suurella suulla puhutte? Minä minä minä, ja mun uus mies tai kamala exä!!! Se mitä lapset tuntee, on tois-sijainen asia! Kaikki hokee vaan omia tunteitaan, ja ilkeilee exille ja valittaa kun mikään ei mene oman mielen mukaan. Mutta kuka ajattelee lapsia? Kuka kysyy, mitä lapset haluaa? Heidän oletetaan hyväksyvän ja ymmärtävän, tottakai, eihän heidän tunteilla ja ajatuksilla ole väliä. Kuin moni kysyy lapsilta, mitä he haluavat? Minusta on kauheeta, kun viattomat lapset tungetaan siihen muottiin, mihin aikuiset haluaa, ja puhuvat heidän suullaan. Lapset eivät halua loukata omia vanhempiaan, siksi he alistuvat järjettömiin siirtoihin. Mutta oikeesti, kuinka moni lapsi itse hyväksyy muuttuvat asiat tosta noin vain kysymättä? Jospa ajattelit itsesi lapsen tilalle, niin kuinka sopeutuisit itse siihen, mitä lapselta odotetaan? Ottakaapa kantaa, ja keskustelkaa asiallisesti miten koette nämä asiat omalta kohdalta.
Oletteko ajatellu lainkaan
näitä lapsia, joista
3665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
...asioista täällä kirjoitellut, mut osui silmään tuo keskustelusi. ajattelisin asian niin, että tämä on niiden uusio äitipuolien henkistä purkautumista (kaikki ihmiset tarvitsevat sitä). siis ne kirjoitukset joista puhut..
tuskin itse olet uusio, jos olet ja pääset itseäsi purkamaan jollekin niin hyvä niin.
ymmärrän täysin heitä jotka tänne kirjoittavat, siksi koska ajattelen, että he eivät kaikkia itsensä kiusallisiksi ja hankaliksi kokemiaan tilanteita halua "kaataa" miehensä niskaan...
No mieheni ex ei ole kamala, hyvä äiti ja asiallinen ihminen. Uusi elämänkumppani hänelläkin. Hienosti ovat mieheni kanssa hoitaneet lapsiin liittyvät asiat, äiti lähihuoltajana tiedottaa hyvin koulun asioista ja muustakin lapsiin liittyvästä, ja mieheni eli lasten isä osallistuu harrastuksiin viemisiin ja lasten asioissa tapahtuviin tapaamisiin, sekä vetää kasvatuksellista yhtä köyttä lasten äidin kanssa ja pyrkii tukemaan siinä, eli osoittaa lapsille olevansa samaa mieltä niistä tärkeistä rajanpito asioista kuin heidän äitikin. Raha-asioista eivät myöskään riitele. Itse välitän lapsista myös kovasti, he ovat tulleet minulle rakkaiksi ja toivon että heidän elämässään kaikki sujuisi hyvin. Tuen miestäni kodissamme kasvatustehtävässä ja osoitan lapsille, että he ovat tervetulleita meille. Pidän huolta osaltani, ja tiedän silti erittäin hyvin, että äiti heillä jo tietenkin on, mutta saahan sitä aikuinen silti välittää ja olla läheinen.
Se mitä lapset tuntee, ei ole toissijainen asia. Lapsia pitää suojella ja heille pitää näyttää välittämisensä. Se että eroja tapahtuu on lasten kannalta ikävä asia, kuitenkin - niitä tapahtuu. Ja kun niin käy, aikuisten velvollisuus on eron mylläkässä ensisijaisesti auttaa lapsiaan selviämään kaikkien elämän muuttavasta kriisistä.
Lapsi selviää, jos kokee vanhempiensakin selviävän, eikä unohdu eron pyörteissä aikuisten riitojen alle. Lapsi selviää kun kokee olevansa vanhempansa rakastama ja kelpaava ja syytön tapahtuneeseen. Lapsi selviää kun tuntee hänestä välitettävän, että rakkautta ja rajoja löytyy. Lapsi selviää, jos hän ei jää yksin tunnemyrskynsä kanssa, vaan saa rauhassa purkaa ja surra läpi tapahtuneen. Tämä onnistuu vain, jos lapsi ei joudu olemaan aikuisen lohduttajana tai miellyttämään niin siinä hyväksyykö tilanteen tai siinä että pitääkö toista tai molempia vanhempia miellyttää vuoroin esittämällä että ei välitä toisesta vanhemmastaan enää, koska hän sitä toista vanhempaa loukkasi. Lapsi selviää kun saa olla lapsi, josta huolehditaan, välitetään ja rakastetaan, eikä sälytetä hartioille aikuisten murheita.
Tosin en kysynyt lapsiltani lupaa erota tai perustaa uutta suhdetta, sillä ne ovat mielestäni aikuisten asioita. En kuitenkaan olisi valinnut miestä, jota lapseni eivät hyväksy ja joka ei pidä omistani.
Keskustelu ei voi olla sinun lähtökohdistasi kuitenkaan asiallista, sillä kirjoituksesi pitää sisällään jo heti olettamuksen, että uusperheet ovat "järjettömiä" siirtoja.