henk.koht.avustaja

kyselee

Hei,
toimin henkilökohtaisena avustajana vammaiselle ihmiselle ja tahtoisin nyt kuulla mielipiteitä muutamista asioista.
Täälläkin varmaan on joitakin vammaisia jotka toimivat työnantajanina.

Ensinnäkin minulla ei ole terveysalan koulutusta.
Mutta joudun silti työssäni tekemään paljon asioita jotka kuuluisivat lähihoitajalle.
Kuten esim.suolen ja rakon toimitukset,lääkkeen jako ja myös lihaspistoksien anto.
Lääkkeet katsomme aina pomoni kanssa yhdessä ja ne ovatkin sujuneet hyvin ja ilman ongelmia.
Mutta minua vaivaa että kenen on vastuu jos esim.piikityksessä jokin menee vikaan?
Minähän toimin vain työnantajani käsinä ja jalkoina.
Tähän asiaan toivoisin kommennetteja.
Toiseksi työnantajallani on ollut todellisia vaikeuksia löytää avustajaa joka olisi kunnollinen ja joka ilmestyisi töihin.
Itse olen supersäntillinen ja hyvä työntekijä.
Nyt kuitenkin mieltä kaihertaa asia.
Kysyin pomoltani voisinko saada pitää lomani heinäkuussa koska lasteni päiväkoti on silloin suljettu.
Pomoni ei oikein ollut halukas minulle vastamaan vaan kierteli hiukan ja sanoi sitten ettei oikein viitsisi ottaa ostopalvelusta minulle sijaista kun se tulee kaupungille niin kalliiksi.
No tiedänhän minä sen että se tulee kalliiksi,mutta jos hänellä on hyvä avustaja joka tekee pitkää viikkoa mielestäni liian pienellä palkalla niin eikö se olisi oikeus ja kohtuus että saisi edes kesänloman pitää.Varsinkin kun on perhettä ja lapsia.
Sillä tavalla hänkin varmistaisi hyvä työsuhteen jatkumisen.
Minusta tämä on hänen puoleltaan aika erikoista.Varsinkin kun ottaa huomioon että hän on heinäkuussa kolme viikkoa kuntoutuksessa ja minä tarvitsisin vain viimeisen viikon heinäkuusta vapaaksi.
Mutta jos saan pyytää niin rakentavaa kommenttia tähänkin.
Niin ja itse uskon siihen että monista asioista vammaisen työnantajan kanssa pääsee selvyyteen keskustelemalla asiasta ,mutta mitä tehdä silloin jos työnantaja aina vetoaa väsymykseen ja siihen ettei väsymykseltään kykene minun kanssani asoista puhumaan.Minua tämä pikkasen vaivaa.
En tiedä kuuluuko tämä asiani nyt tänne mutta kiitos jos joku viitsii rakentavasti kommentoida.

terveisin tunnollinen ja hyvä avustaja

6

886

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      En yleensä kirjoittele näille palstoille, mutta nyt asia liippaa niin läheltä, että sanon sanasen kirjoittamaasi asiaan.

      Itse olen ns. vammainen työnantaja, ja on kokemusta avustaja-asiasta. Ihmettelen suuresti sinun työnantajan käyttäytymistä, väsymystä yms., jos kyse on työntekijää koskevista asioista.

      Sinulle kuuluu kesäloma ja työantajan on se sinulle annettava. Ei palkka mene sinun työnantajan pussista, vammaishuolto tai sosiaalitoimi sen palkan maksaa.

      Ei vammaisen työntajan pidä ajatella, että kaupungille tulee kalliiksi palkata sinulle sijainen. Kalliimmaksi tulee hänen sijoittamisensa vaikka johonkin palvelutaloon siksi aikaa, kun sinä olet ansaitulla lomalla.
      Jos olet noin säntillinen työntekijä,kuten kirjoitit, työnantajasi pitäisi olla todella tyytyväinen, että on saanut tunnollisen ihmisen avustamaan joka päiväisessä elämässä.

      Pidä puolesi vaan, työnantajasi häviö on, jos yrittää vastustaa sinulle kuuluvaa lomaa, sinähän voit hyvässä lykyssä irtisanoutua tehtävästäsi.

      Mitä pistosten antamiseen tulee, niin työnantajasi voisi pyytää kotisairaanhoidosta tai vastaavasta paikasta apua, josta ammatti-ihminen tulisi opettamaan sinulle piikin pistämistä. Kyllä se piikitys ilman varsinaista alan koulutustakin sitten onnistuu. Täytyyhän esim. diabeetikon itse tai perheenjäsenen opetella pistämään insuliini.

      Lääkkeitten annosta sen verran että, jos järki vähänkin työnantajalla pelaa, niin hän itse osaa sanoa, mitä millonkin on tarvis ottaa, kuten työpaikallasi kai näin tehdäänkin.

      Mutta tsemppiä sinulle ja mukavaa kevään odotusta.

      t. Raikku

    • Avustettava

      Kuulostaa omituiselta, koska tunnut olevan todella hyvä avustaja. Toisaalta taas sinulla on kaikki langat omissa käsissäsi, koska avustajista on todella kova pula. Ilmeisesti työnantajasi ei ymmärrä tilannettaan, tai sitten itseluottamus on todella kovaa luokkaa. Näin epävirallisesti voin sanoa sinulle kaksi maagista sanaa, OTAN LOPPUTILIN, luulisin asioiden silloin korjaantuvan. Mitä taas tulee työtehtäviin, niin vastuu on kunnalla, koska avustettavalle on tehty palvelusuunnitelma ja siitä viranhaltijat näkevät työtehtäväsi.
      Näin lopuksi, olen onnellin siitä, että kaltaisiasi ihmisiä vielä löytyy tästä suloisesta suomestamme.

    • ent. avustaja

      Halusin vastata tähän viestiin vaikka en olekaan työnantaja vaan entinen avustaja (lähihoitaja).

      Soita vammaispalvelutoimistoon työnantajasi sosiaalityöntekijälle/ vammaispalvelutyöntekijälle ja kerro tilanteestasi. He osaavat varmasti sinua neuvoa, mutta sinun pitää VAATIA sitä, sillä ilman et saa mitään apua.

      Heiltä voit myös pyytää kotisairaanhoitajaa tai muuta vastaavaa henkilöä neuvomaan oikeaoppiset hoitotavat mm. pistämiseen ja ilmeisesti katetroimiseen tms.

      Lisäksi työnantajallasi pitää olla vakuutus työtapaturmien varalta (pakollinen), jonka pitäisi korvata mm. pistotapaturmat tai muut tapaturmat (esim. sinun loukkaantumisesi työssä tai työmatkalla).

      Ja muista ettei sinun ole vapaapäivinäsi pakko tulla töihin jos työkaverisi ei tulekaan. Työnantajan velvollisuus on järjestää sijainen. Myöskään sairaana ei tarvitse mennä töihin.

      Itsellä oli vaikeaa kun ei ollut sairaslomasijaista tai saatikka vapaapäivän tuuraajaa ja mistään ei saanut apua. Tarpeeksi kauan kun vammaispalvelun kanssa kinastelin niin johan alkoi löytyä! Jos olisi vain nöyristellyt niin mitään apua ei olisi saanut.

      Tää avustajasysteemi on kyllä työntekijän kannalta ihan sieltä ja syvältä. Teet pyyteettömästi töitä ja kaikista oikeuksista pitää tapella. Työnantajallekin (eli avustettavalle) on varmaan tosi kivaa kun on vaikea saada kunnon työntekijöitä kun työehdot ja palkkaus on mitä on.

      Itse olisin halunnut jatkaa avustajana. Pidin työstäni ja työnantajastani, mutta en jaksanut enää sitä ainaista jankkaamista kaikesta. Milloin ei ollut sijaista, milloin oli palkat myöhässä tai laskettu väärin (huom. vammaispalvelun vika) ja tämän kaiken keskellä piti pyörittää niin työnantajan kuin omaakin taloutta.

    • työnantaja

      Olen toiminut henkilökohtaisen avustajan työnantajana kymmenisen vuotta ja kommentoin viestiäsi tästä näkökulmasta:
      Avustajana sinulla on oikeus riittävään ja oikeaan perehdytykseen työssäsi. Mikäli työnantajalla ei ole riittäviä valmiuksia perehdytyksen antamiseen, hänen on huolehdittava siitä, että jokin ulkopuolinen taho esim. kotisairaanhoito järjestää perehdytyksen.

      Työnantajan on otettava työntekijän mielipide huomioon loman ajankohdasta päätettäessä ja loman ajankohta on päätettävä hyvissä ajoin. Lain mukaan työnantajalla on kuitenkin lopullinen oikeus päättää vuosiloman ajankohta.

      Henkilökohtaisessa avustaja-järjestelmässä on kyse taloudellisesta tuesta avustajan palkkaamiseen. Tästä taloudellisesta tuesta päättää sosiaalitoimi. Avustajan ja sosiaalitoimen ei synny järjestelmässä mitään suhdetta, vaan vammainen työnantaja on sosiaalitoimen asiakas. Sosiaalitoimi ei siis ole oikea taho tuen etsimiseen avustajana. Mikäli et pääse keskustelu yhteyteen työnantajasi kanssa käänny ammattiyhdistyksesi puoleen

      • ex-avustaja

        Kyllä meillä ainakin syntyi suhde sosiaali/vammaispalveluun, vaikka kyse taloudellisen tuen antamisesta hk-asioissa niin kyllähän vammaispalvelu hoitaa monia muitakin asioita.

        Meillä esim. vammaispalvelusta olisi saanut työnohjausta eli keskustelu apua työssäjaksamiseen, mutta en itse sitä tarvinnut.

        Lisäksi on se myös vammaispalvelun asia, jos avustaja 1 on sairas ja avustaja 2 on vaikkapa jossain matkoilla vapaapäivänään eikä ole sijaista. Kuinka vaikeasti liikuntavammainen henkilö pärjää silloin kotona yksin?

        1)avustaja 1 tulee sairaana töihin.
        2)vammaispalvelu hoitaa jostain tilalle avustajan, koska kunnilla on ns. hoitovelvollisuus/vastuu. Tämä tietysti vain niissä tapauksissa joissa avustaja on myönnetty jokapäiväisessä elämässä pärjäämiseen EI vapaa-aika-avustuksiin. Tämä on ns. fakta joka lukee vammaispalvelulaissa ja jota kunnat kiertää koko ajan juuri sillä verukkeella että he antavat vain taloudellista tukea.

        Ja siitä loma-asiasta kyllä valitettavasti päättää tosiaan se työnantaja, mutta soitto sinne vammaispalveluun ei luultavammin kuitenkaan ainakaan pahenna asiaa, sieltä siis voi saada asiaan vinkkejä ei mitään määräyksiä tms.


      • Työnantaja
        ex-avustaja kirjoitti:

        Kyllä meillä ainakin syntyi suhde sosiaali/vammaispalveluun, vaikka kyse taloudellisen tuen antamisesta hk-asioissa niin kyllähän vammaispalvelu hoitaa monia muitakin asioita.

        Meillä esim. vammaispalvelusta olisi saanut työnohjausta eli keskustelu apua työssäjaksamiseen, mutta en itse sitä tarvinnut.

        Lisäksi on se myös vammaispalvelun asia, jos avustaja 1 on sairas ja avustaja 2 on vaikkapa jossain matkoilla vapaapäivänään eikä ole sijaista. Kuinka vaikeasti liikuntavammainen henkilö pärjää silloin kotona yksin?

        1)avustaja 1 tulee sairaana töihin.
        2)vammaispalvelu hoitaa jostain tilalle avustajan, koska kunnilla on ns. hoitovelvollisuus/vastuu. Tämä tietysti vain niissä tapauksissa joissa avustaja on myönnetty jokapäiväisessä elämässä pärjäämiseen EI vapaa-aika-avustuksiin. Tämä on ns. fakta joka lukee vammaispalvelulaissa ja jota kunnat kiertää koko ajan juuri sillä verukkeella että he antavat vain taloudellista tukea.

        Ja siitä loma-asiasta kyllä valitettavasti päättää tosiaan se työnantaja, mutta soitto sinne vammaispalveluun ei luultavammin kuitenkaan ainakaan pahenna asiaa, sieltä siis voi saada asiaan vinkkejä ei mitään määräyksiä tms.

        Näinhän se valitettavasti usein ex-avustajan kuvaamalla tavalla menee. Vammaispalvelutstolla on kuitenkin kaikissa asiakasta koskevissa asioissa vaitiolovelvollisuus eikä vpl-toimisto ole lain mukaan avustajan työnantaja, vaikka palkka ohjautuisikin sosiaalitoimen kautta avustajan tilille. Ymmärrän kyllä, että näissä asioissa ovat usein puurot ja velit sekaisin, niin viranomaisilla kuin työsuhteen osapuolillakin. Usein paikansapitävää ja ajantasalla olevaa tietoa ja tukea on vaikea saada. Keskeisin ongelma mielestäni on, että useimmiten taloudellinen tuki koskee vain palkkaa ja sivukuluja. Monissa tilanteissa olisi kuitenkin tarvetta esim. yksilöllisen työnohjauksen järjestämiseen avustajalle. Toinen ongelma on, että monet työnantajat eivät ole saaneet minkäänlaista opastusta työnantajana toimimiseen tai olleet itse työelämässä, jossa työelämän käytännön pelisääntöjä olisi mahdollista oppia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe