
Menimme luistelemaan kaupungin satamaan, otimme häpeämättömästi aurinkoa ja jäimme kuuntelemaan vanhaa miestä, joka jaksoi kertoa liikuttavan tarinan sairastumisestaan ja leikkauksestaan. Hymyilimme toisillemme ja otimme toisistamme pelleilykuvia
Valmistimme hänen lempiruokaansa. Annoin hänen pilkkoa ainekset ja kattaa pöydän. Ruoka oli oikeasti hyvää ja kiittelin häntä. Vein hänet kaverin luo, itse odottelin rauhassa kotona. Myöhemmin kyselin kaverin kuulumisia. Juttelimme hänen muistakin kavereistaan. Annoin hänen valvoa myöhään ja lukea sängyssä. Yöllä heräsin ihan vaan johonkin, kävin vessassa, kuuntelin ovella hänen untaan kunnes rauhoituin.
Seuraavana päivänä etsimme vanhat monot ja vintiltä kelvolliset sukset. Nauroimme hullunkurisille, pieneksi käyneille housuille ja pipoille. Hän väsyi hiihtolenkillä, mutta ei yhtään valittanut. Ihailin hänen sisuaan ja ostin hänelle palkaksi kivan jutun, jonka sain vähän halvemmalla, kun olin kerännyt kaupan tarroja. Myöhemmin lepäilimme ja kuuntelimme musiikkia.
Iltapäivällä vein hänet Tampereen junalle. ’Onko sinulla varmasti tarpeeksi evästä. Olisitko halunnut jotain juotavaa? Soita kun olet perillä. Pärjäätkö nyt varmasti? Sano kaikille terveisiä.’ Kamalaa lähettää lapsensa maailmalle. Kerroin jonkun typerän pilan ennen junan tuloa välttääkseni erohetkemme surua ja vilkutin iloisesti mennessäni takaisin autoon. Istuin hetken autossani itkien haikeaa äiti-itkua: oman äidin kaipuuta, äitinä olemisen kaipuuta, lapsesta luopumisen kamaluutta, julman maailman kamaluutta. Hän – aina minulle lapsi. Minä – aina hänelle äiti.
Lapseni on 24 vuotta, palasi Tampereelle opiskelemaan mukanaan se kiva juttu, uusi vedenkeitin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipa hauska ja samalla hellyyttävä tarina. Tulin hyvälle mielelle
sinulla on tilaisuus katsella "Gilmoren tyttöjä" sunnuntaisin.Pidätkö? Tämä ei ole mainos, vaan ymmärrän täysin !!!! Huokaisu.... omastakin vanhimmasta tyttärestä vaikea
päästää irti, ja kaksi vielä myöhemmin... iik...
p.s. tirautan joka jaksossa. on se niin liikuttavaa, tuo toimiva äiti-tytär -suhde :)
Olet onnellinen koska sinulla on aidot ja oikeat tunteet lastasi kohtaan. Ajattele niitä äitejä jotka eivät kykene samaan. Keskittyvät vain itseensä eivätkä kykene empatiaan ollenkaan. He ovat suurimmat häviäjät tässä kylmässä maailmassa.
niistä lapsista kantaa huolta, vaikka eivät silmien alla olisikaan. Ehkä kirjoituksessa oli myös hyväsydämistä naureskelua kirjoittajalle itselleen. Hämmästystä siitä miten voikaan itsekin taantua (ajatuksissaan) pikkulapsen huoltajan tunteisiin, vaikka todellisuudessa nauttii aikuisen naisen vapaudesta ja lastensa itsenäisyydestä.