Olen eronnut mies, jolla on avioliitosta lapsia. Eron jälkeen uskoin, että en rakastu enää uudelleen. Nyt olen kohdannut ihmisen, jota kohtaan tunnen paljon ja meidän kemiamme kohtaavat. Tottakai olen aina tiennyt kiinnostukseni myös omaa sukupuoltani kohtaan. Avioliitton ajauduin rakkaudesta aikoinani, en vain elääkseni ns. normaalia elämää.
Ehkä olisi pitänyt silloin käydä omat tunteet kunnolla läpi, sillä nyt on vaikea tunnustaa itselle ja ympäristölle, että olenkin homo. Miten lapseni suhtautuvat? Kääntävätkö he kokonaan selkänsä vai hyväksyvätkö. Muiden ihmisten osalta en loppujen lopuksi oikeastaan välitä. Silti elän kaapissa, enkä tiedä uskallanko ovea raottaa.
Tämä rakastamisen tunne on vain niin ihanaa, sellaista jota en edes kuvitellut enää kokevani.
Ehkä olisi pitänyt silloin käydä omat tunteet kunnolla läpi, sillä nyt on vaikea tunnustaa itselle ja ympäristölle, että olenkin homo. Miten lapseni suhtautuvat? Kääntävätkö he kokonaan selkänsä vai hyväksyvätkö. Muiden ihmisten osalta en loppujen lopuksi oikeastaan välitä. Silti elän kaapissa, enkä tiedä uskallanko ovea raottaa.
Tämä rakastamisen tunne on vain niin ihanaa, sellaista jota en edes kuvitellut enää kokevani.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mennä hoitoon. Hyi saatana, hintti. Pthyi.
hyi saatana mikä idiootti, oksettaa!
AP-> tee niin kuin sydämesi sanoo! Se on ainoa ääni tässä maailmassa joka puhuu kieltäsi. Rakkaus ei tunne rajoja eikä sukupuolta, toivon että saat itsellesi selvyyden mitä haluat tehdä. Loppupeleissä millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että mitä itse ajattelet ihmisten ajattelevan. Teit mitä tahansa, et voi vaikuttaa mielipiteisiin. Homous ei ole rikos joten elä eläämäsi TÄYSILLÄ! :DD
kommenteista, mitä joku on laittanut tonne..
Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Jos ovat jo aikuisia niin he varmaan ymmärtävät paremmin kuin teini-ikäiset. Aloin miettimään sitä, että jos oma isäni ilmoittaisi olevansa homo niin kyllä mä sen hyväksyisin, mutta olen jo aikuinen. En voisi oikeasti estää rakkaita ihmisiä olemasta onnellisia. Teini-ikäisenä olisin kyllä varmaan hävennyt, mutta en enää yhtään.
ei ole ilkeä ap:lle
tarkoitus oli laittaa, että tosta yhestä ilkeästä kommentista. Laitoin vähän epäselvästi.
ei toi todellakaan ole et joko meet suljetullehoitoon taikka muutat ruotsiin kaltaistes sekaan
äläkä pilaa lastes elämää helvetin homppeli
Tottakai uskallat raottaa ovea! Etkä ainoastaan raottaa, vaan avaa se kunnolla. :)
Voihan olla, että aiemmin et ollut kypsä käymään tunteitasi läpi ja vasta nyt on sopiva/oikea aika. Ehkä siihen tarvittiin oikea rakkaus, oikea ihminen, oikea ikä, riittävä elämänkokemus.
Sinun ongelmasihan ei ole se, hyväksyvätkö lapsesi rakkautesi vai ei. Se ei ole lastesi elämä, jota elät, vaikka siihen vaikutatkin. Lapsillasi on oikeus omiin tunteisiinsa. Sinun tehtäväsi on sitten vain auttaa heitä käsittelemään tunteita, jotka ovat seurausta heidän maailmansa muuttumisesta. Sinun tehtävästi on elää oma elämäsi, sellaisena kuin se eteesi on tullut. Elä sitä rohkeasti. Jos pysyt lastesi lähellä, turvana muutoksessa ja pystyt avartamaan heidän maailmaansa, he lopulta hyväksyvät muutoksen.
Uskon niin, että jos lapsen ja aikuisen suhde on hyvä, lapsella on suuri toleranssi suhteessa muutoksiin. Mitä suhteenne kantaa? Kuinka läheisiä olette?
Ehkä maailman muuttuminen lastesi ympärillä siten, että sinä olet siinä muutoksessa lähellä, on heille itseasiassa hyvä asia - he oppivat käsittelemään tunteita, muiden rakkauksia, avarampia näkökulmia, syrjintää, suuria elämänmuutoksia. He pääsevät oppimaan turvassa, siten että vanhemmat ovat mukana. Ja se on huomattavasti mukavampi tapa kohdata kolkko maailma ja omat tunteet, kuin jäädä niiden kanssa yksin joskus aikuisena.
Olet oikeasti aika onnellisessa asemassa. Olet saanut perheen, selvinnyt erosta ja rakastunut. Iso osa ihmisistä jää lapsettomaksi, murtuu erossa eikä koskaan enää löydä rakkautta. Luulen, että sen sijaan että mietit sitä jatkatko "kaapissa", oikea kysymys on koska muutatte yhteen rakkaasi kanssa. Ehkä oikea kysymys on myös se, miten parhaiten tuet lapsiasi muutoksessa.
Voimia!
Taivas
olen miettinyt pitkään, onko mieheni homo. Ollaan oltu kauan yhdessä , ei suostu naimisiin mun kanssa ja olemus on jotenkin sellainen, muuttunut, että olen hänelle sanonutkin asiasta. Sisarkin on lesbo.
Nyt haluaa minusta eroon ja on ihan muissa maailmoissa..eikä ole koskaan kieltänyt muttei myöntänytkään asiaa. Meidän suhde on karilla ja onko tämä se syy. Mietin, onko hänellä miesystävä jossain.
Tosi raskasta elää, kun toinen ei puhu.