Nuorella aikuisellani todettiin MS nyt juuri

Raskastahan tämä on. En ymmärrä kuinka kultaseni lapseni joutui saamaan moisen sairauden.
Tämä on niin väärin!
Yritän sulattaa tätä pikkuhiljaa ja sopeutua tapahtuneeseen tosiasiaan. Ainoa lohtuni on se, että tämä tauti ei ole kuolemaksi, niinkuin jos olisi syöpä.
Kauanko omaisilla menee tämän uutisen sulattamiseen?
Itse olen vielä aivan turta ja pyörryksissä.
Kunpa lapseni ja hänen puolisonsa kestäisivät tämän, ettei tulisi eroa. Se olisi julmaa, jos niin kävisi.

Huolestunut äiti kirjoitti:

Raskastahan tämä on. En ymmärrä kuinka kultaseni lapseni joutui saamaan moisen sairauden.
Tämä on niin väärin!
Yritän sulattaa tätä pikkuhiljaa ja sopeutua tapahtuneeseen tosiasiaan. Ainoa lohtuni on se, että tämä tauti ei ole kuolemaksi, niinkuin jos olisi syöpä.
Kauanko omaisilla menee tämän uutisen sulattamiseen?
Itse olen vielä aivan turta ja pyörryksissä.
Kunpa lapseni ja hänen puolisonsa kestäisivät tämän, ettei tulisi eroa. Se olisi julmaa, jos niin kävisi.

Lue lisää

MS-tauti on immunologinen sairaus. Kannattaa hoitaa hivenaineilla ja rasvahapoilla tms. eikä alistua sairaudelle. Paljon on tehtävissä. Vaatii vain vaivannäköä, että ottaa selvää asioista ja ottaa vastuun omasta terveydestään.

Huolestunut äiti kirjoitti:

Raskastahan tämä on. En ymmärrä kuinka kultaseni lapseni joutui saamaan moisen sairauden.
Tämä on niin väärin!
Yritän sulattaa tätä pikkuhiljaa ja sopeutua tapahtuneeseen tosiasiaan. Ainoa lohtuni on se, että tämä tauti ei ole kuolemaksi, niinkuin jos olisi syöpä.
Kauanko omaisilla menee tämän uutisen sulattamiseen?
Itse olen vielä aivan turta ja pyörryksissä.
Kunpa lapseni ja hänen puolisonsa kestäisivät tämän, ettei tulisi eroa. Se olisi julmaa, jos niin kävisi.

Lue lisää

Muista että omaisella saattaa olla diagnoosista pahempi fiilis kuin itse sairastuneella. Itselläni hitaasti pahenevaa lajia ms, enkä juurikaan ajattele keppiä tai pyörätuolia vielä. 35 olen ja mies. Kyllä sen huomaa että pahentunut on sairaus parin viime vuoden aikana, mutta paljon enemmän tulee ajateltua ihan muita asioita. Hyviä asioita. Ei tämä kokoajan mielessä pyöri ollenkaan! Päivä kerrallaanhan tätä pitää mennä, mutta tämä tapa on kaikkein paras muutenkin kaikille elämässä. Älä murehdi lapsesi sairastumista liikaa, se ei kyllä helpota hänen fiiliksiään yhtään. Koskaan ei tiedä (kukaan) mitä elämässä saattaa tulla yhtäkkiä. Voit aina-aiemmin-terveenä jäädä iltasella auton alle suojatiellä, kuulla sairastuneesi vakavasti syöpään, osua harhaluodin eteen, joutua marjastaessa karhun suuhun, tai voittaa lauantaina lotossa! Heh heh, ymmärrät kai mitä ajan takaa. Lottoa tämä elämä tuntuu olevan, mutta ei ms-tauti se pahin vaihtoehto ole ollenkaan! Vaikeuttaahan se tätä taapertamista, mutta onko joku sanonut että elämän tulisi helppoa edes olla??? Otetaan vastaan mitä tulee, vaikka kuinka vi*****isi välillä. Äidit tottakai aina huolehtivat lapsistaan, mutta muistakaa ettei tämä se pahin vaihtoehto koskaan ole elämässä. Itseasiassa, HYVÄÄ tuuriahan tällainen on verrattuna monen muun säkään elämässä.

Olen vain käynyt MS-liiton omilla sivuilla.
Sielläkin vain vähitellen luen mitä voi tulla eteen.
Tarvitsen paljon aikaa sulatella tätä iskua.
Ehkä jonain päivänä otan tukiryhmään yhteyttä.
Mutta vasta sitten kun aivoni taas alkavat tärskyn jälkeen toimimaan.
Sairastin itse syövän noin 9 vuotta sitten ja olisin toivonut että elämän antamat iskut olisivat päättyneet siihen!
Vielä mitä, tulikin sellainen läimäytys että vie vuosia toipua tästä.

Huolestunut äiti kirjoitti:

Olen vain käynyt MS-liiton omilla sivuilla.
Sielläkin vain vähitellen luen mitä voi tulla eteen.
Tarvitsen paljon aikaa sulatella tätä iskua.
Ehkä jonain päivänä otan tukiryhmään yhteyttä.
Mutta vasta sitten kun aivoni taas alkavat tärskyn jälkeen toimimaan.
Sairastin itse syövän noin 9 vuotta sitten ja olisin toivonut että elämän antamat iskut olisivat päättyneet siihen!
Vielä mitä, tulikin sellainen läimäytys että vie vuosia toipua tästä.

Lue lisää

lueskelemaan ja vaihtamaan ajatuksia netissä

http://www.mscrossroads.org/cgibin/YaBB.cgi

Yritin tähän laittaa osoitteen yhdestä keskustelu foorumista missä on ms-ihmisiä iloineen ja suruineen, toivottavasti se tuli oikein.

Ms-tauti on niin kinkkinen kun jokaisella se on omansa. Toivon sinulle ja läheisillesi voimia arjessa jaksamiseen. [email protected] on minun s-postini jos haluat joskus sydäntäsi purkaa.
Minä olen itse sairastunut 18vuotiaana ja diagnoosi tuli kun olin 30v. Sairastan sitä hitaasti hiipivää versiota, mutta pahenemisiakin on ollut.

Huolestunut äiti kirjoitti:

Olen vain käynyt MS-liiton omilla sivuilla.
Sielläkin vain vähitellen luen mitä voi tulla eteen.
Tarvitsen paljon aikaa sulatella tätä iskua.
Ehkä jonain päivänä otan tukiryhmään yhteyttä.
Mutta vasta sitten kun aivoni taas alkavat tärskyn jälkeen toimimaan.
Sairastin itse syövän noin 9 vuotta sitten ja olisin toivonut että elämän antamat iskut olisivat päättyneet siihen!
Vielä mitä, tulikin sellainen läimäytys että vie vuosia toipua tästä.

Lue lisää

22 vuotiaana. Siitä on jo yli kymmenen vuotta, eikä se sairaus hänellä näy ulospäin. Itselläni kulku on vaivalloisempaa selkäni kanssa.

Välillä hänellä on heikompia kausia mutta kovasti on lähdössä ulkomaille töihinkin. Kukaan ei voi ennustaa, että mikä hänen tai kunkin MS-potilaan kunto on vuoden tai viiden vuoden päästä.
Mutta kannattaako sitä alkaa etukäteen odottamaan ja pelkäämään?
Itse olin autokolarissa enkä ollut koskaan ajatellut sellaiseen joutuvani. Tämäkään ei ollut minun syy mutta enpä ehtinyt alta pois. Kaikenlaista voi sattua elämässä. Mitä vanhemmaksi tulemme sitä enemmän tuttavapiirissä esiintyy erilaisia sairauksia ja onnettomuuksia.
Tiedän sen, että oman lapsen sairastaminen on kauheinta mitä tuntea voi. Minulla on kolme lasta.

Oli sairaus mikä hyvänsä niin alkuun tulee jonkinlainen shokki. Joskus se on läheisille tosiaan pahempi kuin itse sairastuneelle.

Itselläni on muita vaivoja ei niistä sen enmpää. Kuitenkin lähes jo suutuin äidilleni kun hän mustamaalasi tulevaisuuttani mahdollisella halvaantumisella jne. Piti jo ärähtää ja sanoa, että koitetaanhan elää tätä päivää.

Suosittelen sinullekin sellaista psyykkaamista, että koittaisit uskoa siihen, että ei se elämä tähän lopu. Koita lukea myös niitä tarinoita, joissa ihmiset ovat jo toipuneet diagnoosista ja ovat oppineet jollain tapaa elämään vaikeuksiensa kanssa.

On olemassa sellainen foorumi kuin
http://www.mscrossroads.org/cgibin/YaBB.cgi
käy tuolla lukemassa erilaisia kertomuksia.