Insestistä

Veljeni ahdisteli minua seksuaalisesti usean vuoden ajan. Kärsin ahdistuksesta, minkä vuoksi käyn ammttiauttajalla ja käytän masennuslääkkeitä. Nyt veljeni on menossa naimisiin yksinhuoltajaäidin kanssa. Pitäisikö vanhat haavat repiä auki, etteivät muutkin lapset joudu kärsimään samasta kuin minä? Pitäisikö vuosia rassannut salaisuus tuoda päivänvaloon?
91132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

lapsuudenperheeltäsi ja vanhemmiltasi, koska pelkäät että sinua ei uskota?


Minä toimin aluksi niin kun äitini kiusasi minua, ei tosin insestillä. Mutta se vaan että pelkäsin että jos kerron, kukaan ei usko. Ja näin lopulta kävikin, koska äiti arvasi, että aion kertoa ja puhui minusta perättömiä juttuja että saisi mahdollisen kertomisen näyttämään valehtelulta. Trauma on ollut suuri ja ei siitä voi vieläkään puhua joutumatta śyytetyksi valehtelusta vaikka äiti on jo kuollut.

Äänestä
  • Just tätä se on ,lapsuuden traumoja kannetaan pitkään ja niistä ei välttämättä pääse eroon ennenkun haudassa mutta tuolle insestistä kärsivälle ilman muuta että esiin ongelmien kanssa ja estää sitten ettei se jatku uuden kumppanin kanssa.

    Äänestä

  • just noin puhuu pedofiilit, peloittelevat ettet uskalla puhua asiasta. Mielestäni sinun tulee ehdottomasti puhua asiasta tai ainakin varoittaa asianomaisia veljestäsi. Ole itsekin avoin ja kerro läheisillesi kyllä he uskovat sinua vaikka se vaikeaa voi ollakkin.

    Äänestä

palstalla...ei liity kotimaisiin julkkiksiin millään tavalla...mutta minun mielestäni lapsen suojelu olisi tässä tärkeintä...eli ei muuta kun totuus pöytään vain!!!

Äänestä
  • Tässä ei ole mitään mikä olisi väärällä palstalla..olet oikeassa siinä että.=mutta minun mielestäni lapsen suojelu olisi tässä tärkeintä...eli ei muuta kun totuus pöytään vain!!!.
    Yks toinen tai kolmas palsta mutta insestistä kun kuulee niin ei se että sitä salataan ole oikein ja sen tekijä tuomiolle ettei tee uudestaan.

    Äänestä

Jos sua on käytetty seksuaalisesti hyväksi oman veljen puolelta niin anna tulla vaan kaikki julki ja jos voit auttaa muita silleen ettei muut joudu samaan kun sä..Yksinhuoltaja äiti kanssa haluaisi tietää varmaan ennenkun sitoutuu insestiä harrastaneeseen hyypiöön.Tsemppiä ja jaksamista jos sulle tulee tästä rankkaa mutta ajattele ettet ole yksin.Mä olen hyvä kuuntelija jos sellaista tarvitset..kirjoita jos siltä tuntuu tänne edelleen.Usein mä olen täällä omalla nimellä eli Marcolito.

Äänestä

ja kysyä häneltä apua. Minä pidin kaiken sisälläni yksin.

Psyykenlääkkeet pitävät sinua koukussa, ja et pääse käsittelemään asioita pois, niistä olisi hyvä pyrkiä eroon ammattiauttajan tuella.

Ja yritä kertoa silläkin uhalla että menetät perheesi. Niin minulle kävi. Mutta mitä me teemme sellaisella perheellä?


Ja sinulla on hyvä motiivi, etteivät toiset lapset
joutuisi kärsimään niinkuin sinä olet kärsinyt.

Äänestä
  • Olet oikeassa kertoa pitää ja jos se on liian vaikeaa niin laitaisi emailin auttajille ..tai vaikka tänne niin me kyllä uskalletaan ottaa asia esiin.Et sinun "siis se insesti kirjoittaja"eikä kenenkään muunkaan kuulu jäädä tälläisen asian kanssa yksin.Ja mikä perhe se on joka ei tue tälläisessä tapauksessa.No nada no family..no no .

    Äänestä

Sinulla ei ole mitään hävettävää, veljelläsi on.

Jos et nyt kerro veljestäsi, et voi ikinä antaa anteeksi itsellesi myöhemmin, jos paljastuu että veljesi on jatkanut touhujaan (usein niin on!). Vaikka toki tulevistakin teoista veljelläsi on vastuu, mutta sinulla on nyt mahdollisuus pistää veljesi vastuuseen teoistaan.

Jos et muuten pysty, kirjoita joukkosähköpostiviesti perheellesi. Myös veljellesi ja hänen avovaimolleen. Sinun ei tarvitse viestissä mennä sen pidemmälle kuin haluat. Kunhan ilmaiset selvästi että veljesi on sinua seksuaalisesti hyväksikäyttänyt (muista, että muitakin hyväksikäytön keinoja on kuin yhdyntä, älä siis vähättele kokemuksiasi jos tiedät sinua loukatun).

Asiaton viesti-ilmoitus lähti tuosta ääliöstä joka kirjoitteli ihan höpöjä. Pöhköjä riittää.

Kuntoutumisesi pääsee kunnolla käyntiin vasta, kun asia on "ulkona maailmalla". Usko pois, tiedän mistä puhun.

Tsemppiä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Veljeni ahdisteli minua seksuaalisesti usean vuoden ajan. Kärsin ahdistuksesta, minkä vuoksi käyn ammttiauttajalla ja käytän masennuslääkkeitä. Nyt veljeni on menossa naimisiin yksinhuoltajaäidin kanssa. Pitäisikö vanhat haavat repiä auki, etteivät muutkin lapset joudu kärsimään samasta kuin minä? Pitäisikö vuosia rassannut salaisuus tuoda päivänvaloon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu