Mitä mä teen?? Mulla on 2 ihanaa lasta, tyttö 2v ja poika 1kk, mut mä oon koko ajan vaan niiiiin väsyny et hädin tuskin jaksan hoitaa vauvan. Mun elämä on pelkkää vaipan vaihtoa ja imettämistä. Esikoiselle vaan huudan kun se ei tottele mitään ja on alkanu saada aivan kammottavia raivareita. Siitä on ihan helvetin huono omatunto kun oon sille tällanen. Mä en jaksais edes käydä suihkussa, en syödä, käydä kaupassa, siellä ahdistun muista ihmisistä, mä en jaksa enää nähdä mun kavereita enkä ees uskaltais mennä minnekkään kylään kun pelkään niitä esikoisen raivareita... Meille en kehtaa pyytää ketään koska en todellakaan ole jaksanut siivota. Mies mulla on, mutta töiden takii aina illat ja viikonloput poissa. Iltaisin alkaa ahdistaa tuleva yö, kun ei huvita mennä nukkumaan kun tietää että täytyy nousta vähän väliä imettämään ja kun maitoa tulee niin perkeleesti että koko sänky täytyy vuorata pyyhkeillä ja tissiliivit harsovaipoilla ja silti ollaan aamulla aivan märkiä ja haistaan yrjölle. Onneks tyttö kuitenkin on päivähoidossa ja saa siellä toteuttaa itseään ja siellä se viihtyykin varmaan paremmin kun kotona kun mä vaan istun sohvalla vauva sylissä enkä jaksa enkä pysty leikkii hänen kanssaan kun poika on tissillä KOKO ajan. Muutenki must alkaa tuntuu et se varmaan vihaa mua. Ennen kun hän oli mulle kaikki kaikessa eikä hänen tarvinnu odotella ja aina äiti oli leikkimässä ja aina pääsi syliin ym, ja nyt äidistä on tullu hirviö joka vaan huutaa. Tottakai yritän huomioida häntäkin mahdollisimman paljon, mut kun ei pysty repee kahteen paikkaan yhtäaikaa... sillon ku tyttö synty ni mua pelotti etten pysty olee sille tarpeeks hyvä äiti ja yritin olla ehkä sit liianki hyvä, kun en halunnu tuottaa sille ikinä pettymyksiä ja ehkä ylisuojelin sitä kun nyt se ei kestä yhtään pienintäkään vastoinkäymistä tai odottamista..
Mulla on ollut masennusta jo lapsesta saakka, mut sitä on alettu hoitaa vasta aikuisiällä kun mun isä oli sitä mieltä että rahat menis ihan hukkaan jos joutuis psykiatrilla mua käyttää. Että välit sinne suuntaan ei kyllä oo mitkään ihan parhaat tällä hetkellä. Oikeestaan vasta ekan lapsen jälkeen pääsin kunnolla hoitoon ja alotin cipralexin. Sen lopetin vähän ennen pojan syntymää ja nyt mietityttää että pitäiskö se alottaa uudestaan.. Sit mä mietin ja itken täällä että miks oon tehny nää lapset tänne kurjaan maailmaan, että olis ollu parempi niille ettei olis syntynytkään, ja etten olis itekkään koskaan syntynyt... Sairasta, mut joskus tulee sellanen olo, että ymmärtää niitä äitejä jotka on tappanu lapsensa ja itsensä kun ei vaan oo jaksanu enää.. Mun oma äiti kuoli kun olin 3v. Se on ehkä ainoa syy etten teurastaisi itseäni, en halua että omat lapset joutuu elämään ilman äitiä, vaikka ehkä oonkin maailman paskin.
Mulla on ollut masennusta jo lapsesta saakka, mut sitä on alettu hoitaa vasta aikuisiällä kun mun isä oli sitä mieltä että rahat menis ihan hukkaan jos joutuis psykiatrilla mua käyttää. Että välit sinne suuntaan ei kyllä oo mitkään ihan parhaat tällä hetkellä. Oikeestaan vasta ekan lapsen jälkeen pääsin kunnolla hoitoon ja alotin cipralexin. Sen lopetin vähän ennen pojan syntymää ja nyt mietityttää että pitäiskö se alottaa uudestaan.. Sit mä mietin ja itken täällä että miks oon tehny nää lapset tänne kurjaan maailmaan, että olis ollu parempi niille ettei olis syntynytkään, ja etten olis itekkään koskaan syntynyt... Sairasta, mut joskus tulee sellanen olo, että ymmärtää niitä äitejä jotka on tappanu lapsensa ja itsensä kun ei vaan oo jaksanu enää.. Mun oma äiti kuoli kun olin 3v. Se on ehkä ainoa syy etten teurastaisi itseäni, en halua että omat lapset joutuu elämään ilman äitiä, vaikka ehkä oonkin maailman paskin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kuulostaa todella huolestuttavalta, hae apua ammattiauttajilta ja lääkitys alkuun. Tuli mieleen raskauden jälkeinen masennus...
Tiedän että on vaikeaa, mutta yritä ajatella että olet paras äiti omille lapsillesi, oletpa millainen tahansa. He rakastavat ja tarvitsevat sinua!
Olet vielä nuori (nimimerkistä päätellen syntynyt -85.) ja koko maailma on vielä edessäsi täynnä kaikkia ihania asioita. :)
Nyt, tyttö, pian neuvolaan juttusille. Ota ihmeessä miehesi mukaan, eikös hän vietä lainkaan isyyslomaa. Kerro väsymyksestäsi ja riittämättömyydentunteestasi, apua on saatavilla.
Lapset on ihania, mutta joskus se kaikki ihanuus hukkuu arkipäivän touhujen alle. Ja vauvat ovat vaativia.
Äidin hyvinvointi on koko perheen hyvinvointia.
mies on muusikko, kiertelee ympäri suomea eikä oo kovinkaan usein himassa, omat sukulaiset häpeää mua ja mun masennusta, neuvolaan meen vaan esittämään onnellista kun en kehtaa sanoo ääneen miltä musta OIKEESTI tuntuu...
Mä olen myöds ollut todella masentunut..en
lapseni saamisen jälkeen, mutta elämässäni ennen
sitä. Ymmärrän sinua todella.
Jos vain uskallat kertoa vaikeuksistasi
neuvolassa, saat varmasit apua, kotihommissa ja
itsellesi! Vaikka miten tuntuisi, että täytyy
esittää että kaikki on hyvin, ei sinua kukaan
tuomitse vaikka kerrot miten asiat oikeasti ovat.
Jaksamista! Olet varmasti hyvä äiti. Ei kenenkään
tarvitse olla täydellinen, mutta apua saa ja
PITÄÄ pyytää kun sitä tarvitsee!
Jostain sinun pitää saada apua itsellesi.
Et vain jaksa sen kanssa mitä sinulla on arjessa.
Neuvola, läheiset, äitiryhmät, jotain, HUUTAMINEN ON LOPUTTUVA
mutta ei se sinua huonoksi ihmiseksi tee. Olet jollain tavalla sairas, sitä se jatkuva väsymyskin on. Ehkä et vain osaa hoitaa terveyttäsi. Luonnossa liikkuminen voisi olla parempaa lääkettä kuin cipralex. Niitä ei kai pitäisi pitkiä aikoja käyttää.
Kun sulla on esikoinen kerta päivähoidossa niin todellakaan sulla ei raskasta voi olla tuo lastenhoito!!!Mieti esim.yksinhuoltajia joilla ei kaikilla oo mitään hoito apuja.Sähän voit päivät nukkua noin pienen vauvan kans.Tarviiko sun edes viedä tai hakea esikoista hoidosta vai hoitaako miehesi sen?Helpolla pääset,se on aivan eri asia hoitaa useampaa lasta kuin yhtä!
Tukeahan tämä äiti tarvitsee, eikä haukkuja! Tuntuu, että omakin pinnasi on kireällä. Ei kukaan voi sanoa toisen elämästä, mikä on raskasta ja mikä ei, oli lapsia sitten yksi tai 10. Jos masentaa niin kaikki voi olla ylivoimaista. Ehdottomasti heti apua hakemaan ja totta kai lääkitys kannattaa aloittaa uudelleen. Kivat pikku metsälenkit ei välttämättä auta yhtään! Ääh, kun voisikin auttaa jotenkin enemmän. Kiukuttaa vain niin tämä yksi prkl vastaus>:-/! Oletko onnellinen jos joku tekee itselleen jotakin sun syyttävän viestisi takia...!?
Jos ei omaa muuta kuin mustavalkoisen ajattelutavan, on ehkä parempi vaieta.
Aloittaja ei kommentistasi saa muuta kuin pahan mielen.
Miksi haluat vielä pahentaa toisen olotilaa?
maailman paskin.
Toisen lapsen syntymä on iso elämänmuutos, myös esikoiselle, joka kokee mustasukkaisuutta ja raivoaa sen takia. Yritä kiinnittää häneen huomiota, muutakin kuin negatiivista. Kun isä on kotona, jätä vauva joksikin aikaa hänen hoitoonsa ja vietä laatuaikaa esikoisen kanssa ihan kahdestaan.
Kyselepä sosiaalitoimistosta, saisitko kodinhoitajan muutamaksi päiväksi, jos isä ei kerran voi pitää vapaata.
Tuo pahin aika kestää muutaman kuukauden, ja sitten alkaa valoa näkyä tunnelin päästä. Pääset itsekin kuntoon sekä fyysisesti että psyykkisesti, vauva kasvaa ja tulee kevät ja kesä.
Siivouksista ei sinun tässä vaiheessa kannata välittää. Eikö muuten isä ole päivälläkään kotona? Jos on, niin pistäpä mies harjanvarteen.
Yritä ulkoilla joka päivä. Vauva vaunuihin ja liikkeelle.
Itsemurha-ajatukset on parasta unohtaa. Ihminen kyllä kuolee muutenkin, kun tarpeeksi kova paikka tulee eteen.
Hyvää kevättä teille! Kaikki kääntyy parhain päin, usko pois! Been there!
hei!
et todellakaan ole maailman paskin äiti. Hienoa että uskallat myöntää negatiivisetkin tunteet ääneen-se ei ole helppoa, varsinkaan kun me äidit olemme joskus kovia arvostelemaan muita. Lapset ovat ihania, mahtavia ja rakkaita, mutta arjen harmaus ja rankkuus yltää välillä niskan päälle.
lopetitko lääkityksen ilman kontrollia? Mieliala lääkkeet täytyisi lopettaa aina lääkärin kontrollissa,pikkuhiljaa. Tiedän mistä puhun, sillä olen syönyt niitä itsekin ja syön tälläkin hetkellä. Sinun täytyisi nyt kipin kapin saada aika asiansa osaavalle lääkärille joka tarkistaa lääkityksen tarpeen ja osaisi ohjata sinua eteenpäin. meistä kukaan ei ole niin vahva, että selviäisi aina yksin ja ilman tukea. Sinulla on OIKEUS saada apua ja tukea, me KAIKKI tarvitsemme sitä joskus. riisu superäidin naamio, myönnä ääneen väsymyksesi ja rikkinäisyytesi, neuvolassakin. Se helpottaa kun huomaa että aina ei ole pakko jaksaa, aina ei ole pakko olla täydellinen. Pyydä ystäviäsi kylään, jos he ovat oikeita ystäviä, heitä ei kiinnosta pölypallot nurkissa, eikä tiskaamattomat astiat...
Oletko puhunut miehellesi tunteistasi? Tietääkö hän kuinka rankkaa sinulla on? Ei ole oikein, että joudut vastaamaan kaikesta yksin, varsinkaan noin väsynennä. me naiset vain usein olemme liian epäitsekkäitä, kun uhraamme aina omat tarpeet muiden edelle. Se ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu pidemmän päälle, sill ääiddin hyvinvonnilla valtavan suuri merkitys niin lasten ja miehenkin hyvinvointiin. Sinulla on oikeus apuun ja tukeen, sinulla on oikeus olla väsynyt. Olet varmasti oikein hyvä äiti, masennuksesi ja väsymyksesi vain saa persoonasi hautautumaan surun alle. Hae apua, ettet satuta itseäsi tai lapsiasi. Sinä ansaitset hyvän olon ja onnellisen elämän ja lapsesi ansaitsee äidin,joka jaksaa olla heille läsnä.
Voimia ja oikein hyvää kevättä!!!!!
nuo riittämättömyyden tunteet on kyllä itellekin tuttuja, itellä tosin on vain yksi lapsi 2,5v mutta hänenkin uhmansa alku oli yllättävän raskasta aikaa. pieni prinsessani muuttui kuin yhdessä yössä kiukkuavaksi, kitiseväksi ja tukka pystyssä raivoavaksi riiviöksi, näin suoraan sanoen. :D ja siinä sitten tuskailin omienkin tunteiden kanssa, kun tunsin itseni todellakin paskaksi äidiksi, kun en saanut edes yhtä lasta tyytyväiseksi. kieltämisestä tuli hirvittävän syyllinen olo, kuin myös lapsen kiukkukohtauksista, jäähyistä ym. käyttöön otetuista rauhoittumiskeinoista. ajattelin, että olenko mä niin p*ska, etten saa lastani rauhoittumaan juttelemalla?! meillä taas painolastina on isovanhemmat, joiden mielestä lapsen pitäisi olla tyytyväinen koko ajan, kiukku/itku/temppuilu on heidän mielestään epänormaalia; normaalikin komentaminen liian kovaa kasvatusta jne. huh.
ja mulla tosiaan on "vain" tuo yksi lapsi, toinen suunnitteilla. nuo esikoisesi herättämät fiilikset ymmärrän kyllä hyvin, voin kuvitella että jos juuri tuossa vaiheessa on vielä koko ajan hoidettava vauvaa kaiken muun ohella, raskasta on. masennustaipumusta on itselläkin, lääkitystä en ole itse tarvinnut vuosiin mutta lyhyet terapiajaksot ovat mua auttaneet. luotettavan terapeutin kanssa tietysti, sellaisen jolle "kehtaa" sanoa ääneen että välillä tekisi mieli laittaa tuo riiviö vaikka komeroon kiukkuamaan ja painua itse h*lvetin kauas..
ei sillä että noin oikeasti tekisin, ja rakkaampihan tuo lapsi on kuin mikään muu maan päällä. fakta on kuitenkin sekin, että noilla rakkailla pikkuolennoilla on taito kaivaa niitä omia kipupisteitä esiin, ja saada se äiti välillä tuntemaan itsensä tosi riittämättömäksi.. esikoisen uhma toisen lapsen syntyessä on käsittääkseni täysin normaalia ja jopa odotettavaa, mutta ymmärrän hyvin et sä näet sen omana huonoutenasi jne. niin mullakin oli tän omani kanssa.
mene ihmeessä pian hakemaan apua, sähän saat varmaan vaikka kunnan kautta lastenhoitajan siksi aikaa, että pääset juttelemaan vaikka viikoittain . tai vauva vaikka ekoilla kerroilla mukaan, tai tutuille hoitoon sen tunnin ajaksi tms.. kannattaa tuota imetystäkin miettiä, jos se susta hirvittävän raskaalta tuntuu. vauva kasvaa hyvin korvikkeellakin, tärkeintä on nyt sun hyvinvointisi että jaksat olla se iloinen&energinen äiti mikä ihan varmasti oikeasti olet, kunhan vain saat tuon masennuksen kuriin. :)
neuvola on ihan hyvä paikka aloittaa, tai jos se tuntuu huonolta niin esim. omalääkäri voi laittaa asiaa eteen päin. ja lääkitys ehdottomasti päälle pian, jos se on sua auttanut! sä olet varmasti se maailman paras äiti omille lapsillesi, negatiivisissa tunteissa ja niistä puhumisessa ei ole mitään väärää!! pääasia on, että ne fiilikset itessään tunnustaa ja pyrkii niitä muuttamaan vähän positiivisempaan suuntaan.
Missäpäin sinä asut?Jos sattuisi että asuisit lähellä niin minusta saisit halutessasi ystävän,voisin kuunnella huoliasi ja olla kaverinasi...itselläni on kolme lasta ja mulla on myös ollut todella vaikeaa välillä...sen takia luulisin että osaisin auttaa sinua ja ymmärrän täysin miltä susta tuntuu!
Turusta... Oliskin ihanaa saada ystävä joka ymmärtää.. ja tietää mitä on olla masentunut.. Mistä päin itse olet?
Asutaan valitettavasti eri puolilla suomea :( ite asun kajaanissapäin...mä mielelläni kuuntelisin ja auttaisin,voi kun asuttaisiin lähempänä...
Siis Kokkolassa, auttaisko yhtään?? Oikeasti, juuri eilen sanoin avokilleni että jos tietäisin että asut täällä, olisin valmis tarjoamaan apuani! Mutta entä kirjoitteluapu, auttaisiko yhtään?? Mulle voi hätätapauksessa (ja muutenkin...) kirjoittaa osoitteeseen [email protected]. Ihan milloin vain siltä tuntuu!
hae heti apua,ennenkuin sattuu jotain pahaa.siis ihan todella.ala toimia.et kai halua lapsillesi pahaa.voimia sinulle.
...mun kirjoittama, ajatusten osalta siis!!! Mun lapset on jo 7 ja 4-vuotiaat, mutta mulla on silti aivan samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia kuin sulla...!!! Mulla masennuslääkitys ollu pitkään ja nyt tokaa vuotta koitan opiskella, yksin olen lasten kanssa, eikä juuri ole ketään, kuka auttaisi ja on voimat niin vähissä, että nyt on tullut sellanen stressi ja ahdistus, et oon vakavasti alkanu tässä miettimään et näin ei voi jatkua, pakko tehdä jotakin...mut en sit kyl tiedä enää mitä...!! Lopetanko koulun????? Ryhmäterapiassa käyn ja perheneuvolassa käydään koko perhe jo, eli apua on haettu! Tässä vaan mietin, että eikö mulla ole muuta vaihtoehtoa ku lopettaa koko koulu (ainaki joksikin aikaa) ja jäädä taas vaan kotiin... Helvetti soikoon, ihminen mäkin vaan oon ja mun paskasta olosta kärsii kaikki. Oon paska äiti eikä mun aika ja voimat riitä mihinkään. En todellakaan tiedä, mikä olis nyt oikea ratkasu. Mut ei tästä tule mitään tällä tavalla...
Kuinkas sun tilanne ja vointi nyt? Kirjoituksestasi on kuitenkin jo jonkin aikaa... Toivottavasti jakselet jo edes vähän paremmin! Voimia!!
Eipä tässä kehumista oo... Mut ihana? kuulla että jollain muullakin on samoja tuntemuksia... Näistä todellakin pitäis päästä eroon, mutta millä helvetillä? Eipä mulla ainakaan mitkään cipralexit paljoo tehonnu. Ja ne ketkä käskee lähtee lenkille, niitä tekis mieli käydä kurkkuun, eikö ne nyt prkl ymmärtänyt että jos ei oo voimii edes suihkussa käymiseen ni saatikka sitten lenkkeilyyn!!!!!
Voimia sullekin! Jos haluut vaihdella enemmän kuulumisii ni laita mailii osotteeseen [email protected]