Piilevä

HEI!

Onko muilla ollut akvaariossa piileväongelmia? Onko ollut vasta hiljattain perustettu vai vanha akvaario?

Meillä 3kk vanha akvaario, 240l, jossa on jonkinmoinen piileväongelma. Punertavaa/ ruskehtavaa levää on kasvien lehdillä, etenkin keihäslehdillä, ja vapaana vedessä. Veden pinnalla se erottuu selvästi punertavana pieninä hiukkasina ja vedessä myös pieninä hiukkasina muttei niin punertavina.

Mitä keinoja kannattaisi nyt käyttää levän kasvun tyrehdyttämiseen??
51892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Piilevää ilmenee juurikin vastaperustetuissa akvaariossa, jossa tominta on vielä epätasapainossa, altaan vakiinnuttua piileväinvaasio menee ohitse.

Kypsässä altaassa piilevän ilmaantuminen voi olla vähäisen valon syytä, hanki siis lisää valoa. :)

Millainen kalasto altaassa on?
Kuinka usein vaihdat vettä?

Äänestä
  • Juu, sen verran olen saanutkin asiasta selville, että piileväongelmia on vastaperustetuissa akvaarioissa eikä niinkään vanhoissa. Mutta kun meillä sitä tuntuu olleen jo pitkän aikaa tässä uudessa akvassa, eli milloin se piilevän kasvu alkaa hiipua ja voiko se tapahtua itsestään. Akva ei näytä hyvältä läheltä katsottaessa kun vedessä leijailee "pieniä höntyviä". Kauempaa katsottaessa ei sitä huomaa.

    Niitä hoitokeinoja kaipailen, millä olette saaneet levän kuriin?!

    Vettä olen vaihtanut kaksikin kertaa viikossa, noin 100-120l kerrallaan. Silloin tällöin kerran viikossa 120l.

    Kalasto:
    Helmirihmakaloja 5kpl
    Sitruunatetroja 5kpl
    Lehtikaloja 2kpl
    Taistelukala 1kpl

    Äänestä

  • Levistä eroon! kirjoitti:

    Juu, sen verran olen saanutkin asiasta selville, että piileväongelmia on vastaperustetuissa akvaarioissa eikä niinkään vanhoissa. Mutta kun meillä sitä tuntuu olleen jo pitkän aikaa tässä uudessa akvassa, eli milloin se piilevän kasvu alkaa hiipua ja voiko se tapahtua itsestään. Akva ei näytä hyvältä läheltä katsottaessa kun vedessä leijailee "pieniä höntyviä". Kauempaa katsottaessa ei sitä huomaa.

    Niitä hoitokeinoja kaipailen, millä olette saaneet levän kuriin?!

    Vettä olen vaihtanut kaksikin kertaa viikossa, noin 100-120l kerrallaan. Silloin tällöin kerran viikossa 120l.

    Kalasto:
    Helmirihmakaloja 5kpl
    Sitruunatetroja 5kpl
    Lehtikaloja 2kpl
    Taistelukala 1kpl

    Kalastosta senverran että noin pieneen altaaseen ei sovi täysikasvuisena kuin yksi isohko "pääkala", eli joko lehtikalat tai helmirihmakalat. Helmirihmakalat pitävät yhtä lämpimästä vedestä kuin taistot, joten jättäisin ne altaaseen.
    Lehtikalojen altaan korkeus tulisi olla vähintään 50 cm.

    Lisäisin toisen "pääkalan" lähdettyä parvikaloja, voisit ottaa kunnollisen parven vaikkapa kiilakylkiä, ruso- tai hohtokiilakylkiä tai vaikkapa kardinaalitetroja(parvikala joka viihtyy lämpimässä)´. Jos jätät kuitenkin lehtikalat altaaseen(helmirihmat pois) kannattaa valita korkeanmallisia parvikaloja, ettei ne joudu kalan kitaan.

    Levästä;
    Oletko kokeillut lisätä valaistusta?
    Jos vedessä lilluu pieniä höytyviä, onko suodatus kunnollinen? Ulkosuodatin ja lisäsisäsuodatin roskia pois imuttelemaan?

    Äänestä

  • Rihma kirjoitti:

    Heippa!

    Se arveluttikin kun ostin tämän Juwelin valmispaketin, että riittääköhän toi sisäsuodatin. Kai sen pitäisi kun kerran myyvät sellaisia paketteja. Myyjälläkin itsellään oli kyseinen akvaariopaketti ja sanoi sen suodattimen tehojen riittävän, kun kysyttiin asiasta!

    Juu, olen miettinyt kalaparvea, että lisäänkö sitruunatetrojen määrää vai hankinko uusia parvikaloja. En oikein ole tykästynyt ehdottamiisi valintoihin, toivoisin jotain upeaväristä (jos sellaisia on olemassa...)Kardinaalit ovat kyllä ihanan värisiä, mutta olisiko muuta vastaavaa värikästä kalaa? (Ei neontetroja)

    On valaistusta ollut riittävästi. Jopa yli 11 tuntia on kokeilu. En tiedä auttaako useampi veden vaihto mitään, pelkäämpä että vaihdan sitä liian usein ja tasapaino järkkyy siten liikaa. Mikähän auttaisi??

    Äänestä

  • pois kirjoitti:

    Kannatta hankkia lisäski joku kunnollinen sisäsuodatin tai tosiaan vielä parempi ulkosuodatin, uskoisin että ne hippuset vedessä on leijuvia roskia, ei leviä.

    Valaistuksen lisäys ei tarkoita valaistusajan lisäämistä vaan valaisimien(putkien) lisäämistä. ;)

    Ellet löytänyt tuosta listasta omaa parvikalaasi, voit ihan hyvin etsiä itse tietoa vaikkapa tuolta
    http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=218
    ja juuri sellaiset lajit jotka tykkäisivät helmirihmojen ja taistelukalojen vesiarvoista ja lämpötilasta(n. 26-27). Ei esim neontetra jne.
    Tai jos valitset lehtikalat pääkalaksi, niin sitten jotakin korkeanmallista tetraa, mutta sitruunatetrojen lisäyksin riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LEVISTÄ KURIIN! kirjoitti:

HEI!

Onko muilla ollut akvaariossa piileväongelmia? Onko ollut vasta hiljattain perustettu vai vanha akvaario?

Meillä 3kk vanha akvaario, 240l, jossa on jonkinmoinen piileväongelma. Punertavaa/ ruskehtavaa levää on kasvien lehdillä, etenkin keihäslehdillä, ja vapaana vedessä. Veden pinnalla se erottuu selvästi punertavana pieninä hiukkasina ja vedessä myös pieninä hiukkasina muttei niin punertavina.

Mitä keinoja kannattaisi nyt käyttää levän kasvun tyrehdyttämiseen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu