Tervehdys!
Olisin kiinnostunut kuulemaan Jyväskylän yleisen kasvatustieteen aikaisempia pääsykoekysymyksiä. Ainakin viime vuonna -07 oli sama pääsykoekirja, eli Johdatus kasvatustieteisiin. Löytyykö ketään joka muistaisi edes jonkun kysymyksen ja viitsisi sen täällä kertoa? :)
Kiitos jo etukäteen!
Yleinen kasvtiede-JKL
4
640
Vastaukset
- (siellä ollut)
Siinä oli tosi laaja soveltava osio.. Kysymyksiä tuhottomasti. Essee tais olla Bourdieusta.
- kokeessa kokeillut
Siinä oli laaja essee- ja aineistotehtävä sekä lisäksi käsitteiden määrittelyä, muistaakseni 5-10 käsitettä piti selittää. Toiset helpompia, toiset vaikeampia. Pitää olla sekä laaja kokonaiskuvan ymmärrys kasvatustieteiden keskeisistä henkilöistä/ilmiöistä että myös yksityiskohtaisempia tietoja hallussa. Kun lukee keskittyen kokonaisuuksiin ja sen hallittuaan pyrkii muistamaan jokaisesta teemasta omasta mielestään ne tärkeimmät termit ja käsitteet, niin ollaan jo pitkällä.
- sisullakositä?
Tuli itse aikoinaan (pari vuotta sitten) pyrittyä kahdesti jyväskylään ko.koulutusohjelmaan ja voin sanoa että v****tus oli aikamoinen kun luki ensin puolisen vuotta tuota kirjaa antaumuksella ja kokeessa mitattiinkin eniten ulkoamuistamista. Olihan siellä joo niitä soveltavia ja esseitäkin, mutta niissäkin piti muistaa juuri oikein ne kaikkien kohtien nimet ja otsikot..Ei se musta mitään ymmärtämistä kyllä ainakaan mitannut- päinvastoin!!sais sekin mennä siihen VAKAVAAN samantien- se kirja alkaa nimittäis jossain vaiheessa nyppimään. Tuhottomasti teoreetikoita ja vuosilukuja ym.
- Nimetön
TÄRKEÄÄ SANOO HERRA JEESUS KRISTUS:
RAKASTAMINEN JA SITÄ EI OPITA KOULUISSA.
EIKÄ SITÄKÄÄN ETTÄ JUMALA ON IHMISEN
LUONUT IHMISEKSI JA ELÄIMEN ELÄIMEKSI.
JA ETTÄ IHMISELLÄ ON SIELU JOKA JOKO
PELASTUU TAI EI PELASTU JA JOKA TARVII
SIELUNHOITOA MUODOSSA :SYNTIEN TUNNUSTAMINEN
JA ANTEEKSISAAMINEN RISTIN KAUTTA=SOVITUS.
SIUNATTUA OPISKELUA :RAKASTAMINEN ON VAIKEINTA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä16011504- 288122
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565974Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1664957- 174724
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai394384Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1014265- 923581
- 803280
- 481781