Miten vihasta pääsee eroon? Että voi antaa anteeksi, unohtaa ja jatkaa elämää. 20 vuotta olen vain ollut vihainen, enkä ole edes näyttänyt vihaani.
Kuvittelisin että jos kykenisin keskustelemaan ihmisen kanssa joka näitä negatiivisia tunteita on minussa saanut aikaan, niin tuska häviäisi nopeammin. On niin paljon asioita joita haluaisin sanoa ja vielä enemmän mitä haluaisin tietää. Mutta toisaalta pelkään että tieto lisää tuskaa.
tähän asti on tuntunut että elämästä selviää helpoiten kun vain jaksaa hymyilä vaikka ei siltä tuntuisikaan, ja välttelee riitelemistä. eihän se ole tervettä, mutta en uskalla kohdata vaikeita ja pelottavia asioita. Ovat niin vastenmielisiä...
Kuvittelisin että jos kykenisin keskustelemaan ihmisen kanssa joka näitä negatiivisia tunteita on minussa saanut aikaan, niin tuska häviäisi nopeammin. On niin paljon asioita joita haluaisin sanoa ja vielä enemmän mitä haluaisin tietää. Mutta toisaalta pelkään että tieto lisää tuskaa.
tähän asti on tuntunut että elämästä selviää helpoiten kun vain jaksaa hymyilä vaikka ei siltä tuntuisikaan, ja välttelee riitelemistä. eihän se ole tervettä, mutta en uskalla kohdata vaikeita ja pelottavia asioita. Ovat niin vastenmielisiä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Viha, jota ei käsittele on henkinen taakka etenkin sen kantajalle. Kuka ja miksi hän niitä aiheuttaa?
Keskustelu saattaa ratkaista varsinkin jos vihan aiheuttaja ei itse tiedosta aiheuttavansa negatiivisia tunteita toiselle.
Vaikeita asioita ei ole koskaan kiva kohdata, mutta vaikka niiden aiheuttajaa niistä ei "kiinni ja hirteen" koskaan saisikaan, on paras kosto aina oma selviytyminen ja siihen saattaa vaatia asian käsittely. Viha saa säilyä sitä varten, että voi purkaa aiheuttajaansa tuhatkertaisena...mutta silloinkin on oltava asia käsitelty täysin, jotta voi edes kuvitella kostavansa samalla mitalla.
Hei, minulla on samanlainen tilanne. Voin lyhyesti sanoa. Olen äitini vallassa. Asia on aiheuttanut paljon surua ja syyllisyyttä minulle koko elämäni, hän on aina haukkana hallinnut minua ja tekemisiäni, jopa äitini on aiheuttanut ongelmia miessuhteissa jne... ja tällä hetkellä olen laittanut välit poikki äitini kanssa, sanoin hänelle suoraan mitä mieltä olen hänen dominoinnistaan joka nakertaa elämääni- silläkin uhalla että hän suuttuu. Ja suuttuihan hän. Pidän nyt itseni pystyssä mutta haluaisin kyllä löytää tämän tyyppisiä kohtalotovereita jos täältä löytyy. KIrjoittakaa ihmeessä! Miehenikään ei täysin tajua tällaista aikuisen naisen ja vanhan äidin suhdetta, jossa on myös paljon hyviä asioita.
Ensinnäkin pahin viha, sellainen mikä kuluttaa vain omia voimia, jäi pois terapian myötä.
Suhde äitiini ei ole koskaan ollut normaali. En ole koskaan tuntentut saaneeni häneltä äidinrakkautta. Hän ei kykene siihen, häneltä puuttuu se tunnetilan osa. On tunnekylmä.
Terapian myötä asetettiin tavoitteeksi pitää häneen muodolliset välit. Ei sekään onnistunut.
Nyt en ole kuullut hänestä mitään moneen kuukauteen mutta tiedän että joku päivä hän on taas oveni takana siitä etukäteen ilmoittamatta.
Monet kerrat olen päästänyt hänet sisään ja ajatellut että josko se tästä.
Nyt viimeisen episodin jälkeen masennukseni kävi pohjalukemissa, mutta olen taas noussut pikkuhiljaa elävien kirjoihin. Miettinytkin tulevaisuutta ja sitä kun ne muodollisetkaan välit eivät toimi. Olisi niin kiva että olisi tervepäinen äiti jonka kanssa voisi sillon tällön, vaihtaa edes kuulumisia, mutta kun se ei toimi.
Ja kun ikää tulee lisää, sitä vaikeampi on nousta noista masennuskuopista uudellen ylös, koota itsensä uudellen ja uudelleen.
Olisikohan se parempi että seuraavalla kerralla kun ovikelo soi, äiti ei pääsisikään enää kynnykseni yli?
En jaksa on/off -suhteita. Sitä että välillä toinen haluaa leikkiä äitiä ja kun en jossain asiassa myötäilekään niin kuin hän haluaa, menee luukut kiinni. Enkä jaksa sitä että hän selvästi häpeää sairastumistani, vaikka hänellä itsellänkin on selviä mt-ongelmia. Kyllä mut täytyy hyväksyä koko pakettina vaikka olenkin kakkoslapsi enkä edustuskelpoinen.
Tätä sirkusta on kestänyt läpi koko elämän. Nyt alkaa riittämään ihan oman itseni hyvinvoinnin takia.
Unohtaa ei aina tarvitsekaan, anteeksi voi antaa, ainakin jollain tasolla. Viha on kuluttavaa.