Mieltäni kalvaa liiallinen kostuminen,vaikka mieheni, jonka kanssa yhteistä taivalta 19 vuotta on vakuuttanut, että hän pitää siitä, että olen kostea..
Kiihotun todella herkästi ja ajattelen seksiä päivittäin, vaikka yhdyntöjä on harvakseltaa eli n. kerran viikossa/ kahdessa :=(
Varsinainen kauhun paikkani on, kun mieheni haluaa " antaa " minulle suuseksiä, johon suostun harvoin, koska oma kosteuteni mieheni sylki saa vanan valumaan pitkin pyllyvakoa ( epämiellyttävää ! ) En siis osaa nauttia suuseksistä, vaan enemmänkin käsiseksistä, jossa mieheni onkin taitava. Itse annan hänelle suuseksiä mielelläni, nautin, kun hän nauttii, mutta silloinkin kostun itse niin, että ennen yhdyntää " kuivaan " itseäni vaivihkaa, etten olisi liian märkä.
En ole koskaan saanut emätinorgasmia, klitorista kiihottamalla kyllä, (onneksi mieheni on ollut oppivainen), ja ovat voimakkaita.
Mutta miten saisin itseäni kuivemmaksi?
En käsitä, mihin ihmiset kaipaavat liukastetta, minulla kun sitä on vaikka muille jakaa..
Olen 2 lasta synnyttänyt, pidän itseäni kunnossa alapään lihasharjoituksilla,eli ei ole tiukkuudesta kiinni nämä asiat, yhdyntä tuntuu hyvältä molemmista, lätinä lähinnä nolottaa minua :=/
Nuorena minulla oli poikaystäväni, joka käski minun itse koittaa, olenko " valmis ".
Hän suoritti vain yhdynnän, koska olin hänen mielestään liian märkä koskettavaksi muutoin. Eli monenlaista on koettu.
Onko vinkkejä?
Märkä -72
Kiihotun todella herkästi ja ajattelen seksiä päivittäin, vaikka yhdyntöjä on harvakseltaa eli n. kerran viikossa/ kahdessa :=(
Varsinainen kauhun paikkani on, kun mieheni haluaa " antaa " minulle suuseksiä, johon suostun harvoin, koska oma kosteuteni mieheni sylki saa vanan valumaan pitkin pyllyvakoa ( epämiellyttävää ! ) En siis osaa nauttia suuseksistä, vaan enemmänkin käsiseksistä, jossa mieheni onkin taitava. Itse annan hänelle suuseksiä mielelläni, nautin, kun hän nauttii, mutta silloinkin kostun itse niin, että ennen yhdyntää " kuivaan " itseäni vaivihkaa, etten olisi liian märkä.
En ole koskaan saanut emätinorgasmia, klitorista kiihottamalla kyllä, (onneksi mieheni on ollut oppivainen), ja ovat voimakkaita.
Mutta miten saisin itseäni kuivemmaksi?
En käsitä, mihin ihmiset kaipaavat liukastetta, minulla kun sitä on vaikka muille jakaa..
Olen 2 lasta synnyttänyt, pidän itseäni kunnossa alapään lihasharjoituksilla,eli ei ole tiukkuudesta kiinni nämä asiat, yhdyntä tuntuu hyvältä molemmista, lätinä lähinnä nolottaa minua :=/
Nuorena minulla oli poikaystäväni, joka käski minun itse koittaa, olenko " valmis ".
Hän suoritti vain yhdynnän, koska olin hänen mielestään liian märkä koskettavaksi muutoin. Eli monenlaista on koettu.
Onko vinkkejä?
Märkä -72
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä se kuule niin on, että naisen tulee kostua, ei siitä mitään muuten tule.
Ellei sitten halua nimen omaan käyttää niitä liukastusvoiteita.
Kuivaan pilluun paneminen ei onnistu.
Kyllä minä ainakin tunnen suurta mielihyvää siitä, että nainen kiihoittuu ja kostuu minun seurassani.
Kuten nimimerkistäni näet, niin olen jo useamman naisen kanssa kerinnyt seurustella tässä elämässäni.
Ja taas on seurassani sellainen nainen, joka kostuu ja kostuu. Emme tarvitse voiteita, ainakaan vielä. :)
Juuri sellainen sen pitää ollakin. Lätinää ja nesteet valuu, se se vasta kiihoittaa. Nesteiden valuminen kertoo miehellesi juuri sen mitä hän haluaa tietääkin, olet kiihoittunut.
Kosteutta pitää olla, olet juuri sellainen kuin naisen pitää olla.Ihanaa!
Märkänä suuseksikin sujuu paremmin. Slurps olet kyllä nainen minun makuun.
Ei ole kiihoittavampaa kuin märkä siis todella märkä ja kiimasta turvonnut pimpsa. Se hän on vain todiste että toinen haluaa. Kerroit että kauan sitten joku oli moittinut tuota kosteutta ja se kenties painaa hiukan mieltä, mutta ole huoleti.
Eteläisessä Afrikassa on yleinen tapa naisilla kuivata emätin ennen sisään työntämistä. Tapa on naisten mielestä kohteliaisuus miehille. Kokeile sitä, miehesikin voisi pitää. Muista, että seksissä ei ole mitään sääntöjä, joita pitäisi noudattaa, vaikka moni niin kuvittelee.
tai tarkemmin, kuivaan kyllä mielelläni, jos siihen vain on mahdollisuus.. Monesti ei ole, kun mieheni on niin innokas ja kuten sanottu, pitää liukkaasta toisin kuin minä, joka häpeän sitä.
ole ylpeä, jos olet liukas. minulla on kokemuksia kuivan vastapuolen kanssa ja ne ovat välillä kyllä tuskaisia. liukas lämmin pimppi on parasta mitä voi saada. valumista ei kannata välittää - se on sivuseikka joka kuuluu asiaan.
kun pitäisi panna liisteriä valuvaa pimppaa. Sen pitää olla sopivan kostea ja liukas, mutta sellainen ylen palttinen lima on kyllä sitä, mikä vie halut. Naidessa kullilla pitää olla sopiva kitka, muuten se on samaa kuin jugurttipurkkia panisi. Jos et muuta keksi, niin pidä vaikka talouspaperirullaa pillussa, ja vedä se sitten pois, kun kulli haluaa sisään.
Juu kannattaa laittaa santapaperirulla sinne pilluun ja niin päin että hankaa kunnolla kullia, kyllä kuiva on...
jos ajattelen kiivaasti teitä idiootteja seksin hetkellä, jotka ehdottavat talouspaperia tai santapaperia... ehkäpä en kiihottuisi lainkaan ja ongelma olisi ratkaistu :=)
Omaatteko ehkä masokistin piirteitä?
..voisi auttaa pieni tippa liukastetta. Mutta asiaan, se nyt vaan on niin, että liian litisevä pillu häiritsee kunnon naintia, jopa se litisevä ääni on sellainen, että monelta katoaa halut..eli pidä nyt vaan varmuuden vuoksi talouspaperituppoa pillussa, ja vedät sen sitten tarpeen tullessa ulos,,,tai anna miehen vetää,,,
jo sunkin puolesta!
Katsos näitä hiton kitkasta höpöttäjiä riittää, heillä tosin ei ole vielä montaa aitoa kokemusta takana, ainut tuttavuus on isoisän karvahattu.
..sellaiset harvoin saavat ja kokemattomat tyytyvät jokaiseen saamaansa pilluun, oli se sitten kuiva, valkovuoto limainen, tai muuten vaan tahmea. Nämä samat tyypit laukeavat jo pelkästä pillun kosketuksesta. Mutta, sitten kun on kyseessä kokenut ja pillusta nauttiva mies, niin silloin vaatimukset kasvavat, ja silloin pillun liukkaudella on suuri merkitys. Siinä pitää todella olla se kuuluisa kitka, pillun pitää ottaa esinahasta kunnon ote, ja pitää siitä kiinni molon liikuessa edestakaisin, siis ihan samalla tavalla kuin käteenvedossa, siinäkin liikutetaan esinahkaa pitkin vartta. Näis se vaan on, että tämä nautinto vaatii taitoa ja kokemusta, ei siinä pikkupojilla ole mitään sanomista, katsos, kun heillä ei ole tietoa. Ja naiset, kuivatkaa se liian liukas pillu.
ei siihen ole tarvetta. Pistä nyt vaan se paperituppo pilluun ja pidä paikat suht koht kuivina, sellainen kaunis pintaliukkaus riittää.
Pulsiht, joskus laskeskelin että on noita nainteja takana ainakin pari tuhatta, ja se ei ole kiinni kitkasta eikä mistään muusta kuin korvien välistä..
...tuokaan talouspaperi rulla tai -tuppo:
Ei ole yhtään kivaa syleskellä suustaan pillun limassa nyöläytyneitä paperipallukoita imuttelun jälkeen!
Mieluummin märkänä ja jos on pakko kuivata, niin puuvillapyyhe, ei paperi!
Voisit kokeilla kutterin purua kuivikkeena.
Ymmärrän ongelmasi, sillä se on jokseenkin tuttu. Toisinaan mäkin kostun aika paljon, etenkin suuseksin ja orgasmien jälkeen. Poikaystävän kanssa meillä on käytössä ns. seksipyyhe, ettei lakanoita tarvitse olla koko ajan vaihtamassa. Hieman saatan valuvia kosteuksia siihen pyyhkäistä, ennen yhdyntää.
Ymmärrän, että olo on hieman kiusaantunut, kun tuntuu nesteitä tulevan kuin saavista seksin aikana. Naisesta se voi tuntua kiusalliselta, mutta uskoisin useimpien miesten vain pitävän siitä. Koska tästä ongelmasta tuskin on terveydellisiä haittoja ja miehesikään ei koe sitä ongelmaksi, älä turhaan murehdi siitä. Mieluummin liian kostea kuin liian kuiva, niin ei tule paikat kipiäksi.
tossa kierroksessa ja toisella on eka omalle kohalle sattunu oikeeesti tosi märkä värkki, ei tarvi hiukan pussailla ni heti valuu pitkin reisiä. ja toisella on ihan perus nihkee. paljon mieluummin tuota tosi märkää ajelen, kestää paljon pidempään ja tosiaan ei ala kipiää tekeen homman jälkeen vaikka useemmanki kerran ottais. toisaalta kuivempi on myös tiukempi samalla, kuivemmalla lentää melkein aina liian äkkiä joka ei sitte oo niin kivaa kumankaa mielestä. toisella taas sa kaikessa rauhassa tunninki joskus naida aika kovaakin enneku lentää josta tykkää molemmat kovin ja nainenki saa usein ihan panemisesta.