Kissan paikka - ulkona vai sisällä?
Yksikään ihmisen lemmikki tai kotieläin ei missään tapauksessa kuulu Suomen luontoon.
Vapaana kulkevat kissat tappavat Suomessa vuosittain yli 6 miljoonaa jyrsijää ja lintua (tutkimus tehtiin viime vuonna) ja ovat näin yksi vaara lisää harvinaisille lajeille. Suomen luonnonvaraisille eläimille kissa on yhtä suuri uhka kuin minkki. Kesäisin linnunpoikaset ovat todella helppoa riistaa kissoille. Vapaana liikkuva kissa vaikuttaa monin negatiivisin tavoin luontoon ja ympäristöön. Kissan pitäminen ulkona ilman valvontaa on monien kuntien järjestyssääntöjä vastaan ja vaaraksi sekä kissalle että muille eläimille kuin Suomen ekosysteemillekin.
Kissa on lemmikkieläin ja sen kuuluu asua isäntäväkensä kanssa sisätiloissa. Vapaaksi päästäminen on sama asia kuin heitteillejättö. Jokainen, joka kissansa päästää yksin ulos liikkumaan, on varmasti tietoinen vaaroista, jotka sitä uhkaavat. Kissatappelut, auton alle jääminen, ilveksen saaliiksi, kissanvihaajan ampumaksi tai myrkyttämäksi joutuminen eivät ole lainkaan harvinaisia, vaan erittäin yleisiä. Omistajanhan pitäisi huolehtia lemmikkinsä turvallisuudesta. Kissa voi myös pudota jokeen tai järveen ja hukkua, saada tauteja tappamistaan pieneläimistä ja vaikka eksyä tai joutua häädetyksi reviiriltään. Arat kissat villiintyvät uskomattoman nopeasti.
Ellei kissaa leikkauteta, se tuo päänvaivaa omistajille ja naapureille mouruamalla ja merkkailemalla. Yksi leikkaamaton kolli saattaa maailmaan vuodessa 100-200 pentua, joista suurin osa on ei-toivottuja ja niistä halutaan päästä eroon hinnalla millä hyvänsä, liian nuorina, madottamattomina ja huonosti hoidettuina. Pennut saatetaan myös tappaa. Leikkaamaton naaras voi synnyttää vuodessa 2-4 pentuetta, joissa kussakin on yleensä 3-5 pentua. Jatkuva synnyttäminen rasittaa naarasta ja verottaa sen elinikää. Vaikka pennut miten söpöjä olisivatkin, niin yleinen hälläväliä-asenne pentuja teetettäessä on raivostuttavaa. Monilla on liian keveät perusteet sekarotuisen pentueen teettämiselle. Kastraattikissat säästyvät tiineyden ja kiiman sekä tappeluiden rasituksilta ja elävät näin pidempään ja terveempinä.
Turhan usein ihmiset mieltävät kissan liian itsenäiseksi omanpolunkulkijaksi ja ajattelevat sen selviävän omillaan, eivätkä pidä heitteillejättöä rikoksena, vaan "vapautuksena". Hylätyt kesäkissat eivät todennäköisesti selviä tulevasta talvesta ja vaikka jotkin juuri ja juuri selviäisivätkin, se ei ole elämisen arvoista. Leikkaamattomat kesäkissat, jotka talvesta selviävät, lisääntyvät holtittomasti ja Suomen villiintyneiden kissojen määrä kasvaa entisestään. Kissa kuulemma pääsee takaisin luontoon, mistä se on tullutkin. Kissa on tuotu Suomeen ihmisen ansiosta ja ihmisen siitä pitää huolehtia ja kantaa vastuu sen aiheuttamista tuhoista tai parhaimmassa tapauksessa estää koko tuhojen tekeminen (esim. naapurin pihalle ulostaminen, ekosysteemin horjuttaminen…).
Asiaa on mietittävä myös kissan turvallisuuden kannalta. Itse en ainakaan haluaisi rakkaan lemmikkini kuolevan auton alle tai jäävän kitumaan tien poskeen. Pahin seuraamus kissan vapaana pidossa mielestäni on, että se on itse kissalle hirveän vaarallista.
Maalla ei asia mielestäni ole paljoakaan erilainen. Yhtä lailla sielläkin on petoja ja muita tappelunhaluisia kissoja vaikka millä mitalla. Kissalla on laaja reviiri ja se voi kävellä vaikka 10 km päähän moottoritielle, missä on tappava liikenne.
Sisäkissa on varmasti onnellinen, jos sillä on tarpeeksi virikkeitä ja ulkotarha. Valjaisiin totuttaminen vie joiltain kissoilta pidempään kuin toisilta. Mitä aikaisemmin totuttelu aloitetaan sen parempi. Valjaissa ulkoiluttaminen tehdään aina kissan ehdoilla. Omistajan on nähtävä vaivaa lemmikkinsä hyvinvoinnin eteen leikittämällä sitä ja järjestämällä erilaisia virikkeitä, mikä on mielestäni itsestäänselvyys.
Taajamissa ja kaupungeissa kissat on ehdottomasti pidettävä sisäkissoina!
Yksikään ihmisen lemmikki tai kotieläin ei missään tapauksessa kuulu Suomen luontoon.
Vapaana kulkevat kissat tappavat Suomessa vuosittain yli 6 miljoonaa jyrsijää ja lintua (tutkimus tehtiin viime vuonna) ja ovat näin yksi vaara lisää harvinaisille lajeille. Suomen luonnonvaraisille eläimille kissa on yhtä suuri uhka kuin minkki. Kesäisin linnunpoikaset ovat todella helppoa riistaa kissoille. Vapaana liikkuva kissa vaikuttaa monin negatiivisin tavoin luontoon ja ympäristöön. Kissan pitäminen ulkona ilman valvontaa on monien kuntien järjestyssääntöjä vastaan ja vaaraksi sekä kissalle että muille eläimille kuin Suomen ekosysteemillekin.
Kissa on lemmikkieläin ja sen kuuluu asua isäntäväkensä kanssa sisätiloissa. Vapaaksi päästäminen on sama asia kuin heitteillejättö. Jokainen, joka kissansa päästää yksin ulos liikkumaan, on varmasti tietoinen vaaroista, jotka sitä uhkaavat. Kissatappelut, auton alle jääminen, ilveksen saaliiksi, kissanvihaajan ampumaksi tai myrkyttämäksi joutuminen eivät ole lainkaan harvinaisia, vaan erittäin yleisiä. Omistajanhan pitäisi huolehtia lemmikkinsä turvallisuudesta. Kissa voi myös pudota jokeen tai järveen ja hukkua, saada tauteja tappamistaan pieneläimistä ja vaikka eksyä tai joutua häädetyksi reviiriltään. Arat kissat villiintyvät uskomattoman nopeasti.
Ellei kissaa leikkauteta, se tuo päänvaivaa omistajille ja naapureille mouruamalla ja merkkailemalla. Yksi leikkaamaton kolli saattaa maailmaan vuodessa 100-200 pentua, joista suurin osa on ei-toivottuja ja niistä halutaan päästä eroon hinnalla millä hyvänsä, liian nuorina, madottamattomina ja huonosti hoidettuina. Pennut saatetaan myös tappaa. Leikkaamaton naaras voi synnyttää vuodessa 2-4 pentuetta, joissa kussakin on yleensä 3-5 pentua. Jatkuva synnyttäminen rasittaa naarasta ja verottaa sen elinikää. Vaikka pennut miten söpöjä olisivatkin, niin yleinen hälläväliä-asenne pentuja teetettäessä on raivostuttavaa. Monilla on liian keveät perusteet sekarotuisen pentueen teettämiselle. Kastraattikissat säästyvät tiineyden ja kiiman sekä tappeluiden rasituksilta ja elävät näin pidempään ja terveempinä.
Turhan usein ihmiset mieltävät kissan liian itsenäiseksi omanpolunkulkijaksi ja ajattelevat sen selviävän omillaan, eivätkä pidä heitteillejättöä rikoksena, vaan "vapautuksena". Hylätyt kesäkissat eivät todennäköisesti selviä tulevasta talvesta ja vaikka jotkin juuri ja juuri selviäisivätkin, se ei ole elämisen arvoista. Leikkaamattomat kesäkissat, jotka talvesta selviävät, lisääntyvät holtittomasti ja Suomen villiintyneiden kissojen määrä kasvaa entisestään. Kissa kuulemma pääsee takaisin luontoon, mistä se on tullutkin. Kissa on tuotu Suomeen ihmisen ansiosta ja ihmisen siitä pitää huolehtia ja kantaa vastuu sen aiheuttamista tuhoista tai parhaimmassa tapauksessa estää koko tuhojen tekeminen (esim. naapurin pihalle ulostaminen, ekosysteemin horjuttaminen…).
Asiaa on mietittävä myös kissan turvallisuuden kannalta. Itse en ainakaan haluaisi rakkaan lemmikkini kuolevan auton alle tai jäävän kitumaan tien poskeen. Pahin seuraamus kissan vapaana pidossa mielestäni on, että se on itse kissalle hirveän vaarallista.
Maalla ei asia mielestäni ole paljoakaan erilainen. Yhtä lailla sielläkin on petoja ja muita tappelunhaluisia kissoja vaikka millä mitalla. Kissalla on laaja reviiri ja se voi kävellä vaikka 10 km päähän moottoritielle, missä on tappava liikenne.
Sisäkissa on varmasti onnellinen, jos sillä on tarpeeksi virikkeitä ja ulkotarha. Valjaisiin totuttaminen vie joiltain kissoilta pidempään kuin toisilta. Mitä aikaisemmin totuttelu aloitetaan sen parempi. Valjaissa ulkoiluttaminen tehdään aina kissan ehdoilla. Omistajan on nähtävä vaivaa lemmikkinsä hyvinvoinnin eteen leikittämällä sitä ja järjestämällä erilaisia virikkeitä, mikä on mielestäni itsestäänselvyys.
Taajamissa ja kaupungeissa kissat on ehdottomasti pidettävä sisäkissoina!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mistä olet nämä "faktat" hankkinut?
Toki kissat Suomessa tappavat hirvittävän määrän hiiriä vuodessa, mutta minkähän takia se kissa tänne alunperin tuotiin? Niin, torjumaan pikkujyrsijöitä. Kissan saaliista alle 10 % on pikkulintuja. Kissan on yllättävän hankalaa saada kiinni pikkulintuja, toisin kuin hiiriä. Tietysti myös sammakot, sisiliskot, hämähäkit, hyönteiset sekä etanat kuuluvat kissan saalislistalle. Jos sattuisin asumaan maalla, palkitsisin kissamme varmasti ruhtinaallisesti siitä, että pyydystäisivät hiiriä. Ostan kuitenkin ruoat itselleni, en hiirille tai rotille. Entisenä 11 hamsterin omistajana tiedän, että pikkujyrsijät osaavat tuhota lähes kaiken eteensä tulevan =).
Vastuuntuntoinen maalla asuva kissanomistaja ei päästä kissaansa ulos silloin, kun linnunpoikaset harjoittelevat lentämistä.
Kissa ei vaikuta luontoon ja ympäristöön pelkästään negatiivisin tavoin, ei todellakaan. Tuskin Sinäkään haluaisit asua hiirien keskellä. Tietysti myös pöllöt ja muut petolinnut käyttävät hiiriä ravinnokseen. Tietääkseni pöllöjä vain ei saa ottaa lemmikiksi, joten ne eivät ole hyviä hiirentorjujia sisätiloissa.
Kissan vapaa ulkoilu ei todellakaan ole heitteillejättöä. Vaikka omat kissamme ovatkin sisäkissoja, en kiellä sitä, etteivätkö ne meidän maalla asuessamme voisi myös ulkoilla vapaasti. Vaikka muuttaisimmekin maalle, en tosin näitä kaveruksia enää päästäisi vapaasti ulkoilemaan, etenkään kun toinen on puolipitkäkarvainen versio, mutta jos olisimme asuneet maalla jo ennen kissojen ottamista, ulkoilisivat ne melko varmasti joko vapaasti tai kissatarhassa.
Kissa osaa uida, eikä se kovinkaan helposti huku. Henkilökohtaisesti en ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa kissa olisi hukkunut. Sellaisista tosin olen kuullut, joissa kissa on hukutettu. Mutta tämä on eriasia, ja hukuttaminen menee laittoman toiminnan puolelle.
On kyllä aivan totta, etteivät kissat suinkaan ole erakoita ja omillaan pärjääviän omien polkujensa tallaajia. Sekin käsitys on väärä, että kissa eläisi mieluiten perheen ainoana kissana. Ihmisillä ikävä kyllä on vielä nykyäänkin paljon väärinkäsityksiä kissasta.
On tietysti totta, että maaltakin löytyy petoja (jopa enemmän kuin taajamista) ja tappelunhaluisia kissoja, mutta maalla kissalla on myös enemmän tilaa. Tiedän maalla asuvia ihmisiä, jotka antavat kissojensa ulkoilla vapaasti, mutta hakevat ne ehdottomasti yöksi sisään ja rakastavat muutenkin kissojaan täydestä sydämestään. Kovin onnellisen näköisiä ovat myös kissat, eivätkä ole olleet lyhytikäisiäkään.
Sisäkissa on onnellinen ilman ulkotarhaakin. Virikkeitä sisäkissat toki vaativat, ja omistajien mielikuvituksen olisikin mielellään oltava hyvä =). Itse mietin päivittäin uusia juttuja kissoillemme, ja ratkoessaan pieniä niille sopivia tehtäviä ne ovat todella onnellisia ja iloisia. Niinkin yksinkertainen tehtävä kuin makupalojen etsiminen saa ne kehräämään onnesta ja odottamaan koko ajan lisää ja lisää tehtäviä. Myös piiloleikit ovat in, ja toisen kissamme kanssa etenkin avomieheni treenaa erilaisia pallojuttuja. Tällä hetkellä hieman päälle vuoden ikäinen poikakissa osaa palauttaa pallon heittäjälle potkaisemalla palloa vauhdikkaasti takajaloilla ja hypäten samalla ilmaan. Tähtäyskyky on mielettömän hyvä. Tyttökissamme puolestaan ratkoo enemmän miettimistä vaativia ongelmia, se esimerkiksi availee erilaisia ovia, ja olen juuri opettanut sen avaamaan vessan vesihanan. Seuraavana opetan hanan sulkemisen =). Joskaan avaaminen ei vielä mene täysin rutiinilla, mutta hyvältä näyttää.
Kissanleluja ei ole pakko ostaa kaupasta. Meillä suosittuja ovat olleet hiuslenkit (ne varastetaan AINA), pussinsulkijat, mehupillit, isot napit, isot puuhelmet, ulkoa tuodut hyvin pestyt linnunsulat... Melkeinpä kaikki pienet esineet otetaan leluiksi hyvin omatoimisesti, joskin kissoilta on suurin osa esineistä otettava pois, jottei niistä irtoavat osat menisi kissan vatsaan.
Itse olen sisäkissojen kannalla, mutta en osaa suoranaisesti vastustaa ajatusta maalla vapaasti ulkoilevista kissoista tai navettakissoista. Kaupungissa kissat on tosiaan ehdottomasti pidettävä kiinni. Liian monta kissanraatoa olen autotien vierillä nähnyt.
Kissojen suojelu:
1. Suuri osa vapaana kulkevista kissoista jää auton alle
2. Kissojen tapellessa keskenään ne saattavat saada tartuntoja toisiltaan.
3. Kissa ei välttämättä löydä takaisin kotiin.
4. Vapaana kulkeva kissa saattaa joutua kissanvihaajan aggression kohteeksi.
5. Vapaaksi päästetty koira saattaa hyökätä vapaana kulkevan kissan kimppuun.
6. Varsinkin maaseudulla kissalla on myös luontaisia vihollisia, mm. ketut ja haukat saattavat ottaa saaliikseen kissoja.
7. Rotukissoja varastetaan ja salakuljetetaan rajan yli (oloissa, jotka eivät taatusti täytä eläinsuojelun vaatimuksia).
Eläinsuojelu:
8. Saaliseläinten kärsimys - lemmikkikissat eivät useinkaan tiedä mitä saaliillaan tekisivät, kun saavat sen kiinni.
9. Vapaana kulkeva kissa myös lisääntyy vapaasti, ellei kissaa ole kastroitu / steriloitu. Näille vuosittain jopa tuhansille ei-toivotuille kissanpennuille ei kaikille löydy omaa kotia. Kulkukissojen elämä ei todellakaan ole mitään herkkua, ja lisäksi kulkukissat aiheuttavat myös haittaa ihmisille.
Luonnonsuojelu:
10. Kissa ei tiedä, mitkä eläimet ovat suojeltuja ja uhanalaisia ja mitkä eivät. Vapaana kulkevat kissat verottavat myös harvinaisten ja suojeltujen lintujen ja muiden harvinaisten eläinten kantoja.
Kissan ei tarvitse päästä ulkoilemaan vapaasti:
11. Kissat viihtyvät vallan mainiosti sisäkissoina.
12. Kissat ulkoilevat mielellään valjaissa, varsinkin jos ne totutetaan siihen pentuina. Myös aikuinen kissa usein oppii valjaitten käytön. Ja siellä missä on mahdollista, kissalle voi rakentaa aitauksen, jossa se voi turvallisesti ulkoilla.
Naapurisopu:
13. Kaikki ihmiset eivät pidä siitä, että heidän pihallaan kulkee vapaana kissoja. Vapaana ulkoilevat kissat lietsovat kissavihaa.
14. Kissat eivät ymmärrä eroa lasten hiekkalaatikon ja kissojen hiekkalaatikon välillä. Ne saattavat tehdä hätänsä lasten hiekkalaatikolle. Lapset puolestaan saavat hiekkaa suuhunsa leikkiessään.
15. Myöskään ne kissanomistajat, joiden kissat ulkoilevat suojattuina niitä varten rakennetuissa aitauksissa, eivät pidä vapaana ulkoilevista kissoista, koska heidän omat kissansa häiriintyvät ylimääräisistä tunkeilijoista ja sen seurauksena niille saattaa tulla ei-toivottuja käytöstapoja. Vapaana ulkoilevat kissat lisäävät myös tartuntariskiä.
16. Useiden kaupunkien ja kuntien järjestyssäännöt kieltävät kissojen päästämisen vapaasti ulkoilemaan.
Tekstin lähteenä on Tero Kovalan Felis-listalle 30.10.2001 lähettämä kirjoitus, joka hänen luvallaan on lisätty inCat-yhdistyksen sivuille.
Vapaina liikkuvat kissat saalistavat kaikenlaisia sopivan kokoisia eläimiä jäniksen poikasista fasaaneihin. Suomessa on arvioitu olevan yli 0,5 miljoonaa kissaa. Ruotsalaisten ja englantilaisten tutkimusten perusteella niiden arvioidaan tappavan vuodessa 6—8 miljoonaa lintua. Ruotsalaistutkimuksen mukaan kissat tappavat paikoin rusakon poikasista neljänneksen, mikä voi vaikuttaa jopa rusakkokannan kokoon joillakin alueilla.
Osa kissanomistajista suhtautuu lemmikkeihinsä melko välinpitämättömästi. Niistä kyllä pidetään, mutta parhain kissan ominaisuus on monen mielestä sen huolettomuus: kissan voi aina päästää ulos.
Kissojen sanotaan kaipaavan vapautta. Toisaalta rotukissoja, joilla on samat tarpeet kuin muillakin kissoilla, on perinteisesti pidetty sisäkissoina. Kissa tulee toimeen ilman, että se päästetään kulkemaan omin neuvoin. Sen sijaan se tarvitsee rakkautta, huomiota, kunnollista ruokaa ja virikkeitä.
Vapaana kulkeva kissa elää keskimäärin 2-4 vuotta. Sisäkissana turvatuissa oloissa ja hyvällä hoidolla kissa voi elää jopa yli 20 vuotta.
Mitähän mahdat tarkoittaa vapaana kulkevalla kissalla? Kesykissaa, joka on villiintynyt vaiko rakastavan perheen lemmikkiä?
Tuo ikä nimittäin ei pidä ollenkaan paikkaansa. Sen perusteella anoppini kaikkein kissojen pitäisi olla kuollut jo aikoja sitten. Vaan terveinäpä elävät. Tätini vapaasti ulkoileva kissa eli lähes 18-vuotiaaksi, anopin pari kissaa yli 15-vuotiaiksi...
Mistähän sä nyt taas näitä elinikäfaktojakin olet keksinyt =)?
täältä:
http://www.devonrex.com/kittens/outdoors.htm
Tässä pätkä tekstistä, niin ei tarvitse koko linkkiä lukea, laitoin sen vain tuohon, niin ettei joku luule minun keksineen kaikkea ;)
"Cats that go outside have a three to five year life expectancy. You can expect your indoor cat to live an average of thirteen to sixteen years."
Kissojen vaikutuksesta luonnonvaraisiin eläimiin -tutkimuksia on tehty!
Mikäli Ruotsissa saadut tulokset ovat yleistettävissä Suomeen, Suomen noin puolen miljoonan kissan voidaan laskea tappavan vuodessa yhteensä 6-8 miljoonaa luonnonvaraista lintua. Vaikka määrä sinänsä on mittava, biologien arvioiden mukaan se tuskin riittää vaikuttamaan lintukantoihin. Useat muut syyt tappavat moninkertaisesti enemmän lintuja, mikä näkyy lintukantojen koossa ainakin paikallisesti. Yksi esimerkki on salmonella, joka tarttuu linnusta toiseen lintulautojen välityksellä ja jota toisinaan on ollut myös lintujen ruuaksi myydyissä auringonkukansiemenissä. (Teksti lainattu Helena Telkänrannan kirjasta, Matka Kissan Mieleen)
Omasta mielestäni kissa pitäisi olla kaikesta huolimatta kytkettynä, ainakin kaupunkialueilla.
On se kumma juttu, ettei irrallaan olevista kissoista ja koirista saa hepulia kukaan esim. Italiassa ja Espanjassa. Mutta Suomessa on pipo tiukalla, varmaankin kun se unohtuu talvella päähän.
Kissani kulkee sisään ja ulos mielensä mukaan. Se tuo saaliinsa aina kotiin. Saalis on tältä kesältä 4 hiirtä ja yksi lintu.
Sanotaan myös, että luonnossa vallitsee luonnonlaki: tyhmä lintu jää kissan suuhun eikä periytä tyhmyysgeenejään seuraaville sukupolville.
Ei kukaan sulje väkivaltaisia aviomiehiäkään minnekään, vaan he tappavat joka vuosi Suomessa yli 40 naista näiden omassa kodissa.
Mistähän mummo on saanut käsityksen ettei niistä kukaan saa hepulia?? Järkyttäviä määriä kissoja ja koiria vaeltaa vapaana, varastaa ruokaa,aiheuttaa vaaratilanteita oikeille lemmikeille,pienemmille ja vähän isommillekin lapsille sekä pahimmassa tapauksessa levittävät sairauksia. Ja se on muka ihan okei? Ystävällisesti ehdotan että ottaisit asiasta selvää,koska se todellakin on suuri riesa.
perusteluita tässä ketjussa mutta.....
Kissa on tullut tänne ihmisen mukana, ei välttämättä tuotettuna hiiripyydyksenä vaan merimiesten matkassa "salamatkustajina", jääden satamassa kyydistä - joko tahtoen tai tahtomattaan. Suomen luontoon se ei todellakaan kuulu, se on lämpimien maiden alkuperäisasukki.
Tänä päivänä kissan tehtävä ei enää ole hiiripyydyksenä oleminen, samalla tavalla kuin ennenmuinoin. Nykyisin käytetään toisenlaisia keinoja hiiriä vastaan (myrkyt, loukut jne.) joten kissasta on tullut pikkuhiljaa lemmikki eikä se enää ole niinkään työläinen, kuin harvoissa tapauksissa. Myrkkyjen myötä monet kissatkin ovat kohdanneet matkansa pään liian aikaisin ja kivuliaalla tavalla.
Jos kissaa käytetään hiirestämiseen, olisi se syytä myös leikkauttaa, sillä leikattuna se pyydystää kotinsa lähellä ja paljon tehokkaammin kuin leikkaamattomana (mielessä päälimmäisenä ei ole silloin suvunjatkaminen). Leikkaamattoman kollin reviiri voi olla todella suuri ja naaraiden hajut houkuttelevat sen tekemään pitkiäkin matkoja.
Maatiaisten ja rotukissojen ero on vain hinnassa ja papereissa, mutta monet perustelevat "rotukissan pitää olla sisällä" tai "rotukissa on ihan eri juttu". Syy tähän on vain ja ainoastaan RAHA, siis se mistä olet maksanut voidaan pitää sisällä, se joka on ilmainen voi kulkea vapaana.
Monissa muissa maissa ongelma on paljon suurempi kuin meillä ja ihan vast´ikään oli nimilistat kiertämässä erään etelämaan katukissojen karusta kohtalosta, niitä aiottiin hävittää myrkyttämällä. Mitähän mahtaisivat omistajat meillä Suomessa sellaisesta olla mieltä, jos täällä ongelmia alettaisiin hoitaa samalla tavalla. Joillain alueilla on ihan todellisia ongelmia kun omistajat ei ole "raaskineet" leikkauttaa kissojaan ja ne lisääntyvät holtittomasti (yleensä tätä tapahtuu maalla), kyse ei kuitenkaan ole raaskimisesta vaan RAHASTA. Ilmaiseen kissaan ei haluta satsata mitään ja ainahan "kadonneen tilalle saa uuden ilmaisen". Onneksi myös maaseudulla ollaan alettu asiaan saada pikkuisen parannusta valistuksen myötä. Mutta pääsääntöisesti eläinsuojeluvalvojille tulevat ilmoitukset koskevat maatiloja, joiden liepeillä saattaa pahimmillaan elää kymmeniä villiintyneitä kissoja. Tässä ei enää ole kyse kissan vapaudesta nauttimisesta vaan pakonsanelemasta tilanteesta.
Metsästyslain mukaan oman pihan ulkopuolella oleva kissa on heitteille jätetty ja sen saa hävittää. Vaikka kissalla olisi panta tai sen käytös viittaisi lemmikkiin ei villiintyneeseen yksilöön, ei se asiaan auta. Tappaja ei tule esittelemään saalistaan tai kyselemään "kenen kissa tämä oli?". Samoin on lopetuksen tavan laita, vaikka laki sanoisi mitä, ei tappaja siitä piittaa eikä joudu teostaan edesvastuuseen. Ainoa kärsijä tässä on KISSA.
Ihmiset eivät piittaa edes järjestyssäännöistä, joissa kissa määrätään pidettäväksi kytkettynä tai kokonaan sisällä. Sitkeästi elää se "totuus", että kissan kuuluu kulkea vapaana, eikä sitä mitkään säännöt koske. Vieläkään en ole saanut kysymykseeni "miksi kissa on ainoa jolle vapaus pitää sallia?" vastausta, syy; vastausta ei ole! Ainoa mikä asiaan vaikuttaa on ihmisten piittaamattomuus kissan tai muiden ihmisten elämästä ja omaisuudesta. Sillä aikamoista itsekeskeisyyttä on, kun kissan omistajat vaativat/pyytävät esim. kerrostalojen asukkaita huolehtimaan lasten hiekkalaatikoiden peittämisestä (ettei kissat pääse pissalle) tai omakotitalojen omistajia karkottamaan heidän kissansa pihoiltaan pois. Kissojen omistajien tehtävä on pitää huolta, ettei heidän lemmikistään ole muille haittaa, tämä on asia jonka kissojen omistajat mielellään unohtavat.
Itse omistan/kasvatan kissoja ja ne ovat eläneet sisäkissoina jo 20 vuotta, enkä hyväksy toisten välinpitämättömyyttä.
Tiedät ehkä (?), että siili ei kuulu Suomen luontoon. Ehdotatko seuraavaksi, että se on tarhattava ja aidattava? Sehän aiheuttaa paljon liikenneonnettomuuksia, kun eläinystävälliset autoilijat yrittävät väistää sitä teillä.
Mamman kanssa!
"kissoja on alettu pitää yhä enenevässä määrin seura- ja lemmikkieläimenä. Ei enää ehkä niinkään "elävänä hiiren pyydystäjänä", kuten ennen vanhaan. Jalostuksella on tuotettu monia sellaisia kissatyyppejä, joiden on mahdoton tulla toimeen ilman ihmisen huolenpitoa. Kissa kuuluu petoeläinten lahkoon, sen saalistustavat ovat lajille luonteen omaisia ja sen elintavat sellaiset, että se kykenee selviytymään olemassa olon taistelusta. Kesyttäminen ei ole sitä paljonkaan muuttanut. Silti kesykissa on sopeutunut elämään ihmisen seurassa niin maaseudun vapaudessa kuin kaupunkiasuntojen ahtaudessa, alistumatta kuitenkaan ihmisen käskyläiseksi.
Varmasti monien kissan ystävien mielestä juuri tämä tietynlainen kesyttömyys ja itsenäisyys ovat arvostamisen ansaitsevia seikkoja. Samoin kuin kissan koko ulkoinen olemus. Notkea, hallittu liikehdintä ja täydellinen rentoutumisen taito. Kissojen ja ihmisten välillä syntyvä ystävyys ja kiintymys toimii täysin kissan ehdoilla.
Kun ihminen ottaa kissan lemmikikseen, hän ottaa samalla harteilleen vastuun sen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Kesykissa ei ole enää luonnonvarainen eläin, vaan ihmisen itseään varten kesyttämä seuralainen. Heitteille jätettyjen ja villiintyneiden kissojen laumat ovat kylläkin osoitus siitä, että kissa kykenee jopa ankarissa olosuhteissa tulemaan toimeen omillaan. Mutta tämä on myös samalla osoitus ihmisen ajattelemattomuudesta, julmuudesta, välinpitämättömyydestä ja vastuuntunnon puutteesta!" Lainaus täältä:
http://www.tunturisusi.com/kissat/kotikissa1.html#Yleistä
luonnonvarainen eläin ei kenenkään lemmikki, eikä sitä koske mitkään lait ja asetukset tai järjestyssäännöt. Se ei ole peto samalla tavalla kuin kissa vaikka syökin toisia eläimiä (nilviäisiä, matoja, etanoita, sisiliskoja ym.). Ja siili talvehtii Suomenkin luonnossa, kissa ei!
Pitää käyttää järkeä kun esittää "faktoja", kun nämä kaksi asiaa ovat ihan eri planeetalta. Onhan Suomeen tuotettu paljonkin eläimiä, jotka eivät alunperin meidän eläimistöön ole kuuluneet, ns. siirtolaisina. Ei niitä silti ole ajateltukaan kenenkään lemmikiksi, vaikkakin osa niistä on tuotettu ihan tarhausta varten mm. strutsit. Nämä tuotetut ovat silti sellaisia, että ne pärjäävät meidän talvessa tai sitten ne ovat tarhoissa tms. lämpimissä tiloissa. Osa näistä on tuotettu (siirretty muualta) metsästämistä varten siis riistaksi mm. villisiat, peurat jne. ja osa lihantuotantoon mm. strutsi.
Ainoa kissa joka meillä pärjää ilman ihmistä on Ilves. Kissan ja siilin vertaaminen ei oikein ole luontevaa sillä kissa ei ole luonnovarainen eläin, ei ole koskaan ollut Suomen oloissa.
Olen itse kissanomistaja, minulla on kaksi vanhaa tyttökissaa, joista yritän kaikin tavoin pitää hyvää huolta. Meidän kissat ovat pärjänneet sisäkissoina mainiosti, eikä mieleeni tulisi koskaan päästää niitä vapaana ulos kaupungissa. Maalla esim. viikonloppumatkoilla tms. taas saattaa olla toinen juttu, kun lähellä ei ole isoja teitä tai naapureiden kukkapenkkejä tai hiekkalaatikoita. Mielestäni kissoja ei kannata pitää vapaana taajama-alueilla ensisijaisesti sen vuoksi, että ulkona ne ovat alttiina monille vaaroille - ja siitä on vastuussa ainoastaan kissan omistaja itse. Kissat voivat helposti jäädä auton alle ja koskaan ei myöskään voi tietää, millaisten ilkimysten käsiin kissa voi ulkona joutua.
Tällä hetkellä olen huolissani naapureiden kissoista, jotka saavat olla ulkona vapaasti, vaikka asumme tiheällä kerrostaloalueella aivan lähellä kaupungin keskustaa ja vieressä kulkee hyvin vilkkaasti liikennöity tie. Pari kertaa olen nähnyt näitä kissoja kulkemassa tien yli ja autoilijat ovat ehtineet juuri jarruttaa kissan huomattuaan. Inhottavaltahan se tuntuu.. Olen nähnyt aikoinaan oman kissani joutuvan auton kolhaisemaksi, enkä sen jälkeen enää koskaan haluaisi yhdenkään kissan liikkuvan vapaana siellä, missä kulkee autoja. Sitä näkyä ja kissan itkua onnettomuuden jälkeen ei pysty koskaan unohtamaan :( eikä siitä ketään muuta syyttämään kuin itseään.
En tiedä, ovatko itse omistajat edes huomanneet, että kissat kulkevat myös tien toiselle puolelle vai luulevatko he niiden yhä viihtyvän pelkästään tässä omassa pihapiirissä... Olen miettinyt, miten tällaiseen uskaltaa puuttua. Jos menen suoraan juttelemaan kissojen omistajille, saan taatusti vihat niskoilleni ja aiheutan mahdollisesti isommankin riidan. Nämä ovat niitä asioita, joissa jokainen kuvittelee itse olevansa oikeassa... Onko sitten olemassa sellaista viranomaistahoa, joka voisi antaa huomautuksen tms. kissoista? En todellakaan halua, että joku eläinsuojeluviranomainen käy loukuttamassa kissat ja vie ne samantien pois ja sen jälkeen minä taas saan vihat niskoilleni... Vai onko se vain sitten kärsittävä ja annettava naapurisovun mennä? Kun ei aivan nimettömiäkään lappusia viitsisi postitella, sellaisilla taas saa yleensä aikaan varsinaisen lappusodan talon ilmoitustaululle....
Sinut pitäisi sulkea kerrostalokaksioon ja antaa vähän VIRIKKEITÄ. Kyllä viihtyisit etkä kaipaisi minnekään. Olisit aina TURVASSA; mitä siitä, että lähes kuolisit pitkästymiseen.
Minun mielestäni lyhyt ja vauhdikas elämä on parempi kuin pitkä kuolettavan ikävä. Toivottavasti sinulla on varaa valita, kun kissoillasi ei kuitenkaan ole. Sääli!
http://www.sey.fi/elaintenviikko/kissaluonnossa.html
http://www.sey.fi/elaintieto/kissanoikeudet.html
http://www.sey.fi/elaintieto/kissanpaivat.html
http://www.sey.fi/elaintenviikko/2002.html
Kissaa ja ihmistä ei kannata, eikä pidäkkään verrata keskenään. Ei sillä, että kissa olisi ihmistä alempiarvoisempi, mutta kissan ajatusmaailma on kovin erilainen verrattuna ihmiseen. Kissa on onnellinen, kun se tuntee olevansa turvassa ja sillä on virikkeitä. Miksi siis päästää kissa ulos, kun sen tarpeet voi tyydyttää sisätiloissa, ilman että joutuu pelkäämään sen hengen puolesta?
Imaami Khomeini on sitä mieltä, että naisen ajatusmaailma on niin erilainen kuin ihmisen, että nainen viihtyy hunnutettuna kotonaan turvassa.
Oliko tämä suunnattu minulle?
Kyllähän sen kissoista näkee, että mielellään ne tuolla ulkona juoksisivat. Niin kauan kuin minä kissojani elätän, pyrin kuitenkin tekemään niiden elämän mahdollisimman siedettäväksi... vaikka se sisältäisi ulkoilua vain minun seurassani ja joskus harvoin omin päin jossain muualla. Mutta ei sekään ole kissalle oikein, että kun se tuolla vapaana juoksee, joku toinen vapaudenhaluinen kaahaa kahdeksaakymppiä päin sen ohimoa, katsoo komeaa ylilentoa ja takana asfalttiin läjähtävää suloista luontokappaletta. Kun se luontokappale siitä illalla raahautuu kotiin ja huutaa tuskaansa pystymättä tuntemuksistaan sen paremmin omistajalleen kertomaan, nauttiiko omistaja annettuaan kissalleen sen hienon ja villin vaikkakin lyhyen elämän. Kuinka _lyhyt_ ja riemukas on se tuntien odotus, jonka kissa leukaluu tohjona verta vuotaen odottaa jotakin tapahtuvaksi ennen kuin eläinlääkäri vapauttaa sen tuskistaan? Jos ihmiset hankkivat kaupunkiin eläimiä, on niistä pyrittävä huolehtimaan sielläkin. Se on kyllä ihan totta, ettei kerrostalokaksio sovi eläimille. Olisin minäkin kissani navettaan jättänyt, ellei sitä olisi sieltäkin uhattu pian tappaa.
Eläimillä ei ole varaa valita yhtään mitään, kyllä minä sen tiedän. Joka tapauksessa on hyviä omistajia ja huonoja omistajia.
entäpä kissan, valitsisiko se lyhyen ja vauhdikkaan elämän vai turvallisen ja pitkän jos sillä olisi valta valita. Sinä teet päätökset kissasi puolesta. Miksei muutkin eläimet saa valita vapautta, miksi ihminen sulkee karjan navetoihin? Elääkö lampaat riemukasta elämää vaarojen keskellä, kun susi tulee vieraisille laitumella? Entä pihavahti josta ei jäänyt jäljelle kuin tupsu häntää, sehän tietysti nautti vaarallisesta ja vauhdikkaasta elämästä - mitä siitä vaikka elämä olikin lyhyt ja loppu raaka.
Ihannehan olisi, että KAIKKI eläimet saisivat elää vapaina, mutta se on täysin mahdotonta. Sitä paitsi kaksiokin on suhteellisen suuri alue kissan kokoon nähden jos sitä verrataan ihmiseen. Eikä kaikilla ihmisilläkään ole mahdollisuutta valita, heidät on joko suljettu vanhainkoteihin tai muihin laitoksiin ja tilaa ja liikkumismahdollisuutta on rutkasti vähemmän, virikkeistä puhumattakaan. Kun nyt kerran vertasit kissaa ja ihmistä toisiinsa.........;)
Näyttää ilmeiseltä, että tietyille omistajille ei säännöillä ole mitään väliä ja suurin syy tähän on se, ettei heitä voida osoittaa kissan omistajiksi jos sitä aletaan kysellä.
Ikänsä sisäkissan elämää viettänyt kissa ei kaipaa sitä mitä ei tiedä olevan!
Älkääpä viitsikö valittaa, että kauheaa kissa tappaa lintuja. Kun kissa tappaa yhden linnun, on sinä hetkenä ihminen tappanut miljoona lintua. Niin kauan kun ihminen tappaa verkoin, pyssyin, autoilla, lasitornitalojen ikkunoissa, öljynporauslauttojen liekeissä, yms. lintuja, ei tarvitse olla huolestunut muutamasta kissan tappamasta linnusta. Pankaapa maailman pahin peto, ihminen ensin kuriin ja järjestykseen.
Minun vanhemieni luona on kissa. Katti on ulkona ja sisällä koska vanhempani asuu maalla ja kissan on hyvä olla ulkona.
Kissa pyydystää paljon viljavarastoa tuhoavia jyrsiöitä. Lintuja ei niinkään. Melkeinpä ainoastaan sairaat linnut saa kiinni.
Voisi siis kaupunkilaiset vähän miettiä sitä että kuinka paljon nämä jyrsiät saattavat saastuttaa viljaa jos kissaa ei olisi!
Hiiren ja rotanmyrkkyjäkin on mutta harvat niistä on turvallisia.
Eipä tulisi mieleenkään pitää kissaa pelkästään sisällä siellä päin. Katilla on niin hyvät oltavat.
Katti lähtee usein vanhempieni kanssa kävelylle. Saattaa kulkea seurassa pitkiäkin matkoja, mutta leikattuna tyttökissana sillä ei ole kovin isoa reviiriä. Melkeinpä vain pihaympäristö ja pellot.
Lähettyvillä ei ole isoja teitä. Katti pelkää autoja todella paljon ja on hyvin varovainen. Vanhaksi on elänyt.
Omat kissani ovat sisäkissoja, mutta saavat ulkoilla halutessaan ulkotarhassa ja välillä valjaissa. En näe, että niiltä mitään puuttuisi. Ovat tuohon tottuneet, eivätkä muuta kaipaa. Itse saan mielenrauhan, kun tiedän missä kissani ovat. Toisin olisi, jos huitelisivat ulkona vapaana. Niin paljon näkee nykyään kissoja teiden varsilla viimeisiä henkäyksiään vetämässä. Paljon näkee myös kissan katoamis-ilmoituksia ja lukee lehdistä ihmisen kissaan kohdistuvaa rääkkäystä mikä on silmin nähden raakaa ja sairasta touhua.
Kissan ei tarvitse maksaa mitään, jotta se saa arvoisensa huolenpidon ja rakkauden, sen ei tarvitse päätyä kuin oikeille omistajille. Surullista on, että monikaan kissa - siis tavallinen maatiaiskissa ei päädy, alkaisen tai ilmaisen hintansa ja huonon arvostuksensa vuoksi. Nykyään kissan arvostus on kuitenkin noussut, mutta ei läheskään tarpeeksi. Jo se, että kissat pidettäisiin koirien lailla sisätiloissa ja niiden turvallisuudesta huolehdittaisiin, nostaisi kissan arvostusta.
Mulla on kaksi kollipoikaa, jotka saavat ulkoilla valjaissa omalla 800 neliön tontilla, mikä satumoisin on vielä niin luonnonmukainen, että virikkeitä piisaa yltäkyllin. eivät ole kiinteästi kiinni missään, mutta valjaissa kylläkin ja hihnat kulkee siististi perässä,ne saa kiinni napattua, jos lähtevät tontin ulkopuolelle turhan kauas. Pysyvät kuitenkin aika hyvin omalla pihalla. Saavat löhöillä pensaan alla varjossa ja tutkia luontoa kissan silmin ja korvin.Nauttia kissan elämästä täysin siemuksin. Eivät kärsi ollenkaan vaikka ovatkin valjaissa. Valjaat turvaavat kissalle sen että mitään ei pääse tapahtumaan ja se jos mikä on tärkeää taajamassa.
Olen samaa mieltä kanssasi monesta asiasta.
....