Olen monta kertaa elämässä tupannut itseni sellaiseen työasemaan, etten millään olisi voinut pitää sairaspäiviä enkä lomia - tai nyt ruveta jäämään eläkkeelle.
Tämä siitä syystä, etten ole koskaan delegoinut töitä alaspäin - tai voinut luottaa kehenkään, että ne tulisi hoidettua.
Parista paikasta olen irtisanoutunut tämän takia. Mutta sekin on ollut hirveää. Aina jää sellainen tunne, etteivät ne pärjää, jos lähden.
Onkohan tämä joku fobia tämäkin? Että on niin tarpeellinen ja yksi ja ainut, kuka hommat osaa?
Tämä siitä syystä, etten ole koskaan delegoinut töitä alaspäin - tai voinut luottaa kehenkään, että ne tulisi hoidettua.
Parista paikasta olen irtisanoutunut tämän takia. Mutta sekin on ollut hirveää. Aina jää sellainen tunne, etteivät ne pärjää, jos lähden.
Onkohan tämä joku fobia tämäkin? Että on niin tarpeellinen ja yksi ja ainut, kuka hommat osaa?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kukaan ei ole korvaamaton. Hautuumaat ovat täynnä näitä "korvaamattomia".
On sellainen sananlasku, että sota ei yhtä miestä kaipaa, joten äläpä turhia huolehdi. Maailma on tullut toimeen ennen sinua ja tulee toimeen sinun jälkeesikin.
Lähde vain lomalle tai eläkkeelle aivan hyvällä omalla tunnolla. Unohda työpaikan huolet ja hoivaa itseäsi.
Vastauksestasi päättelen, että olet työskennellyt (toivottavasti et) joko kunnallisella tai valtiollisella sektorilla. Niissä hommissa ei tunnetusti kukaan stressaannu.
Et siis tiedä työn tekemisestä yhtään mitään.
Joopa joo, lähde vaan lomalle - viis siitä miten muut pärjäävät.
Voitko yleensä hyvin?
Olet ehkä hieman ulalla koko jutusta, me ns.tärkeät ja tarpeelliset emme olekkaan ihan sitä, aina tulee nuorempia ja veiterämpiä ihmisiä meidän tilalle, ja ehkä se on ihan oikeinkin, Me poistumme eläkkeelle, ja nuoremmat jatkaa, vai mitä oot mieltä?
niin minäkin,
aina on ollut heikko itseluottamus ja ole sen vuoksi ollut turhan aktiivinen.
mutta ihmettelen toistakin puoltani,
kahdesti otin lopputilin ja hoitelin lapsia (299 päivää) ja 55v pyysin lopputilin ja jäin putkeen.
ajattelin, on lapsillekin paljon kivempi,
kun jää hyvät muistot lapsille,
että sain nauttia elkeestä kuten muutkin yleensä.
ajateleppas tuota,
miltä tuntuu lapsistasi, jos sairastut ja kuolet ja lasten tuttavien vanhemmat vielä elävät.
Kyllä minäkin kelasin useita kertoja,
kun omat vanhemmat elivät vain 85-88 v ikään,
monien vanhemmat elävät kauemmin.
Olivat täysin eläkkeellä vain noin 10 vuotta.
putkeen voi jäädä,eikös siinäkin olla työhakijana koko ajan että saa korvaukset.
En ole koskaan ymmärtänyt tuota putkijuttua,miten se menee.
Jos on ikää riittävästi(nykyään n.57v)niin irtisanoutuu työstään, kärsii 3kk karenssin.
Sen jälkeen hakeutuu työnhakijaksi, mutta
työtä on otettava vastaan, jos sitä tarjotaan.
Useimmiten tämän ikäisiä ei töihin oteta,
monethan ovat jo työrajoitteisia.
ottaa vain lopputilin,
siten 3 kk karenssin jälkeen tulee päivärahaa.
Kaavakkeen joutuu täyttämään, tuohon kaavakkeeseen kysellään vikoja ja puutteita, vaivoja.
minä laitoin ongelmaksi työpaikalla sopeutumiseni,
selkävaivat, sekä yleisen hitauteni.
Lisäksi tuon kaavakkeen voi täyttää niin,
että nimeä ei julkaista,
niin ei tututkaan työnantajat vaivaa,
he jotka voisivat valita omien tietojensa perusteella.
Kerran vuodessa pitää ilmoittautua työvoimatoimistossa,
mutta kyllä ovat siellä ystävällisiä.
60v.saa työttömyyseläkkeen ja saa ansaita sitten taasen vähän jos töitä kaipaa.
Moikka!
Olen putkessa siinä mielessä, että tulin irtisanotuksi 60 v ja tämä ansiosidonnainen päiväraha on n.2,5 vuotta, jotenka n. 63v. pääsen työttömyyseläkkeelle ja se kääntyy automaattisesti ns. oikealle eläkkeelle kun täytän 65v.Elikkä minun kohdallani raha juoksee koko ajan, tekemättä yhtään mitään.Ei ole mitenkään hulppea tili, mutta tulen toimeen kun olen vähän tarkkana, jopa pystyn käymään etelässä kerran vuoteen, jos haluan.Toistaiseksi viihdyn kotona tekemättä yhtään mitään, luen kirjoja ja odotan Formula kauden alkua.
Isäni oli varoittava esimerkki.
Jyyräsi töissä 60:ksi.
Viimeiset vuodet aina pitenevien sairaslomien välissä.
60 > 63:een kitui kotona ennen kuolemaansa.
Tähtäykseni oli palkkatyön lopetus 50:nä.
Yhden työnantajani konkurssi sekoitti aikataulun joka meni pari vuotta pitkäksi.
Sittenkin tein muutaman vuoden kestäneen joustavan vetäytymisen lyhenevien työpätkien ja pitenevien työttömyysjaksojen kautta.
Pienipalkkaisen vaimon ( marketin osa-aikakassa ) etuna on se että ottaessaan omaa lomaa mukaani minun työnhakuretkilleni Espanjaan ja lopettaessaan kanssani samoihin aikoihin työssä käymisen, ei tullut paljoakaan asion menetystä.
Mutta vakavasti ottaen, ratkaisumme ei tapahtunut ainakaan liian aikaisin!
Ainakin toistaiseksi kuntoni ja terveyteni on hyvä eikä rajoita elämisen laatua.
Kierroset ovat tietenkin vähentyneet!
Mitä hittoa ihminen tekisi niillä viimeisillä eläke-euroillaan vähempien loppuvuosiensa aikana????
Mahdat olla työtovereittesi mielestä hankala tyyppi!
Aivan korvaamaton.
äitini opetti, ettei kukaan ole korvaamaton. Hän lähti kerran vuodessa sukuloimaan ja jätti huushollin miehen ja lasten vastuulle. Opin jo pienenä huolehtimaan asioista.
Eipä ole työpaikka mennyt nurin, vaikka lähdin eläkkeelle. Näkyvät nuo lapsetkin tulevan toimeen, vaikka minulla ei heidän arjessaan ole sijaa.
Ihmisellä on oikeus rentoutua ja nauttia elämästä, nyt vaihde vapaalle. Kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, tänään on vielä mahdollisuus.
Joittenkin ihmisten on niin vaikea päästää suitsia käsistään. Elää työn kautta. Pelkää että ei enää arvosteta jos ei ole titteli tai työn antamaa kilpeä. Voi voi kun ihmistä aletaan riisumaan niin sehän se vasta sattuu.
Olet siis suomeksi sanottuna kontrollifriikki. Onhan teitä paljon, jotka ette luota kehenkään. Siksi tulee mieleeni, että onko perimmäinen syy se, että et luota itseesi ollenkaan? Miten olet onnistunut tuollaisen elämänasenteen hankkimaan l. vain sinä osaat ja olet kaikivoipa. Noh, provohan tämä
selvästi on,mutta pilailen kustannuksellasi, kun kerran tyrkytät tätä juttua.
Huomasin, miksi elämänasenne on tämmmöinen. Se johtuu köyhästä lapsuudesta ja nuoruudesta ja vielä pitkän matkaa aikuisenakin olessa.
Vastaus: ei ollut koskaan varaa menettää mitään. Pieni vastoinkäyminen olisi ollut liikaa ja katkaissut kamelin selän. Oli pakko olla kontrollissa.
Meiltä ei käyty sosiaalivirastossa, vaan sinniteltiin omilla köyhyydestä huolimatta. Oma talo oli se kynnys - ja on ihmisillä vieläkin, minkä ohi ei sosiaalivirastolta turvaa tule.
Vastasin tuossa edellä sinulle eli puhuimme kontrollifriikkiydestä. Olen varmaankin saman ikäluokan ihmisiä kuin sinä, olen myös varattomasta perheestä, jossa lapset kasvatettiin hyvin itsenäisiksi. Paapomiseen ei ollut varaa eikä aikaa. Luokalle ei sopinut jäädä, ei saada ehtoja, koulumenestyksen piti olla hyvä ja se oli. Koulun loma-aikoina tehtiin töitä ja rahat annettiin kotiin niin kauan kuin asuin kotona. Ylipäätään piti olla tunnollinen ja kunnollinen ja sulautua seinään mieluummin.
Töihin piti mennä varhain ja jos siinä halusi menestyä, maksaa lisäkoulutukset itse. Tapana oli myös perustaa perhe varhain eli naisen työsarka tuntui joskus loppumattomalta. En silti kantanut työpaikan huolia mukanani. Osasi muut hommat lomani aikana tai eivät, se oli yksi ja sama. Aina ovat asiat työpaikalla hoituneet tavalla tai toisella, olin isommassa tai pienemmässä vastuussa. Tosin olen ollut työntekijänä, en yrittäjänä ja siinä on tietysti eroa, kun omat rahat eivät ole yritytyksessä kiinni...
Niin, en minäkään sosiaalitoimiston asiakkaita ole enkä ole ollut. Köyhän kodin malli on itse asiassa hyvä malli, jos malttaa uskoa siihen, että muutkin jotakin osaavat. Tällaisella taustalla oppii väkisinkin sen, että ilmaisia lounaita ei ole missään eikä koskaan ja että pitää miettiä tarkkaan, paljonko mistäkin maksaa oli kyse aineettomasta tai aineellisesta.
Myöhemmin menin kyllä suureen kunnalliseen laitokseen töihin. Sellaiseen työtahtiin en kuitenkaan oppinut, mikä siellä oli. Kaikki tuntui hirveältä tuhlaukselta. Ja aika kävi pitkäksi. Asenteistani aiheutui monta konfliktia työtovereiden keskuudessa. Enkä ollut ammattiliiton jäsen.
Sitten menin yksityissektorille ja ylenin kyllä asenteitteni ansiosta vastuunalaisiin tehtäviin. Mutten osannut päästää irti koskaan nauttiakseni kuuden viikon lomista. Pidin viikon kerrallaan, eikä sellaisella kerkiä rentoutumaan.
Nytkin tuntuu, ettei oikein osaa irrottaa, vaan täytyy vaikkapa tänne kirjoittaa.
Älä hyvä ihminen jää eläkkeelle ,sehän on ihan selvä juttu että firma menee konkurssiin.
Leikki,leikkinä ,hupijuttuna olit itsekin kirjoittanut,eikö!?
Mutta tosikkojakin löytyy.
Samoin aloittajan kuvaamia henkilöitä.
Eivät tosin itse kirjoittelisi kyeisen laatuista tekstiä.
että puolet totta leikissä.
ja katsoa peiliin tarkast. yks tyyppi oli niin täynnä itseään ja osaamistaan, ettei ymmärtänyt jotta hän itse on syypää koko työpaikan ilmapiirin mädäntymiseen. kun hänelle annettin kenkää ja isot erorahat, selkeni moni asia.
Tiedotettaessa erään suurehkon yrityksen henkilöstön saneerauksesta tietyn sytymävuoden perusteella lohe eräs lopetettavan osaston työnjohtaja lausumaan:
KUINKAS ME TÄNNE JÄÄVÄT SITTEN PÄRJÄTÄÄN?
Kaveri oli 63-vuotias ja ulostuspäätös koski KAIKKIA 58v tai vanhempia.
En ole varma vaikka olisit ollut ko. yrityksen kirjoilla.
Minua ihmetyttää miten tosissaan kanssapalstalaiset aloituksesi ovat ottaneet.
Kuvaamasi kaltaisia ihmisiä toki on mutta onneksi vähemmän.
Muuten vain tehtäviinsä sopimattomia on enemmän.