Mä tiedän etten todellakaan ole kenenkään unelmatyttö.
Enkä ketään ihmistä ansaitsisikaan, koska mä en ole mikään kiva ihminen, en siis todellakaan. Voit olla varma, että jos joku JOUTUISI mun kumppaniksi ja saisin tietää hänestä jotain josta en pitäisi (pettäminen) niin tämän kumppanini silvottu ruumis löytyisi jääkaapistani. Hahah, ja siis todella, olen täysin tosissani.. vaikka se niin hauskaa onkin. No joo, vaikka kuinka olisin murhaaja niin ei se tarkoita ettenko osaisi rakastaa ja olen myös lämmin ja kiltti ihminen.
Olen todella hiljainen ihminen. Puhun vähän, koska olen aina tottunut elämään omissa ajatuksissani ja maailmoissani. Lapsena kukaan ei välittänyt että olin yksin jne, mutta nykyään kaikki ärsyyntyvät siitä, etten ole heidän kanssaan tekemisissä.
Keskustelutaitoni on mitättömät, kavereita ei ole tainnut olla koskaan. Ja viihdynkin yksin, mutta välillä tuntuu niin yksinäiseltä kun näen miten muut ihmiset viihtyvät toistensa seurassa niin hyvin ja mulle ei ketään sellaista henkilöä löydy.
Mun elämä ei ole mitenkään hyvällä mallillaan, varsinkaan kun katsoo tulevaisuuteen päin. Tulevaisuudessa näen itseni nyhjöttamässä neljän seinän sisällä tv:n ääressä, ei ole työtä ja opiskelut on lopetettu kesken. Eipä se kyllä paljon eroa nykyisestä elämästäni, ainoastaan vielä täytyy silloin tällöin kouluun raahautua.
En kykene enkä haluakkaan nähdä itseäni tulevaisuudessa töissä tai opiskelemassa. Tiedän että elämäni päättyy itsemurhaan, koska en tule tänne sopeutumaan ikinä.
Olen todella surullinen siitä, että minusta tuli tällainen. Muutoin minulla olisi ystäviä, ehkä seurustelisin jne... Toisenlaisena ihmisenä mulla olisi ollut mahdollisuuksia saada hyvä elämä.
Ihmiset yleensä ovat aluksi kiinnostuneita minusta, tekevat kaikkensa saadakseen kontaktia muhun, mutta lopulta kaikki päättyy siihen että he loukkaantuvat käytöksestäni ja kertovat aika suoraa mitä mieltä on minusta. Minunhan siinä pitäisi loukkaantua. Se sattuu kun ihmiset iskee niitä kommenttejaan aina vain uudelleen ja uudelleen, ja vain vittuillakseen. ''olet helvetin tylsä'', ''opettele puhumaan'', ''miks oot tollane'' - ja nämä kommentit tulevat useimmiten 18-25 -vuotiailta miehiltä. Nuoriso ei juuri koskaan tule juttelemaan mulle. Niillä on enemmän ne silmäpelit joitä mä yritän vain vältellä. Kai olen vähän ujo tai jotakin.
Moni on ollut myös ihastunut muhun, olen käynyt pari kertaa treffeilläkin...ja oho, saanut nämä henkilöt ihastumaan itseeni, mutta itseäni sitten ei ole kiinnostanut yhtään. Kummallisinta on, etten treffeilläkään juuri puhu mitään, mutta silti ihmiset ihastuu. Itse en ainakaan kykene keneenkään ihastumaan tietämättä yhtään mitään tästä tyypistä.
Jossain satunnaisissa paikoissa yllättäen aina vinoillaan kun en ole sitä mitä saattoi odottaa. Minua on sanottu myös ylpeäksi, ja ettei normaalinnäköiset jätkät muka kelpaa mulle, että pitäis olla joku superkomea mallipoika. Jahas, mistä lie tuollaista keksivät. Mulle kelpaisi ulkonäön puolesta kuka tahansa, on sen verta laaja maku ulkonäön suhteen.
Olen todella elämään kyllästynyt 15 -vuotias nuori. En ole ikinä osannut suunnitella tulevaisuutta enkä koskaan ole kyennyt näkemään itseäni minään. Nyt varsinkin peruskoulun päättyessä tulevana kevaanä, tajuan miten elämäni on nyt oikeasti loppu. Syksyllä menen lukioon, ja vain siitä syystä että jonnekkin sitä kai sit pitäs mennä. Tiedän 100% kuitenkin että en tule sielä pärjäämään, joten loppuun sitä en tule suorittamaan.
Haluaisin vain olla rauhassa, en kestä tätä että ihmisiltä vaaditaan tämmöinen tietty juttu mitä elämässä pitäs tehdä... En halua opiskella, mennä töihin ja sitten perustaa mahdollisesti joku hemmetin perhekkin vielä..Sellanen elämä ei ole mua varten.
Tai onko elämä ylipäätänsäkkään minua varten. Kun en elämää muutenkaan juuri arvosta, ainakaan ihmiselämää.
Helvetti mikä vuodatus.
yhyy, miks kukaan ei rakasta mua ;P
Enkä ketään ihmistä ansaitsisikaan, koska mä en ole mikään kiva ihminen, en siis todellakaan. Voit olla varma, että jos joku JOUTUISI mun kumppaniksi ja saisin tietää hänestä jotain josta en pitäisi (pettäminen) niin tämän kumppanini silvottu ruumis löytyisi jääkaapistani. Hahah, ja siis todella, olen täysin tosissani.. vaikka se niin hauskaa onkin. No joo, vaikka kuinka olisin murhaaja niin ei se tarkoita ettenko osaisi rakastaa ja olen myös lämmin ja kiltti ihminen.
Olen todella hiljainen ihminen. Puhun vähän, koska olen aina tottunut elämään omissa ajatuksissani ja maailmoissani. Lapsena kukaan ei välittänyt että olin yksin jne, mutta nykyään kaikki ärsyyntyvät siitä, etten ole heidän kanssaan tekemisissä.
Keskustelutaitoni on mitättömät, kavereita ei ole tainnut olla koskaan. Ja viihdynkin yksin, mutta välillä tuntuu niin yksinäiseltä kun näen miten muut ihmiset viihtyvät toistensa seurassa niin hyvin ja mulle ei ketään sellaista henkilöä löydy.
Mun elämä ei ole mitenkään hyvällä mallillaan, varsinkaan kun katsoo tulevaisuuteen päin. Tulevaisuudessa näen itseni nyhjöttamässä neljän seinän sisällä tv:n ääressä, ei ole työtä ja opiskelut on lopetettu kesken. Eipä se kyllä paljon eroa nykyisestä elämästäni, ainoastaan vielä täytyy silloin tällöin kouluun raahautua.
En kykene enkä haluakkaan nähdä itseäni tulevaisuudessa töissä tai opiskelemassa. Tiedän että elämäni päättyy itsemurhaan, koska en tule tänne sopeutumaan ikinä.
Olen todella surullinen siitä, että minusta tuli tällainen. Muutoin minulla olisi ystäviä, ehkä seurustelisin jne... Toisenlaisena ihmisenä mulla olisi ollut mahdollisuuksia saada hyvä elämä.
Ihmiset yleensä ovat aluksi kiinnostuneita minusta, tekevat kaikkensa saadakseen kontaktia muhun, mutta lopulta kaikki päättyy siihen että he loukkaantuvat käytöksestäni ja kertovat aika suoraa mitä mieltä on minusta. Minunhan siinä pitäisi loukkaantua. Se sattuu kun ihmiset iskee niitä kommenttejaan aina vain uudelleen ja uudelleen, ja vain vittuillakseen. ''olet helvetin tylsä'', ''opettele puhumaan'', ''miks oot tollane'' - ja nämä kommentit tulevat useimmiten 18-25 -vuotiailta miehiltä. Nuoriso ei juuri koskaan tule juttelemaan mulle. Niillä on enemmän ne silmäpelit joitä mä yritän vain vältellä. Kai olen vähän ujo tai jotakin.
Moni on ollut myös ihastunut muhun, olen käynyt pari kertaa treffeilläkin...ja oho, saanut nämä henkilöt ihastumaan itseeni, mutta itseäni sitten ei ole kiinnostanut yhtään. Kummallisinta on, etten treffeilläkään juuri puhu mitään, mutta silti ihmiset ihastuu. Itse en ainakaan kykene keneenkään ihastumaan tietämättä yhtään mitään tästä tyypistä.
Jossain satunnaisissa paikoissa yllättäen aina vinoillaan kun en ole sitä mitä saattoi odottaa. Minua on sanottu myös ylpeäksi, ja ettei normaalinnäköiset jätkät muka kelpaa mulle, että pitäis olla joku superkomea mallipoika. Jahas, mistä lie tuollaista keksivät. Mulle kelpaisi ulkonäön puolesta kuka tahansa, on sen verta laaja maku ulkonäön suhteen.
Olen todella elämään kyllästynyt 15 -vuotias nuori. En ole ikinä osannut suunnitella tulevaisuutta enkä koskaan ole kyennyt näkemään itseäni minään. Nyt varsinkin peruskoulun päättyessä tulevana kevaanä, tajuan miten elämäni on nyt oikeasti loppu. Syksyllä menen lukioon, ja vain siitä syystä että jonnekkin sitä kai sit pitäs mennä. Tiedän 100% kuitenkin että en tule sielä pärjäämään, joten loppuun sitä en tule suorittamaan.
Haluaisin vain olla rauhassa, en kestä tätä että ihmisiltä vaaditaan tämmöinen tietty juttu mitä elämässä pitäs tehdä... En halua opiskella, mennä töihin ja sitten perustaa mahdollisesti joku hemmetin perhekkin vielä..Sellanen elämä ei ole mua varten.
Tai onko elämä ylipäätänsäkkään minua varten. Kun en elämää muutenkaan juuri arvosta, ainakaan ihmiselämää.
Helvetti mikä vuodatus.
yhyy, miks kukaan ei rakasta mua ;P
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Olen todella elämään kyllästynyt 15 -vuotias nuori"
hanki ikästäs seuraa, älä 25v äijiä. ne ei eti muuta ku pesääh
Eipä tuo mitään kovin uutta tietoa ollut.
Ja parempi kato etten hanki seuraa äijistä ollenkaan, kaikki ne pesää vain etsii, oli ikä sitten 13 tai 50.
Ja kauan saavat etsiäkkin, multa ei ihan tuosta vaan heru.
Ehkäpä pitäisi vaihtaa pelkästään naisiin ja tyttöihin. Tähän asti en ole tavannut yhtäkään vapaata lesbo tai bi-tyttöä. Ja kun ei sitä ulkonäöstäkään oikein tahdo nähdä.
no ei kai sitä oo pakko perustaa perhettä?
Mun onn ehkä vähän huono neuvoo sua, kun tuntu et oon ihan erilainen, mut oon kans ollu masennus ja nykyään oon taas positiivisesti ajatteleva ihminen
sanoit,ettet ite vois koskaan ihasta ihmiseen, josta et tiedä mitään. en määkään. mut miten joku vois RAKASTuA suhun, jos se ei tiedä susta mitään? Viittaan siis tohon sun lopetukseen.
määkin oon 15. mut mulla on sellanen, et tulevaisuudensuunnitelmat on jotenkin itsestäänselvät. se ärsyttää monia kun tiedän jo valmiiks mitä haluun eikä tartte tuskailla päätöksenteon kanssa.
joo, tosi mahtava juttu.
lukiossa on erilainen meininki ja jos edes váhán keráát rohkeutta ja menet juttelemaan jollekkin ihmiselle; vaikka kursseista tms. ja jatkossa moikkaat kyseistá henkilöá káytávillá niin melko varmasti teistá tulee kavereita. en itsekkáán puhu paljoa, mutta aina válillá yritán sanoa jotain. ja noin pitkállá tekstillá todistit olevan sanarikas ihminen.
ja... jos paskat válitát mitá sulle kirjotin nii ei se mua haittaa..
Siun on pakko olla miun klooni :o
Pelottavaa 0_o
Kyllä se siitä, kyllä se siitä. Itsemurha ei ole ratkaisu, jokaista varten on joku olemassa. Vaikka en itsekään tuohon taida ees uskoa, mutta hyvä nyt edes jonkun verran positiivinen olla.
mul on sama ongelma... Ajattelen usein tappavani itseni ja tiedän, et kuolen itsemurhaan. olin 16 vuotta ilman yhtään kaveria, mutta nyt kun täytin 17 v löysin ihanan pojan, jota oikeasti rakastan. :) mutta pelkään menettäväni hänet ja se johtaisi itsemurhaan... poika asuu kaukana ja näemme harvoin, mutta hänen seurassaan olen minä, en kukaan muu... poikaystäväni ei kylläkään ymmärrä masennustani ja sitä, kun puhun tappamisesta ja kuolemasta niin paljon, mutta se tekee mulle vaa hyvää, et en ajattele niit asioita tai puhu niistä. odotin niin kauan, että löytäisin ihanan tyypin ja nyt se tapahtu. eli en halua pilata kaikkee... :)