välilevyn pullistuma

Minulla todettiin välilevyn pullistuma, joka kuitenkaan ei ole varsinaisesti tyrä. Mikä sille nyt onkaan oikea termi? Magneettikuvia ei otettu, kun on ilmeisesti muuten selvä. Fysiatri totesi.

Hoidoksi määrättiin fysioterapeutin ohjauksella liikkeitä, joita olen tehnyt säännöllisesti pari viikkoa.

Tänään taas alkoi sietämätön selkäkipu, jota on ollut jo muutaman kerran. Hyvä kun kävelemään pystyy. Seison ja istun nyt vinossa. Välillä, esim. istuessa tulee tosi ikäviä kipukohtauksia.

Mietin kannattaisiko soittaa lääkärille, ja pyytää tähän huomenna tehokkaampia lääkkeitä kuin buranaa, joka ei juurikaan auta?? Olisiko muista lääkärin määräämistä lääkkeistä apua...

Selkääni en ole ikinä reväyttänyt enkä vieläkään tiedä mitkä olosuhteet kivun laukaisevat.

Ikää on 25.
4518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen sairastanut selkäkipua syyskuusta-07. Minulle ainakin on sanottu että on mahdotonta varmuudella tietää mikä on kivun aiheuttaja jos selkää ei kuvauteta. Odottelenkin pääsyä magneettikuviin. Kannattaisiko vielä kuitenkin pyytää kuvautusta... kun kipusi ei kerran ole helpottanut. Lääkkeistä itselleni on parhaimman avun tuonut reseptillä saatavat lihasrelaksantit ja vahvemmat kipulääkket. Kannattaa varmasti pyytää lääkäriltä jotain buranaa tehokkaampaa, ei kipua kannatta liiaksi kärsiä.
Voimia

Äänestä

yhteys uudestaan siihen lääkäriin. Ei ole buranasta tuohon vaivaan lääkkeeksi ja kun pitäisi niitä jumppia tehdä niin mahdotonta on kun on kovat kivut. Kylmä on mulla ollut hyvä paikallis hoito, mutta kipu lääkitys siihen alkuun kunnollinen niin pystyy olemaan.

Äänestä

Fysiatria en tavoittanut, mutta yleislääkäri määräsi panacodia, joka tehosi yllävänkin hyvin. Selkään sattuu enää liikkeessä. Yleislääkärikin kysyi onko magneettikuvia otettu. Sanoi kuitenki, että kuuden viikon päästä ensimmäisestä otetaan, ellei selkä parane yhtään.

Äänestä
  • Ota aikaa.Selkäkipu on juuri sitä.tarvitsee aikaa ja lempeyttä, kuin se rakas kotosalla. Pitää helliä eri asennoissa ja nauttia hetkistä. Sitten kuitenkin satuttaa yllättäen, mutta silloin pitää pitää hermot ja rakastaa kaikkein eniten. Kun tulee tylsää ja ei tunnu miltään, hyvältä eikä pahalta, ei tiedä kumminpäin olisi, kokeilkaa uusia asioita jotka herättävät mielenkiinnon, jotta rakkaus säilyisi.Kun on oikein hyvä ole vielä enemmän, älä ikinä unhda että e (hän) on osa itseäsi.Se on ehkä kaikkein vaikeinta.katsoa itseään.mikä minä olenkaan. kuka minä olenkaan? Nämä asiat löytyvät niin kivusta kuin rakkaudesta. Se on sitä mitö teet itsesi hyväksi.Sen mitä teet itsellesi teet toiselle. Sen mit teet toiselle teet itsellesi.

    T: Taperman=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HJH. kirjoitti:

Minulla todettiin välilevyn pullistuma, joka kuitenkaan ei ole varsinaisesti tyrä. Mikä sille nyt onkaan oikea termi? Magneettikuvia ei otettu, kun on ilmeisesti muuten selvä. Fysiatri totesi.

Hoidoksi määrättiin fysioterapeutin ohjauksella liikkeitä, joita olen tehnyt säännöllisesti pari viikkoa.

Tänään taas alkoi sietämätön selkäkipu, jota on ollut jo muutaman kerran. Hyvä kun kävelemään pystyy. Seison ja istun nyt vinossa. Välillä, esim. istuessa tulee tosi ikäviä kipukohtauksia.

Mietin kannattaisiko soittaa lääkärille, ja pyytää tähän huomenna tehokkaampia lääkkeitä kuin buranaa, joka ei juurikaan auta?? Olisiko muista lääkärin määräämistä lääkkeistä apua...

Selkääni en ole ikinä reväyttänyt enkä vieläkään tiedä mitkä olosuhteet kivun laukaisevat.

Ikää on 25.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu