Kuka osaisi selittää tämän raamatun kohdan? Ei oikein avaudu....=(
Hesekiel 16
1. Ja Herran sana tapahtui minulle ja sanoi:
2. Sinä ihmisen poika, ilmoita Jerusalemille hänen kauhistuksensa!
3. Ja sano: sinun sukus ja syntys on Kanaanealaisten maalta, sinun isäs Amorilaisista ja sinun äitis Hetiläisistä.
4. Sinun sukus ei ole sinulta napaa leikanneet, kuin synnyit, ei ole sinua myös saunoitettu vedellä, ettäs olisit puhtaaksi tullut, eikä suolalla tahottu, eikä kapaloihin kääritty.
5. Sillä ei kenkään sinua surkutellut, että hän olis armahtanut sinua, ja osoittanut sinulle yhdenkin näistä, mutta sinä heitettiin kedolle, niin ylönkatsottu oli sinun sielus, kuin synnyit.
6. Mutta minä kävin sinun ohitses, ja näin sinun veressäs makaavan, ja sanoin sinulle: sinun pitää elämän, kuin sinä niin sinun veressäs makasit; totta sinulle sanoin minä, kuin niin veressäs makasit: sinun pitää elämän.
7. Ja minä olen enentänyt sinun moneksi tuhanneksi ja antanut sinun suureksi tulla, niinkuin hedelmän maan päällä, ja sinä olit kasvanut isoksi ja aivan kauniiksi tullut, sinun nisäs olivat kasvaneet, ja sinä olit saanut kauniit pitkät hiukset, mutta sinä olit vielä alastoin ja kaino.
8. Ja minä kävin ohitses ja katsoin päälles, ja katso, sinä olit täysikasvuinen, niin minä hajoitin hameeni liepeen sinun ylitses, ja peitin sinun häpiäs; ja minä vannoin sinulle, ja annoin itseni liittoon sinun kanssas, sanoo Herra, Herra, että sinun piti minun oleman.
9. Ja pesin sinun vedellä, ja virutin sinun verestäs, ja voitelin sinun öljyllä.
10. Ja vaatetin sinun neulotuilla vaatteilla, ja kengitin sinun Tekasjimin * nahalla, ja annoin sinulle kalliit liinavaatteet, puetin sinun silkkiin.
11. Ja kaunistin sinun kaunistuksella, ja panin käsirenkaat sinun kätees ja käädyt sinun kaulaas.
12. Ja annoin otsalehden sinun otsaas, ja korvarenkaat korviis ja kunnian kruunun päähäs.
13. Niin sinä kaunistettiin kullalla ja hopialla, ja vaatetettiin kalliilla liinavaatteella, silkillä ja neulotulla työllä; sinä söit myös sämpyläleipää, hunajaa ja öljyä; ja olit ylenpaljon kaunistettu, ja sait valtakunnan.
14. Ja sinun nimes kuului kauvas pakanain seassa sinun kauneutes tähden, joka juuri täydellinen oli, senkaltaisten kaunistusten kautta, jotka minä olin pannut päälles, sanoo Herra, Herra.
15. Mutta sinä uskalsit kauneutees; ja ettäs niin ylistetty olit, teit sinä huorin, niin että sinä itses teit yhteiseksi jokaiselle, jotka kävivät ohitses, ja teit hänen tahtonsa.
16. Ja otit sinun vaatteistas, ja teit siitä kirjavat alttarit itselles, ja teit huoruuttas niiden päällä; joka ei ikänä tapahtunut ole, eikä pidä tapahtuman.
17. Ja otit sinun kunniakaluistas, jotka minä sinulle minun kullastani ja hopiastani antanut olin, ja teit niistä miehen kuvat itselles, ja teit huorin niiden kanssa.
18. Ja otit neulotut vaattees ja peitit ne niillä, ja minun öljyni ja suitsutukseni asetit sinä heidän eteensä.
19. Ruokani, jonka minä annoin syödäkses, sämpylöitä, öljyä ja hunajaa, asetit sinä heidän eteensä makiaksi hajuksi; ja niin se oli, sanoo Herra, Herra.
20. Ja sinä otit poikas ja tyttäres, jotka minulle synnyttänyt olit, ja uhrasit ne heille syötää; luuletkos niin halvaksi huoruutes?
21. Ja sinä teuraaksi teit minun lapseni, ja annoit polttaa heitä heidän edessänsä.
22. Et kuitenkaan sinä ole kaikessa kauhistuksessas ja huoruudessas koskaan ajatellut nuoruutes aikaa, kuinka paljas ja alastoin sinä olit, ja makasit veressäs.
23. Joka tapahtui kaiken sinun pahuutes jälkeen. Voi! voi sinuas! sanoo Herra, Herra.
24. Sinä rakensit itselles korkeudet, ja teit sinulles kukkulat kaikille kaduille.
25. Ja kaikkein teiden suihin rakensit sinä kukkulas, ja teit sinun kauneutes kauhistukseksi; sinä hajoitit jalkas jokaiselle, joka kävi siitä ohitse, ja teit suurta salavuoteutta.
26. Ensin sinä teit salavuoteutta lähimmäistes Egyptin lasten kanssa, joilla suuri liha oli, ja teit suurta salavuoteutta kehoittaakses minua.
27. Ja katso, minä ojensin käteni sinua vastaan ja hillitsin senkaltaisen tapas, ja hylkäsin sinun vihollistes Philistealaisten tyttärien tahtoon, jotka häpesivät sinun häpeemätöntä työtäs.
28. Sitte sinä teit huoruutta Assurin lasten kanssa, ja et taitanut heistä kyllääs saada; ja kuin sinä olit tehnyt huoruutta heidän kanssansa, ja et taitanut heistä kyllääntyä;
29. Enensit sinä vielä sitte sinun huoruuttas Kanaanin maalla, Kaldeaan asti, ja et sinä vielä sittenkään taitanut silläkään kyllääntyä.
30. Kuinka siis minun pitäis ympärileikkaaman sinun sydämes, sanoo Herra, Herra: ettäs senkaltaisen julkihuoran töitä teet?
31. Siinä, ettäs niin rakennat korkeutes joka tien suuhun, ja teet kukkulas kaikille kaduille, ja et ole niinkuin muu portto, joka rahalla ostettaman pitää,
32. Taikka niinkuin joku huorivaimo, joka miehensä siaan laskee toisen.
33. Kaikille portoille annetaan lahjoja; mutta sinä annat kaikille sinun värtämiehilles palkan, ja lahjoitat heitä, että heidän joka paikasta sinun tykös tuleman pitäis, huoruutta tekemään sinun kanssas.
34. Ja löydetään sinun tykönäs sinun huotuudessas juuri vastoin sitä mikä tapa on muiden vaimoin kanssa, ettei sinun perässäs juosta; ja että sinä palkan annat, ja ei sinulle palkkaa anneta, niin sinä teet juuri vastahakoisin.
35. Sentähden sinä portto, kuule Herran sanaa:
36. Näin sanoo Herra, Herra: ettäs niin mielelläs annat rahaa, ja julistat häpiäs huoruutes kautta värtämiehelles ja kaiken sinun kauhistukses epäjumalain kanssa, ja vuodatat lastes veren, jonkas heille uhraat;
37. Sentähden, katso, minä tahdon koota kaikki sinun värtämiehes, joiden kanssa sinä olet hekumassa elänyt, ynnä kaikkein niiden kanssa, joita ystävinäs pidät, ja joita vihaat; ja minä tahdon ne koota sinua vastaan joka taholta, ja julistaa sinun häpiäs, että heidän kaikki sinun häpiäs näkemän pitää.
38. Ja minä annan käydä huoran ja verenvuodattajan oikeuden sinun ylitses, ja annan vuodattaa sinun veres julmuudella ja kiivaudella.
39. Ja minä annan sinut heidän käsiinsä, että heidän pitää särkemän sinun korkeutes, ja kukistaman sinun kukkulas, ja riisuman sinun vaattees, ja ottaman sinulta pois sinun kunniakappalees, ja antaman istua sinun alasti ja paljaana.
40. Ja heidän pitää antaman tulla sinun vastaas suuren väkijoukon, jotka pitää sinua kivittämän kuoliaaksi ja hakkaaman miekoillansa rikki;
41. Ja tulella polttaman sinun huonees, ja näyttämän sinulle sinun oikeutes monen vaimon silmäin edessä; ja minä tahdon tehdä lopun sinun huoruudelles, ettei sinun enään pidä antaman rahaa.
42. Ja kuin minä olen antanut minun vihani levätä sinun päälläs, niin pitää minun kiivauteni sinusta luopuman, että minä mahtaisin olla levossa, ja en enään vihastua.
43. Ettes muistanut nuoruutes aikaa, vaan kehoitit minua näillä kaikilla, sentähden tahdon minä myös panna kaikki sinun menos sinun pääs päälle, sanoo Herra, Herra, ettes tekisi sitä pahaa kaikkein sinun kauhistustes kanssa.
44. Katso, kaikki jotka itsiänsä sananlaskussa harjoittavat, ne pitää tämän sananlaskun sinusta sanoman: tytär on niinkuin äitikin.
45. Sinä olet äitis tytär, joka hylkäsi miehensä ja lapsensa; ja sinä olet sisartes sisar, jotka jättivät pois miehensä ja lapsensa; teidän äitinne on Hetiläinen, ja teidän isänne Amorilainen.
46. Samaria on sinun vanhempi sisares tyttärinensä, joka vasemmalla puolellas tykönäs asuu; ja Sodoma on sinun nuorempi sisares tyttärinensä, joka asuu oikialla puolellas.
47. Vaikka et sinä kuitenkaan heidän teillänsä vaeltanut, taikka tehnyt heidän kauhistustensa jälkeen, niin ei siitä paljo puutu, ettet sinä pahempia asioita tehnyt ole kuin he, kaikissa sinun menoissas.
48. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, Sodoma, sinun sisares tyttärinensä, ei ole niin tehnyt kuin sinä ja sinun tyttäres.
49. Katso, se oli sinun sisares, Sodoman synti: ylpeys, ja kaikissa yltäkylläisyys, ja hyvä rauha, joka hänellä ja hänen tyttärillänsä oli: mutta köyhiä ja tarvitsevia ei he auttaneet;
50. Mutta he olivat ylpiät, ja tekivät kauhistuksen minun edessäni; sentähden olen myös minä heittänyt heidät pois, kuin minä sen näin.
51. Niin ei myös Samaria ole tehnyt puoliakaan sinun syntejäs; mutta sinä olet paljon enemmin tehnyt sinun kauheuttas kuin hän, ettäs olet tehnyt sisares hyväksi kaikkein sinun kauhistustes suhteen, joita sinä tehnyt olet.
52. Niin kanna myös häpiäs, sinä, joka sisares hyväksi teet synteis kautta, joissa sinä suuremmat ja olet tehnyt heitä paremmaksi kuin sinä olet: niin häpee nyt ja kanna häpiäs, ettäs sisares, hyväksi tehnyt olet.
53. Mutta minä tahdon kääntää heidän vankiutensa: Sodoman vankiuden ja hänen tytärtensä, ja Samarian vankiuden ja hänen tytärtensä, ja sinun vankiutes vangit heidän keskellänsä,
54. Niin että sinun täytyy kantaa sinun häpiäs ja pilkkas kaiken sen edestä, jonka tehnyt olet, jolla heitä olet lohduttava.
55. Ja sinun sisares Sodoma ja hänen tyttärensä pitää käännetyksi tuleman, niinkuin he ennen ovat olleet, ja Samaria ja hänen tyttärensä pitää käännetyksi tuleman, niinkuin he ennen ovat olleet; ja sinun myös tytärtes kanssa pitää käännetyksi tuleman, niinkuin te ennen olleet olette.
56. Ja ei pidä (enää) Sodoma sinun sisares huutoon tuleman sinun suussas, (niinkuin) ylpeytes aikana.
57. Kuin pahuutes ei vielä julki ollut, niinkuin siihen aikaan, kuin Syrian ja Philistealaisten tyttäret häpäisivät sinua joka paikassa, ja kaikki sen ympäristö katsoi sinun ylön;
58. Kuin sinun täytyi kantaa pahuuttas ja kauheuttas, sanoo Herra, Herra.
59. Sillä näin sanoo Herra, Herra: minä tahdon tehdä sinulle, niinkuin sinä tehnyt olet, ettäs valan katsoit ylön ja särjit liiton.
60. Mutta minä tahdon muistaa minun liittoni, jonka minä kanssas tehnyt olen nuoruutes aikana, ja tahdon tehdä ijankaikkisen liiton sinun kanssas.
61. Niin sinun pitää mielees johdattaman sinun teitäs, ja häpeemän, kuin olet ottava tykös vanhemmat ja nuoremmat sisares, jotka minä sinulle tyttärikses antava olen; vaan ei sinun liitostas.
62. Mutta minä tahdon tehdä minun liittoni sinun kanssas, että sinun ymmärtämän pitää, että minä olen Herra:
63. Ettäs sitä ajattelisit ja häpeäisit, ja et rohkeaisi häpiän tähden suutas avata, koska minä sinulle anteeksi antava olen kaikki, mitäs tehnyt olet, sanoo Herra, Herra.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Raamatun mukaan tuo kohta on vertaus Jerusalemin uskottomuudesta (Hes. 16. luku). Siinä on kerrottu Jerusalemin uskottomuus ja pelastus.
Kun luet eteenpäin niin löydät vastauksen. Kun luet vieläkin eteenpäin, niin näet, miten Jumala on uskollinen ja oikeudenmukainen.
Hesekiel 18:
21 Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käskyjäni ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.
22 Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää.
23 Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?
24 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, tekee kaikkien niiden kauhistusten kaltaisia, joita jumalaton tekee - saisiko hän tehdä niin ja elää? Ei yhtäkään hänen vanhurskasta tekoansa, jonka hän on tehnyt, muisteta. Uskottomuutensa tähden, johon hän on langennut, ja syntinsä tähden, jota on tehnyt, niiden tähden hänen on kuoltava.
25 Ja vielä te sanotte: 'Herran tie ei ole oikea'. Kuulkaa siis, te Israelin heimo! Minunko tieni ei olisi oikea? Eikö niin: teidän omat tienne eivät ole oikeat!
26 Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, sentähden hänen on kuoltava; vääryytensä tähden, jota on tehnyt, hänen on kuoltava.
27 Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestaan, jota on harjoittanut, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän säilyttää sielunsa elossa.
28 Koska hän näki ja kääntyi pois kaikista synneistänsä, joita oli tehnyt, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.
29 Mutta Israelin heimo sanoo: 'Herran tie ei ole oikea'. Minunko tieni eivät olisi oikeat, te Israelin heimo? Eikö niin: teidän omat tienne eivät ole oikeat!
30 Niinpä minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra. Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.
31 Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo?
32 Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää." (Hesekiel 18: 21-32)
Kuka osaisi selittää tämän raamatun kohdan?
Karmeaa suomen kielen rienausta näin Kalevalan päivänä...
Mitä *kohtaa* mahdat tarkoittaa? Nyt olet kopsannut puolet Vanhasta testamentista:-(
.. ja miten löysitkin tuon teksin, jossa kerrotaan aivan kuin juuri minun tilanteeni tällä hetkellä!
Kiitos! :)
Kenestä puhutaan alussa 1:stä jakeeseen 14? en ymmärrä...Jeesuksestako vai Mariasta?
Mutta sitten jatkuessa jakeesta 15 se sotkee ettei kyse kai ole Jeesuksesta eikä Mariasta?
Ja kun puhutaan huoruudesta, niin tarkoittaako se samaa huoruuttaa kuin nykypäivänä sana huoruus tarkoittaa...? ja huoruutta lasten kanssa? mitä? kenestä kyse?
Vai puhutaanko tässä jonkun kansan syntisyydestä?
Ja lopussa puhutaan että Herra antaa anteeksi kaikki mitä "tuo joku" tehnyt on?
Minusta tuo on kyllä niin sekavaa, että alkaa jo naurattaa. Kertokaa joku joka näitä osaa selittää.
Huoruus on samaa, mitä nyt on VL lähellä, sukunaintia. Sillä nimellä sukunaintia ennen käytettiin, huoruus.
Sillä ei ole mitään tekemistä ns. vieraissa käynnillä.
Miten sen perustelet ettei tuolloin huoruus tarkoittanut samaa?
kertoo sen. Se näkee sen yksinkertaisesti vain juuri niin, kuin sanoin.
Tieto on lukuisissa eri lähteissä.
uskon mitä sanot. Olet vaikuttanut minut näillä sivuilla. =)
niinhän ne eläimetkin toimivat, eivät halua siittää omien poikiensa kanssa...
Ihan fiksua ollut säätää ettei sukulaisten kanssa tule lasten tekoa aloittamaan.
Niihän he toimivat tuolla kanadassa ainakin, liekö usa:kin...
sukulaistensa kanssa naimisiin, koska siellä vl:ä on niin vähän.
tuli sielläkin silmiini haureus, jota käsiteltiin siinä haureutena uskossa Jumalaan, mutta jos katsot 16 luvun niin siinä käsitellään myös ns. haureutta ( mikä myky- Suomessa on aviorikkomusta ) ja aviorikkomus, eli nyky- huoraaminen on silläkin seuraavasti.
32 avionrikkoja-vaimo, joka miehensä sijaan ottaa vieraita!
Näin se VT aikaan esiintyi.
Kiitos mielenkiinnostasi. Usein vastus onkin nenän alla, mutta se jää huomaamatta.
jos käyttäisit jotain nykykielistä raamatunkäännöstä (esim. KR -92), tuo 1700-luvun suomenkielen sijasta!
Jumala siis antoi tuolle hänen lakia rikkoneelle ihmiselle anteeksi vaikka hän oli elänyt väärin. Ja tuo lakia rikkonut sai ymmärryksen Jumalan kautta että oli rikkonut lakia ja joutui katumaan sitä häpeillen aina.
Ensinnäkin, tuon kerran vielä julki. Kuka kirjoitti, kenelle kirjoitti ja miksi kirjoitti.
Hesekiel oli ennustaja, profeetta. Ja kenelle Hän kirjoitti, Hän kirjoitti PAKKOSIIRTOLISUUDESSA OLEVILLE ISRELILISILLE, ei meille suoranaisesti, ja miksi? Juuri siksi, koska pakkosiirtolaisuus oli Jumalan rangaistus, ja Jumala oli vielä saatavilla, samoin kun oma maakin.
Se mitä se meille, koko kirja siis antaa, on toivoa, jos olemme toivottomia. Hesekeil käyttää suuresti myös muita kirjoituksia.
Mutta mitä tämä on?
Tässä Hesekiel kirjoittaa siitä, kuinka Israel on tottelematon Jumalalle, laille ja hakee turvaa muualta ja he eivät sitä itse tajua. Hesekiel pyytää Jumalaa näyttämään tämän kongrettisesti.
Hesekiel ei kerro vain pakkosiirtolaisuudesta, vaan myös siitä, että koko Juuda ja Israel harjoitetaan, ja leviävät ympäri maailmaa. Se mistä Hän kertoo ihmisen nimillä on juutalainen, Juudan ja Israelin kansa, ei persoona, vaan persoonat.
24 Sinä rakensit itselles korkeudet, ja teit sinulles kukkulat kaikille kaduille.
25 jokaiseen risteykseen sinä teit itsellesi pyhän paikan. Sinä tahrasit saamasi kauneuden, levitit reitesi jokaiselle ohikulkijalle ja harjoitit haureutta vielä enemmän kuin ennen.
25 kaikkiin kadunkulmiin sinä rakensit kumpujasi ja häpäisit kauneutesi, levitit sääresi jokaiselle ohikulkijalle ja yhä lisäsit haureuttasi.
25 Ja kaikkein teiden suihin rakensit sinä kukkulas, ja teit sinun kauneutes kauhistukseksi; sinä hajoitit jalkas jokaiselle, joka kävi siitä ohitse, ja teit suurta salavuoteutta.
26 Sinä makasit egyptiläisten kanssa, noiden isoelimisten naapuriesi, sinä menit yhä pitemmälle haureudessasi ja herätit minun vihani.
Näissä jakeissa kerrotaan siitä, mitä Juutalaiset liikemiehet tekivät viime vuosituhannella. Liikemiehethän rakensivat suuria pilvenpiirtäjiä New Yorkiin, Venäjälle ja Saksaan. Kaikkialle ja Hesekeile vertaa juutalaisia jopa huoraan, joka levittää jalkansa joka paikkaan.
Jakeissa 27 Ja katso, minä ojensin käteni sinua vastaan ja vähensin sinun määräosasi ja jätin sinut vihollistesi, filistealaisten tyttärien, raivon valtaan, jotka häpesivät sinun iljettävää vaellustasi.
27 Ja katso, minä ojensin käteni sinua vastaan ja hillitsin senkaltaisen tapas, ja hylkäsin sinun >> 60 Kuitenkin minä muistan liittoni, sen, jonka kanssasi tein, kun vielä olit nuori, ja minä vahvistan välillemme liiton, joka kestää ikuisesti.
Heselie kertoo myös sen, joka on tapahtunut syntymäni aikaan, eli 59v 9 kk sitten. "Sinä (Goog) hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla tämä on tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä." Voimme odottaa tällaista pohjoisesta Israeliin tulevaa hyökkäystä, jota ei ole vielä tapahtunut.
Israel siis tulee uudelleen täyttymään ja meidän tehtävä on sinne evankeliumin vienti, että He ottaisivat vatsaan Jeesuksen Herrana.
Päivien lopulla tarkoitetaan tätä viikunapuuta, Isrelia ja aikajakson loppua, missä Jeesus esittelee isälleen omansa.