PETTERI EI OLE JUTAN LAPSEN ISÄ!
-Krzysztof Dydyriski-
Päätoimittajamme päätti vierailla Tampereella. Tavoitteena oli selvittää toimitukseemme kantautuneet ternimaitoyrittäjä Jutta Jussilaan liittyvät huhut. Saimme selville asioita joiden rinnalla kalpenevat useimmat saippuaoopperatkin.
Jutta Jussilan syntymättömän lapsen isä ei ole Petteri Jussila
Toimituksemme on pitkin kevättä vastaanottanut tietoa, jonka mukaan Petteri Jussila ei olisikaan Jutta Jussilan lapsen isä. Petteri Jussila on saanut Yleisradion toimittajatuttavansa tekemään hänestä ja Jutasta dokumentin. Tuossa dokumentissa on muun lisäksi tarkoitus kuvata Jutta Jussilan synnytys. Tämän dokumentin tekemisellä Yleisradio rikkoo keskusrikospoliisin päällikön nimenomaisia määräyksiä rikollisen taustan omaavien henkilöiden uutisoimisesta. Talousrikoksista tuomittu Petteri Jussila on useille tiedotusvälineille nimenomaisesti kertonut olevansa Jutan lapsen siittänyt henkilö. Petteri on edelleen kehunut, että siittämisen mahdollistivat ternimaitokapselit. Tästä samasta syystä Petteri on kertonut nimittävänsä syntymätöntä lastaan Colluksi. Collu tarkoittaa colostrumia - joka edelleen tarkoittaa ternimaitoa. Selvittäessämme ternimaidon kuningaspariksi itseään nimittävien Petteri ja Jutta Jussilan tekemisiä, törmäsimme yllättävään tietoon: Jutta Jussilan lapsen isä ei olekaan Petteri!
Mäkihypyn maailmanmestari Jutan lapsen isä! Saamiemme varmojen tietojen mukaan Jutta Jussilan lapsen isä on entinen mäkihypyn maailmanmestari Matti Nykänen. Matti Nykänen on viime aikoina seurustellut vaihtelevalla menestyksellä Mervi Tapolan kanssa. Mervi Tapola on kuulua Tapolan mustanmakkaran sukua Tampereelta. Toimituksemme varmojen tietojen mukaan Nykäsen ja Tapolan suhdetta on erityisesti koetellut Matin suhde Jutta Jussilaan. Matti ja Jutta ovat sattumoisin tutustuneet Petteri Jussilan kautta. Petteri ja Matti ovat viettäneet runsaasti aikaa mm. Jussiloiden kotona, koska Petteri on Matin manageri. Viimeisenä pisarana Matin suhteen Mervi Tapola piti saamaansa tietoa Matin ja Jutan lapsesta. Jutan lapsen siittämisen lisäksi Mattihan puukotti Merviä muutama kuukausi sitten. Tämän puukotuksen taustalla oli riita Matin ja Jutan lapsen huoltajuudesta.
Mervi Tapola vaatii Jutta Jussilan lapsen huoltajuutta!
Toimituksemme saaman varman tiedon mukaan Mervi Tapola pyrkii "keinolla millä hyvänsä" saamaan Jutta Jussilan syntymättömän lapsen huoltajuuden itselleen. Yrityksistä huolimatta emme saaneet selville, mitä oikeudellisia perusteita Mervi Tapola on aikonut vaatimuksensa tueksi esittää. Tietojemme mukaan Matti Nykänen on päinvastaisesti vastustanut jopa Jutan lapsen isyyden myöntämistä. Viimeksi Matti ja Mervi ovat suuriäänisesti keskustelleet tästä asiasta mielisairaalassa, jossa he molemmat olivat hiljattain hoidossa. Eräässä keskustelussa oli mukana myöskin Petteri Jussila. Petteri on se henkilö, joka on lukuisia kertoja pelastanut Matin varmalta tuholta. Petteri on mm. kehottanut Mattia hakeutumaan hoitoon alkoholismin vuoksi. Tietojemme mukaan Matin ja Jutan paljastunut suhde - ja sen seuraus - ei ole millään tavalla vaikuttanut Petterin voimakkaaseen rakkauteen Juttaan ja Mattiin.
lähde...
http://www.hot.ee/totuusnet/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.