miten nyt..?

Lohduton--

Olen 15 vuotias ja tänään tuli tulokset allergiatesteistä ja ilmeni kissa allergia, ja koiralle lievästi allerginen. Omistan 2 kissaa ja koiran, enkä pysty edes kuvittelemaan että niistä luopuisin.

Oireina on pieni kutina, kun joutuu kosketuksiin koiran syljen kanssa ja kynnen raapaisusta. Nenä on myös jatkuvasti tukossa, mutta siihen olen käyttänyt nenäsumutetta joka on tarkoitettu tavalliseen nuhaan, ja se on tehonnut hyvin.

Nukun kissojen kanssa öisin ja petivaatteeni ovat kyllä kieltämättä hyvin kissankarvoissa. Asunto on iso ja imuroin kerran viikossa. Tuuletan muutaman kerran viikossa. Mitkä käytännöt voisivat ehkä helpottaa allergiaa? Auttaako kissan peseminen kerran viikossa?

Siedätyshoitojakin kuulemma on, mutta onko vaikeaa kuitenkin löytää lääkärin, joka alkaa siedätyshoitoa käyttämään, kun allergisoivaa asiaa ei ole kotoa poistettu?

Haluaisin nyt täsmentää, että EN TODELLAKAAN pysty lemmikeistäni luopumaan, koska ovat mielenterveysongelmieni kannalta tärkeitä. Mielummin kuolen kuin niistä luovun, en tulisi toimeen mitenkään ilman niitä.

Nyt siis, toivottavasti joku ihana ihminen voisi neuvoa minua tässä asiassa, niin saisin tämän kauhean paniikin loppumaan. Kertokaa myös omista kokemuksistanne, kiitos. Ja lisäksi, varaisinko omalle lääkärilleni ajan ja keskustelisin mahdollisista siedätyshoidoista ym? Vai kenen luo olisi syytä mennä?

7

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saa ..............

      sied.hoitoa jos jatjat el.pitoa, eli ykstyuselle, allergologille (varaa tukku rahaa mukaan=)
      eipä auta kuule mikään kissan pesu...eikä sekään vaikka imuroisit kahdesti päivässä..

      eli tuossa jo tulikin esiin seuraava osoite; yksityisen sektorin allergologi. Turhaan varaat aikaa omallle tk-lääkärille, julkisin varoin ei hoideta/siedätellä jos ei allergian aih. poisteta, niin se vain on

      kai tiedät ettei eläimissä se KARVA ole joka allergisoi...

      olet sitten valmis ottamaan riskin että saat astman?

      no,toivon mukaan asiasi järjestyy. Meillä allergiaperhe ja automaattisesti lapsen allergian puhjetessa etsimme el. uuden kodin..näin meillä..

      • Lohduton--

        Kuulin eräältä tutulta että kissan peseminen kerran viikossa poistaisi jopa 80% allergeeneja. Ja myös niin on sanottu että eläimiä ei saisi pitää makuuhuoneessa öisin, kun siellä nukkuu. Tietenkin noidenkin asioiden totuudesta ei voi olla täysin varma, mutta jos se yhtään auttaa niin olen kyllä valmis kokeilemaan.

        Tiedän kyllä ettei eläimen karva allergisoi, vaan tarkoitin lähinnä että kun kissat siellä sängyssäni majailevat, niin karvojen mukanahan sitä hilsettä sinne pölyttyy.

        En voi myöskään ottaa sitä riskiä, että annan lemmikkini pois ja sen vuoksi taas jättäydyn koulusta pois, vedän kännit heti aamusta ja illan päätteeksi yritän tappaa itteni. Nuo lemmikkini ovat todella se tärkein asia elämässä, joiden vuoksi jaksan aamulla nousta sängystä ja jatkaa huomiseen. Vasta päässyt pois siitä helvetistä, joten siihen en heti uudestaan halua. Joidenkin ihmisten sitä on vaikea ymmärtää, että eläimet tosiaan merkitsevät minulle niin paljon, mutta toivottavasti edes JOKU ymmärtäisi.


      • jo.......
        Lohduton-- kirjoitti:

        Kuulin eräältä tutulta että kissan peseminen kerran viikossa poistaisi jopa 80% allergeeneja. Ja myös niin on sanottu että eläimiä ei saisi pitää makuuhuoneessa öisin, kun siellä nukkuu. Tietenkin noidenkin asioiden totuudesta ei voi olla täysin varma, mutta jos se yhtään auttaa niin olen kyllä valmis kokeilemaan.

        Tiedän kyllä ettei eläimen karva allergisoi, vaan tarkoitin lähinnä että kun kissat siellä sängyssäni majailevat, niin karvojen mukanahan sitä hilsettä sinne pölyttyy.

        En voi myöskään ottaa sitä riskiä, että annan lemmikkini pois ja sen vuoksi taas jättäydyn koulusta pois, vedän kännit heti aamusta ja illan päätteeksi yritän tappaa itteni. Nuo lemmikkini ovat todella se tärkein asia elämässä, joiden vuoksi jaksan aamulla nousta sängystä ja jatkaa huomiseen. Vasta päässyt pois siitä helvetistä, joten siihen en heti uudestaan halua. Joidenkin ihmisten sitä on vaikea ymmärtää, että eläimet tosiaan merkitsevät minulle niin paljon, mutta toivottavasti edes JOKU ymmärtäisi.

        yksin?


      • Lohduton--
        jo....... kirjoitti:

        yksin?

        En asu, mutta muutan kesällä tai syksyllä omaan asuntoon.


    • allerginen elli

      Oireesi ovat tosi lieviä!

      Usein sanotaan, että sidetyshoitoa on sekin, että itsellä on eläimiä. Minä ainakin olen tottunut omaan koiraani (nyt 10v) enkä ole sille allerginen. Ennen allergiani oli paha. Ja tuntuu, että vaikka oma koiraani siedän, vieraita en aina siedä.

      Jos oireesi eivät pahene, tuskin sinun tarvitsee eläimistä luopua. Älä kuitenkaan enempää niitä hanki! Hanki sen sijaan ihmisystäviä. :)

      Nenäsumute on varmasti hyvä, pitää nenän auki.

      Älä enää päästä eläimiä sänkyysi. Sohvallakin pitäisi olla eläimille oma paikka, peite tms. Pese eläinten alustat vähintään kerran viikossa (minä käytän tyynyjä ja tyynyliinoja päällä). Pidä eläimetkin puhtaina ja harjaa turkkia usein, tee harjaus ulkona.

      Varmasti imurointi auttaa, ehkäpä voisit imuroida 2-3 krt/vk. lattioita on hyvä myös pestä: pyyhi liinalla. Nenällesi paljas lattia on parempi kuin matot. Miksi ihmeessä et tuuleta joka päivä?! Totta kai täytyy tuulettaa 2-3krt/pv, muuten hengittää sitä samaa tunkkaista ilmaa koko ajan. Myös petivaatteiden ja muiden irtonaisten tyynyjen yms tuulettaminen/ravistelu täytyy tehdä kerran viikossa. Mattoja tuskin kukaan viitsii usein hakata, mutta imurointikin auttaa.

      Tehokkaita luontaislääkkeitä on olemassa allergiaan, käy luontaistuotekaupoissa kyselemässä.

      Eli älä panikoi, kun oireesi ovat kuitenkin noin lievät.

    • olen kyllä jo 36-v

      Kissoista en silti voi luopua. Pelkkä ajatuskin tuntuu ihan epätoivoiselta. Otin nämä kissat(3) koska olen kärsinyt vakavasta masennuksesta. Tällä hetkellä kissat ovat minulle ainut syy elää.

      Nenä vuotaa ja silmät kutisee, näihin olen ottanut antihistamiinitabletin joka päivä (Xyzal) ja joskus (Duact) kun nenä on ihan tukossa. Nenäsuihkeita flunssaan ei ole hyvä käyttää pitkiä aikoja kerrallaan. Kortisonisuihkeita voi käyttää jatkuvasti. Parhaiten saan oman nenäni auki ja allergeenit huuhdottua limakalvoilta sarvikuonokannulla, johon laitetaan suolavettä.

      Lisäksi kärsin astmasta; astmalääkkeen annostusta on pitänyt nostaa kissojen takia, sietämätöntä tämä ei vielä ole mutta annosta ei voi enää paljon nostaa.

      Kissat ovat poissa makuuhuoneesta, moppaan joka päivä ja pesen tekstiilejä jotka ovat olleet kosketuksissa kissoihin.

      Kissoja en ole vielä pessyt mutta minä olen myös kuullut sen auttavan.

      Hyvää jatkoa teille, toivottavasti et saa astmaa ja pärjäät lemmikkiesi kanssa.

    • Lohduton--

      Allerginen elli: onko se silmien kutina ja vetistäminen sitten tästä nuhasta seuraava oire useimmiten? Nenäsumutetta olen tosiaan käyttänyt, tosin sumutetta ei saisi käyttää viikkoa pidempään. Ja sitä olen käyttänyt jo monta kuukautta. Tiedän että ei saisi, mutta kun tulee niin tuskallinen olo ilman, eikä muut sumutteet auta, kokeiltu on jo ainakin puolet nenäsumutteista.
      Omassa huoneessani on rotta, kani, hamsteri ja kotilo. Kissat ovat siellä öisin kanssani, koska äidin pitää saada nukkua yöt rauhassa, jonka seurauksena itse nukun korvatulpat päässä ja kärsin uniongelmista. Kissat nimittäin huutavat öisin kuin mielipuolet ja rymistelevät tavaroita.
      Tuo imurointi ym olisi varmasti tehokasta, kunhan vain voimat riittäisivät. En ole tuulettanut kun pelkään että kanit ym vilustuvat, kun huone on muutenkin niin viileä.

      Samassa tilanteessa oleva:
      Mistä ja miten olet antihistamiinitabletteja saanut, kun allergeenia ei ole kotoa poistettu?
      Sarvikuonokannua olen myös testannut, mutta vaikutus ei kauaa kestä.

      Miten voin selittää äidilleni että en pysty kissoista luopumaan? Hän ei ole ikinä kissoistani pitänyt, ja nyt sitten hyppii onnesta kun olen niille allerginen ja painostaa viemään kissat piikille. Miten ihmiset eivät älyä että lemmikit voivat yksinäisille ja mielenterveysongelmaisille olla niin tärkeitä? Kenellekään tästä ei pysty puhumaan, kaikki nauravat. Voi kuulostaa liioittelulta, mutta niin ne todella tekevät. Äiti, veljet, kaverit, kaikki.

      Huoh..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2723
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2300
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2070
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1817
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1711
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1696
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 95
      1625
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe