Hejssan
Näin tuossa netissä unelmoidessani kuvia, joissa kaksi miestä oli yhtä aikaa naisen sisällä pillussa. Ne olivat mielestäni aika rankkoja, mutta samalla ajatus tuntui aika kiihottavalta.
Mieheni kanssa ollaan jonkin verran kokeiltu ryhmäjuttuja, kokemusta kahden miehen kanssa olosta on (molemmissa aukoissa yhtäaikaa kokeiltu, ja ihanalta tuntui!), mutta tuollaisen kokeileminen ei silloin tullut mieleenikään. Kiinnostaisikin tietää, että josko joku on kokeillut jo moista. Tuntuuko se pillussa liian kiristävältä vai hajooko paikat? Oliko kokeileminen sen arvoista?
Siitä tulee heti mieleeni, että voisikohan sitä kokeilla niin, että olisi vielä kolmas mies anuksessa, vai meneekö jo inhimillisen asennon löytämisen puolesta hankalaksi?
Kommenttia kitoos!

Vastaukset 2
Vanhimmat
kysy siltä naiselta, jota rassattiin!
kokeiltu on ja varsin hyväksi havaittu. vaimoni pillussa on monta kertaa ollut kaverin ja minun kyrvät ja eipä vaimo pahemmin ole valittanut - päin vastoin. muutenkin tuo 2m 1n yhdistelmä on mahtava kaikkien kolmen osapuolen mielestä