Ilkeä ystävä

En oikein tienny, minne muuallekaan olisin tän kirjottanut pois mielestäni. Olen 28-vuotias pienen tytön äiti. Ongelmana on se, että paras ystäväni on alkanut käyttäytyä ihan mahdottomasti ja mietinkin, että onko teillä muilla kokemusta siitä, miten ystävä voi muuttua aivan totaalisesti lapsen syntymän jälkeen.

Olemme olleet ystäväni (saman ikäinen kuin minä) kanssa ystäviä jo 11 vuotta ja todella läheisiä ja hyvissä väleissä aina. Ei ole koskaan ollut suurempia riitoja tai erimielisyyksiä ja olemme voineet puhua toisillemme kaikesta. Minä tulin ensin raskaaksi ja kun kerroin tästä ilouutisesta, ystäväni oli todella iloisen näköinen myös eikä osoittanut mitään kateuden merkkejä. Hän ilmoitti omasta raskaudestaan 2kk. minun jälkeeni.

Meidän tyttö syntyi marraskuussa ja heidän tyttö syntyi joulukuussa, 3 viikkoa on eroa. Ystäväni tuli katsomaan vauvaa, kun oltiin kotiuduttu ja itse oli viimeisillään raskaana. Toi pilttilahjan ja onnitteli ja hoivaili vauvaa jne. Oltiin muutenkin saatu raskauksien myötä ihan taas uusia yhteisiä puheenaiheita ja musta ainakin tuntui, että entisestään lähennytty ystäväni kanssa.

Nyt on asiat ihan muuttuneet, kun ystäväni sai tyttönsä. Jos hän tulee meille tai me mennään lapsen kanssa heille päiväkahville, tulee pelkkää vertailua, meidän vauvan vähättelyä ihan kaikesta hänen pitää jotain sanoa ja haukkua. Mitään tällästä ei oo ennemmin ollu mistään asiasta. He osti kaiken ihan uusina vauvalle (tarvikkeet, vaunut, sängyt ym.) ja kaikki vaatteetkin pitää olla just tietynlaisia ja mieluiten kalliita merkkejä. Me taas ei mieheni kanssa rahallisesti pystytä eikä oo mitään tarvetta edes laittaa niin paljon rahaa vauvaan, siis kun sukulaisilta saadut vaunut kelpaa mainiosti, vaatettakin on tullut ostettua kirpparilta ja ihan marketista tai halpaketjuista, esim H&M;ltä jne.

Ystäväni koko ajan vertailee. Esim kysyy joka kerta, että paljonko meidän tytölle on tullut painoa ja miten paljon syö ja muuta. Sitten, kun kerron, niin alkaa tulla tilitys ja semmosella itserakkaalla asenteella se kehuu, miten heidän vauvaa oli just neuvolassa kehuttu, että ei oo hetkeen nähty niin hyvin kehittyvää vauvaa jne. Ja kaikkea, miten meidän vauva ei varmasti saa tarpeeksi ravintoa, kun on paljon hoikempi kuin heidän hieman pyöreämpi vauva jne.

Ystäväni kävi päivällä meillä kahvilla ja alkoi arvostella sitä, miten meidän asuntomme on tosi vaarallinen vauvalle, kun se alkaa liikkua ja konttia ym. Että heidän asuntonsa on paljon turvallisempi ja että varmasti meidän lapsi satuttaa itsensä johonkin jne.
Myös ihan siitä, miten imetän (missä asennossa) tai mitä sosetta oon syöttänyt lapsellemme jne. hän arvostelee, että ite tekee paremmin.

Nyt on todellakin alkanu jo ärsyttää tämä. Miksi pitää koko ajan mua arvostella äitinä? Eikö voisi vain olla onnellinen siitä omasta lapsesta ja ihan normaalisti käyttäytyä ystäväänsä kohtaan kuten ennen lapsen syntymääkin?

Nyt kun tänään kerroin, että ollaan suunnittelemassa häitä mieheni kanssa, ettei meillä oo enää syytä niitä lykätäkään, niin ystäväni alkoi tästä asiastakin vaahdota, että "kyllä nyt kaikki huomaa, että lapsen taki vaan meette naimisiin" ja että miten semmonen on hänen mielestään säälittävää, että sitten vasta sitoudutaan, kun on lapsi jo tullut jne. He itse menivät naimisiin, kun hän oli raskaana..

Tuntuu, etten minä saisi nyt ollenkaan olla onnellinen omasta lapsestani ja parisuhteestani, pitäis vaan jaksaa kuunnella noita loukkauksia koko ajan. Ei tää enää oo mitään ystävyyttä.
Alkaa hieman jo pinna mennä.

Yritin kyllä ottaa tätä puheeksi, mutta ystäväni kielsi asian, että hän mitenkään arvostelisi meitä tai meidän lasta. Kuitenkin sanoi seuraavassa lauseessa, että "onneksi meidän lapsella on vähän paremmat geenit kuin teidän lapsella". Mitähän toikin nyt tarkottaa???

Mistään synnytyksen jälkeisestä masennuksestakaan ei pitäis olla kyse, koska muuten hän on tosi iloinen, puhuu koko ajan omista jutuistaan ja puuhailee paljon kaikkea. Tuntuu, että tää on jotain ihme kateutta meitä kohtaan, tosin en tajua, miksi hän olisi meille kateellinen, koska itsellään on asiat paljon paremmin, ainakin siis nämä ulkoiset puitteet (talo, auto, tarvikkeet, vaatteet, raha-asiat)..

Olisiko kellään neuvoa, miten tästä tilanteesta pääsisi eteenpäin?
Anteeksi muuten pitkä viesti. Täytyi vain päästä kirjottamaan nää ajatukset pois, kun unetkin jo vie...
264689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

ottamaan itseesi ihan turhasta? Paina villasella.

Ystäväs vähän leikkiä laskee, ja toi geeni juttukin oli ihan huumorilla selvästikin!

Onko Sulla itsetunto mennyt jotenkin tuossa lapsi-äiti touhussa!

Etkä pysty samanlaista hersyvää huumoriherjaa samalla mitalla kaverilles takaisin heittämään?

Mietis ensikerralla pari hyvää heittoa etukäteen niin huomaat että se nauraa vain makeasti, ja niin sunkin pitäisi.

Äänestä
  • noin: Minusta huumori on sellaista, joka tuo hyvän ja hauskan mielen kaikille. Tämä ei minusta ole huumoria.

    Minulla kokemusta samanlaisesta muutaman sukulaisnaisen kanssa. Minä ajattelen että kysymyksessä on puhujan oma huonommuuden & epävarmuuden tunne äitiydessä & ehkä ongelmia parisuhteessa. Pitää koko ajan todistaa vertailemalla omaa paremmuuttaan.

    Äänestä

  • näe asiaa kirjoitti:

    noin: Minusta huumori on sellaista, joka tuo hyvän ja hauskan mielen kaikille. Tämä ei minusta ole huumoria.

    Minulla kokemusta samanlaisesta muutaman sukulaisnaisen kanssa. Minä ajattelen että kysymyksessä on puhujan oma huonommuuden & epävarmuuden tunne äitiydessä & ehkä ongelmia parisuhteessa. Pitää koko ajan todistaa vertailemalla omaa paremmuuttaan.

    huumoriksi, tollainen alemmuden tunto, eikä vetää herneitä nekkuun. Paa ihan leikiks. Se on hyvä ratkaisu.

    Äänestä

  • se! Pitää kääntää kirjoitti:

    huumoriksi, tollainen alemmuden tunto, eikä vetää herneitä nekkuun. Paa ihan leikiks. Se on hyvä ratkaisu.

    jos tulee paha mieli ? Jos toinen tietoisesti loukkaa ?

    Musta siinä ei ole mitään leikkisää ja siksi toisekseen siitä muodostuu vaan jatkuva ja iänikuinen vuorotteluvittuilu. - Jos se on jonkun mielestä hauskaa niin ok.

    (Tätä vastausta kyllä sävyttää nyt voimakkaasti oma kokemukseni, en tiedä päteekö asia juuri tähän kyseiseen tapaukseen.)

    Itse olen ottanut tuollaisiin ihmisiin etäisyyttä.

    Äänestä

Eli samaa suosittelen kuin edellä, annahan takaisin samalla mitalla, esim. voit todeta, että tietäähän nyt jokainen HYVÄ ÄITI, että jokainen lapsi kehittyy hieman eri tavalla ja eri aikataulussa, ja hyvänä äitinä tietää myöskin, kun kaikki on niin IHANAN HYVIN. Neuvola-asioista sano sumeilematta, että aijaa - sanoiko se sunkin lapsesta tuota ihan samaa, että on niin hyvin kehittynyt että, ja kehuivat vielä kuinka hyvin käsittelen lastani äitinä ja toimin hänen kanssaan oikein. ;)
Painoasiaan voit sanoa, että niin, eihän kaksi vinttikoiraa voi saada berhandilaista, kuten ei kaksi berhandilaistakaan voi saada vinttikoiraa ja naurat makean humoristisesti päälle.

Lisäksi kaikkeen mitä hän vähättelee, voit sanoa että oletkos hassuttelematta, nauramme mieheni kanssa usein noita juttujasi kun olet niin humoristinen. Ja jos toinen näyttää hölmistyneeltä, voi sanoa, että niin nuo kaikki jutut missä koitat väittää että meidän lapsella tai meillä olisi asiat jotenkin huonosti tai pielessä, nehän ovat niin hupaisaa veistelyä että ihan vedet silmissä nauramme niitä mieheni kanssa kun hänelle kerron mitä hassua taas olit sanonut.

Lisäksi voit olla kuuntelematta hänen arvosteluaan - keskeyttää sen sanomalla, olen niin onnellinen kun minulla on pieni suloinen tyttöni ja mies joka rakastaa meitä. Meillä on kaikki niin hyvin, vaikka emme olekaan maailman rikkaimpia, meillä on kaikkea mitä tarvitsemme. Olen onnellinen.

Olen onnellinen äiti. Se sulkee suun kyllä vähättelijältä.

Äänestä
  • Mä olen toi ylempi kirjoittaja, ja totean vaan että sulla on oikeat otteet.

    Hyvät jatkot vaan sinnepäin.

    Äänestä

  • Oi että kun olisin itsekin noin supliikki sanaseppo! Tuollaiset sanavalmiit varastot ois kyllä olleet pariin otteeseen tarpeen (töissä & kade kaveri). Mutta olen kyllä sitäkin mieltä, että jos tuohon pisteeseen joutuu, niin se on sama leikata napanuora kyseiseen henkilöön ennemmin kuin alentua itse samaan. ...herkuttelen kyllä ajatuksella, että antaisin samalla mitalla juuri tuohon tyyliin :D

    Yhden ystävän poistin elämästäni juuri siksi, että hänen puheet & teot alkoivat vaikuttaa negatiivisesti omaan käyttäytymiseeni ja ajattelin häntä useasti ilkeästi, koska hänen sanat & teot ärsyttivät. Nyt monta vuotta jälkeenpäin on mukava huomata, että elämäni on ollut helpompaa ilman, että tarvitsee miettiä mitähän se toinen mahdollisesti seuraavaksi tekee tai sanoo.

    Äänestä

En ole samaa mieltä edellisten kanssa. Ei vääryyttä korjata toisella vääryydellä. Jos olet yrittänyt puhua tästä asiasta ystäväsi kanssa, ja hän kieltää tekevänsä mitenkään väärin, alkaisin kyllä pitämään vähän "hajurakoa" tähän ystävään. Ei tuollaista todellakaan tarvitse kuunnella. Hanki uusi ystävä. Ja jos ystäväsi käytös joskus muuttuu, niin voittehan alkaa taas olemaan ystäviä.

Äänestä
  • Hanki useampi, jos heitä joka oksalla istuu.

    Äänestä

  • Tosi helppo sanoa! kirjoitti:

    Hanki useampi, jos heitä joka oksalla istuu.

    Mielummin ilman ystävää, kun sellainen ystävä joka jatkuvasti loukkaa.

    Äänestä

Mäkään en ole samaa mieltä ekojen vastausten kanssa.
Miksi tarvis kuunnella moista. Muutakin mietittävää varmasti.
Pidä tosiaan hajurakoa, ja jos ei tajua alkaa käyttäytyyn normaalisti, niin unohda noin rasittava kaveri!

Äänestä
  • Sen tiedän, että hyvästä ystävästä on niin vaikea olla erossa, vaikka toinen loukkaisikin. Varsinkin jos se on tahatonta, mitä tässä sun tapauksessa se on ainakin ystäväsi mielestä.

    Voitko mitenkään saada selville, että onko heillä kaikki oikeasti hyvin. Ehkäpä ystävälläsi ei ole kaikki ok ja hän purkaa sitä juuri noin? En puhu välttämättä mistään masennuksesta. Mutta pelkkä epävarmuus lapsen kanssa saattaa johtaa just tollaseen, että haluaa ylikorostaa sitä kuinka hyvä äiti on.

    On niin vaikea mennä tietämään sitä miltä toisesta tuntuu. Varsinkin niinä hetkinä kun äiti on yksin kotona lapsen kanssa. Ehkä kaikki ei mene siellä niin sutjakkaasti kuin hän on odottanut?

    Jotkin ihmiset ovat ns. kulissi ihmisiä, jotka näyttelevät kaiken olevan erinomaisesti, vaikka olo olisi mikä.

    Tuntuisi kauhealta jos ystäväsi oikeasti tarvisikin tukea ja sinä menet antamaan takaisin oikein olan takaa niitä loukkauksia tai jos jätät hänet kokonaan omanonnen nojaan?

    Yritä löytää jokin kanava rakentavalle keskustelulle. Ja jos oikeasti toteat, että ystävästä on tullut inhotus, niin sitten kannattaa varmaan pitää vähän hajurakoa.

    Äänestä

kun saavat ensimmäisen vauvansa. Itsekin tunnen pari ystäväsi kaltaista ihmistä. Mutta se on mennyt ainakin heillä ohi sitten kun lapsi vähän kasvaa ja sitten seuraavien kohdalla ei vertailla enää noin selkeästi.

Ehkä hän ei tosiaan halua ilkeillä, mutta on ylpeä lapsestaan ja ilmaisee sen sinua loukkaavasti.

Äänestä

kunhan kaverisi saa vähän luottamusta ja varmuutta omaan äitiyteen. Sitten kun tuntee olevansa hyvä äiti, ei sitä tarvitse koko ajan toitottaa ;)

Minua alkoi vähän huvittaa tuo kun kaverisi kehaisi miten neuvolassa oli sanottu miten hyvin kehittynyt vauva.. Kaikille vanhemmille sanotaan samantyylistä , jokaisellahan on omat vahvat piirteet, tai osa-alueet. Omasta lapsesta pitääkin olla ylpeä, mutta eihän ketään oikeasti jaksa kiinnostaa ihan överiksi mennyt leuhottaminen asiasta sun toisesta. Jokainen kehittyy omalla tahdillaan, ei se sen paremmaksi tai huonommaksi ketään tee.

Seuraavan kerran kun hän möläyttää jotain noista parremista geeneistä tai jotain vastaava, keskeytä vaan lause ja kysy että miksi loukkaat tuolla tavalla? Tee se joka kerta kun päästää sammakoita suustaan, sitten ehkä hänkin ymmärtää pikkuhiljaa mitä suustaaan päästelee. Oletettavasti tyyppi ei oikien itsekkään ymmärrä että loukkaa sanoillaan, koska kyse ei ole sinusta vaan hänen omista ongelmistaan. Sit jos ei ala rauhottuu, niin pidä vaan välimatkaa.

Äänestä
  • Hei...

    Tuo sun viestis kyllä kolahti. Mulla vähän samanlainen kokemus yhden "ystävän" kanssa, jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta. Nykyisin olen aika vähän väleissä ja onneksi asutaan kaukana toisistamme, kun on tilanne mikä on. Nuorempana mulla meni huonommin ja ystävä oli "normaali", tietysti siinä sivussa pääsi vähän jeesustelemaan mutta en ottanu siitä itteeni. No, sitten kun alkoi mennä paremmin, menin naimisiin ja tulin raskaaksi ym. ystävä oli vielä ihan ok. Mutta puoliväkisin meni kihloihin poikaystävänsä kanssa ja kun meille syntyi lapsi piti heidän mennä parin kuukauden sisällä mennä naimisiin ja heti hankkiutua raskaaksi, ihan lemmikkieläimiä myöten piti saada kaikki samalla lailla. Ensin ajattelin, että ei voi olla totta mutta kun miehenikin huomasi miten oudosti kaikki hänen elämässään piti olla samalla tavalla kuin meillä totesin, etten minä ole se sekopäinen tässä suhteessa...ja siis kirjaimellisesti, kun kerroin jotain niin heti kohta hän suunnitteli tai teki jotain samantapaista...ja nyt kun hän sai ensimmäisen lapsensa hän hehkuttaa kaikkea ja taloasioista ym. kun suunnittelimme omakotitalon ostoa mieheni kanssa hän totesi, että "meillä on onneksi suvussa taloja, jotka voimme ottaa haltuumme" ja kaikki on kuitenkin "paremmin" heillä kuin meillä vaikka hän matkii meitä? En tajua hänen motiivejaan mutta en näe myöskään miksi ihmeessä minun pitäisi sietää sitä, että ns. ystäväni mollaa minua vain pönkittääkseen omaa itsetuntoaan ja mikä mättää, kun hänen elämänsä täytyy jäljitellä omaani? Se ei ole minusta enää edes hauskaa...eikä oikeastaan koskaan ole ollutkaan, haluaisin ystäväni takaisin, jolla olisi oma elämä ym. mutta tämä on jo siinä pisteessä, että en ole kuin satunnaisesti hänen kanssaan tekemisissä ja varon kertomasta omista tärkeistä asioistani, koska en halua hänen matkivan ja "varastavan" niitäkin...

    Että en voi muuta sanoa, kuin että minä ymmärrän miltä sinusta tuntuu...tsemppiä. Toivottavasti sinun ystäväsi tajuaa tilanteen ja alkaa taas olla ystäväsi. Itse omani kanssa olen ottanut asian esille pariin otteeseen ja riidellyt hänen kanssaan siitä vain sillä tuloksella, että hän mollaa minua lisää mm. siitä, ettei minulla ole korkeakoulutusta tai muuta vastaavaa mikä hänenkaltaisellaan hyvällä ja loistavalla tyypillä tietenkin on jne. Väsyttävää ja tylsää.

    Äänestä

  • toinen saman kokenut kirjoitti:

    Hei...

    Kun luin kuinka ystäväsi "varastaa" ideasi mennä kihloihin, saada lapsia, asua omakotitalossa. Eikö sulle ole käynyt mielessä että tuhannet ja taas tuhannet on varastaneet nää sun hienot ideat, ja toteuttaneetkin niitä jo vuosituhansia?

    Voi jeesus tätä plagiointia, Kyllä nauratti. Kiitos nauruista.

    Äänestä

  • ääneen kirjoitti:

    En tarkoittanut että hän plagioi ideoitani tai varastaa niitä kuten talon ostoa tai kihloihin/naimisiinmenoa. Et tunne kyseistä ihmistä...siis pointtini oli, että hän matkii minua, käyttäytyy aivan kuin eläisi minun elämääni eikä omaansa, eli toimii itselleen vieraalla tavalla, tavalla joka ei ole ollenkaan ominaista tuntemalleni ystävälle. Siis esimerkki, hän puhuu kovasti jostain tietystä asumismuodosta ym. ja sitten kun minä kerron, että ajattelimme ostaa omakotitalon hän alkaa kuumeisesti etsiä omakotitaloa myös jne. Eli hänen juttunsa muuttuvat lennosta ja heti minun kerrottuani omista kuulumisistani hän päättääkin halutaa juuri samaa.

    Ilkeile vaan, ymmärsit kuitenkin väärin mitä tarkoitin ja tällaisia ilkeilijöitä jotka nimettömänä mussuttavat on nämä palstat täynnä...

    Äänestä

  • en tarkoittanut sitä noin kirjoitti:

    Ja todellakin satatuhatta Suomalaista etsii omakotitaloa, mutta sun kaveris matkii sua, tehdessään niin??? Sä olet hauska, tahtomattasikin.

    Ei sulle ole tullut mieleen että se haluu puhua samoista asioista joista on puhe? Olishan se törppö jos alkas puhuun anoppinsa kalsareista kun sä puhut talon ostosta.

    Tollaset kun sä, on vaan niin täynnä näitä "omia" ideoitaan, ja katellisia toisille joilla menee paremmin. EI mulla ainakaan ole koskaan ollut ongelmaa vaikka mun kaveri rakensi kans. Päin vastoin, käytiin monet hommat yhdessä läpi, opittiin toinen toisiltamme.

    Ei muuttuvissa jutuissa vikaa ole, tylsiä ovat jos samaa uraa jauhavat!

    Äänestä

  • olet itsekkin! kirjoitti:

    Ja lapsellista tuo sun haukkumisesi !

    Mä kyllä näen ton kirjoittajan tekstistä juuri sen ärtymyksen mitä tollainen "matkiva" ystävä voi synnyttää enkä epäile pätkääkään etteikö tilanne olis tosi. Pari tollasta tapausta (vähän erityyppisiä mut kuitenkin) sattunut munkin elämääni ja se on todella ärsyttävää.

    Musta olet todella loukkaava kirjoittajaa kohtaan kun kerrot nauraneesi ääneen yms. - oikeen suututtaa.

    Tämä kirjoittaja halusi myötätunnosta kertoa alkup. kirjoittajalle tarinansa ja tsempata häntä. Se on osoitus empatiakyvystä, joka sinulta on ilmeisesti jäänyt henkilökohtaisista ominaisuuksistasi vähän vähemmälle.

    Äänestä

  • olet itsekkin! kirjoitti:

    Ja todellakin satatuhatta Suomalaista etsii omakotitaloa, mutta sun kaveris matkii sua, tehdessään niin??? Sä olet hauska, tahtomattasikin.

    Ei sulle ole tullut mieleen että se haluu puhua samoista asioista joista on puhe? Olishan se törppö jos alkas puhuun anoppinsa kalsareista kun sä puhut talon ostosta.

    Tollaset kun sä, on vaan niin täynnä näitä "omia" ideoitaan, ja katellisia toisille joilla menee paremmin. EI mulla ainakaan ole koskaan ollut ongelmaa vaikka mun kaveri rakensi kans. Päin vastoin, käytiin monet hommat yhdessä läpi, opittiin toinen toisiltamme.

    Ei muuttuvissa jutuissa vikaa ole, tylsiä ovat jos samaa uraa jauhavat!

    vikaa luetun ymmärtämisessä.
    Tai sit olet just tuollainen edellisen kirjoittajan kuvaama toisen elämän matkija....

    Äänestä

Itse olen 25-vuotias äiti ja kun sain esikoiseni oli sama tilanne päällä kun sinulla.
Kuuntelin aikani kaverin älyttömiä vertauksia ja sit sanoin että kiitti mutta ei kiitti!
Olen sellainen persoon että tiettyyn pisteeseen asti jaksan kuunnella "paskaa" mutta kun pinna menee, se sitten menee lopullisesti.
Tulin siihen päätökseen että ansaitsen parempia ystäviä!
Musta tuntuu että tämä "ystävä" on vain todella epävarma itsestään ja paukuttaa sinulle päätään vaan koska pönkittää sillä omaa itsetuntoaan..
Sinun ei tarvitse kestää tommosta!
Meille on nyt tulossa toinen lapsi ja ole niin tyytyväinen että mulla on oikeita ystäviä ympärillä, eikä mitään tyhjän toimittajia!
Oma mielenlaatuni on parantunut huomatavasti kun pääsin eroon hänestä!
Sanot suoraan miten asiat on ja jos toinen ei ymmärrä niin olkoon ymmärtämättä!
Voimia sulle!

Äänestä

Se on helppo neuvo. Miksi ihmeessä kuuntelisit tuollaista?

Äänestä

nimittäin se äitiys sitten ihan täysillä ja sillä päteminen! Osalle käy noin ja siitä ei taida päästä eroon kuin joko nostamalla kissan pöydälle ja puhumalla asia läpi tai lopettamalla kanssakäyminen. Osa älyää hillitä itsensä ja osa ei tajua ollenkaan mistä on kyse...

Meillä on kaikkien lasten kanssa samaan aikaan suunnilleen syntyneitä sukulaisia ja tuttavia. Osa harrasta atuota vertailua joka ei edes aina ole ihan todenperäistä ja puolueetonta ja osa ei siihen lankea. Meillä asian suhteen pyritään olemaan piittaamattomia, mutta kyllä välillä lasketaan leikkiä tälläkin jutulla.

Eräs sukulaisnainen on naimisissa pienen miehn kanssa eli ovat suunnilleen saman mittaisia. Lasten pituus on sitten ollut iso juttu tietenkin. Koomista vain on kun vauvan pituudesta jo aletaan vouhottaa. No, kuitin aika on tullut kun meillä poika on jo nyt saman mittainen kuin tuon perheen isä ja poika on jäänyt vauhdiss ajälkeen huomattavasti. Ei me siitä sen enempää, mutta kun ollaan tekemisissä niin tulee aina paluumatkalla esim sanottua "eipä juteltu pituudesta tällä kertaa tai olikos nyt meidän poika pidempi?".

Vastaava oli yllättäen rinnoista joskus. Yksi äiti oli niin onnellinen kun lapsella oli isot rinnat kun itsellään oli aika latuskat. Koomista..

Noita vertailun kohteitahan on maailma täynnä, mutta nuo kaksi ovat olleet niitä hauskimpia. Tosin onhan niitäkin joiden pätevyys tulee lapsen allergioiden ja vaikeahoitoisuuden kautta jne.

Itselläni on paha vika välillä kun ärsyynnyn niin lisään toiselle vielä vauhtia yllyttämällä häntä vielä isompiin vertailuihin tai tarinoihin. Sitten on mukava kuitata että onpas mulla helppoa tms tai säälimällä toisen kurjuutta. Tämä tavallaan yliammuttaminen on aika ilahduttava asia välillä kun toinen siihen lankeaa. Senkin kautta voi itse huomata olevansa ehkä vähän väärillä jäljillä. Rehellisesti sanoen se on kyllä aika ilkeä piirre ja tuottaa pääaääntöisesti hupia vain itselleni.. Vaikka auttaa se myös kestämään nuo voivotukset ja siunailut sun muut ihan hyvin!

Niin ja jos on ystäväsi kaltainen niin aina on verrattaavaa. Jos lapsi on isompi niin voi kehua sillä ja jos pienempi niin voi kauhistella toisen suuruutta. Jos lapsi puhuu aikaisemmin niin sehän on äidin ansiota se ja jos ei niin voi sanoa että kun sitten aikanaan oppi puhumaan niin puhui niin hyvin.. Eli aina löytyy se oikea tapa lähestyä kehuen asiaa.

Äänestä

ja/tai henkisesti kehittymätön. En muutakaan syytä keksi miksi aikuinen ihminen lähtisi moisia vertauksia tekemään. Mahdollista myös, että häneltä pääsee sammakoita suusta, eikä tarkoita välttämättä sanoa asioita niin kuin ne pihalle pääsee. Kokeile, kun ensikerta tulee, sanoa hänelle "anteeksi, mutta mitä sinä sanoit?" Kysy, mitä hän sanomallaan tarkoitti ja kerro kuinka sen ymmärsit. Jos meno vielä jatkuu samanlaisena, niin anna hänen olla. Suhteita tulee ja menee, niin ystävyyssuhteitakin. Ei se ystävyyden pituus, vaan laatu.

Äänestä

niin mitä jos kirjoittaisit ystävällesi kirjeen.
Laita sihen muutama esimerkki esim.vertailuistaan. Ja tietty voi myös muistuttaa,että lasten takia sitä silloinkin mennään naimisiin jos raskaana jo ollaan.
Kerro sitten ystävällisesti,että arvostat ystävyyttään jos tällainen vertailu ja vähättely loppuu. Muussa tapauksessa sinun on lopetettava ystävyys joka aiheuttaa turhaa pahaa mieltä.
*voimahali*

Äänestä

Loukkaa sitä saatanan lutkaa, näytä sille helvetin merkit, ja polta sen koko koti.

Terve hemmo ilman TERVEYTTÄ
or is it true

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

surullinen äiti kirjoitti:

En oikein tienny, minne muuallekaan olisin tän kirjottanut pois mielestäni. Olen 28-vuotias pienen tytön äiti. Ongelmana on se, että paras ystäväni on alkanut käyttäytyä ihan mahdottomasti ja mietinkin, että onko teillä muilla kokemusta siitä, miten ystävä voi muuttua aivan totaalisesti lapsen syntymän jälkeen.

Olemme olleet ystäväni (saman ikäinen kuin minä) kanssa ystäviä jo 11 vuotta ja todella läheisiä ja hyvissä väleissä aina. Ei ole koskaan ollut suurempia riitoja tai erimielisyyksiä ja olemme voineet puhua toisillemme kaikesta. Minä tulin ensin raskaaksi ja kun kerroin tästä ilouutisesta, ystäväni oli todella iloisen näköinen myös eikä osoittanut mitään kateuden merkkejä. Hän ilmoitti omasta raskaudestaan 2kk. minun jälkeeni.

Meidän tyttö syntyi marraskuussa ja heidän tyttö syntyi joulukuussa, 3 viikkoa on eroa. Ystäväni tuli katsomaan vauvaa, kun oltiin kotiuduttu ja itse oli viimeisillään raskaana. Toi pilttilahjan ja onnitteli ja hoivaili vauvaa jne. Oltiin muutenkin saatu raskauksien myötä ihan taas uusia yhteisiä puheenaiheita ja musta ainakin tuntui, että entisestään lähennytty ystäväni kanssa.

Nyt on asiat ihan muuttuneet, kun ystäväni sai tyttönsä. Jos hän tulee meille tai me mennään lapsen kanssa heille päiväkahville, tulee pelkkää vertailua, meidän vauvan vähättelyä ihan kaikesta hänen pitää jotain sanoa ja haukkua. Mitään tällästä ei oo ennemmin ollu mistään asiasta. He osti kaiken ihan uusina vauvalle (tarvikkeet, vaunut, sängyt ym.) ja kaikki vaatteetkin pitää olla just tietynlaisia ja mieluiten kalliita merkkejä. Me taas ei mieheni kanssa rahallisesti pystytä eikä oo mitään tarvetta edes laittaa niin paljon rahaa vauvaan, siis kun sukulaisilta saadut vaunut kelpaa mainiosti, vaatettakin on tullut ostettua kirpparilta ja ihan marketista tai halpaketjuista, esim H&M;ltä jne.

Ystäväni koko ajan vertailee. Esim kysyy joka kerta, että paljonko meidän tytölle on tullut painoa ja miten paljon syö ja muuta. Sitten, kun kerron, niin alkaa tulla tilitys ja semmosella itserakkaalla asenteella se kehuu, miten heidän vauvaa oli just neuvolassa kehuttu, että ei oo hetkeen nähty niin hyvin kehittyvää vauvaa jne. Ja kaikkea, miten meidän vauva ei varmasti saa tarpeeksi ravintoa, kun on paljon hoikempi kuin heidän hieman pyöreämpi vauva jne.

Ystäväni kävi päivällä meillä kahvilla ja alkoi arvostella sitä, miten meidän asuntomme on tosi vaarallinen vauvalle, kun se alkaa liikkua ja konttia ym. Että heidän asuntonsa on paljon turvallisempi ja että varmasti meidän lapsi satuttaa itsensä johonkin jne.
Myös ihan siitä, miten imetän (missä asennossa) tai mitä sosetta oon syöttänyt lapsellemme jne. hän arvostelee, että ite tekee paremmin.

Nyt on todellakin alkanu jo ärsyttää tämä. Miksi pitää koko ajan mua arvostella äitinä? Eikö voisi vain olla onnellinen siitä omasta lapsesta ja ihan normaalisti käyttäytyä ystäväänsä kohtaan kuten ennen lapsen syntymääkin?

Nyt kun tänään kerroin, että ollaan suunnittelemassa häitä mieheni kanssa, ettei meillä oo enää syytä niitä lykätäkään, niin ystäväni alkoi tästä asiastakin vaahdota, että "kyllä nyt kaikki huomaa, että lapsen taki vaan meette naimisiin" ja että miten semmonen on hänen mielestään säälittävää, että sitten vasta sitoudutaan, kun on lapsi jo tullut jne. He itse menivät naimisiin, kun hän oli raskaana..

Tuntuu, etten minä saisi nyt ollenkaan olla onnellinen omasta lapsestani ja parisuhteestani, pitäis vaan jaksaa kuunnella noita loukkauksia koko ajan. Ei tää enää oo mitään ystävyyttä.
Alkaa hieman jo pinna mennä.

Yritin kyllä ottaa tätä puheeksi, mutta ystäväni kielsi asian, että hän mitenkään arvostelisi meitä tai meidän lasta. Kuitenkin sanoi seuraavassa lauseessa, että "onneksi meidän lapsella on vähän paremmat geenit kuin teidän lapsella". Mitähän toikin nyt tarkottaa???

Mistään synnytyksen jälkeisestä masennuksestakaan ei pitäis olla kyse, koska muuten hän on tosi iloinen, puhuu koko ajan omista jutuistaan ja puuhailee paljon kaikkea. Tuntuu, että tää on jotain ihme kateutta meitä kohtaan, tosin en tajua, miksi hän olisi meille kateellinen, koska itsellään on asiat paljon paremmin, ainakin siis nämä ulkoiset puitteet (talo, auto, tarvikkeet, vaatteet, raha-asiat)..

Olisiko kellään neuvoa, miten tästä tilanteesta pääsisi eteenpäin?
Anteeksi muuten pitkä viesti. Täytyi vain päästä kirjottamaan nää ajatukset pois, kun unetkin jo vie...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu