Homoseksuaaleille omat vartijat

Seksuaalivähemmistöille on saatava omat vartijat varsinkin kokoontumispaikkojen läheisyyteen. Homobaarien portsareille on annettava tehokas koulutus puuttua heti sortoon jota saamme kokea.
Ei ole mukava viettää ystävien kanssa iltaa, kun nämä häiriköt tulevat kiusaamaan. Huonon kotikasvatuksen takia he eivät tottele normaalipuhetta.

Lisää resursseja vähemmistöjen turvaksi!
9574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen vuosia ollut gaybaarin pokena. Kaikkea on koettu, mutta raamikas olemukseni yleensä rauhoittaa tilanteen.

Äänestä

Vartiointi on liiketoimintaa. Jos homot ovat valmiit maksamaan niin uskoisin järjestyvän.

Äänestä

Olet kirjoitellut samalla nimimerkillä. Vituttaa siis noin paljon. Mahtavaa!

Kuten historia on monasti todistanut, heikot seuraavat vahvoja. Vaikka moista plagiointia on palstalla havaittu aikaisemminkin, niin olen otettu ollessani sinulle ja kaltaisillesi näin valtavan ihailun ja jopa sairaalloisen matkimisen kohde. Muista kuitenkin, että olet yksilö, eikä sinun tule elämässäsi seurata fanaattisesti jalanjälkiäni. Tottakai olen sinulle tärkeä esikuva, kuten vanhempasi sekä opettajasikin ovat sinulle olleet. Vakuutan kuitenkin, että jonakin päivänä löydät oman identiteettisi ja olet sinut itsesi kanssa. Kirjoituksestasi päätellen seksuaali-identiteettisi onkin jo selvillä. Siitä on hyvä jatkaa.

Voit kirjoitella nimimerkilläni aivan kuinka paljon haluat. Voit vaikka rekisteröidä sen itsellesi. Olkoon se lahja esikuvalta fanille. Ei haittaa, koska sinulta loppuu kärsivällisyys ennen kuin minulta nimimerkit.

Äänestä
  • sitten sekokeskusteluja ittes kanssa , lääkityksen vaihto saattaa auttaa asiaan

    Äänestä

' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' '
' ' ' ' ' ' ' ' ' ' '

Äänestä

Kun he kerran ovat tavallisia mielestään normaaleja, miksi he tarvitsivat vartijoita?

Äänestä

Ilmankos tämä Osku89 on sellainen kiivailija.

Äänestä

_____________________________________________

Äänestä

Menkää itseenne ja uskokaa mitä sannoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osmo89 kirjoitti:

Seksuaalivähemmistöille on saatava omat vartijat varsinkin kokoontumispaikkojen läheisyyteen. Homobaarien portsareille on annettava tehokas koulutus puuttua heti sortoon jota saamme kokea.
Ei ole mukava viettää ystävien kanssa iltaa, kun nämä häiriköt tulevat kiusaamaan. Huonon kotikasvatuksen takia he eivät tottele normaalipuhetta.

Lisää resursseja vähemmistöjen turvaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu