Miten monilapsisessa perheessä vanhempien aika riittää iltaisin lasten nukuttamiseen? Peitelläänkö kaikki, saako kaikki yksityisen ajan vanhemmilta? Vai onko lapset samassa huoneessa jossa iltasadut sun muut luetaan kaikille samaan aikaan?
Meillä on nyt viides tytär syntynyt, ja lasten (4kk, 2v, 3v, 7v ja 9v.) nukuttaminen on ongelma. Lapset vetää rallia ympäri taloa, varsinkin nuo keskimmäiset. Hyppivät ja laulavat ja kiljuvat ja keksivät yöpaidoille paljon parempaa köyttöä kuin pukea ne päällensä. Hampaidenpesuun kuluu aikaa kun tytöt vuoroa odotelleessaan kiipeilevät ja hyörivät ja riehuvat siinä lähellä, ja heitä pitää olla pelastelemassa kiukaan päältä tai milloin mistäkin. Iltapalan syönti sitä ennen on myös hermoja raastavaa ja välillä se tekee mieli jättää väliinkin, kun neidit vain nirsoilee ja leikkii ruualla.
Isommat tytöt vaativat, että heillä pitää olla myöhäisempi nukkumaanmenoaika kuin pienillä. Tähän kyllä suostuisimmekin, mutta käytännössä erittäin hankalaa lukea kaikille erikseen ja peitellä kaikki erikseen, kun vauvaa pitää roikottaa mukana tai sitten nukuttaa sitä. Ja tyttöjen melussa vauva ei nukahda, joten isompien nukuttaminen viivästyy ja viivästyy.
Isästä ei ole apua, koska hän tekee ilta ja yövuoroja useimmiten.
Miten saisin vähän rauhoitettua tätä hommaa?
Lasten nukkumaanmeno
11
1845
Vastaukset
- Äiti1983
Minä kans hoidan iltahommat yksinäni, koska mies ei niihin pysty osallistumaan.
Lasten iät 6v, 5v, 2v, ja 8kk.
Pienimmäinen saa iltapuuron klo 19.00.
19.30 annan kolmelle isommalle iltapalan, ja pikkuinen katselee sitterissä. Sen jälkeen jokaiselle iltapesu. Noin 20.15 laitan kahden nuorimmaisen maitopullot valmiiksi. Sen jälkeen kokoonnumme koko sakilla sänkyyni, jossa luen iltasadun. Sadun jälkeen 2v hakee maidot keittiöstä. Minä annan kahdelle isommalle iltapusut ja peittelen sänkyyn(nukkuvat omassa huoneessaan) Sen jälkeen 2v menee omaan sänkyynsä juomaan maidon, minä pötköttelen siinä vieressä omassa sängyssäni ja juotan pienimmäiselle maitopullon. Yleensä hiljaisuus tulee n. klo 21.00. Joskus pienempi valvoo vielä hetken ja nukahtaa sohvalle, josta kannan sänkyyn.
Iltapesujen aikaan meilläkin on aikamoinen ruljanssi. Siihen en ole helpotusta vielä keksinyt.- Emäntänen
..nuorin on 8 vkoa eikä sinänsä vielä rutiinia omaa,menee yöunille samaan aikaan kuin minä,vähän 21.00 jälkeen ja sitten kiljuukin koliikkia pari tuntia väh.Isommat tytöt 10v,7v,5v ja 3v syövät iltapalan klo 19,pesut ja satu sen jälkeen ja sänkyyn klo 20.Nukkuvat samassa huoneessa ja joinakin iltoina etenkin 3v kyllä pitää showta pystyssä..mutta useimmiten kaikki nukkuu tunnin sisään omissa sängyissään-tarvii vaan käydä peittelemässä ne jotka on peittonsa potkineet pois.Meillä toimii rauhotuskeinona aina kattolampun laittaminen pois ja yövalon palamaan jättäminen,silloin muksut tajuaa että aha,nyt on yö.
- Mimmiliino
Emäntänen kirjoitti:
..nuorin on 8 vkoa eikä sinänsä vielä rutiinia omaa,menee yöunille samaan aikaan kuin minä,vähän 21.00 jälkeen ja sitten kiljuukin koliikkia pari tuntia väh.Isommat tytöt 10v,7v,5v ja 3v syövät iltapalan klo 19,pesut ja satu sen jälkeen ja sänkyyn klo 20.Nukkuvat samassa huoneessa ja joinakin iltoina etenkin 3v kyllä pitää showta pystyssä..mutta useimmiten kaikki nukkuu tunnin sisään omissa sängyissään-tarvii vaan käydä peittelemässä ne jotka on peittonsa potkineet pois.Meillä toimii rauhotuskeinona aina kattolampun laittaminen pois ja yövalon palamaan jättäminen,silloin muksut tajuaa että aha,nyt on yö.
Meneekö sinun 10-vuotiaasi todella nukkumaan klo 20.00?
Huh, meidän kymppi menee nukkumaan kymmeneltä ja saa siten 9-tunnin yöunet, joka on hänelle ihan riittävä. Hänelle myöskään ei voi enää satuja lukea. Hän lukee itse Harry Pottereita, seikkailukirjoja ja Belgarionin taruja. Tai sitten katsellaan telkkaria ja jutellaan kaikkia maailman asioita.
Klo 19 teillä syödään iltapala ja meillä päivällinen! - Emäntänen
Mimmiliino kirjoitti:
Meneekö sinun 10-vuotiaasi todella nukkumaan klo 20.00?
Huh, meidän kymppi menee nukkumaan kymmeneltä ja saa siten 9-tunnin yöunet, joka on hänelle ihan riittävä. Hänelle myöskään ei voi enää satuja lukea. Hän lukee itse Harry Pottereita, seikkailukirjoja ja Belgarionin taruja. Tai sitten katsellaan telkkaria ja jutellaan kaikkia maailman asioita.
Klo 19 teillä syödään iltapala ja meillä päivällinen!menee silloin nukkumaan,aamulla herätys 6.00 että kouluun kerkiää.Eri ihmisillä on eri aikataulut: )
- hankalaa
sun lapsista keskimmäiset on vielä sellaisessa iässä, että ne on tosi hankalia. Ei auta huuto tai nipistys. Eikä sanatkaan.
Meillä lapset kiekuu ja laulaa tosi kauan. Ja tietty ne joutuu nukkumaan samassa huoneessa.
Yleensä otan yhden sohvalle lukemaan että muut saa nukahdettua.
Joskus joku nukutetaan äidin ja isän sänkyyn mistä sitten kannetaan omaan sänkyyn.
Nyt ihan parina viime päivänä olen laittanut cd:n tosi hiljaselle ja sieltä klassista musiikkia. Vanhemmat rauhottuu aika hyvin kuuntelemaan sitä.
Kaikkein pahimpia meillä on 2 ja 3 vuotiaan jotka ei yksinkertaisesti saa pidettyä suutaan kiinni.
Annan niiden kiekua ekan vartin ja sanon vain välillä että nyt hiljempaa. Kunhan pysyvät sängyissään. Sitten kun kiekumishetki on mielestäni kestänyt tarpeeksi kauan ni istun tuolille oven taakse ja kurkin välistä lastenhuoneen touhua. Aika nopeesti rauhottuvat kun ovat jo saaneet joglata kaiken kiekuttavan ja huomaavat et äiti on oven takana vahtimassa.
Jos ei millään nukahda ja ei tottele sitten ollenkaan ni mun ei tarvitse kun kävellä lapsen kanssa kohti parvekkeen ovea ni johan tottelee.
Kaikkein helpoiten sujuu kun ei vaadi heti ehdotonta hiljaisuutta vaan antaa niiden hetken kiekua ja laulella koska ne tekee sen kuitenkin.
Kannattaa ottaa rauhaton olkkarin sohvalle siksi aikaa et muut saa nukahtaa rauhassa. Sohvalla kun on hieman yksinäistä niin siinä alkaa myös väsyttämään.
Meillä sohvalle joutuja nukahtaa aina ekaksi. - näinnikkäästi
Meillä 12,10 ja 9-vuotiaat menevät iltapesuille ja sänkyyn itsekseen ja valot sammutan klo.21.Lausun heidän kanssaan yhteisen iltarukouksen ja siunaan hyvän yön.6-vuotiaankin käyn iltapesun jälkeen peittelemässä,rukoillaan ja siunaan.Sillä aikaa 1,5-vuotias on isänsä kanssa iltatoimissa ja sen jälkeen nukutamme (usein isä) hänet meidän sänkyyn josta kannamme omaan.Iltapala on 7-8 välillä ja jos ei maistu,eli leikitään,niin pois pöydästä ja seuraavaksi saa aamiaista.
Mielestäni kaikki samassa huoneessa nukkuvat on laitettava samaan aikaan nukkumaan.Yksinkertaisinta ja helpointa.7 ja 9-vuotiaat osaavat jo nukahtaa itsekin.3 ja 2-vuotiaat on hyvä opettaa nukahtamaan samaan aikaan.Mitä tohon riehumiseen tulee,niin kuria se vaatii.Ja ettei lapset ole jo liian väsyneitä.Mihin aikaan laitatte lapset nukkumaan?Ja laita hyvä ihminen se vauva sitteriin siksi aikaa!!!!-Jotenkin itse en näe tuossa ongelmaa,mutta toki siitä ongelman saa. - mapee
Meillä kun kaikki oli vielä pieniä tehtiin niin, että iltakylvyn kautta yövaatteet päälle. Sitten iltapala ja hammaspesu ja petiin. Kun kaikki oli sängyssä niin luettiin satu. Vauva oli sitterissä tai lattialla tai nukkumassa taitai...
Kun kaikki ei nuku samassa huoneessa niin silloin isommasta päästä jo oltiin omatoimisia eli lukivat itse kirjojaan sängyssä ja sammuttivat valon omia aikojana ja jos ei niin tapahtunut niin kehoituksesta.
Iltarutiini oli aikalilla sama aina ja vaati meillä ainakin vain yhden aikuisen. Meillä tosin kaksi on reilun vuoden välillä ja seuraava sitten kolmen vuoden päässä eli alkuun olivat pieniä kaikki ja sitten kun nuorimmainen oli pieni niin isommat jo omatoimisempia.
Teillä tekisin niin että ensin isot omiin sänkyihin lukemaan tms ja heti perään pienet petiin. Pienet kun ei nous eaamulla pakosta kouluun niin voivat jatkaa uniaan pidempään. Isot saa valvoa viikonloppuna pidempään kun isäkin on paikalla?
Jos iltapala ei maita niin vika on luultavasti enemmän ajoituksessa kuin muussa? Onhan ruuasta kulunut jo sen aikaa että on nälkä? Vai onko esim leivän syönti illalla jo vähän väsyneenä työlästä ja vaikka puuro tms menisi helpommin vai toisinpäin? Etsi ihmeessä aktiivisesti ratkaisua iltapalan laatuun.
Hammaspesuun voi auttaa joko samanaikainen harjaaminen tai sitten selvät vuorot ja ovi välissä kiinni. Sähköharja on sikäli oiva että kertoo itse milloin on harjattu tarpeeksi ja lapsi osaa lopettaa sopivasti its ehomman, tosin pienten hampaathan on vielä ainakin tarkistuspestävä aikuisen.
Vähän kuriton sakki sulla siellä on. - jo vanhempi äiti
Antaisin isompien käydä myöhempään nukkumaan. Meillä on aina saanut lukea kirjaa sängyssä hiljaisuuden jälkeen, se voisi auttaa teilläkin siihen, että isot menevät mielellään petiin. Eihän iltasatu ole pakollinen isoille, voithan lukea heille kirjaa vaikka aiemmin päivällä eikä säästää sitä iltaväsymykseen. Pusu ja halaus riittää ja isot voivat marssia ihan itsekseen sinne punkkaansa. Asian vierestä, mutta tiedäthän, että kaksivuotiaan maitopullo tekee tosi hallaa hampaille? Ei senikäinen mitään maitopulloa tarvitse. Sinuna vierottaisin hänet äkkiä siitä! Mitä hyötyä siitä hampaidenpesusta on, jos sen jälkeen vedetään päälle makeaa maitoa?
Tsemppiä jokatapauksessa, ehkä on parempi, ettei yritä liikaa, mutta tekee sitten rauhassa ja jämäkästi ne hommat, mitkä katsoo tarpeelliseksi. - Täti
Kun meille syntyi kaksoset, muut lapset olivat 2-, 4- ja 6-vuotiaita.
Iltapalan jälkeen pestiin hampaat, laitettiin yökkärit päälle,
ja kipin kapin omiin huoneisiin ja sänkyihin.
Joka ilta ei luettu iltasatua, vaan toisinaan kaksi vanhempaa
katselivat itsekseen kirjoja vähän aikaa.
2-vuotias on aina ollut niin hyvä nukkumaan,
että hän nukahti lähes heti sänkyyn päästyään.
Kun isommat olivat unessa, laitettiin kaksoset omiin sänkyihinsä 2-vuotiaan kanssa samaan huoneeseen.
Yleensä toinen vanhemmista hoiti tämän prosessin, toinen hoiti kaksosia sillä aikaa. - telkkä
Meillä yhteisen iltaluvun lukeminen lakkasi sujumasta 4. lapsen synnyttyä. Sen jälkeen olen kiertänyt joka lapsen luona erikseen iltarukoilemassa ja jutustelemassa. Kun vauvat olivat pieniä, vauva(t) oli tietysti mukana kainalossa. Nyt kaksoset tyytyvät jo omaan lyhyeen rukoukseensa ja maitopulloon ja jäävät vuoteisiinsa kun peittelen heidät ja sammutan valot. Vanhimman luo menen usein viimeiseksi, kun muut jo nukkuvat ja annan hänen iltatuokionkin jälkeen vielä lukea jonkin aikaa jos hän haluaa. Kaikkiaan rukouksiin ja keskusteluihin ja vapaamuotoiseen tarinointiin menee n. ½ tunnista tuntiin. Jokaiselle lapselle siis riittää 5-10 min henkilökohtaista aikaa.
- 5 poikaa
Meillä vanhemmat pojat 12v ja 10v joilla omat huoneet, eivät enää vaadi mitään iltalukemisia tai peittelyitä. Hyvät yöt vain sanotaan. Tilannetta helpottaa sekin,että on 2 kylppäriä. Isommmat pojat pesevät vuorotellen hampaat toisessa kylppärissä oma toimisesti ja minä vahdin nuorempien poikien 7-v ja 5-v hampaiden pesua toisessa kylppärissä. Pesevät samaan aikaan hampaat. Nuoremmat pojat nukkuvat samassa huoneessa ja niille luen iltasadun. Nuorin on vasta vauva ja sen imetän ennen kun alan laittaa isompia nukkumaan. Nukkuu sitten tyytyväisenä sen aikaa vanhempien huoneessa. Meillä pitää olla 20.00 sänkyissä. Vanhemmat pojat saavat vielä lukea sänkyssään. Tosin käytännössä 10v nukahtaa heti kun saa pään tyynyy ja 12v lukee joskus kymmeneenkin. Käyn aina tarkistamassa, että isot pojat ovat sänkyissään sen jälkeen kun olen saanut pienemmät unille.
Meilläkin tosiaan tuo iltasyönti saattaa mennä leikiksi. Ovat yleensä keskenään syömässä,kun meillä vain lapset syö iltapalan. Tänään joutu isi menemään vahtimaan, ettei koko keittiö ole hävityksen vallassa iltapalan jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124460MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar872293Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5611758Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011481- 71171
Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt219980Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o61918Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908