Suden ystävä heräsi. Heräämisen aiheutti yläkerrassa asuva Vantaan ympäristökeskuksen tarkastajan virtsaaminen suoraan pöntön vesipintaan, ilman ääntä häivyttävää tähtäystä kaltevaan reunaan. Suden ystävän päätä särki. Eilinen Maan ystävien kokous oli päätynyt kokoustiloista kasvisravintolaan, kasvisravintolasta paikalliseen pubiin ja pubista jatkoille. Jatkoilla oli polteltu ja siemailtu punkkua. Suden ystävä oli lopulta kärttänyt ilmastovastaavan pillua, mutta ilmastovastaava ei lämmennyt lähestymiselle. Tuohtuneena Suden ystävä oli riisuuntunut alasti ja masturboinut julkisesti. Suden ystävän nyrkki oli puristanut tiukasti pienehköä penistään ja vatkaava liike oli jatkunut jopa puoli tuntia ilman tulosta. Maan ystäviä touhu oli huvittanut. Toki Suden ystävän kuohuva luonto tunnettiin jo aikaisemmin.
Suden ystävä oli ajanut taksilla kotiinsa, oksentanut rappukäytävään ja marssinut suoraan asuntoonsa laatimaan tekstiä Suomi24-palstalle. Kännisen kirjoittajan mieleen ei tekstistä paljoakaan jäänyt. Hämärästi Suden ystävä muisti, että hän oli kohdistanut aggressionsa metsästäjiin, kalastajiin ja yleisemmin maaseudulla asuviin ihmisiin ja perheisiin. Suden ystävä asteli vessaan ja tarkasteli kuvaansa peilistä; hapsottavat ja epäsiistit hiukset roikkuivat olkapäillä, silmät punoittivat ja hengitys haisi alkoholille. Punaviini oli värjännyt hampaat perinteisen keltaisista punertavaan suuntaan. Näky ei mieltä ylentänyt. Ei tässä näin pitänyt käydä!
Suden ystävän lapsuus oli ollut onnellinen. Jo pienestä pojasta lähtien hän oli saanut kulkea isänsä ja vanhemman veljensä kanssa Pohjois-Karjalan salomailla. Kirpeissä pakkasaamuissa hän olis saanut tuntea onnen hetkiä, kun pitkän hiivinnän jälkeen hän oli pudottanut teerikukon oman pystykorvansa haukusta. Yhdessä isän kanssa tuo teerikukko oli sitten puhdistettu ja annettu äidille valmistettavaksi. Koko perhe oli saanut yhdessä nauttia joulupöydässä pojan saaliista. Elämä oli ihanaa. Mutta sitten mustia pilviä alkoi kasaantua rauhaisan elämänmenon ylle. Poika tunsi joskus outoa masennusta, ikään kuin surumielisyyttä. Joskus poika huomasi istuneensa yksin pihakivellä tunnista toiseen, ilman että mitään selkeää ajatusta tai mielikuvaa ajatuksista olisi jäänyt mieleen. Isä ja äiti huolestuivat. Käytiin lääkärissä ja lopulta psykologin juttusilla. Oireiden pahetessa poika alkoi kutsua itseään Suden ystäväksi. Niihin aikoihin poika vietti suurimman osan ajastaan laitoksessa, mutta jokainen viikonloppua äiti ja isä hakivat Suden ystävän kotiin. Metsästys ja kalatus olivat pitkään viimeisiä yhteisiä tilanteita, joissa vanhemmat kokivat poikansa olevan onnellinen. Isän kanssa tehdyt yhteiset retket piristivät Suden ystävää kummasti, mutta aika kulki siitä huolimatta yhä suurempia vaikeuksia kohti.
Käänne tapahtui eräänä lauantaina. Suden ystävälle oli luvattu, että isä ottaan hänet mukaansa metsälle. Isän nostaessa painavaa tavaralaatikkoa autosta, hänen jalkansa lipesi ja selässä tuntui viiltävää kipua. Hän ei päässyt enää omin avuin ylös! Oliko hän halvaantunut? Paikalle piti kutsua ambulanssi, joka kuljetti isän sairaalaan hoidettavaksi.
Suden ystävä raivostui! Isä oli valehtelija! Hän oli luvannut hänelle metsästysretken illaksi! Vitun sika! Äiti yritti rahoitella Suden ystävää, mutta turhaan. Suden ystävä sieppasi leipäveitsen ja survaisi sen voimakkaalla iskulla suoraan äidin henkitorveen. Samalla terä katkaisi kaulavaltimon.
Suden ystävän pikkusisko pakeni naapuriin hakemaan apua. Poliisien tullessa paikalle heitä odotti lohduton, mutta samalla hyvin erikoinen näky: poika istui äitinsä verisin ruumiin vieressä ja masturboi. Samalla hän hoki hokemistaan: en minä mitään pahaa halua tehdä, en edes susille. Sudet on kilttejä, sudet on kilttejä, sudet on kilttejä.... Poliisit laittoivat raudat ja sitten lähdettiin. Lopullisesti.
Suden ystävän elämä oli yhtä laitoskierrettä. Hoitoja, lääkitystä, parempia kausia, huonompia kausia, itsemurha-ajatuksia, masturbointia, sudet on kilttejä, sudet on kilttejä, sudet on kilttejä... Lopulta Suden ystävä joutui avohoitoon. Vantaan sosiaaliviranomaiset osoittivat hänelle asunnon. Olisko käänne parempaan tapahtunut? Sosiaalista elämääkin oli näköpiirissä. Osin laitosajoilta peräisin olevien kohtalotovereiden kanssa oli päädytty paikallisen Maan Ystävät -järjestön tapahtumaan. Tunne oli lämmittänyt Suden ystävän sielunmaisemaa. Pitäkää minusta huolta, pitäkää minusta huolta, pitäkää minusta huolta.... vaikka minä en voi tasavertaiseti pitää huolta ihmisistä, niin minä pidän eläimistä, minä pidän eläimistä, minä kohdistan eläimiin tunteita, koska ne eivät voi pettää, sudet eivät petä minua sosiaalisesti, sudet eivät loukkaa minua henkisesti, oikeutta eläimille, oikeutta eläimille...
Suden ystävä sulki vessan oven takanaan. Mitenkähän päivästä selvittäsiin?
Suden ystävä oli ajanut taksilla kotiinsa, oksentanut rappukäytävään ja marssinut suoraan asuntoonsa laatimaan tekstiä Suomi24-palstalle. Kännisen kirjoittajan mieleen ei tekstistä paljoakaan jäänyt. Hämärästi Suden ystävä muisti, että hän oli kohdistanut aggressionsa metsästäjiin, kalastajiin ja yleisemmin maaseudulla asuviin ihmisiin ja perheisiin. Suden ystävä asteli vessaan ja tarkasteli kuvaansa peilistä; hapsottavat ja epäsiistit hiukset roikkuivat olkapäillä, silmät punoittivat ja hengitys haisi alkoholille. Punaviini oli värjännyt hampaat perinteisen keltaisista punertavaan suuntaan. Näky ei mieltä ylentänyt. Ei tässä näin pitänyt käydä!
Suden ystävän lapsuus oli ollut onnellinen. Jo pienestä pojasta lähtien hän oli saanut kulkea isänsä ja vanhemman veljensä kanssa Pohjois-Karjalan salomailla. Kirpeissä pakkasaamuissa hän olis saanut tuntea onnen hetkiä, kun pitkän hiivinnän jälkeen hän oli pudottanut teerikukon oman pystykorvansa haukusta. Yhdessä isän kanssa tuo teerikukko oli sitten puhdistettu ja annettu äidille valmistettavaksi. Koko perhe oli saanut yhdessä nauttia joulupöydässä pojan saaliista. Elämä oli ihanaa. Mutta sitten mustia pilviä alkoi kasaantua rauhaisan elämänmenon ylle. Poika tunsi joskus outoa masennusta, ikään kuin surumielisyyttä. Joskus poika huomasi istuneensa yksin pihakivellä tunnista toiseen, ilman että mitään selkeää ajatusta tai mielikuvaa ajatuksista olisi jäänyt mieleen. Isä ja äiti huolestuivat. Käytiin lääkärissä ja lopulta psykologin juttusilla. Oireiden pahetessa poika alkoi kutsua itseään Suden ystäväksi. Niihin aikoihin poika vietti suurimman osan ajastaan laitoksessa, mutta jokainen viikonloppua äiti ja isä hakivat Suden ystävän kotiin. Metsästys ja kalatus olivat pitkään viimeisiä yhteisiä tilanteita, joissa vanhemmat kokivat poikansa olevan onnellinen. Isän kanssa tehdyt yhteiset retket piristivät Suden ystävää kummasti, mutta aika kulki siitä huolimatta yhä suurempia vaikeuksia kohti.
Käänne tapahtui eräänä lauantaina. Suden ystävälle oli luvattu, että isä ottaan hänet mukaansa metsälle. Isän nostaessa painavaa tavaralaatikkoa autosta, hänen jalkansa lipesi ja selässä tuntui viiltävää kipua. Hän ei päässyt enää omin avuin ylös! Oliko hän halvaantunut? Paikalle piti kutsua ambulanssi, joka kuljetti isän sairaalaan hoidettavaksi.
Suden ystävä raivostui! Isä oli valehtelija! Hän oli luvannut hänelle metsästysretken illaksi! Vitun sika! Äiti yritti rahoitella Suden ystävää, mutta turhaan. Suden ystävä sieppasi leipäveitsen ja survaisi sen voimakkaalla iskulla suoraan äidin henkitorveen. Samalla terä katkaisi kaulavaltimon.
Suden ystävän pikkusisko pakeni naapuriin hakemaan apua. Poliisien tullessa paikalle heitä odotti lohduton, mutta samalla hyvin erikoinen näky: poika istui äitinsä verisin ruumiin vieressä ja masturboi. Samalla hän hoki hokemistaan: en minä mitään pahaa halua tehdä, en edes susille. Sudet on kilttejä, sudet on kilttejä, sudet on kilttejä.... Poliisit laittoivat raudat ja sitten lähdettiin. Lopullisesti.
Suden ystävän elämä oli yhtä laitoskierrettä. Hoitoja, lääkitystä, parempia kausia, huonompia kausia, itsemurha-ajatuksia, masturbointia, sudet on kilttejä, sudet on kilttejä, sudet on kilttejä... Lopulta Suden ystävä joutui avohoitoon. Vantaan sosiaaliviranomaiset osoittivat hänelle asunnon. Olisko käänne parempaan tapahtunut? Sosiaalista elämääkin oli näköpiirissä. Osin laitosajoilta peräisin olevien kohtalotovereiden kanssa oli päädytty paikallisen Maan Ystävät -järjestön tapahtumaan. Tunne oli lämmittänyt Suden ystävän sielunmaisemaa. Pitäkää minusta huolta, pitäkää minusta huolta, pitäkää minusta huolta.... vaikka minä en voi tasavertaiseti pitää huolta ihmisistä, niin minä pidän eläimistä, minä pidän eläimistä, minä kohdistan eläimiin tunteita, koska ne eivät voi pettää, sudet eivät petä minua sosiaalisesti, sudet eivät loukkaa minua henkisesti, oikeutta eläimille, oikeutta eläimille...
Suden ystävä sulki vessan oven takanaan. Mitenkähän päivästä selvittäsiin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
...kirjoittaja vielä pahempi luonnoltaan kuin tuo mielikuvitus Suden ystävä. Selvästi jonkun keskenkasvuisen vuodatuksia, se runkkaaminen kun on näköjään niin sydäntä lähellä.
upposi?
Hah!
...huomattua että nuo räävittömyydet lentää lähinnä lasten suusta. Kaipa tuossa tarinassa on ne omat kokemukset jotenkin läsnä :)
Tosi hienosti kirjoitettu kirjoitat kuin Juha Vuorinen jatka vaan bravo.