olen 24-vuotias ja kärsinyt masennuksesta vuosia. joskus yläasteaikoina tunsin itseni yksinäiseksi luuseriksi (vaikka kavereita on aina ollut), mietin jatkuvasti itsemurhaa ja toivoin kuolemaa, koulun jälkeen nukuin loppupäivän ja haudoin kamalia ajtuksia, minulla ei ollut elämää, viiltelin itseäni koska se helpotti oloa, peitin viiltelyjäljet. nykyään olen työelämässä ollut jo useamman vuoden ja on ollut parempia jaksoja mutta aika-ajoin masentaa ja ahdistaa niin suunnattomasti. viime aikoina masennusjaksot on olleet entistä vahvempia ja tuntuu etten selviä tästä. tänä aamuna päätin viiltää vetää ranteet auki mutta en sitä tehnytkään. mulla ei ole pokkaa tappaa itseäni. mulla on yksi ystävä ylitse muiden joka kuuntelee ja ymmärtää ja jolle voi puhua mutta sekin on joskus niin vaikeaa. kerroin masennuksestani myös parhaimmalle työkaverilleni. ulkopuolisen silmissä aisani ovat ehkä hyvin mutta sisällä kalvaa kokoajan se paha olo ja yksinäisyys ja tunne siitä että en vaan kuulu tähän maailmaan. en ole vielä tavannut miestä joka tekisi minut onnelliseksi. kiitos kusipääexäni tuskin tapaankaan. kuvittelen kaikkien miesten olevan samanlaisia sikoja. säätöjä on kyllä ollut mutta yleensä lopulta panikoin ja pakitan enkä edes uskalla päästää miehiä liian lähelle. todennäköisesti siksi että itsetuntoni on pahasti miinuksella. inhoan itseäni ja elämääni enkä tiedä miksi. kuvittelen koko ajan ihmisten puhuvan paskaa minusta selkäni takana, nauravan minulle ja inhoavan minua, usein kuvittelen niin myös parhaista ystävistäni. kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta ja mulla on kai joku todella paha kahvikuppineuroosi. välillä ei mitään mutta välillä oireet ilmestyvät ihan itsestään ja odottamatta. silloin haluaisi vajota maan alle kun ei saa edes tupakkaa sytytettyä tai juotua täydestä kahvikupista. kouluaikoina esitelmät olivat minulle painajaismaisia. en muutenkaan ole kovin sosiaalinen ihminen, minulle on todella vaikea tutustua uusiin ihmisiin. osaan kyllä avata suuni myös tuntemattomille ihmisille jos asiaa on mutta välillä tuntuu että jopa parhaiden ystävien kanssa on kiusallisia hiljaisia hetkiä. kai kuvittelen että koko ajan pitäisi olla äänessä kuten suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä ja minusta on todella kiusallista jos ei kerta kaikkiaan keksi mitään puhuttavaa.
en ole edes käynyt lääkärissä tämän asian tiimoilta eikä minulla ole todettu masennusta. olen kyllä päättänyt monta kertaa että menen hakemaan apua mutta tuntuu vaikealta. jotenkin en vaan usko että lääkärille puhumisesta olisi apua tai jostain lääkkeistä minkä avulla tuntisi olonsa onnelliseksi. toisealta tiedän että se on ainoa vaihtoehtoni, muuten tämä varmasti menee vielä niin pitkälle että päätän päättää päiväni. tällä hetkellä tuntuu että haluan sairaalahoitoon ja pitkälle sairaslomalle. olisikohan työpaikkalääkäristä apua vai menisinkö terveyskeskukseen? entä sitten jos saa masennuslääkkeet ja kun haluaa lopettaa niiden syömisen, palaako masennus samantien?
taisi tulla pitkä teksti, tiedä jaksaako kukaan edes lukea mutta oli vaan olo että pakko johonkin rustata tuntojani.
en ole edes käynyt lääkärissä tämän asian tiimoilta eikä minulla ole todettu masennusta. olen kyllä päättänyt monta kertaa että menen hakemaan apua mutta tuntuu vaikealta. jotenkin en vaan usko että lääkärille puhumisesta olisi apua tai jostain lääkkeistä minkä avulla tuntisi olonsa onnelliseksi. toisealta tiedän että se on ainoa vaihtoehtoni, muuten tämä varmasti menee vielä niin pitkälle että päätän päättää päiväni. tällä hetkellä tuntuu että haluan sairaalahoitoon ja pitkälle sairaslomalle. olisikohan työpaikkalääkäristä apua vai menisinkö terveyskeskukseen? entä sitten jos saa masennuslääkkeet ja kun haluaa lopettaa niiden syömisen, palaako masennus samantien?
taisi tulla pitkä teksti, tiedä jaksaako kukaan edes lukea mutta oli vaan olo että pakko johonkin rustata tuntojani.
Vastaukset 28
Vanhimmat
ympärilläs,liia pienet ympyrät,rupee funtsimaan liikaa turhia,tee ajomatka johonki etäsempään kaupunkiin,kävelet sielä ja katselet,nii pääs tyhjenee ylimääräsestä,ja viinahörppy joskus,se laskee verensokeria
jos tää kaikki paska olis jollain pikkureissulla ja viinahörpyllä ohi niin kaikkihan olis vallan mainiosti! nyt tuntuu että hieman aliarvioit minua ja ehkä pidät mua jonain teiniangstaajana joka angstaa vaan kun kaikki muutkin. mulla on kyllä ihmisiä ympärilläni, ystäviä ja rakastava perhe mutta se ei auta jos sisällä velloo kokonaisvaltaisesti paska olo. olen nyt 2 päivää ollut neljän seinän sisällä, ei tee mieli nähdä ketään eikä puhua kenellekkään, haluaisin vain nukkua. tänään oli pakko käydä kaupassa. jo matkalla ahdisti suunnattomasti, mitä jos törmään jonkun tutun, piileskelin hyllyjen takana jos satuin näkemään jonkun jolle olis tarvinut vaikka vaan moikata. pyrin pitämään katseeni maassa etten huomaisi ketään. tälläiset päivät on kamalia.
olen miettinyt olenko masentunut vai kärsinkö vaan jostain mielialanvaihteluista? no ehkä se selviäisi lääkärissä mutta miksi sinne on niin vaikea mennä? kuitenkin välillä menee paremmin ja osaan jopa iloita tietyistä asioista. yleensä jaksan myös esittää että kaikki on hyvin ettei tarvi kenellekkään alkaa selvittämään mitään. tästä on todella vaikea puhua. esim vanhempani eivät varmaan aavistakkaan miten paha olo mulla on vaikka varmasti kuuntelisivat ja ymmärtäisivät jos heille puhuisin. en vaan pysty.
ainiin ja vielä siitä viinahörpystä, viina vaan pahentaa asioita. syynä ehkä se että en osaa käyttää viinaa kohtuudella. viina ei ole mulle ongelma ja tiedän että ilman viinaakin on elämää, olen elänyt pitkiäkin aikoja täysin absolutistina juuri sen takia että olen saanut tarpeekseni viinan mukanaantuomasta paskasta. siksi käytän nykyään alkoholia melko harvoin.
vittu
samoin!
masennuslääke.Sekoittaa lisää tunne-elämää.Hae apua terv.keskuksesta.Niin minä hain ja olen saanut apua.Masennuksen merkkejä sinulla mielestäni on.
jaa,murhapilleritkö ei sitte sekota mielialaa,puhut vastuuttomasti
Tuollaiseen viranomaiseen ei usko puuhevonenkaan?
...toilettiin ja huuhtele tyhjä pääsi pöntössä. Kehtaatpa sitten tulla masennus aiheiselle sivustolle heittelemään äärimmäisen lapsellisia alapäätermejäsi. Pibsulin tekisi mieli oikein tukasta ottaa tuollaista apinanpaskaa ja pyöritellä menemään! Hyi, hyi, hyi epatto! Älä palaja näille nurkille enää, tai Pibsuli-votakalta palaa lopullisesti käämit. Lause "Haista vittu!" ilmaisee ainoastaan sanojansa/kirjoittajansa surullisen alhaisen sivistystason ja kengännumeroa hipovan äo:n. Kaltaistesi tampioiden johdosta aikas montaa kanssakulkijaa masentaa aivan perkeleesti. Päästä, pliiis, meidät pälkähästä ja eliminoi issesi! Eikä ainoastaan tältä palstalta, vaan koko tsattannan tellukselta! Soromnoo, sucker!
mun mielestä sun masennukset on vaa helpon elämän ja löyhän kotikurin luomaa paskanjauhantaa,jos pienestä suuttuu,kestätkö millää suuria vastuksia.
voitko olla hiljaa jos sulla ei ole mitään fiksumpaa sanottavaa.
fiksu
AIVAN VIERAS ASIA?
Siltäpä tuo tuntuukin.
...olikos äskeinen yksinkertainen möläytyksesi Pibsulille tarkoitettu vaiko kenelle? Pibardi-täti on kuules ameeba aivan tolpillaan, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mitä nyt hieman wittuuntunut kaltaisessi pikku-luhuuserin kyläilyistä asiallisilla palstoilla! Pibsuli puolustaa vaan hampaat irwessä immeisiä kaltaisiasi muka hassunhauskoja teiniangstaajia vastaan.. Seuraavan kerran kun tunnet tarvetta haistattaa äiteesi geenitaalialueita muille, niin viittisitsä vai et sä viittis laittaa ihan omaa nimeäsi haistattelujesi alle... Vai viittisitsä vai etsä viittis mulqwist?
auto toimii ja maha täys ruokaa,et jotenki pärjäillää,jaa pihalla -5 astetta pakkaasta
et kato itekki omia kirjotuksias,t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
alkuviikkoa
sinä se varmaan olet just oikea henkilö kertomaan imisille mistä kenenki masennus johtuu ja kuka on masentunu ja kuka ei. jätä masennuspalsta rauhaan ja mene johonki lastentarhaosastolle mussuttamaan.
käyttänyt masennuslääkkeitä.Kyllä kannattaisi ja uskon että terapiakin sulle auttaisi kun on tuota sosiaalista fobiaakin.Kaikella lämmölla ja rakkaudella,ystäväsi.
joku sentään vastaa aisallisesti. en ole käyttänyt masennuslääkkeitä. on niin vaikea marssia lääkärille ja alkaa vuodattaa ongelmiaan ventovieraalle ihmiselle. olen tuota lääkitystä pohtinut paljon ja uskon kyllä että se auttaisi hetkellisesti mutta tuoko ne lopullisen onnen? jotenkin arveluttaa ns. keinotekoinen onni...? ja sitten joskus tulevaisuudessa niistä lääkkeistä luopuminen. kaipa se pakko on kuitenkin mennä ammattiauttajan pakeille. tuskinpa elämäni ainakaan täällä ruikuttamisella paranee mutta välillä on hyvä avautua.
helpotusta tuovat masennuksen oireisiin ja auttavat toipumisessa.Itse käytin todella alkoholia ennen lääkitystä masennuslääkkeenä.En vain itse tajunnut että olin masentunut.Nyt olen syönyt lääkkeitä Mirtazapin noin vuoden ja ollut raittiin n.3kk;tta.Sos.fobiasta olen kärsinyt kauan toisinaan oireet ovat lievemmät ja toisinaan kovemmat.Olen opetellut itseni hyväksymistä ja ajatellut itsestäni positiivisesti.Terapiassa olen käynyt jo noin vuoden ja lääkitys on vielä menossa.Ehkä ensi kerralla pienennetään annosta koska olen voinut paremmin jo tovin aikaa.Minusta tervehtyminen alkoi kun jätin ne alkoryypyt kokonaan pois,sekoittivat vaan tunne-elämääni,terveisin ystäväsi
"olen tuota lääkitystä pohtinut paljon ja uskon kyllä että se auttaisi hetkellisesti mutta tuoko ne lopullisen onnen? "
Ei se lääkitys ei tuo onnea..se tasaa mielialaa ja tekee
elämästä hieman helpompaa niin että selviää eteenpäin.
Ja onko loppumatonta onnea yleensä olemassakaan..
"jotenkin arveluttaa ns. keinotekoinen onni...?"
No enpä usko että masennuslääkkeistä semmoista saat..
Mutta sellaista tosin kyllä hyvin monet ihmiset hakee alkoholilla ja muilla huumaavilla aineilla.
vaan mielenterveys ja kykyä nähdä asiat oikeankokoisina. Ei ne lääkkeet sen ihmeellisempää onnea tuo, sitä sun ei tarvi yhtään pelätä. Ne hoitaa vaan masennussairairautta. Ja etkö sinä juuri sitä apua itsellesi toivo?
olen vaan kuullut masennuslääkkeitä käyttäneiltä että niiden avulla tuntee itsensä jotenkin ''onnellisemmaksi''. se on jotenkin jäänyt vaivaamaan... loppujen lopuksi jos tarkemmin ajattelen niin yksi ihminen on sanonut minulle näin. ja viitaten edelliseen kirjoitukseen, en ole väittänytkään että alkoholi toisi onnea, vaan nimenomaan, sen tuoman epäonnen takia olen vähentänyt alkoholin käyttöä, lähes tyystin jättänyt sen.
oman käytöksen tulosta
rahasi,mä oon 6 vuotta ryypänny,et ei kannata mulle valehdella,monta kohtaloo oon nähny,mutta hyviä oloja sulle,mä en enää väittele.
Muistan itsekin kuinka vaikea oli mennä lääkäriin kun kaikki oli vaikeaa. Itseasiassa sossunihmiset olivat varanneet minulle ja lapsilleni omat ajat kun tilanne (lasten isän kanssa) oli pahimmillaan. Sitä kautta pääsin psykoterapiaan tosin vasta lähetteen kirjoittamisesta puolen vuoden päästä. kaksi ja puoli vuotta kävin terapiassa alkuun pari kertaa viikossa ja pikkuhiljaa harvennettiin käyntejä kunnes loppuivat kokonaan.
Eli vuodatuksen pointti et jos pystyt puhumaan jollekin ystävälle tai perheenjäsenelle ja pyydä vaikka mukaan ekakerralle lääkäriin.
varaan ajan huomenna työterveyslääkärille. varmaankin hän voi minut ohjata sitten oikean ihmisen pakeille. tiedän että tosi vaikea on tarttua puhelimeen mutta ei kai ole muutakaan vaihtoehtoa ja pakko tähän on jotain apua saada. kiitos teille jotka olette vastailleet asiallisesti.
Täältä meidät löytää!
(kun nyt itsekintämän kanavan löysin)