Lastuja

otsikolla meidän haapavetisten suosikki-pappi Pekka Välitalo kertoo Väisälän perheen
tarinaa ja haapavetisiä sukujuuria.
Vasuri-Esko saarnasi meille koulussa monta kertaa tästä alkujaan hyvin köyhästä
suurperheestä,
josta kaikki seitsemän lasta kävivät ylioppilaiksi.
Ja monet heistä olivat koko Suomen ja maailman etevimpiä alallaan.
Vasuri-Esko ihmetteli saarnassaan,
miksi
Haapavedellä ei ole mitään heistä kertovaa muistomerkkiä.
513110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

puhunu meistä tavallisista arjensankareista joilla ei ollut varaa käydä ylioppilaaksi, olemmeko me tavalliset työläiset rupusakkia, vai?

Äänestä
  • tavallisia arjensankareita.

    Äänestä

  • määrin arjensankari-perhe.
    Isä Johannes halvaantunut,
    Seitsemän lasta,
    jotka jäivät orvoiksi isän kuoltua .

    Kaikki tarpeellinen itse tehtiin ja
    elettiin äärettömässä köyhyydessä ja puutteessa.
    Emma-äiti näki,
    että vain koulutuksen kautta voidaan kurjuudesta nousta.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    tavallisia arjensankareita.

    sinulla ei ole mitään käsitystä.

    Äänestä

  • oli mitä suurimmassa kirjoitti:

    määrin arjensankari-perhe.
    Isä Johannes halvaantunut,
    Seitsemän lasta,
    jotka jäivät orvoiksi isän kuoltua .

    Kaikki tarpeellinen itse tehtiin ja
    elettiin äärettömässä köyhyydessä ja puutteessa.
    Emma-äiti näki,
    että vain koulutuksen kautta voidaan kurjuudesta nousta.

    varaa kouluttaa, ei meillä tosi köyhillä ollu mitään muuta mahollisuutta kuin mennä töihin jo kymmenvuotiaana, vaikka kuin olis halunnu käyvä koulua.

    Äänestä

  • kulli huuppa kirjoitti:

    sinulla ei ole mitään käsitystä.

    olen minäkin kasvanut.

    Äänestä

  • miten oli kirjoitti:

    varaa kouluttaa, ei meillä tosi köyhillä ollu mitään muuta mahollisuutta kuin mennä töihin jo kymmenvuotiaana, vaikka kuin olis halunnu käyvä koulua.

    on jotkut voimakkaalla tahdolla ja sisulla kouluttautuneet.
    Vasuri-Eskon vaiheista me jotain
    tiedämme.
    Ei ollut rahaa ostaa oppikirjoja ,
    käytti päätään.
    Kulki jalkaisin tai hiihtäen 10 km koulutaipaleensa.
    Valoisat ajat keräsi käpyjä rahoittaakseen opiskelunsa. jne

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    olen minäkin kasvanut.

    kokemusta.
    Ei pidä aliarvioida.

    Äänestä

  • köyhyydestä kirjoitti:

    on jotkut voimakkaalla tahdolla ja sisulla kouluttautuneet.
    Vasuri-Eskon vaiheista me jotain
    tiedämme.
    Ei ollut rahaa ostaa oppikirjoja ,
    käytti päätään.
    Kulki jalkaisin tai hiihtäen 10 km koulutaipaleensa.
    Valoisat ajat keräsi käpyjä rahoittaakseen opiskelunsa. jne

    on niinhän kaikilla oli köyhää, toisten piti mennä töihin jo alaikäsenä, parenpi tuloset vain pystyi käymään koulua.

    Äänestä

  • kummaa tuossa kirjoitti:

    on niinhän kaikilla oli köyhää, toisten piti mennä töihin jo alaikäsenä, parenpi tuloset vain pystyi käymään koulua.

    Ennen oli paljon koulutusta vastustavaa
    asennetta.
    Vasuri-Eskoki on meille joskus kertonut,
    että
    naapurin isännät kehoitti häntäkin lopettamaan opiskelut siksi, että hyvä työmies menee koulussa pilalle.
    Eli isännät ois mielellään pitäneet häntä liki ilmaisena renkinään.

    Äänestä

  • noin menny kirjoitti:

    kävikin koulua, mutta tosi köyhillä ei ollu silloin varaa koulunkäyntiin, vain rikkaimilla oli varaa.

    Äänestä

  • siinä vaikka kirjoitti:

    kävikin koulua, mutta tosi köyhillä ei ollu silloin varaa koulunkäyntiin, vain rikkaimilla oli varaa.

    koululaiset lähinnä ryysyläisiä ja siten köyhää porukkaa,että rikkaudesta ei voinut puhua missään muodossa.

    Äänestä

  • siinä vaikka kirjoitti:

    kävikin koulua, mutta tosi köyhillä ei ollu silloin varaa koulunkäyntiin, vain rikkaimilla oli varaa.

    koulua,
    kuten Vasuri-Esko,
    tinkivät kaikesta muusta.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    koululaiset lähinnä ryysyläisiä ja siten köyhää porukkaa,että rikkaudesta ei voinut puhua missään muodossa.

    köyhiä, vain rikkaimat pystyi jatkamaan opiskelua.

    Äänestä

  • jotka kävivät kirjoitti:

    koulua,
    kuten Vasuri-Esko,
    tinkivät kaikesta muusta.

    tinki, selitäppä tarkemmin.

    Äänestä

  • muusta hää kirjoitti:

    tinki, selitäppä tarkemmin.

    hiihtäen.
    Oppikirjojen oston sijasta käytti
    päätään.

    Onki kalaruokansa joesta ,
    keräsi marjat ja sienet metsästä.
    jänikset pyydysti langalla jne
    Vasuri-esko osasi tinkimisen ja se oli pakko.
    Kysyppäs palli-satelta lisää.

    Äänestä

  • jalkaisin tai kirjoitti:

    hiihtäen.
    Oppikirjojen oston sijasta käytti
    päätään.

    Onki kalaruokansa joesta ,
    keräsi marjat ja sienet metsästä.
    jänikset pyydysti langalla jne
    Vasuri-esko osasi tinkimisen ja se oli pakko.
    Kysyppäs palli-satelta lisää.

    erikoista ole niin silloin teki kaikki muutkin.

    Äänestä

  • tuossa mitään kirjoitti:

    erikoista ole niin silloin teki kaikki muutkin.

    käydä kouluja ja opiskella.
    Väisälöillä oli ja Vasuri-eskolla

    Äänestä

  • kaikki oli kirjoitti:

    köyhiä, vain rikkaimat pystyi jatkamaan opiskelua.

    kuten nykyisinkin.

    Äänestä

  • kaikki oli kirjoitti:

    köyhiä, vain rikkaimat pystyi jatkamaan opiskelua.

    voi verrata nykypäivän opettajiin.

    Äänestä

  • päätä ja asennetta kirjoitti:

    käydä kouluja ja opiskella.
    Väisälöillä oli ja Vasuri-eskolla

    muut joilla ei ollu varaa käydä koulua olivat pöhölöjä, eipä vasuri piä meitä tavallisia työläisiä minkään arvoisina.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    voi verrata nykypäivän opettajiin.

    oli parenmat opettajat, vai?

    Äänestä

  • että silloin kirjoitti:

    oli parenmat opettajat, vai?

    60-luvulla sodankäyneitä hermoraunioituneita ukkoja ja siten on minunkin kohdalla opetus mennyt pieleen.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    60-luvulla sodankäyneitä hermoraunioituneita ukkoja ja siten on minunkin kohdalla opetus mennyt pieleen.

    miten te vasurin kans kävittä samaa koulua, mitens vasuris tuli sitten ylioppilas.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    60-luvulla sodankäyneitä hermoraunioituneita ukkoja ja siten on minunkin kohdalla opetus mennyt pieleen.

    sisäistämään kuulemasi?

    Äänestä

  • ole kehunu kirjoitti:

    miten te vasurin kans kävittä samaa koulua, mitens vasuris tuli sitten ylioppilas.

    opiskelu mahdollisuus täydellisesti opettajan taholta,niin siinä menee kokonaan mielenkiinto opiskelua kohtaan ja huonolla todistuksella ei päässyt silloin keskikouluun saati sitten lukioon.

    Äänestä

  • huono.......... kirjoitti:

    sisäistämään kuulemasi?

    siihen,kun opettaja alkaa haukkumaan oppilasta mielenvikaiseksi vaikkei hän sellainen olekkaan.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    siihen,kun opettaja alkaa haukkumaan oppilasta mielenvikaiseksi vaikkei hän sellainen olekkaan.

    tuossa opettajan haukku aivan harakoille.TUSKIMPA.

    Äänestä

  • vasuri että kirjoitti:

    muut joilla ei ollu varaa käydä koulua olivat pöhölöjä, eipä vasuri piä meitä tavallisia työläisiä minkään arvoisina.

    tuntee meistä kukin itse.
    Minusta ei ollu ainakaan kouluja käymään.

    Äänestä

  • Jorma p-eräreikä kirjoitti:

    tuossa opettajan haukku aivan harakoille.TUSKIMPA.

    koska opettaja oli vähällä joutua pois virastaan.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    siihen,kun opettaja alkaa haukkumaan oppilasta mielenvikaiseksi vaikkei hän sellainen olekkaan.

    hälle?Kävikkö hautajaisissa syömässä karijalanpaistia?

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    koska opettaja oli vähällä joutua pois virastaan.

    tässä asiassa oikiassa. Opettajat oli meleko piruja siihen aikaan,varsinki meille köyhempien mökin pennuille.

    Äänestä

  • ja asenteens kirjoitti:

    tuntee meistä kukin itse.
    Minusta ei ollu ainakaan kouluja käymään.

    onpa tuo huomatu noista sun juttuistasi, hihihii.

    Äänestä

  • ja asenteens kirjoitti:

    tuntee meistä kukin itse.
    Minusta ei ollu ainakaan kouluja käymään.

    voi alkaa maanviljelijäksi.

    Äänestä

  • mutta ainahan kirjoitti:

    voi alkaa maanviljelijäksi.

    eläkkeläiset voisimme alakaa, häh?

    Äänestä

  • mitäs me kirjoitti:

    eläkkeläiset voisimme alakaa, häh?

    eläkeläisten tansseihin.
    lähekkö mulle jääräksi?

    Äänestä

  • antanu anteeksi kirjoitti:

    hälle?Kävikkö hautajaisissa syömässä karijalanpaistia?

    opettajan ei pitäs mielivaltaisesti oppilaitaan kohdella.

    Äänestä

  • kaikki oli kirjoitti:

    köyhiä, vain rikkaimat pystyi jatkamaan opiskelua.

    kun hän kyseli takaajia
    opintolainoilleen.
    Eli otti velkaa opskelujen rahottamiseen.
    Sitä en tiedä, ketkä suostuivat
    takaajiksi.
    Mutta heitä Vasuri-Esko on monesti julkisesti kiittänyt,
    nimiä ei ole saanut mainita.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    60-luvulla sodankäyneitä hermoraunioituneita ukkoja ja siten on minunkin kohdalla opetus mennyt pieleen.

    Opettajakaan voi kaikkea korjata?

    Äänestä

  • yliopistoon lähtö kirjoitti:

    kun hän kyseli takaajia
    opintolainoilleen.
    Eli otti velkaa opskelujen rahottamiseen.
    Sitä en tiedä, ketkä suostuivat
    takaajiksi.
    Mutta heitä Vasuri-Esko on monesti julkisesti kiittänyt,
    nimiä ei ole saanut mainita.

    kiittää ku nimejä ei saa mainita, höh?

    ottamaan lainaa opiskeluun, ei tuossakaan mitään ihmeellistä ole.

    Äänestä

  • mitäs me kirjoitti:

    eläkkeläiset voisimme alakaa, häh?

    alkaa enää mikinkään? Sen kun olla pollotellaan ja nautitaan eläkkeestä.

    Äänestä

  • usenpi joutuu kirjoitti:

    ottamaan lainaa opiskeluun, ei tuossakaan mitään ihmeellistä ole.

    opintovelekoihin eikä opintorahoja.
    Velanotto opiskkelluun oli uhkarohkeeta ja epävarmaa,
    että saiko ees.

    Äänestä

  • eläkeläisten .. kirjoitti:

    alkaa enää mikinkään? Sen kun olla pollotellaan ja nautitaan eläkkeestä.

    paikat.
    Järki luistaa,
    veri kiertää ja luut ja lihakset vahvistuu.

    Äänestä

  • eläkeläisten .. kirjoitti:

    alkaa enää mikinkään? Sen kun olla pollotellaan ja nautitaan eläkkeestä.

    40-lukua ja nautitaan pientä eläkettä.

    Äänestä

  • valtiontakauksia kirjoitti:

    opintovelekoihin eikä opintorahoja.
    Velanotto opiskkelluun oli uhkarohkeeta ja epävarmaa,
    että saiko ees.

    devalvaatiot ja korkea inflaatio, söi muutamassa vuojessa velan arvon, paljon tiukenpaa on nykyisin velaksi opiskelu.

    Äänestä

  • voi julikisesti kirjoitti:

    kiittää ku nimejä ei saa mainita, höh?

    kanssaihkisille hyvållä käytöksellä. Sivistyneellä asenteella kaikkia kohtaan , Lakeja, säännöksiä, kirkkoa, työkavereita ja kaikkia yhteisöjä kohtaan kunnioittamalla heitä.Yllyttämättä ketään rovosoivaan käytökseen ja kirjoitteluun.

    Äänestä

  • voi osoittaa kirjoitti:

    kanssaihkisille hyvållä käytöksellä. Sivistyneellä asenteella kaikkia kohtaan , Lakeja, säännöksiä, kirkkoa, työkavereita ja kaikkia yhteisöjä kohtaan kunnioittamalla heitä.Yllyttämättä ketään rovosoivaan käytökseen ja kirjoitteluun.

    löyvä.
    Aina sorrettujen ja syrjittyjen puolella.

    Äänestä

  • ennen oli kirjoitti:

    devalvaatiot ja korkea inflaatio, söi muutamassa vuojessa velan arvon, paljon tiukenpaa on nykyisin velaksi opiskelu.

    10 rosenttia.

    Äänestä

  • jopa yli kirjoitti:

    10 rosenttia.

    ku devalvoitiin ja iflaatio oli kakskymmentä prossaa, silloin oli velallisen kulta-aikaa, nyt on opiskelijoilla paljon tiukenpaa.

    Äänestä

ei herrat mielellään muistele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kotiseudulta kirjoitti:

otsikolla meidän haapavetisten suosikki-pappi Pekka Välitalo kertoo Väisälän perheen
tarinaa ja haapavetisiä sukujuuria.
Vasuri-Esko saarnasi meille koulussa monta kertaa tästä alkujaan hyvin köyhästä
suurperheestä,
josta kaikki seitsemän lasta kävivät ylioppilaiksi.
Ja monet heistä olivat koko Suomen ja maailman etevimpiä alallaan.
Vasuri-Esko ihmetteli saarnassaan,
miksi
Haapavedellä ei ole mitään heistä kertovaa muistomerkkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu