... En tiiä mitä sanosin... Tuntuu nii tyhjältä... Ei jaksais olla. Ei jaksais jatkaa. Silti on pakko... Välillä ahistaa hirveesti tää yksinäisyys... silleen, että kuristaa kurkusta ja saatan haukkoo henkeeni ku tuntuu nii vaikeelta hengittää... kuten nyt. Aikani taas kirjottelin tänne ihmisille... laitoin kommenttia... nyt oon taas tämmönen. Säälittävä, mitätön ja surkee otus jota ei pitäis olla olemassakaan... ... Huoh... tää on tosi säälittävä selitys... -.- Ihmisillä on pahempiaki ongelmia... joillaki on se polttava pelko sydämessä, että ne menettää sen rakkaan ja mä vaa selitän siitä, kuinka pahalta tuntuu olla yksin sen jälkeen ku seurusteli ja jäi yksin. ... Pitäis auttaa muita. Pitäis jaksaa. En vaa jaksa... Nytki tuntuu nii älyttömän pahalta vaa olla tässä ja tietää miten säälittävä on. Tietää, että ihmisille olis helvetin sama jos vaikka kuolisin... ettei kukaan mun perheen lisäks jäis kaipaamaan mua... jos nekään.
Haluisin nii paljon... Siks mä jään... yritän tavoitella vielä sitä mikä on jäljellä kaikista rikkinäisistä haaveista huolimatta. Haluisin nii laulajaks... Ja haluaisin löytää jonkun, joka oikeesti rakastais mua... joka haluais olla mun kanssa ja auttaa vaikeimman yli ja jota ite voisin auttaa ja tsempata ku tarve vaatii... ...
Onks liikaa pyydetty jos pyytää itelleen poikaa, joka rakastaa, ymmärtää ja välittää... silleen... normaali. Tavallaan. Tietty erilainen, jotta se vois ymmärtää mua, joka oon vähän outo... tai jotain. Toivosin, että joku tajuis mua... oikeesti. Ei vaan sanos, että "joo - kyl mä tajuun mitä tarkotat" vaikkei tajuukaan.
Enkä kaipaa pelkästään poikakaveria. Kaipaan muitaki ihmisiä... kavereita... ystäviä... ihmisiä joille puhua ja jotka puhuis mulle. Poikia ja tyttöjä - molemmat on mukavia. Haluisin kavereita, joita voisin sanoo rakastavani... ystävinä. Rakkauttaki on nii erilaista... se olis ystävä rakkautta. Kaipaan ymmärrystä, välittämistä, sitä et saisin ite välittää ja tuntee... ja itkee. Itkee niin, että joku tietää sen ja yrittäis auttaa... ei jättäis yksin... ei sanois, että "ryhdistäydy ny hyvä jumala ku ei toi ny oo nii paha!" tai muuta... yrittäis ymmärtää.
... Ei oo ketään joka kuuntelis... ei ketään joka välittäis. Haluisin kertoo, mut ei oo ketään kelle puhuisin. Haluisin ystäviä, mutta en tiiä... ... osaan olla kyllä hankalaki enkä haluais olla muille taakka...
Tää kuuluis kait itsetuntoon... mut mulla on vaa nii paha olo... anteeks, että kirjotan tän tänne... Mä... olen omanlaiseni. Haluisin halia, haluisin nauraa, haluisin itkeä, haluisin kuunnella, haluisin kertoa... Haluisin ihmisen jolle voisin tehdä noita kaikkia... Ystävän jota rakastaa... tai enemmän, kuin ystävän... kuhan olis edes joku...
Joku saattaa pitää outona sitä, että toivoisin jonkun tuikituntemattoman tulevan antamaan halauksen. Että toivoisin jonkun kysyvän, onks kaikki hyvin. Että joku näkis sen kuoren läpi jota pidän päällä ku pelkään ihmisten sanoja ja reaktioita... En haluu, kuin rakastaa... kai se on ollu liikaa toivottu tältä elämältä...
Haluisin tähdeksi, mut ei sekää ratkaise mun ongelmia, vaikka musta laulaja tuliski... kaipaan oikeeta ystävää... sit se on vielä vaikeempaa, ku en uskalla luottaa ystävyyteen, ku en tiedä kuka on vaa mukana siks et olis julkkiksen ystävä ja kuka siks, että oikeesti välittää... haluisin luotettavan ystävän joka ei hylkää.
Mä ilahdun nii pienistä... Siitä, että joku muistaa synttäripäivänä, antaa lahjan jouluna, antaa halauksen, sanoo, että oon tärkee sille tai kertoo vaikka vaa jotain... se, että joku luottaa muhun... se riittäis. ... mut ei... mä oon yksin... ehkä joskus mulla on poikakaveri... ehkä joskus mä saan oman pienen perheen... ja jos en miestä nii ainaki haluisin joskus tytön tai pojan... jonkun jolle kertoo, että välitän... jonkun jota rakastaa... ... jonkun joka ei ehkä hylkäis mua...
Pitkä viesti... anteeks... tuskin jaksatte varmaan suurin osa lukee tätä ees loppuun... tää kuuluis varmaan itsetuntoon ja paljon on jätetty pois kokonaisuudesta sen takia just... koulukiusaamiset ja muut... mut oon yksin. Kaipaan rakkautta. Mun sähköposti on tyhjä. Kukaan ei puhu mulle. Jos joku tajuu miten pahalta tuntuu joka aamu herätä tietäen, että kukaan ei välitä ja että kaikki se rakkaus mitä olis valmis antaa torjutaan pois eikä kukaan haluu sitä... jos joku tietää miten älyttömän pahalta se voi tuntuu nii pliis... voisko joku - ees yks ihminen sanoo mullr edes jotain? Mä oon ny ihan sekasin ... oon ollu jo liian kauan yksin... anteeks, että musta on tullu tämmönen... Kiitos niille jotka jatko lukee tän... arvostan sitä todella... ...
Haluisin nii paljon... Siks mä jään... yritän tavoitella vielä sitä mikä on jäljellä kaikista rikkinäisistä haaveista huolimatta. Haluisin nii laulajaks... Ja haluaisin löytää jonkun, joka oikeesti rakastais mua... joka haluais olla mun kanssa ja auttaa vaikeimman yli ja jota ite voisin auttaa ja tsempata ku tarve vaatii... ...
Onks liikaa pyydetty jos pyytää itelleen poikaa, joka rakastaa, ymmärtää ja välittää... silleen... normaali. Tavallaan. Tietty erilainen, jotta se vois ymmärtää mua, joka oon vähän outo... tai jotain. Toivosin, että joku tajuis mua... oikeesti. Ei vaan sanos, että "joo - kyl mä tajuun mitä tarkotat" vaikkei tajuukaan.
Enkä kaipaa pelkästään poikakaveria. Kaipaan muitaki ihmisiä... kavereita... ystäviä... ihmisiä joille puhua ja jotka puhuis mulle. Poikia ja tyttöjä - molemmat on mukavia. Haluisin kavereita, joita voisin sanoo rakastavani... ystävinä. Rakkauttaki on nii erilaista... se olis ystävä rakkautta. Kaipaan ymmärrystä, välittämistä, sitä et saisin ite välittää ja tuntee... ja itkee. Itkee niin, että joku tietää sen ja yrittäis auttaa... ei jättäis yksin... ei sanois, että "ryhdistäydy ny hyvä jumala ku ei toi ny oo nii paha!" tai muuta... yrittäis ymmärtää.
... Ei oo ketään joka kuuntelis... ei ketään joka välittäis. Haluisin kertoo, mut ei oo ketään kelle puhuisin. Haluisin ystäviä, mutta en tiiä... ... osaan olla kyllä hankalaki enkä haluais olla muille taakka...
Tää kuuluis kait itsetuntoon... mut mulla on vaa nii paha olo... anteeks, että kirjotan tän tänne... Mä... olen omanlaiseni. Haluisin halia, haluisin nauraa, haluisin itkeä, haluisin kuunnella, haluisin kertoa... Haluisin ihmisen jolle voisin tehdä noita kaikkia... Ystävän jota rakastaa... tai enemmän, kuin ystävän... kuhan olis edes joku...
Joku saattaa pitää outona sitä, että toivoisin jonkun tuikituntemattoman tulevan antamaan halauksen. Että toivoisin jonkun kysyvän, onks kaikki hyvin. Että joku näkis sen kuoren läpi jota pidän päällä ku pelkään ihmisten sanoja ja reaktioita... En haluu, kuin rakastaa... kai se on ollu liikaa toivottu tältä elämältä...
Haluisin tähdeksi, mut ei sekää ratkaise mun ongelmia, vaikka musta laulaja tuliski... kaipaan oikeeta ystävää... sit se on vielä vaikeempaa, ku en uskalla luottaa ystävyyteen, ku en tiedä kuka on vaa mukana siks et olis julkkiksen ystävä ja kuka siks, että oikeesti välittää... haluisin luotettavan ystävän joka ei hylkää.
Mä ilahdun nii pienistä... Siitä, että joku muistaa synttäripäivänä, antaa lahjan jouluna, antaa halauksen, sanoo, että oon tärkee sille tai kertoo vaikka vaa jotain... se, että joku luottaa muhun... se riittäis. ... mut ei... mä oon yksin... ehkä joskus mulla on poikakaveri... ehkä joskus mä saan oman pienen perheen... ja jos en miestä nii ainaki haluisin joskus tytön tai pojan... jonkun jolle kertoo, että välitän... jonkun jota rakastaa... ... jonkun joka ei ehkä hylkäis mua...
Pitkä viesti... anteeks... tuskin jaksatte varmaan suurin osa lukee tätä ees loppuun... tää kuuluis varmaan itsetuntoon ja paljon on jätetty pois kokonaisuudesta sen takia just... koulukiusaamiset ja muut... mut oon yksin. Kaipaan rakkautta. Mun sähköposti on tyhjä. Kukaan ei puhu mulle. Jos joku tajuu miten pahalta tuntuu joka aamu herätä tietäen, että kukaan ei välitä ja että kaikki se rakkaus mitä olis valmis antaa torjutaan pois eikä kukaan haluu sitä... jos joku tietää miten älyttömän pahalta se voi tuntuu nii pliis... voisko joku - ees yks ihminen sanoo mullr edes jotain? Mä oon ny ihan sekasin ... oon ollu jo liian kauan yksin... anteeks, että musta on tullu tämmönen... Kiitos niille jotka jatko lukee tän... arvostan sitä todella... ...
Vastaukset 24
Vanhimmat
Samalla lailla ajattelevaa yksinäistä.Ellei minulla olisi aamulla aikainen ylösnousu,kirjoittelisin sinulle.Mutta nyt sanon hyvää yötä,voi hyvin...muistan sinua iltarukouksessani.
Ei se mitään. On mullaki, mut en vaan saa noustua tästä ylös ja liikutuks sänkyyn päin... ... en jaksa... ... en tunne mitään... ei satu... ehkä pientä surua ja kyyneliä kurkussa mut muuten ihan neutraali olo. Ei tunnu mitään. Tällähetkellä taas tämmönen... laskelmoiva minä. Huoh... no mut nyt hyvä yötä... pakko mennä ku aamulla on aikanen herätys... öitä
sua taitaa todella sattuu? :(
olen todella todella pahoillani puolestasi ja en osaa sinua auttaa mutta toivottavasti jaksat vielä pitempään, koska olen varma, että kaikille löytyy ainakin yksi ihminen jolle purkaa tunteitaan, asioitaan. Joku tulee viellä sun luokse :) viestis perusteella, oot upee ihminen ja pidä unelmistas kiinni :) hienoo että olet olemassa! :)
Tiedän klisee ehkä (tai näin voit ajatella, ajattele uudestaan), mutta ehkäpä ei. Sinun viestis ansiosta tajusin juuri että olen onnellinen eikä minulla ole mtn syytä valittaa mistään. Kiitos.
Ainakin heti kun hiihtoloma loppuu ja pääsen kouluun otan huomioon ihmiset, seinäruusut, joita en ole ennen huomannut ja menen heille juttelemaan. Kysymään vointia, ehkä sitten enemmän ystävinä halaamaan, sitten kertoisin heille siitä miten eräs kirjoitti tänne palstalle tunteistaan ja se sai mut huomaamaan jonkin todella tärkeän asian:
"rakasta lähimmäistäsi"
Kyllä muhun sattuu... Yksinäisyys on aina sattunu ja tulee sattumaan. ... Mun on pakko jaksaa... jotenki. Kaikki mitä mulla on mahdollista saada on edessäpäin... ehkä mä löydän ystäviä... vaikka netistä jos en muualta. Seki on jotain. ... Joku jolle vois ainaki puhuu ja kertoo kaikki huolet... kai semmonen tyyppi vielä löytyy... Ja toivottavasti tulee...
Hmm... jos on ystäviä nii niistä pitää pitää kiinni... mutta mielummin oon yksin, kuin väärässä seurassa. Vaikka tää on vaikeeta nii yritän kestää... mä vaan kaipaisin sitä et joku tulis puhuu... tai jotain. Ihan mitä vaan, ku joku vaa huomais mut hyvässäki mielessä. Se tuntuu nii hyvälle... yks pieni hali ihan vieraalta ihmiseltäki... ... Kyl se hellittää vähän joksiki aikaa ja saa mut ainaki iloseks...
Moni ei sano sitä, että sattuu... mäki oon vaa yrittäny 11vuotta peitellen sitä, että mua kiusataan... esittäny vahvaa ja sanonu et ei satu... ... Vaikka sattuu... Aatella... 11vuotta kiusattuna eikä mun vanhemmat vieläkää tiedä siitä... en oo ikinä sanonu. ... Ny puhuin yhen psykologi tyypin kaa täs pari päivää sitte ja se sano et mulla ei oo huono itsetunto, mut en vaan luota itteeni... itseluottamus on huono... ja että mä oon kans varautunu ihmisten suhteen... ku puhuin silleki nii olin... kyl se sen huomas... ...
Miks ihmiset ei huomaa? Jos joku seisoo aina yksin nii yleensä sillon on yksinäinen... ja mitä häviää kysyessä? Kukaan ei oo huomannu, että muhun sattuu... sit ku vähän sanoin jotain sen suuntaista ku rohkaisin mieltäni nii nää oli ihan ihmeissään... ... Miks ihmiset ei oo jo oppinu... Kun yksinäiseltä ihmiseltä kysytään sattuuko, hän vastaa ei. Kun yksinäiseltä ihmiseltä kysytään onko hänellä kaikki hyvin, hän vastaa on. ... Ei yksinäinen myönnä sitä... totuus on takana... miks ihmiset ei voi yrittää ettii sitä? ... Pitäis myöntää... mut ei se oo nii helppoa... ...
"ehkä mä löydän ystäviä... vaikka netistä jos en muualta. Seki on jotain. ... Joku jolle vois ainaki puhuu ja kertoo kaikki huolet... kai semmonen tyyppi vielä löytyy... Ja toivottavasti tulee..."
kyllä tulee. olin samanlainen kuin sä.. tosin en viitsi tässä sitä enemmän sanoa ja on kiire kauppaan, mutta jos haluat voin jutella kanssasi..
ei mitään tekopyhää auttamista vaan haluaisin todella jutella kanssasi. jos tietenkin suostut siihen itse.. :)
olen 17v tyttö täältä tampereelta päin. eli vaikka netti on täynnä pervoja pappoja (:D) en kuulu heihin ja toivon että uskot tämän.
jos haluat jutella ja selittää asioistasi laita tänne viestiä niin annan mese osoitteen. onko sinulla mese?
Mese kyllä on - mutta se ei toimi ainakaan tällä hetkellä. Yritän saada sitä toimimaan, mutta siihen asti ihmiset voivat ottaa yhteiyttä sähköpostitse, jos haluavat jotain sanoa. Mulle saa purkaa ja mä puran myös huoliani :) Hah - äsken itkin ja nyt taas oon pirtee. Vielä vähän ahistaa, mut muuten taas hyvä olo. Oon nii älyttömän ristiriitanen joskus, että huh huh... mut jos sähköpostia joku haluaa laittaa nii [email protected] :)
Kaipaan myös todella paljon, että minulla olisi tyttöystävä, joka välittää ja ymmärtää. Se vain tuntuu melkein mahdottomalta, kun tähänkin asti olen saanut olla niin helvetin yksin. Ei ole ketään, kelle puhua, ei ole elämää, ei ole yhtään mitään. Tuntuu pahalta, kun välillä tulee väkisin mieleen, että saan olla koko elämäni yksin. En edes tiedä, miksi niin EI kävisi. No, en jaksa enempää valittaa.
Koitahan jaksella. Liiasta surkuttelusta tulee vain entistä huonompi olo. Kyllä sitä varmaan tulee vielä parempiakin päiviä..
Yksinäisyys on... no - vaikeeta. Mä toivon kuitenki vielä... ... toivottavasti säki löydät vielä itelles sen oikeen tytön... tsemppiä sinneki päin...
Uskon meitä olevan paljon joilla on samankaltaisia tuntemuksia. Hieno kirjoitus sinulta, koska se on selvästi tullut suoraan sydämestä. Monesti itselläni on tullut halu kirjoittaa tänne noin, mutta olen luopunut ajatuksesta sillä ei siitä mitään hyötyä olisi... Siksi minusta kirjoituksesi on merkki siitä että sinä ainakin jaksat vielä eteenpäin. Olen ollut niin kauan yksin että tuskin siitä paluuta enää on. Se on tullut osaksi minua. Kun sanoit että olet ollut liian kauan yksin niin toivon ettet tarkoita sillä samaa kuin minä.. Koska silloin tietäisin kuinka kamalaa sinulla on ja se tuntuisi pahalta. Ei sellaista toivo kenellekään.
Yksinäisyys... Se, kun sanon, että oon ollu liian kauan yksin, tarkottaa aika montaki asiaa... mä en välttämättä aina osaa tuntee... se on yks juttu johon kiusaaminen ja yksin oleminen on vaikuttanu... en oo enää se tyttö, joka olin neljä vuotiaana ku olin vielä pirtee ja ilonen ja lauloin koko ajan kaikkialla... ja puhuin kaikille... ...
Nyt en enää tunne silleen. Mulla oli sillon tosi suuri sydän - aattelinki sillä. Nyt käytän aivoja siihen hommaan... liikaaki. Jos ajattelen sydämenllä nii sattuu... se on vaa nii kipee... Välillä tuntuu vaikeelta selvittää et onko sitä ees enää joka hetki... mut kyl se on... joskus musta vaan tulee nii apaattisen olonen, etten oikein tunne mitään.
Mun on pakko saada olla yksin. Pakko saada irroittaa ihmisistä välillä. Se on kans tullu. Ihminen jota todella rakastan, voi olla aina mun lähellä, mut esim. hyvän päivän tuttuja en voi kestää pitkään. Pakko mennä pois. Ja on kai musta tullu vähän hermoheikkoki... Ku hermostun pienistä ja kaikkee... Sen veli on kyllä saanu huomata, että mun kynnet on terävät ku oon suuttunu... en haluis satuttaa ketään, mut en vaa aina jaksa pitää itteeni kurissa. Seki sattuu... ...
Mä oon muuttunu... pelkään sitä. Haluisin et löytyis joku, joka parantais mua vielä ku se on mahdollista ja vielä ku tiedän mitä tahon... En osaa vihata ihmisiä... en olla vihanen. En ees päivää. Se joka haukkuu mua nyt on viiden minsan päästä saanu jo anteeks...
Olen tavallaan melkeinpä samoissa tunnelmissa aloitustekstiisi viitaten, paitsi että olen poika. Nyt murrosiän myötä sitä ajattelee helposti haluavansa rakastua tai tulla rakastetuksi, joka on varsin ymmärrettävää.
Eräänlainen ¨ujo pelkuri¨ olen minäkin siinä mielessä, etten järin uskalla hakeutua kaveriporukoihin vaikka haluaisinkin osallisuutta. Pitkään olen kyllä pärjännyt yksin, mutta rajansa kaikella, osattomuus on tehnyt minutkin ennen pitkää apaattiseksi, vaikka yrittäisikin Internetin avulla saada kavereita. ¨Lapsena kaikki oli niin iloista ja nyt kaikki on päin sitä sun tätä,¨ hyvin tyypillinen kokemus jonka kanssa minäkin elän.
Toivon oloasi helpottavan kuitenkin edes se, ettet ole vaikeuksiesi kanssa yksin.
kun tietää, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät ja tietävät tunteen - toisaalta ahdistaa tietää, että toisilla menee yhtä huonosti tai vielä huonommin. Siksi kai täällä olenkin paljon, koska haluan auttaa niitä joita voin... tai ainakin yrittää. Olen minäkin ollut pitkään yksin ja tiedän kyllä, että rajan on mentävä jossain ja varsinkin väsyneenä masennun helpommin ja olen melko apaattinen, mutta näin päivisin olen yleensä joko surullinen tai ylipirteä - eli siis täysin toiseen laitaan heitetty tunne.
... Lapsena kai... ei jotenki välittäny siitä, että kiusattiin. Päiväkodissa siis. Tietty sitä itki ja se sattu mut kuitenki... jakso olla ilonen... ekoina vuosina ei ees sattunu silleen ku annoin aina anteeks... ... myönnän kyllä, että oli vaikeeta... saattaa kuulosta älyttömältä, mut viimisenä vuotena päiväkodissa mä mietin jo et jos tappasin itteni nii olisko se oikee ratkaisu... ... aika sairasta, että 6vuotias miettii tommosia ja meinasin kyllä jo tappaa itteni sillon... onneks kuitenki jätin sen tekemättä ja lähin kotiin... Olisin kai muuten tehnyki, mutta mä välitän ihmisistä ja aattelin sillon, että hyppäisin auton alle... sit alko pienessä sydämessä kolkuttaa oma tunto joka sano, että se ajaja ja muut voi loukkaantua ja saada ties mitä vaikeuksia... ... Mut ihan pienenä kaikki oli hyvin... olin onnellinen vaikka kiusattiin siinä 4v. Piirtelin ja lauleskelin yksinäni... sillon tuntu hyvälle ja oikeelle olla oma ittensä. Toisinaan haluisin sen tytön takas... sillon vielä puhuin... ...
Kun luin tota sun tekstiä, tuntu kun olisin lukenut sitä suoraa omasta päiväkirjastani. Erosin puoli vuotta sitten poikaystävästäni jonka kanssa olin ollut kaksi vuotta. Eron jälkeen mikään ei enää tuntunut miltään. Loppujen lopuksi minulla ei ollut edes ketään koska ei minulla ollut ystäviäkään. Päivät kuluivat itkein ja sängyssä maaten.
Mutta, haluasin vaan sanoa sinulle, että vaikka tuntuukin ettei kukaan välitä, olen varma että aina on joku joka välittää. Usko pois...
Kai aina on joku... ... ehkä äiti tai veli... tai iskä... ... huoh... elämä on vaikeeta, mut pitää yrittää. Pakko - ei täs muuten oo mitään järkee. Ajattelen liikaa. Siinä on yks mun ongelma. On aina ollu. Mut kyl tää kai täst... ystäviäki löytyy toivottavasti vielä...
Luin viestisi!! Sulla on aika hirmusen paha olo, ja mun tekee hirveen pahaa ajatella tuollasta oloa kun sulla on :( Mä en halua että sulle tulee tästä paha olo kun sanon, mut tän viestin myötä ymmärsin miten onnelinen mun pitäis olla siitä että mulla on ihana ja rakastava poikaystävä. Kun aina sille kiukuttelen...Mut toivottavasti pääset toteuttaa unelmias :) Ja sä tunnut olevan tosi upee ihminen! oikeesti! Uskallat kirjottaa tälläselle sivulle itsestäsi noin rohkeesti, paljastaa sisinpääs..Joku vois alkaa ihan hyvin pilkkaamaan sua täällä, mut silti oot jonnekin uskaltanu purkaa ittees :> Kyllä sä varmasti saat jonkun joka oikeesti susta välittää! Kyllä sut vielä joku poika huomaa :) Mä oon varma siitä! Älä lannistu! Kirjotit että seurustelit ja jäit yksin? Jos poika sut jätti, ni ei se ei ollu sun arvonen! Tuut saamaan vielä paljon paljon paljon parempaa :)
... ja alotti myös. ... Mut rakastin sitä jo aikasemmin... ku se seurusteli toisen kanssa... ... Olin sen ystävä... autoin sitä, ku sillä oli vaikeeta... ... Autoin ja olisin halunnu olla sen. Kärsin, minkä kärsin. Mutta ei voi mitään. Jäin yksin - se on totuus nyt. En voi, kuin jatkaa eteenpäin. Kaikki on edessäpäin...
Ja mitä itseeni tulee... sisimmästäni mä kirjoitan... vapaasti... tiedän sen kyllä. ... Oon aika sosiaalinen jos saan puhuu. Tai uskallan puhuu. Oli vaa paha olo nii oli pakko purkaa... en jaksais olla näin ahistunu taas, mutta pakostaki oon... en tiiä miks, mutta ku puhuin yhelle psykologi tyypille tai jolleki semmoselle nii huomasin, että pystyin puhuu itkemättä kaikesta vaikeesta ja pahan tuntusesta mitä mulla on ollu paitsi itestäni... siitä miten pahalta tuntuu, että en uskalla olla oma itteni enää, ku mua pilkattiin siitä millanen olin pienenä... miten pahalta tuntuu esittää koko ajan jotain, ku ei voi olla oma ittensä edes kotona... ...
Kun mä luin tota viestii, nii mä yhä enemmän lukiessani tajusin, kuinka sama ongelma meillä molemmilla on. Siis jokainen lause on samaa mitä minulla päässä pyörii. Sanon vaan sen, mä ajattelen et ihmisil on suurempii ongelmii ja jatkan eteempäin välittämättä, mut se sellanen tuhoo ihmistä pikkuhiljaa ja raa'asti. Se ei vaan tuu. Se et tajuis et omat ongelmat pitäis selvittää. Mut mulki, en tiiä mitään muuta ahdistuksen syytä, kuin oman rakkaan puuttuminen. Ja ikävä kyllä olen jo yrittänyt tehdä itselleni myrkytyksen liikaannostuksella lääkkeitä ja roikkunut ikkunasta ja miettinyt elämääni. Ehkä itsesääliä, ehkä hulluutta, mutta varma siitä, että siitä tunteesta on päästävä eroon. Koska agressiivisuus, suklaa tai edes ystävät eivät minua auta on vain yksi syy. Ja rakkaan menetys on vain pahentanut entisestään tilannetta. Kun ei enään tiedä mitä haluaa ja ei voi luottaa itseensä tai toisiin. Mitä tekisi, kun näkee, että itsellään on paha olla ja haluaa vain olla siitä piittaamatta? Mitä tehdä, kun masennus rupeaa näkymään toisia hakkaamalla ja sanomalla asioita, joita ei tarkoita. Kukaan ei tunne minua, en enää itsekkään...
En tiiä mikä tätä nettiä vaivaa, mut tää väittää että vastasin jo ja lähetin samantapaisen viestin, mitä en kyllä ollut tehnyt joten joudun kirjoittamaan uudestaan... valitettavasti en niin pitkästi jaksa, kuin aikasemmin, mutta kai tähän jotain saan... nyt on taas apaattinen hetki... nääs.
Ite oon kokeillu myös valitettavasti yliannostuksia lääkkeissä. En siinä mielessä, että haluisin niillä kuolla. Vaikka niin kyllä olis pitäny periaatteessa käydä jo ku oon vetäny nii paljon panadoleja elämässäni ja niitten pitäis pilata maksa pidemmän päälle. Mutta, mutta... Strepsilsseillä itseään ei ainakaan saa tapettua. Saa vaan älyttömän mahakivun ja vatsantyhjennyksen siinä sivussa. Vaikka siinä ohjeessa kyllä lukee, että ota yhteyttä myrkkytietokeskukseen yliannostuksen yhteydessä, mutta enpähän kuollu.
Että kaikkea tyhmää sitä on tullu tehtyä. Päänsärky lääkkeitä on syöty nii paljon, että kaks 600 buranaa tarttee, että vaikuttaa. Eli siis semmosta 1200. Auts... no. Olenpahan hengissä vielä.
Yksinäisyys kyllä vie hengen - tai ainakin saa sekoomaan pitkällä aikavälillä. Me tarttetaan ihmisiä. Musiikki pelasti mut, koska saan laulaa ja olen siis hyvä jossain, sanotukset on just sitä mitä tunnen nyt ja mitä pelkään tuntevani vuosien päästä... ja osa niistä lohduttaa... myös...
Toivottavasti ite selviit... ja saat elämäs raiteilleen. Ite pelkään itseäni. Sitä, että mussa on alkanu näkyä hieman väkivaltaisia piirteitä, kuten agressio, jota en kotona osaa pitää aina kurissa. Siitä todisteena ovat kaksi kymmenen senttiä pitkää haavaa veljeni käsivarressa toissapäivältä. Yksinäisyys voi satuttaa niin paljon... tuskin monikaan tajuaa miten paljon. Kun sen kokee niin tietää. Yhtäkkiä onki valmis vaikka tappamaan itsensä, eikä se kovin terveeltä kuulosta, että viis vuotias kakru miettii, että maailma olis parempi paikka ilman sitä ja haluu tappaa ittensä. Sellanenhan mä olin... raukka parka. Säälittelen itteäni - hyvin menee. Nykyisin ajattelen valoisammin - jos minua ei olisi, potkisivat nämä tyypit täällä päähän jotain toista. Eli siis hyvä, etten tehnyt mitään itselleni. Niin kauan, kun olen potkittavana kiusataan vain minua täällä ja muut saavat elää rauhassa.
Pelkään itseäni. Kylmyyttä mitä tunnen itsessäni välillä. Sitä, etten joskus tunne mitään ja voisin siekailematta tappaa. Se pelottaa. Kirjoitin jatkonovelli osioon vampyyri tarinan, johon olen purkanut kylmyyttäni ja tunteettomuuttani. Se on tekstissä ja näkyy myös. Huoh... mutta en voi itselleni mitään. Haluan olla hyvä - se mä olen oikeesti. Se pikku tyttö. Kaikki kauna ja muu... suru ja tuska ja viha... en mä niitä ennen tuntenu... ja olin aina ilonen ja rakastin kaikkia... en tiiä miks kävi näin... kai tän vaa piti olla tällanen elämä... ...
:/ ........
sit sul on varmaa ollu vaikeeta... ... ite sain tässä tänään neljältä viestin tältä mun entiseltä, ettei sitä enää kiinnosta mikään mitä teen, saati mun ongelmat. ... Ja mä rakastin sitä... ...
Sovittiin, että ollaan ystäviä... sovittiin, että puhutaan toisillemme... mutta ollaanko me? Puhutaanko me? Ei... en tajuu miks se valehteli... enkä ymmärrä sitä ny muutenkaa... ei se ikinä ollu tommonen... ei ikinä noin kylmä... ... olis kiva tietää mitä tein väärin... ...
luin tän keskustelun ja mä ihmettelin et onko pojat todella tosissaan tossa? mut hei stemppia ja jaksamista! yritä unohtaa se tekee kipeetä mut kyl se menee ohi...!mulla on ollu toi sama tunne joskus mutta se menee takuulla ohi! pärjäile ja yritä eteenpäi!
Toivon, että tää menee ohi... tietty tää tuntuu pahalta nyt... en tiiä. Yksinäisyys tässä vaan on pahinta. Se, että tuntuu, ettei oo oikeen mitään tai ketään mikä pitää täällä... on vaan tulevaisuus ja seki nii epävarma... ... mutta ehkä kaikki selviää... ehkä saan kavereita ja tuntuu vielä hyvältä... ... kiitos...
miten sullanyt menee?
Tuntui niin samalta lukea touta. Aloin jo itkeä... kyyneleet hioo poskiani ja tahdon että kaikki sinun unelmat kävisivät toteen. Olet hyvin samantapainen kuin minä. Olet hyvin hyvin mukavan oloinen ihminen ja tahdon että muistat aina, TODELLA MONI VÄLITTÄÄ SINUSTA!!
Älä sorru itsemurhaan niinkun minä, sulla on edessä vielä paljon! Paljon hyvää, vähän huonoa. Nuorten elämään kuuluu kaikenlaisia kokemuksia. Vaikka itse olenkin 13 vuotta vasta, olen aikalailla samassa tilanteessa kanssasi. Pärjäile