Kateellisten

Kärkkäisen menestymisestä(ja muidenkin Ykan kauppojen).Täällä keskusteluissa on jo kohta 5 vuotta ennustettu että"ei tule pärjäämään,kohta konkassa,myy sekundaa,ei käy asiakkaita".
Ketkä näitä kirjoituksia tehtailee?Arvelen että kateelliset ympäristökuntien kauppiaat.Niillä on aikaa olla netisä kun kuntalaiset kantaa rahansa Ykaan.Tämä on kuitenkin nykyaikaa.Kuka haluaa esim. ostaa jostain hikisestä Nivalalais-putiikista puolinopeus VHS;sän.Tai Haapajärveltä haurastuneita Hai-saappaita(olleet kokeilla ,mutta saat halvalla)?
71144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hikinen nivalalais-putiikki. Niin joo. Meillä Ylivieskassahan kaikki on niin suurta ja mahtavaa, että meillä on varaa ruveta arvostelee naapurikuntien palveluita. Onneksi kaikki Ylivieskalaiset eivät ole kaltaisiasi.
Meillä ei ole yhtään aihetta ylpeyteen, vaikka kaupalliset palvelumme ovat kehittyneet vaikka kuin.
Ollaan tyytyväisiä, että täällä käy asiakkaita. Ja toivon mukaan myös muut ympäryskunnat menestyvät kukin omalla tahollaan. Siitä hyötyy kaikki tämän alueen ihmiset.

Se joka haluu asuu jossain muussa kunnassa, saa luvan asua. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä jne.

Äänestä

Kärkkäinen on laajentamassa reviiriään myös Raahen suntaan! ;)

Äänestä
  • komppaan ykalaisen asukkaan kirjoitusta!!

    Äänestä

Anteeks mutta Ykassa ei oo muita kauppoja kuin Kärkkäinen,,,sulla oli typo ku muistakin kaupoista puhuit. Ei se haittaa.

Äänestä
  • pari muutakin kauppaa taitaa olla kuin tuo ISO-lestaadiolaisten pesä-mutta on kyllä aika säälittävä pieni junttikylä tämä ylivieska

    Äänestä

ja käymättömiä. Uusi Kärkkäinen oli tosi iso pettymys, vanhasta löytyi enemmän päällepantavaa ja ostokelpoista vaatetta! Muussa tavarassa löytyy paremmin sitä, mitä etsii.

T:Kaukaa tuleva ostaja

Äänestä
  • Vartalos koko?Kesä tulee kohta ja 2hengen teltat on edullisia.Käyppä sovittamassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Panettelua kirjoitti:

Kärkkäisen menestymisestä(ja muidenkin Ykan kauppojen).Täällä keskusteluissa on jo kohta 5 vuotta ennustettu että"ei tule pärjäämään,kohta konkassa,myy sekundaa,ei käy asiakkaita".
Ketkä näitä kirjoituksia tehtailee?Arvelen että kateelliset ympäristökuntien kauppiaat.Niillä on aikaa olla netisä kun kuntalaiset kantaa rahansa Ykaan.Tämä on kuitenkin nykyaikaa.Kuka haluaa esim. ostaa jostain hikisestä Nivalalais-putiikista puolinopeus VHS;sän.Tai Haapajärveltä haurastuneita Hai-saappaita(olleet kokeilla ,mutta saat halvalla)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu