Seksuaalista häirintää Vaasassa!!!!!!!!!!!

Olipa sanomalehti Pohjalaisella torstaina melko pohjanoteeraus julkaista tällainen yksipuolinen (naisen kertomus)juttu seksuaalisesta häirinnästä,, no huhhuh. Tässä pohjalaisen jutusta paistaa lävitse naisen KOSTO ettei päässyt tavoitteeseensa, no kaippa Hän (nainen) sitten tästä jutusta saa jonkinmoisen tyydytyksen!!!!Kyllä nainen on arvaamaton ja myös kostonhaluinen!!!!
3685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kymmenen pistettä naiselle joka rohkeasti omalla nimellään ja kuvallaan kertoi avoimesti mitä on tapahtunut.
Tälläistä esimiestä ei voi puollustella muut kuin itse samaan syyllistyneet koska eihän korppi korpin silmää noki.
Kehoitankin näitä naisia tekemään rikosilmoituksen asiasta ja kaikkia vaasalaisia virassa ja toimessa olevia naisia lähteä tukemaan heitä ja lakkouhalla kaupunkia että moinen sika saatais pois kaupungin palkkalistoilta.

Aika outo käsitys kostamisesta tällä aijemman kirjoittaneella `èsimiehellä´´. Onko mielestäsi kaikki oikeuden hakeminen kostamista?
Jos Karvalalla olisi ``munaa´´niin hän varmaan kertoisi meille oman näkemyksensä asiasta mutta tuskin kehtaa munata itseään yhtään enempää.

Äänestä
  • En voi nostaa alaisiani kohtaan juttua vaikka he (naiset) ovat omilla "konsteillaan" pyrkimässä ylöspäin niin palkkauksen kun työtehtävien suhteen, näin se vaan on, tässä tehtävässä ei voi kovin herkkähipiäinen olla.

    Äänestä

Tuliko ehkä kylmähiki perseen ympärille kun nuon tuohduit???
Varo vaan sinunkin alaiset osaavat kirjoittaa!!

Jatkan samaa rataa tuon itsekkin esimiehen kanssa ja laitan vanhankansan sanonan tähä loppuun.

Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myös esimies.VSA kirjoitti:

Olipa sanomalehti Pohjalaisella torstaina melko pohjanoteeraus julkaista tällainen yksipuolinen (naisen kertomus)juttu seksuaalisesta häirinnästä,, no huhhuh. Tässä pohjalaisen jutusta paistaa lävitse naisen KOSTO ettei päässyt tavoitteeseensa, no kaippa Hän (nainen) sitten tästä jutusta saa jonkinmoisen tyydytyksen!!!!Kyllä nainen on arvaamaton ja myös kostonhaluinen!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu