Punastelu

Olen kärsinyt jo kymmenen vuotta paniikkihäiriöstä. Viime joulukuussa menin ensimmäistä kertaa suggestoterapiaan, ja paniikkihäiriöni lieventyivät. Mutta nyt tilalle on tullut armoton punastelu. Punastelen jatkuvasti, minun ei tarvitse olla missään stressaavassa tilanteessakaan kun naama helottaa heti. Jos esim. keskustelen ystäväni kanssa niin saatan punastua ilman mitään syytä. Onko kenelläkään samanlaisia oireita? Suggestoterapeuttini sanoi että tämä punastelu voi olla merkki paranemisesta ja minun pitää nyt hetki odottaa meneekö ohi. Jos ei mene ohi niin menen uudestaan siellä käymään. Olen harkinnut lääkärille menoa ja lääkehoitoa. Minulla on jo propralia, mutta ei sitäkään viitsi kokoaikaa syödä.
8804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ikäni kärsinyt samasta vaivasta, ja olen nyt jo 50 v. En mitään diagnoosia mistään hakenut enkä saanut. Luulen, jotta asia juontaa lapsuudestani ja ankarasta isästäni joka syyllisti jo etukäten varalta minua (villi kun olin), vaikka olin syytön j akyttäämisestä ja vahtmisesta ja asioiden tenttaamisesta. Jo lapsena aloin syödä evääni eri pöydässä kuin muu perhe, en kestä syyllistävää tuijotusta (tai ainkin minusta tuntuu niin). Ja yx kax esitetyt kysymykset, tavallisetkin, saavta minut punastumaan. Outoa. En voi koskaan esim. rennosti syödä ihmisetn kannsa, en voi siis harrastaa yhteisiä lounaita työkavereiden kanssa ja kahvikekkerit ovat kauhistus. Voin syödä rennosti VASTAPÄÄTÄ miestäni ja omia lapsiani, muita en !! Istun jos suinkin viereen ja jos en voi istua tavallaan yksin joukossa, valitsen tarkoin, missä istun ja kenen VASTAPÄÄTÄ. On joitakin ihmisiä (enimmäkseen miehet), joita vastapäätä on helpompi istua. Omituista tämäkin. Minulla täytyy olla iana ns. pakopaikka, eli jos alan punastella, otan nenäliinan ja niistän tai alan yskiä (sanon, jotta krukkua kaivaa) ja joku namunen suuhun, jotta kiinnitän itse huomioni muuhun. Ja ny vielä viihdevuodet ja kyllä kuumentaa ja punastuttaa. Paha vaiva. Inhoan kokouksia ja yhteislounaita ja kahvikekkereitä. EN osallistu, kuin pakon edessä. Mökillä, ulkona syödessä olen rennompi, kun ympärillä on kaikkea muutakin (koira esim. touhuaa), voi kiinnittää huomion muualle. MUTTA: pienessä siiderissä ollessa en punastele ollenkaan. peitän tämän pelottavan vaivan paljoon puhumiseen, vitseihin ja paskan lörventämiseen. Vaiva on siis psyykkinen eikä fysiologinen, minun mielestäni. Parturikäynit ovat kauhistus !Joku tuijottaa sinua peilistä, etkä pääse pakoon!! ENtäs kehityskeskustelut esimiehen kanssa. Kuinkahan olen selvinnyt työpaikkahaastatteluista ? Olen ollut työssä v. 1978 lähtine, eli heti valimistuttua. Teen toimistotyötä.

Äänestä
  • Otan osaa kohtalosi on kova tiedän sen.
    Miehenä luulen kärsiväni tästä vaivasta vielä enemmän,koska äijäthän eivät punastelle ja kainostele.

    Äänestä

kouluaikana ruokailut olivat yhtä hirvitystä suuressa salissa ja vaikka ketäkin VASTAPÄÄTÄ!! Pelkäsin jo etukäteen lounasaikaa. Kun sai syödä omassa pulpetissa keskikoulun alkuaikoihin, olipa mukavaa! Sitten kaikki muuttui. Monesti jätin ruokailuni jopa kesken, kun jännitin ja vapisin jotta ihan pyörrytti. Kun poistuin pöydästä, mikä ISO helpotus !! Ed. vastaaja jatkaa..

Äänestä

kovaa vauhtia parantumassa.Se on vaan että sitä helposti kiinnittää sitten huomionsa muuhun
jännitys oireeseen. Itsellä toimi siten että
keskitin ajatukseni ihan muihin asioihin kuin itseeni ja simbsalabim.... punastuskin väheni.
Sitä paitsi punastuminenhan on vaan söpöä ainakin meistä miehistä ;-)

Äänestä
  • Mulla on ihan sama ongelma nykyään ja on todella häiritsevää ku on punainen koko ajan ja kaikki kattoo :(

    Äänestä

tuttu juttu juu. välillä ei pysty mitenkää pitää naamaa peruslukemilla ihmisten edessä. tuntuu että alkaa naama myös nykii ja mitä vielä !!

Äänestä

"Suggestoterapeuttini sanoi että tämä punastelu voi olla merkki paranemisesta ja minun pitää nyt hetki odottaa meneekö ohi."
Lainaan viestiäsi. Mitä terapeuttisi tarkemmin tarkoitti, ujoutta, sos.tilant.pelkoa vai mistä vaivasta paranemiseen liittyy vaihe, jossa armotonta punastelua?

Äänestä
  • Menin suggestoterapiaan paniikki oireiden takia. Kaikki sosiaaliset tilanteet olivat täyttä tuskaa. edelleenkin jännitän kokouksia ja yhteisiä ruokailuja isossa porukassa. Kaupassa käynti on helpottanut. Nyt en saa enää kaupan kassalla paniikkikohtausta.
    Olen luonteeltani sosiaalinen ihminen, mutta nämä oireet ja punastelu on rajoittanut elämääni todella paljon. Olen keskeyttänyt kouluja sen takia kun esiintyminen on ollut niin hirveää, ja lopulta muiden ihmisten kohtaaminen vaikeaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paloautoko kirjoitti:

Olen kärsinyt jo kymmenen vuotta paniikkihäiriöstä. Viime joulukuussa menin ensimmäistä kertaa suggestoterapiaan, ja paniikkihäiriöni lieventyivät. Mutta nyt tilalle on tullut armoton punastelu. Punastelen jatkuvasti, minun ei tarvitse olla missään stressaavassa tilanteessakaan kun naama helottaa heti. Jos esim. keskustelen ystäväni kanssa niin saatan punastua ilman mitään syytä. Onko kenelläkään samanlaisia oireita? Suggestoterapeuttini sanoi että tämä punastelu voi olla merkki paranemisesta ja minun pitää nyt hetki odottaa meneekö ohi. Jos ei mene ohi niin menen uudestaan siellä käymään. Olen harkinnut lääkärille menoa ja lääkehoitoa. Minulla on jo propralia, mutta ei sitäkään viitsi kokoaikaa syödä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu