Sairastuin syksyllä masennukseen ja ollut siitä asti sairaslomalla.En jaksanut pitää ystäviin yhteyttä tai edes nousta ylös aamulla.
Nyt on aika yskinäinen olo, vaikka en jaksa vieläkään käydä missään muualla,kuin terapiassa ja lääkärissä.Ystävät rivät ymmärrä ja sanovat, että niskasta kiinni jo Muutamaa puhelinyhteyttä
enempää ei ole.onko samanlaista?
Nyt on aika yskinäinen olo, vaikka en jaksa vieläkään käydä missään muualla,kuin terapiassa ja lääkärissä.Ystävät rivät ymmärrä ja sanovat, että niskasta kiinni jo Muutamaa puhelinyhteyttä
enempää ei ole.onko samanlaista?
Vastaukset 6
Vanhimmat
useimmat meistä masentuneista koetaan samoin. Tai olen jo pitkälti parantunut masennuksesta lääkityksen ja terapian avulla, mutta hyvin muistan nuo tunteet.
Totta varmaan että tuttua on monille mitä kirjoitat ,uskotko että siitä myös selviää vaikka aikaa voi mennä pitkäänkin .Kuitenkin uskon että olet jo alkamassa näkemään muutkain kuin itsesi ja vaikeutesi sillä tulithan esiin sieltä kuorestasi ja kirjoitit tänne ajatuksiasi .
Voi olla että tästä saat oivan keinon nimittäin kirjoittamisesta joka voi olla askel parantumiseesi ,huomaat että meitä on paljon jotka ymmärrämme ,tahdomme auttaa ja olla edes näin vierelläkulkijana elämäsi pimeimpinä aikoina .
Jatka kirjoittamista !
http://www.mtkl.fi/tapahtumakalenteri/kuntoutuskurssit/
MAKAAMALLA EI ASIAT PARANE vaan ne pysyy ikuisesti ja PAHENEE vanhetessaan.
VERTAISRYHMÄT > VOI KESKUSTELLA JAKSAMATTOMUUDESTAAN. JA KAIKESTA MITÄ MAA PÄÄLLÄÄN KANTAA.
Hei vaan olen ollut monta kertaa samassa tilanteessa,ja eihän se paljon naurata.
Masennukseen on monen tosi vaikea suhtautua,ylensä taudin alussa ei tosiaan jaksa pitää kehenkään yhteyttä.
Mutta täytyy myös jaksaa ymmärtää kavereita,hekin ovat aika neuvottomia.
Minun ystävät yrittivät alussa kaikkensa ja kiitos heille siitä.
Kun ihminen on ihan maassa ei jaksa ajatella mitään,en ainakaan minä.
Kaikki tuntuu niin synkältä ja aika kun odotat et lääkkeet alkaa vaikuttaa tai saat ajan psykiatrille on ikuisuus.
Minun ystävistä osa kaikkosi kokonaan sairauteni myötä,enkä heitä siitä voi syyttää.
Muutama jäi ja nyt kun jaksan pikkasen paremmin pidetään yhteyttä.
Olen minäkin itkenyt niin monet kerrat,yrittänyt kaikkeni mut josjus on annettava periksi ja oltava heikko.
Toivon sinulle kevään tulon myötä aurinkoisia päiviä,elä hetki kerralaan,niin minäkin teen.
Kyllä tässä itsekkin masentui viime syksynä ja tosi pahasti. Avohoidossa tuli oltua pari viikkoa ja masennuslääkkeet lisäksi. Kuitenkin tuntuu, että minut jätettiin ikäänkuin "ilmaan" ilman terapiaa ja apua. Olen muuttanut toista vuotta sitten vielä uudelle paikkakunnalle ja ystäviäkään ei ole kelle jutella omiasta asioista. Tosin vasta tinkaamalla sain sitten Psykiatriselle ajan vasta kuukausien jälkeen joka on vasta edessä. Elämä on vain kotitöitä tehdessä menny. Joskus tuntuu ylivoimiaiselta pukea saati mennä kauppaan ym.
Tosin miesystäväni on jotenkin auttanut, että menenmme yhdessä kauppaan, mutta hänelläkin on pitkät työpäivät, että näemme pikaisesti aamulla ja sitten onkin kellot jo 19:00, kun on kotona. Väsymykseltään ei jaksa lähteä kanssani minnekkään tai harrastaa. Kävimme muutamat kerrat lenkillä, mutta sekin sitten hiipui. En tideä enää mikä avuksi ja en jaksa hänelle "ruikuttaa" tästä asiasta ja hän on sitä mieltä, että olen aivan terve. Enkä halua hänelle kertoa omista fiiliksistä, kun hänellä on muitakin ongelmia..mitäköhän tekis...:(
Marttakerhoon tai mihin tahansa vastaavaan.
Kyllä ihminen tarvitsee sosiaalista seuraa. Ei yhden kintereillä voi ROIKKUA, jolla ei ole edes aikaa. Tarvitsee vaihtelua ja muidenkin näköaloja.
Etsi sinulle sopivin tapa ?