Ei jaksa enää

mielenterveystoimistoon.

Parantuneet tuosta tilasta ja ovat sen jälkeen vahvempia ja VIISAAMPIA ihmisiä, kuin ne jotka vain rahan ja tavaran perässä juoksevat ja yrittävät sillä näytellä voivansa hyvin (visa viheltää).

Itsekin parantunut ja ONNELLISEMPI kuin koskaan>
ennen sairauttakin.

On oikeus olla masentunut? > eikä siitä tarvitse itseä henkilökohtaisesti syyttää > on oikeus jäädä sairaslomalle> on olemassa kaikenlaista kuntoutusta, jossa on vertaisia , samoin ongelmin > He puhuvat samaa kieltä?> He ymmärtävät.> Heistä olen saanut elämäni viisaimmat ystävät. > soitellaan joka päivä , vaikka olen ollut terveenkirjoissa jo kaksi vuotta. Ja teen monenlaista.

Toivottavasti tämä kirjoitus antaa positiivisen kuvan siitä että se on vain väliaikaista, jos alkaa hoitamaan itseään ! !

Ajattele elämääsi muutaman kuukauden päähän. Tai puolen vuoden päähän. Silloin asiat saattaa olla ihan toisin. Silloin voi olla syytä hymyyn ja iloon. Silloin tämä kärsimys ei ole enää mielessä.

En väheksy oloasi, sillä itsekin kamppailen näinä päivinä.

Puhu jollekin! Työkaverille, koulukaverille, serkulle, tädille, kummille, isoäidille, jollekin! Tai soita terveydenhoitajalle. Heidän kanssaan voi puhua tälläisistä. Tärkeää olisi etsiä apua itselleen. Sinäkin varmaan neuvoisit muita hakemaan apua, sillä sitä on olemassa! Ymmärrätkö, se auttaisi sinua.

Kymmenettuhannet suomalaiset puhuvat mitä kipeimmistä asioistaan joka päivä terveydenhoito henkilöstölle. Ammattilaiset näkevät asiat eri tavoin kuin me tavalliset ihmiset.

Itsemurhan jälkeen mitään ei ole tehtävissä. Sinuakin rakastaa varmasti moni, vaikka ei sitä koskaan olisikaan sanonut.

Aina on toivoa, aina on syytä elää. Minäkin haluaisin auttaa sinua enemmän, mutta en tunne sinua. Kirjoita mukavia asioita paperille, mistä olet iloinnut viimeisen vuoden aikana, se tuo uskoa elämään. Jaksamisia!

minusta tuntuu aika ajoin samalta, olen yrittänytkin kaksi kertaa itsemurhaa. nyt lääkärit ovat alkaneet puhua että minulla olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Tiedän tunteesi, itse käyny läpi saman eikä ajatukset vieläkään oo poissa, mutta... tilanne meni siihen, että kaikki tuntui niin toivottomalta että mä päätin hakea apua. Ainut este avun hakemiselle mun kohdalla oli ollut se että mä kuvittelin ettei kukaan ymmärtäisi tai että se ois jotenkin luuserimaista pyytää apua, ettei omin avuin saa selvitettyä päätänsä ja oloansa. Noh... lääkitystä on vaihettu vähän väliä eikä vieläkään sopivaa oo löytynyt, mutta jo se et ekan kerran sai (mun tapauksessa lääkärille) avautua ja sanoa ettei yksinkertasesti enää jaksa, auttoi siinä tilanteessa. Sen jälkeen kun olin hakenut apua ja saanut lääkityksen niin yritin enemmän tai vähemmän itsaria kännissä..en tiedä miten tosissani olin mutta se viimestään sai mut tajuamaan mun tuskan suuruuden. Ja ei muuta kun psykiatrille passitettiin ja kaikkialle purkaamaan ajatuksia.. Ei sekään oo paljoa auttanut vielä mutta ainakin mä oon päättänyt että kyllä tää on niin "vittumainen paikka" (myös hivenen hymyä suupielissä tota kirjottaessani) että pakko tää on kattoa loppuun asti!! Luovuttaminen (toisin sanoen itsemurha) ei oo enää niin selkeänä mielessä, vaan mä oon päättänyt et tapahtu sit mitä tahansa, niin mä aion ja haluun kattoa mitä tää elämä tuo. Mitä sitten jos oiskin rutkasti paskoja kokemuksia, on tää silti elämisen arvosta jos joskus kykenee näkemään edes hivenen hyviä asioita kaiken paskan keskellä.. ja tää on mun elämä, mä voin vaikuttaa hyvinkin paljon siihen miten mä koen tän kaiken ns. paskan. Enkä mä enää pidä luuserimaisuutena sitä että joskus on pakko kohdata asioita ja elämää muiden avustuksella. Ehkäpä joskus pystyy auttamaan jotain toista samassa tilanteessa olevaa ku itse on päässyt ohi pahoista ajatuksista. Mutta nyt tuli aika pitkä selostus :D vastaukseni on lyhyesti sanottuna: hae apua ja nopeasti. Sitä ei ikinä pidä pelätä/hävetä. Jotkut sietää enemmän paskaa ku toiset, mut se on rohkeutta myöntää että ei välttämättä aina selviä yksin.

puhuin hoitajalle samanlaisia raskaita asioita kuin sinä nyt. Nukkumisesta hoitaja sanoi, että sen voi ajatella myös niin, että antaa itsensä nukkua niin paljon ja kauan, kuin nukkumisen tarvetta riittää. Sanoi, että siinä on se hyvä puoli, että kun välillä herää, tajuaa saavansa vielä nukkua ja jonakin hetkenä voi todeta haluavansa tehdä muutakin kuin nukkua. Voi nukkua eläessään, eikä tarvitse ikiuneen lähteä, kyllä sinne pääsee aikanaan meistä jokainen. Minua auttoi lääkitys pikkuhiljaa sairaalassa, ja se että ruoka oli valmiina yms. Sai rauhassa nukkua, nukkua, miettimättä arkitoimia. Ja sai olla masentunut. Ympärillä olevat potilaat sairastivat samaa sairautta eri vaiheessa. Ei tarvinnut esittää mitään muuta oloa kuin se, mikä silloin päällä oli. En silloin uskonut minkäänlaiseen hyvinvointiin kohdallani, mutta onneksi sain uuden mahdollisuuden elämään. Sen annoin itse itselleni suostumalla hoitoon.