Todella Surkeeta

Tahkolla

ULOS, YLÖS JA PULKKAMÄKEEN - RIEMUKASTA HIIHTOLOMAA!

Tahkon savikuntoiset rinteet kutsuvat hiihtoloman viettoon! Paukkupakkasista ei ole tänä talvena ollut tietoakaan, mutta siitä huolimatta Tahkolla on tarjota saviset laskut peräti 15 pulkkamäellä ja alasnousut 14 naruhissin voimin. Iloa ja riemua on siis luvassa ihan riittämiin siellä stigamäkikeskuksessa. Ja eipäs palele varpaita eikä sormiakaan;). Kiinniolevista savirinteistä 14 on ilmaista lasten ja aloittelijoiden pulkkamäkiä. Lumikasalla avattu Mountain Dew savi Park - tule hajottamaan sukset! Myös siirtymäreitit ovat kiinni heikon talouden vuoksi. Näin ollen laitetaan paperitehdas kiinni. toiselle savialueelle siirtyminen onnistuu jaloin ja lusien. BusSki-bussi ei ole käytössä, sillä bensa on liian kallista, lisäksi savialueiden (savi-muta) välillä 25.2.-1.3. klo 10-18 ja su 2.3. klo 10-17. Myös latuja on suljettu, katso tarkemmin faktataulukon linkeistä, jotka johtavat asiattomille sivuille.

Savesta lisää savisia mutapulkkastigamäkiä.
Savetusta on tehty pitkin kesää on-off-periaatteella. Viimeisen mutajakson tuloksena suljettiin Tahko, ja yritykset alkoivat myymään sijoituksiaan venäläisille, jospa ne saisivat sinne jotain aikaseksi, vaikka sen mutakylpylän, satiaisten tartuttamat taudit ja kurttuisten huorien anelemaa böönaa jokapuolelle.

4

653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisi teidän

      kaikkien muiden paikkojen mollaajien ottaa lääkkeenne!

    • sdaaasdsada

      Hanki elämä ja ota lääkkees?


      Ps. Ruka on vielä surkeempi mesta.

      • What a nice car

        Hankkikaa jo hyvän sään aikana uusi työpaikka älkääkä riippuko noissa kausitöissää, vitun rectumin nuolijat!!!!!


    • touhu Tahkolla

      Hölmöltä näytti, kun moottorikelkoilla ajettiin
      hiekkakuopalla. Eikö siellä tosiaankaan ole lunta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5415
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2206
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1800
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      144
      1758
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1535
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1447
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1338
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1068
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      212
      949
    Aihe