Olen matkustamassa krabille ja minulla on laktoosiallergia.
Saako thaimaasta laktoositonta ruokaa tai vähä laktoosista. Saako sieltä apteekista laktoosipillereitä?
Tunnetaanko siellä yleensä edes koko sairautta ?
Laktoosi-intoleranssi
9
1622
Vastaukset
- sdfjopsfn0i
Kuka kusi sun aamumuroihin ?
- laktoosista
Thaimaasta on vaikea löytää ruokaa, jossa olisi laktoosia. Laktoosi-intoleranssi ei ole sairaus. Laktoosia kestävät ovat vähemmistö maailman ihmisissä, mutta pohjoismaiden pitkät agraaritraditiot ovat totuttaneet meidän vatsamme laktoosiin.
- kokkikasikakkonen
Etteikö laktoosia muka Thaimaassa.Vaikka maitoa
ei eteesi kannussa tuotaisikaan,on siellä samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa ym.laktoosia
käytetty tiettyihin valmisteisiin,esim.makkaraan,
rasvoihin,esim.voita tuodaan paljon Tanskasta,juustoihin jne.Myös jukurtissa on laktoosia.Nykyisinhän varsinkin tuontitavaroissa on
tuoteselosteet,ja on paikallisissakin,mutta yleensä
thaikielinen seloste.
Eli jos todella on vaivaa,niin kyllä sanoisin myös
olevan huolta laktoosista. - yömaito
Sinähän tiedon pukkasit,onneksi joku jo kerkesi
korjaamaan.
Vai ettei laktoosia Thaimaassa,etpä ole katsonut
ehkä kotomaassakaan mitä pistät suuhusi.
Kyllä laktoosia on yllättävän monessa ravintoaineessa.
Mutta oppia ikä kaikki.
Vähän ymmällähän tuo on alkuperäinen kysyjäkin.
Ktl:n sivuilla on luettelo laktoosittomista
ruoka-aineista ja juomista. - oluterkki
Huolta tarpeeksi jos oikein ajattelee.
Muutama olutkin merkkikin sisältää laktoosia.
esim.jotkut saksalaiset talvioluet.
Että silleen. - lyndiol
Laktoosia on vaikka missä,esim.useissa e.pillereissä
monissa särkylääkkeissä jne.
Et kyllä ole asioista perillä. - Chengse
kokkikasikakkonen kirjoitti:
Etteikö laktoosia muka Thaimaassa.Vaikka maitoa
ei eteesi kannussa tuotaisikaan,on siellä samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa ym.laktoosia
käytetty tiettyihin valmisteisiin,esim.makkaraan,
rasvoihin,esim.voita tuodaan paljon Tanskasta,juustoihin jne.Myös jukurtissa on laktoosia.Nykyisinhän varsinkin tuontitavaroissa on
tuoteselosteet,ja on paikallisissakin,mutta yleensä
thaikielinen seloste.
Eli jos todella on vaivaa,niin kyllä sanoisin myös
olevan huolta laktoosista.Olkoon laktoosia tai ei, ei sinulle todennäköisesti tule ongelmia. Minulla on laktoosi-intoleranssi eikä Aasiassa, mukaanlukien Thaimaa ole koskaan ollut vatsan kanssa ongelmia ( 3 v. kokemus). Päin vastoin. Suomessa sen sijaan pitää olla tarkkana mitä suuhunsa laitaa, muuten vatsa laulaa.
- hoitajahelli
Laktoosi-intoleranssi ja laktoosiallergia eivät ole
sama asia.
Otapa selville oma tilasi,mikä vaivaa.Todellisuudessa on hyvin vähän laktoosiallergisia.Lapsilla tavallisempi kuin aikuisilla.
Kyllä Thaimaassakin on apteekissa laktoosia pilkkovaa lääkettä,taisi olla Lactorace.
Itse tiedät mitä kärsit syödä,lue tuoteselosteet
jos niitä on englanniksi esim.jäätelöstä,jne.
miten voit jukurttia syödä? Hapanvalmisteet yleensä ärsyttävät hieman vähemmän.
Siis onnea matkalle. - tosissasi
vai vedätitkö,kun loppui kommentit.
Olisi ollut kiva vaihtaa mielipiteitä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1564362Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville714089Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.123264Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1292888- 1832587
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa391727Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka581494- 671485
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1141183IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih181165