Ajotietokoneen RANGE näyttää liikaa, vm. 2002

softavika?

Auto: Avensis 1.6 sedan, rekisteröity 8/2002.

Ongelma: Ajotietokoneen RANGE alkaa välillä näyttää väärin. Nyt on bensa vähissä ja varoitusvalokin jo palaa, mutta RANGE näyttää, että voisin ajaa vielä lähes 400 km lopputankillisella. Lukema vähenee järkevästi ajokilometrien myötä, mutta on vain ihan liian suuri. Virhe on toisaalta niin suuri, ettei sen takia tule ajettua tankkia tyhjäksi, mutta olisi kyllä hyvä voida luottaakin lukemiin. Kulutus- ja keskinopeuslukemat ovat ihan järkeviä kaupunkiajon lukemia eli muita virhetietoja ei ole RANGEn lisäksi ollut.

Edellisellä kerralla ongelma hävisi kun tankkasin. Oletan että nytkin käy niin. Edellisellä kerralla ennen vian ilmenemistä en ollut ottanut tankkia täyteen, mutta tällä kerralla olin, joten vian esiintyminen ei johtune tankkausmääristä. Tankkauksen jälkeen RANGE on näyttänyt oikein ja virheellinen lukema on vain sitten tullut jossain vaiheessa itsestään päälle. Vikaa ei ole tullut joka kerta ajaessani tankkia lähes tyhjäksi, mutta nyt kuitenkin ehkä joka viides kerta.

Onko tällaista vikaa ollut muillakin? Mistä vika voi johtua, onko antureissa vai softassa vikaa? Voikohan vian korjata?

8

2148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rene

      vikaa ollut Corollassa 2002->, softavika joka korjaantuu huollossa ECU:n softapäivityksellä. Ei paha!

      • 744

        Onko kaikissa 2002-> Corolloissa ajotietokoneessa myös tuo range?
        Itselläni on vm. 2004 farkku ja siinä ei ole ajotietokoneessa kuin hetkellinen ja keskikulutus ja keskinopeus.


      • Rene
        744 kirjoitti:

        Onko kaikissa 2002-> Corolloissa ajotietokoneessa myös tuo range?
        Itselläni on vm. 2004 farkku ja siinä ei ole ajotietokoneessa kuin hetkellinen ja keskikulutus ja keskinopeus.

        osassa on näkyvissä. Riippuu maybe softaversiosta, ainakin OBD:ltä luettaessa kaikki näyttävät rangenkin päätteellä Corollan ollessa kyseessä.

        Muistaakseni kaikissa Aveissakaan range ei näy ajotietokoneella oletusarvoisesti. Oletettavasti kaikkiin sen saa näkyviin ohjelmoimalla.


      • P.Alikka
        Rene kirjoitti:

        osassa on näkyvissä. Riippuu maybe softaversiosta, ainakin OBD:ltä luettaessa kaikki näyttävät rangenkin päätteellä Corollan ollessa kyseessä.

        Muistaakseni kaikissa Aveissakaan range ei näy ajotietokoneella oletusarvoisesti. Oletettavasti kaikkiin sen saa näkyviin ohjelmoimalla.

        2001 Terrassa tuo range on. Sen tarkkuudessa nyt tosin ei ole kehumista. Keskikulutuksen matka-ajossa ajotietokone sen sijaan näyttää yllättävän tarkasti. Viime reissulla oli ero tankkauksesta mitatulla ja tietokoneen näyttämällä käytännössä 0.


    • huolethon!

      Tuskhimpa kukhan luothas tohon rankhemitharin.Pitkhällä matkhalla ellei pensha asemma lähelt nii pensha loppu välil ja jouttu jalkhamieheks ja tul vilu.Oma syyhs ku luothas rankhemitharis.Ei se ol nii tarkha.Pensha tankhi vaa ja katho penshamithari nii matkha jatkukhon.

    • tojotaa

      ihmeeseen tuota range tietoa tarvitset? Sen näyttämähän vaihtelee niin monen asian johdosta. Onhan sulla bensamäärämittari siinä!

      • softavika?

        Kiitokset vastauksista. Kyselin huollosta asiasta ja sanoivat, ettei tuohon 1.6-litraiseen olisi ECU:n softapäivitystä tarjolla vaikka esim. 2.0-litraiseen malliin olisikin.

        Ettäkö mihin tarvitsen sitä tietoa? No, enpä paljoa, mutta tämä on toistaiseksi ainoa vika joka tuossa autossani on ollut reilun neljän kuukauden omistamisaikanani yhden palaneen polttimon lisäksi, joten kiinnostaahan se. Ja sen polttimon vaihdoin itse. Ja mistään satunnaisista kitinöistä en välitä eikä ajettavuudessa ole moittimista kun se on parempi kuin entisessä autossani. :)


    • eerops

      Ave -03 D4D
      Vajaa vuosi sitten range alkoi näyttämään liian vähäistä matkaa. Muutaman tankkauksen jälkeen tilanne tasaantui näyttämään oikein. Vaihdoin uuden akun kk sitten ja sen jälkeen range on alkanut taas näyttää liian vähän. Tankkauksen jälkeen matkaa olisi 400km!
      Myös keskikulutus jumittuu johonkin liian suureen lukuun ajoittain. Pitemmän ajon jälkeen alkaa taas näyttämään oikein.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe