Minua pelottaa koko ajan,itken vaan..olen menossa leikkaukseen keväällä,tilanne on epävarma.Pelkään leikkausta ja sen jälkeistä aikaa,ja tämä odottaminen on ahistavaa koska minuun sattuu enkä voi käydä lenkillä enkä missään,ole kotona vaan sängyssä suurimman osan aikaa vielä yksin.Tunnen itseni niin yksinäiseksi,sitäkin itken ja pelkoa.Miten pelon voi voittaa????Onko muita samassa tilanteessa?
PELOTTAA
ahdistunut
111152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aijai, tiedän ton pelon tunteen. Itelläni oli puolisentoista vuotta sitten sama juttu, tosin jouduin odottamaan leikkausta vaan pari viikkoa, että sikäli pääsin helpolla. Millanen leikkaus sulle sitten tehdään? Itseäni jännitti hirmuisesti se leikkaus, pelkäsin millaista on ennen sitä, että mitä mulle tehdään jne, ja sitten että millaista on kun herää, ja että miten sekasin sitä on, ja tuleeko huono-olo, ja kui nopeesti toipuu sitte itsevammasta mikä leikattiin. Muistan vielä kun vatkasin leikkauspöydällä ja hoitajat hääräs siinä ympärillä, ja sit nukutuslääkäri vielä kysy että onko mulla kylmä vai jännittääkö :D
Mut hei, se on ihan erilaista ku pelkäät! Ku saat nukutuslääkkeen ni taju lähtee heti, ja herättyäs oot vähä pökerryksissä, mut älä sillon missään nimessä lähe liikkeelle tai juo heti mitään, jos on huono olo ni pyydä pahoinvointi lääkettä, se auttaa.
Ja jos oot yksinäinen, ni pyydä kavereitas kylään? Älä turhaan mieti sitä leikkausta, sinne on vielä aikaa, eikä se ole ollenkaan pelättävä juttu :) Ja leikkauksen jälkeen se vaiva mikä sulla on alkaa parantua ja sit kaikki on taas ok :>
Tsemppiä sulla hirmusesti ja *halia* sinne, ettei sulla ois niin paha olla!!
En ees tiiä millon leikkaus on mutta luulen että huhtikuussa,koska täöhystys on kahen viikon päästä jossa katotaan miten paljon leikataan.Se on suolistoleikkaus.
Minua jännittää myös ja itken kauheesti kun tuntuu etten kestä.
Kiitos tsemppauksesta,ainakin helpottaa tieto että taju lähtee...menee noin 5 päivää sairaalas sen jälkeen jos kaikki menee hyvin,sen vaan tiiän.
Se onkin outo ettei kaverit nyt käy,olen kai tylsää seuraa sairaana ja kun puhun siitä vaan..
Ja mun ajatukset pyörii väkisin leikkauksessa ja tässä kun nuo kivut muistuttaa!Enkä pääse ees ulos,vaikee kävellä jo.
Vaikka pelkäänkin kauheesti leikkausta,niin myös ootan sitä jo,että nää kivut ja tuntemukset loppuisi.Puhkean aina itkuun kesken päivän,jos en kivusta niin omasta surkeudesta..
Mieli on paha yksinään,mieskaveri on mutta asuu kaukana ja käy töissä..ja taas itken........:(
Kiitos tuestasi.
Mmm niin, sulla onkin vähän erilainen leikkaus kun mulla oli :/ Ja tosiaan, kivaut muistuttaa, sen tiedän, vaikeeta se oli sillo mullakin, vaikka syy olikin erilainen, enhän sillon itsekään päässyt kävelemään. Hmm..ootko sä pyytäny kavereita käymään? Se varmasti piristäisi kummasta jos joku kävis sun luona. Ja yrittäisit sitten olla sen aikaa ajattelematta koko leikkausta, puhuisitte jostain muusta ja mukavasta. Ja jos kivut sillonki tuntuu liian kamalilta ni toki sitten saa kyllä tunteitaki näyttää!! Jos sulla tosi ystäviä on ni ne kyllä jaksaa auttaa ja kuunnella! Ota vaan yhteyttä ja pyydä kylään!
Ja oikeesti, turhaan sä sitä leikkausta pelkäät tai jännität!! Et tuu tietämään tuon taivaallista siitä, sulta lähtee taju ja sit tuutki jo tajuihis ja se on ohi! Toki tiedän että saattaa olla turha näin etukäteen sitä yrittää selittää, mut kun itsekin pelkäsin sillon ihan hulluna leikkausta, eikä se sittenkää ollu niin paha, se oli vaan helpotus! :)
mun kavereilla on perheet eikä niillä tunnu olevan aikaa....no,yks lupas tulla torstaina jopa..
miesystävä asuu kaukana eikä voi olla aina täällä :(
häneltä saan tukea turvaa,mut muuten olen ihan yksin,siltä tuntuu.
joku lupaa tulla käymään ja peruu sit,sit petyn ja itken taas.
ei taida olla tosi ystäviä,yks on mutta hänkin muutti toiselle paikkakunnalle.
no,yritän pärjätä särkylääkkeiden ja rauhottavien voimin,en muuta keksi,onneksi on edes tämä internetti!
Kiitos avustasi :)
Olen itse pari kertaa joutunut leikkaukseen, kerran oli jo sellainen vaiva, että ei tiedetty mitä se on. Ja pelottihan se. Yleensä pahinta on se odottelu. Kun sitten sinne sairaalaan menee ja seuraavana päivänä leikkaukseen, rupeaa helpottamaan, pian se on ohi. Ja, jos nyt ei mitään vakavampaa ole, se on kyllä mukava tunne, kun rupeaa toipumaan. Herääminen on sellaista tokkuraa ja hiukan huonoa oloa, toisaalta nukuttaa aika lailla.
Kaikki sujuu lopultakin hyvin, olet siellä ammattilaisten käsissä. Ja vaikka mitä puhuttaisiin sairaaloista ja töppäyksistä, siellä kuitenkin hoidetaan ihan hyvin ja ystävällisiä hoitajia ja lääkäreitäkin riittää. Itse operaatiota ei tarvitse pelätä,ei todellakaan.
Minut on pari kertaa nukutettu ja yhden kerran on tehty sektio. En pelkää enää leikkaukseen menoa, jos siihen ei liity muuta.
Ja mitä tulee ystäviin... niinhän se on, että kun ihmiselle tulee perhe ja arkinen kiireinen elämä, siihen keskitytään. Hyvä ystävä ei unohda, mutta ehkä häntä voi hiukan muistuttaa. Toisaalta ne auttamiskeskustelut voivat olla hankalia monelle ihmiselle, ihmisen on vaikea kohdata toisen ahdistusta ja tuskaa, hän tavallaan kohtaa siinä omatkin pelkonsa. Ehkäpä ammattilainen tai jonkun järjestön ihminen olisi parempi auttaja. Auttajalla ja tukijalla on oltava sitä pääomaa, mistä auttaa. Kaikilta se ei onnistu koskaan, ja kaikilla on aikoja, jolloin ei vaan pysty muulta elämältä.
Ja onhan se nyt kumma, jos vanhemmat eivät osaa tuollaisessa tukea. Sano suoraan, että tärvitset apua.. olisko jotain tätiä tai setää, serkkuja.. mummoa, pappaa.. joku luotettava ihminen, jonka elämä on tasaista.
Hyvä että purat tänne, josko se hiukkasen auttaisi :)
Kyllähän se tännekkin purkaminen auttaa ja varsinkin kun joku vastaa:)
Enää e oiikeastaan pelkää sitä leikkausta vaan tätä odotusta ja tunteitani..ja että jaksaisin sinne asti.Elän päivän kerrallaan kipujeni kanssa.
Mulla ei ole sukulaisia täällä paitsi lapseni,jolle toki kerron miltä minusta tuntuu mutten halua huolestuttaa ja tartuttaa palkoa häneen.
Sitten on vanha isäni jota en myöskään halua huolestuttaa eikä asu samalla paikkakunnalla.
Luulenkin että on syytä ottaa yhteyttä ammattiauttajaan pian...en jaksa tätä itkemistä.Kai se on itsesääliä vai mitä lie,kun nyt vaan pääsisi pian jo leikkaukseen ja kaikki olisi ohitse ja toipuisi.
Tuliko ystäväsi kylään? Onko yhtään parempi olo? Mikä tunteissasi pelottaa? Olisi se kyllä todella tärkeää jos joku olisi siinä vierelläsi, ja kuuntelisi. Kävisi katsomassa säännöllisesti. Asutko paikkakunnalla, jossa olisi mahdollisuus saada vaikkapa tukihenkilö? Oletko sama henkilö jolle olen kirjoitellu toiselle palstalle? Kirjoittelen (sinulle) sinnekin.
Ystävä kävi..mutta fyysinen olo on huonompi...ja se pelottaa nyt,leikkaus on kuukauden päästä..En tiiä,ollaanko kirjoteltu..
Pitää kysellä tukihenkilöä,itken niin paljon yksin ollessni.Ja tuntuu epätodelliselta.Nyt en jaksa enempää kirjottaa.
Aloin miettimään missä palstalla oltais kirjoteltu?
Nyt hieman parempi päivä,välillä vaan ahistus ottaa vallan eikä jaksa mitään.Itkee vaan.
Ei tunnu tukihenkilö järjestyvän täällä.Miesystäväni kyllä tukee minua mutta on välillä kuusikin päivää poissa,töissä.
Päivä kerrallaan tässä mennään eteenpäin,vaikea edes suunnitella mitään..masentaa!
se kun sekoilin vaan :) No höh, eikö järjestynyt.
heippa,
sulle voisi ehkä auttaa bachin kukkatipat (38 erilaista homeopaattista kukkatippaa erilaisiin ongelmiin, kuten masennus, viha, pelot, päättämättömyys jne.) Mimulus-uute auttaa kun jokin tuleva asia pelottaa, antaa rohkeutta, rock rose auttaa paniikinomaiseen pelkoon ja kauhuun. Rescue remedy on viiden kukkatipan sekoitus, joka rauhoittaa ja antaa rohkeutta.
-kärsimyskukka ja valeriaana ovat yrteistä hyvät rauhoittamaan (oon käyttänyt itse ja hyviä ovat! kärsimyskukka (saa luontaistuotekaupoista)rentouttaa ja valeriaana (apteekeista) rauhoittaa ja vahvistaa hermoja.
Toivon, että voit jo paremmin!