Pohdintaa

Olen monesti miettinyt, että mikä siitä tekee niin pahan jos äiti jättää miehensä ja lapsensa?

Nykypäivän miehet tekevät sitä useinkin ja se alkaa olemaan lähes normaalia eikä sitä enää leimata muuten kuin sanomalla että sellaisia ne miehet nyt sitten ovat. Mutta jos tämän tekee nainen niin hän on maailman kamalin ihminen vaikka se on aivan sama jos mies lähtisi perheensä luota.

Yleensä naisista ajatellaan että heidän tulee pitää lapsistaan huolta koska itse teki ne, mutta kun nainen ei ole niitä lapsia yksin tehnyt. Ja jos oikeudenmukaisesti ajatellaan niin aborttikaan ei ole yksin naisen päätettävissä. Eikä lapsi ole yksin naisen vastuulla vaan myös miehen (ja varsinkin miehen jos vain mies on lapsen halunnut).

Tuttavani jätti lapsensa ja miehensä. Koko suku leimasi hänet. Minusta hän teki vain ratkaisun jonka olisi saattanut useimmin tehdä mies.

Ei ole koskaan hyvä että jompi kumpi vanhemmista lähtee, mutta miksi se on pahempi jos nainen lähtee vaikka periaatteessa nainen on lapselle tärkein vain vauvaiän ja sen jälkeen roolit muuttuvat. Lapsi kiinnostuu isästä ja isän rooli muuttuu tärkeämmäksi. En kuitenkaan tarkoita että äidin rooli menettäisi kokonaan merkityksensä vaan että sen merkitys vähenee huomattavasti mikä on luonnollista.

Omasta mielestäni meillä naisilla on yhtäläinen oikeus häippästä jos pää ei kestä eikä siitä saa tuomita sen enempää kuin miestäkään, joka lähtisi.

Lähtevä äiti on ilmeisesti huono äiti automaattisesti, mutta lähtevä isä ei ole huono isä vaikka tapaisikin lapsia vain joka toinen vkoloppu. Se on monien mielestä normaalia ja hyvä ratkaisu, mutta jos nainen tekisi niin niin sehän vasta kamalaa olisikin.

Kaukana ollaan tasa-arvosta edelleen.
7339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onneksi kuitenkin nykyään keskitytään isien rooliin lastensa kanssa niin paljon mediassa ja lainsäädännöllisissä vanhempainvapaissakin, että asia varamaan vielä muuttuu.

Kai sitä ajatellaan, että asia on naiselle vaikeampi, kun on sellainen tunneihminen yms. pläplää. Onhan sitä silti, mutta jos on hyvä äiti, voi laskea senkin asian, että varsinkin pojat tarvitsevat isäänsä hyvin monissa asioissa äitiään enemmän mieheksi kasvaessaan. Sitten voi laskea sitäkin asiaa, että jos isä jää tuttuun ympäristöön, ja äiti lähtee vieraampaan, onhan se lapselle usein turvallisempaa, että saa jäädä siihen tuntemaansa kuvioon eroasiaa työstämään, saati että joutuu vielä muuttamaankin koko kaveripiiriä ja kouluja yms.

Asiat riippuvat niin monista tekijöistä. Suoralta kädeltä tuomitsevat mielestäni vain osoittavat tyhmyytensä.

Itse olen ihan ydinperheellinen, että en tässä omaa tilannettani porise.

Äänestä
  • itse asiassa tytöt tarvitsevat isää enemmän. Muutoin tytöistä tulee kevytkenkäisiä koska eivät ole saaneet miesmallia lapsuudestaan. Näin psykologit sanovat. Sama juttu pojilla. Pojat tarvitsevat enemmän äitiään kuin isäänsä.

    Äänestä

  • viisastelija 123 kirjoitti:

    itse asiassa tytöt tarvitsevat isää enemmän. Muutoin tytöistä tulee kevytkenkäisiä koska eivät ole saaneet miesmallia lapsuudestaan. Näin psykologit sanovat. Sama juttu pojilla. Pojat tarvitsevat enemmän äitiään kuin isäänsä.

    Puolison voi jättää. Lasta ei milloinkaan. Tietysti jos ei toimi täydessä ymmärryksessä tms. niin asia on eri. Vanhempi voi asua lapsen kanssa eri osoitteessa, mutta lapsen "unohtaminen" ja uuden elämän aloittaminen ilman lasta on kerrassaan kammottava teko kummalta tahansa vanhemmalta. Tämä nyt näin karkeasti sanoen, ilman erityisiä tapauksia..

    Äänestä

  • viisastelija 123 kirjoitti:

    itse asiassa tytöt tarvitsevat isää enemmän. Muutoin tytöistä tulee kevytkenkäisiä koska eivät ole saaneet miesmallia lapsuudestaan. Näin psykologit sanovat. Sama juttu pojilla. Pojat tarvitsevat enemmän äitiään kuin isäänsä.

    Psykologit itseasiassa eivät todellakaan sano noin... Kyllä se on niin, että tytöt tarvitsevat äidin/naisen mallin ja samaistuvat siis samaa sukupuolta olevaan vanhempaan. Ja sama juttu tietysti pojilla. Kevytkenkäisyys sitten kehittynee joskus myöhemmin elämänhistoriassa jos on kehittyäkseen.

    Toki lapset ovat sopeutuvaisia, jos perheeseen ei kiinteästi kuulu sekä äiti että isä, niin silloin lapsi hakee samaistumiskohteen jostakin muusta itsensä kanssa samaa sukupuolta olevasta henkilöstä.

    Äänestä

  • psykologi 123 kirjoitti:

    ei pidä toi sun juttu paikkas...

    miesmallit muokkaavat alusta saakka tyttöjen seksuaalisuutta ja jos miesmalli puuttuu lapsesta saakka niin aikuisena tulee olemaan vaikeuksia löytää kumppani joka sopii itselleen. Tytöt käyvät useampia miehiä läpi kuin ne jotka ovat isänsä kanssa saaneet olla tekemisissä. Se kun on luontaista että tytöt etsivät itselleen sellaisen miehen kuin isänsä ja pojilla päinvastoin.

    Äänestä

Ihan jättääkö lapsensa äiti tai isä: tuomittavaa! Lapsi ei taatusti ymmärrä sitä myöhemmin. Turha selittää.

Äänestä

eläköön myytit äitiydestä! Mikähän myytinmurtajasakki tarvittaisiin tähän asiaan?

Oma tätini jätti miehen ja lapsen kaksistaan asumaan kun homma ei toiminut. Lapsi oli isänsä ainoa, mutta tädillä oli yksi ennestään. Homma toimi loistavasti varsinkin kun asuivat lähekkäin. Tuomioita kyllä sateli moisesta synnistä..

Lopultahan on kyse siitä, että lasten kuuluisi olla sen vanhemman luona, joka tarjoaa paremman ympäristön kasvaa ja olla. Joskus se on isä joten miksi itseasiassa oikeusriidan voittanut isä on sankari ja lapsensa suosiolla jättänyt äiti on renttu? Aika asenteellista, vaikka lopputulos on ihan sama.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

piparminttuelviira kirjoitti:

Olen monesti miettinyt, että mikä siitä tekee niin pahan jos äiti jättää miehensä ja lapsensa?

Nykypäivän miehet tekevät sitä useinkin ja se alkaa olemaan lähes normaalia eikä sitä enää leimata muuten kuin sanomalla että sellaisia ne miehet nyt sitten ovat. Mutta jos tämän tekee nainen niin hän on maailman kamalin ihminen vaikka se on aivan sama jos mies lähtisi perheensä luota.

Yleensä naisista ajatellaan että heidän tulee pitää lapsistaan huolta koska itse teki ne, mutta kun nainen ei ole niitä lapsia yksin tehnyt. Ja jos oikeudenmukaisesti ajatellaan niin aborttikaan ei ole yksin naisen päätettävissä. Eikä lapsi ole yksin naisen vastuulla vaan myös miehen (ja varsinkin miehen jos vain mies on lapsen halunnut).

Tuttavani jätti lapsensa ja miehensä. Koko suku leimasi hänet. Minusta hän teki vain ratkaisun jonka olisi saattanut useimmin tehdä mies.

Ei ole koskaan hyvä että jompi kumpi vanhemmista lähtee, mutta miksi se on pahempi jos nainen lähtee vaikka periaatteessa nainen on lapselle tärkein vain vauvaiän ja sen jälkeen roolit muuttuvat. Lapsi kiinnostuu isästä ja isän rooli muuttuu tärkeämmäksi. En kuitenkaan tarkoita että äidin rooli menettäisi kokonaan merkityksensä vaan että sen merkitys vähenee huomattavasti mikä on luonnollista.

Omasta mielestäni meillä naisilla on yhtäläinen oikeus häippästä jos pää ei kestä eikä siitä saa tuomita sen enempää kuin miestäkään, joka lähtisi.

Lähtevä äiti on ilmeisesti huono äiti automaattisesti, mutta lähtevä isä ei ole huono isä vaikka tapaisikin lapsia vain joka toinen vkoloppu. Se on monien mielestä normaalia ja hyvä ratkaisu, mutta jos nainen tekisi niin niin sehän vasta kamalaa olisikin.

Kaukana ollaan tasa-arvosta edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu