Moikka
Haluaisin kysellä täältä, osaisiko joku auttaa mua. Mun ongelmat on alkanu jo kauan sitten.. Ja tiedän että ongelma on mussa, mutta miten korjata oma ittensä?
Reilu kolme vuotta sitten alotin amiksen, olin silloin vielä ujo ja vaatimaton. Painoa mulla oli n.80kg. Meijän luokalla oli yks aivan ihana poika joka sitten kiinnostu ilmeisesti musta ja osotti kiinnostuksensa kanssa todella hyvin.. No mullakin alko kiinnostus herää mutta en jotenki halunnut näyttää sitä tälle pojalle ennenkun olin vähän laihduttanut. Tää poika kuitenki jätti koulun kesken ja mä jatkoin laihdutusta.. Keväällä mun paino oli siis tippunu 80kg=>64kg. Ja sitten tapasin sellasen aivan ihanan jätkän, alettiin seurustelee ja oltiinkin yhdessä sellaset 4kk. Koko ajan kun me seurusteltiin mulla oli sellanen olo että olin riittämätön jotenki. Aloin siis kuntoilla ja syödä terveellisti ja muuttaa itseeni jotenkin paremmaks. Aika pianhan sitten kuitenki erottiin.
Eron jälkeen lihoin sellaset 7kg. Ja olin tosi masentunut enkä halunnut mennä minnekkään, olin vaan kotona. 7kk eron jälkeen yks kaveri sai mut lähtee mukaan ajelemaan ja vähän ehkä juomaan.. No kävi siiten ilmi että tää kaveri yritti parittaa mua sen kuskin kanssa, kaipasin niin hirveesti jotain säpinää elämääni etten tainnu välittää edes kenen kanssa.. Asiat meni kun menikin niin että aloin tosissaan juttelee tän kuskin kanssa, ja ennenkun huomasinkaan alettiin seurustelee. No ajan myötä opin rakastamaan tätä poikaa.
Kohta ollaan seurusteltu kaks vuotta, ja asutaan jo yhdessä.
Mutta todellisuudessa vihaan elämääni! Tuntuu että olen umpikujassa. Oon vankina omassa kropassa (paino meinaan tällä hetkellä 90kg) ja vankina suhteessa! En tiedä mitä tehdä? Meillä ei todellakaan mene hyvin, tapellaan koko ajan ja mökötetään vuorotellen. En oikeestaan tiedä rakastanko enään poikaystäväänikään vai onko enemmän tottumiskysymy?
Mulla ei oo kavereita enään koska ne kai kyllästy odottamaan mua. Ei vaan huvita lähtee minnekkään kun oon tän kokonen ja näkönen. Yritän koko ajan pudottaa painoa, lupailen itelleni että kaikki paranee kun laihdun vähän.. Mun elämän on yksinkertaisesti sitä että "lähetään laivalle heti kun mä laihdun vähän", tai "en haluu lähtee baariin, koska oon lihava-ehkä sitten parin viikon pääästä kun oon laihtunu 10kg".
MUN ELÄMÄ PYÖRII AINOASTAAN LAIHDUTTAMISEN YMPÄRILLÄ. Sen takia taidan olla masentunutkin, istun kaiket illat kotona, en tee mitään muuta kun syön. En rehellisesti sanottuna muista milloin olisin viimeks nauranu. Oon katkera vanhoille kavereille koska niitten elämä ei oo tällästä helvettiä.
Eniten pälkään yksin jäämistä. Miten palata ajassa takaisin ja muutta se ajatus laihduttamisesta. Miten saada elämänhalu takasin? Mitä mun pitää tehdä, en jaksa elämääni näinkään..?
Haluaisin kysellä täältä, osaisiko joku auttaa mua. Mun ongelmat on alkanu jo kauan sitten.. Ja tiedän että ongelma on mussa, mutta miten korjata oma ittensä?
Reilu kolme vuotta sitten alotin amiksen, olin silloin vielä ujo ja vaatimaton. Painoa mulla oli n.80kg. Meijän luokalla oli yks aivan ihana poika joka sitten kiinnostu ilmeisesti musta ja osotti kiinnostuksensa kanssa todella hyvin.. No mullakin alko kiinnostus herää mutta en jotenki halunnut näyttää sitä tälle pojalle ennenkun olin vähän laihduttanut. Tää poika kuitenki jätti koulun kesken ja mä jatkoin laihdutusta.. Keväällä mun paino oli siis tippunu 80kg=>64kg. Ja sitten tapasin sellasen aivan ihanan jätkän, alettiin seurustelee ja oltiinkin yhdessä sellaset 4kk. Koko ajan kun me seurusteltiin mulla oli sellanen olo että olin riittämätön jotenki. Aloin siis kuntoilla ja syödä terveellisti ja muuttaa itseeni jotenkin paremmaks. Aika pianhan sitten kuitenki erottiin.
Eron jälkeen lihoin sellaset 7kg. Ja olin tosi masentunut enkä halunnut mennä minnekkään, olin vaan kotona. 7kk eron jälkeen yks kaveri sai mut lähtee mukaan ajelemaan ja vähän ehkä juomaan.. No kävi siiten ilmi että tää kaveri yritti parittaa mua sen kuskin kanssa, kaipasin niin hirveesti jotain säpinää elämääni etten tainnu välittää edes kenen kanssa.. Asiat meni kun menikin niin että aloin tosissaan juttelee tän kuskin kanssa, ja ennenkun huomasinkaan alettiin seurustelee. No ajan myötä opin rakastamaan tätä poikaa.
Kohta ollaan seurusteltu kaks vuotta, ja asutaan jo yhdessä.
Mutta todellisuudessa vihaan elämääni! Tuntuu että olen umpikujassa. Oon vankina omassa kropassa (paino meinaan tällä hetkellä 90kg) ja vankina suhteessa! En tiedä mitä tehdä? Meillä ei todellakaan mene hyvin, tapellaan koko ajan ja mökötetään vuorotellen. En oikeestaan tiedä rakastanko enään poikaystäväänikään vai onko enemmän tottumiskysymy?
Mulla ei oo kavereita enään koska ne kai kyllästy odottamaan mua. Ei vaan huvita lähtee minnekkään kun oon tän kokonen ja näkönen. Yritän koko ajan pudottaa painoa, lupailen itelleni että kaikki paranee kun laihdun vähän.. Mun elämän on yksinkertaisesti sitä että "lähetään laivalle heti kun mä laihdun vähän", tai "en haluu lähtee baariin, koska oon lihava-ehkä sitten parin viikon pääästä kun oon laihtunu 10kg".
MUN ELÄMÄ PYÖRII AINOASTAAN LAIHDUTTAMISEN YMPÄRILLÄ. Sen takia taidan olla masentunutkin, istun kaiket illat kotona, en tee mitään muuta kun syön. En rehellisesti sanottuna muista milloin olisin viimeks nauranu. Oon katkera vanhoille kavereille koska niitten elämä ei oo tällästä helvettiä.
Eniten pälkään yksin jäämistä. Miten palata ajassa takaisin ja muutta se ajatus laihduttamisesta. Miten saada elämänhalu takasin? Mitä mun pitää tehdä, en jaksa elämääni näinkään..?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet tosiaan miettinyt paljon tuota painoasiaa... Varmaan kyllästymiseen saakka? :) Mä en osaa sanoa ylipainosta, oon normaalin ylärajoilla, mutta muutenkin pyöreäposkinen, joten joskus tulee mieleen että en haluaisi yhtään kasvaa vaakasuunnassa. Elän melko täyteen ahdetulla kalenterilla, elikkä oon sekä töissä että lähes täyspäiväopiskelijakin. Mua kiinnostaa eniten kaikenlainen lukeminen, pohdiskelu... Toisaalta, tulee kauhean huono olo, jos en liiku. Tein pari kuukautta sitten käytännöllisen ratkaisun. Muutin paikkakunnalle, jossa mulla on kilometrin matka juna-asemalle. Tämä tarkoittaa sitä, että hyötyliikuntana tulee 4 km päivässä! Ei tarvitse erikseen käydä lenkillä, mutta mieli pysyy pirteänä enkä ihan rapakunnossakaan ole. Sulle haluaisin sanoa, että tuleeko mieleesi mitään sellaista, mikä OIKEASTI inspaa? Koirat? Tanssi? Matkustaminen? Teatteri? Vapaaehtoistyö? Mitäpä jos unohtaisit nuo painohommelit, ja kiinnostuisit välillä jostain muusta? Eihän sitä nyt toisten kiloja laskeskella muutenkaan, kun ollaan liikenteessä. Ja kyllä se ukko siitä kelkasta tipahtaa jos on tipahtaakseen. Elämä on elämistä varten. Kaikkea hyvää :)
Oma vikasihan toi on. Sä pääsit jo mukavasti 64 kiloon, mut sitten kun sattui tulemaan ero poikaystävän kanssa (olipa yllätys), niin sä aloit taas ahmimaan ja löit elämäs läskiksi. (pun intended)
ymmärtänyt kaiken ihan väärin tuon painosi suhteen. Ensinnäkin, xl-naisille on tasan yhtä paljon ottajia kuin normaalipainoisille. Toisekseen, laivalle ja baariin voi lähteä ilman että olisi niin tip-topiksi laittautunut (meikannut/pukeutunut hyvin). Olettaen, että luulet pyöreyden estävän ulkoisen edustavuuden, mainitsen: Voihan baarissakin juoda vain kahvia ja laivalla pelkästään kierrellä ja shoppailla. Ei niitä miehiä tarvitse vikitellä joka nurkassa ;)))
Suuri paino rasittaa niveliä, heikentää verenkiertoa päähän (väsymys), ja kaiken lisäksi itsetunto heikkenee. Mutta hei, tulee vain tuollainen OLO. Sen sijaan ihminen voi olla vaikka kuinka viehättävä tahansa pyöreänäkin.
Tuosta parisuhteesta sen verran, että jos ei ole ilmennyt mitään kummempia ongelmia, ei kannata erota. Turhaan sitä eroaa ilman varsinaista syytä, kun kuitenkin sitten haikailee toista (juuri nimenomaan se tottuminen!). En tiedä muutaman kuukauden suhteista, mutta jos on ollut yhdessä kokonaiset kaksi vuotta, niin aika ilmeistä on toisen tarvitseminen.