be over?
Aina vaan yksin kotona. Ja yksin koulussa. Missätahansa niin yksin kuitenkin. Miten voin ikinä tavata ketään, kun en ikinä uskalla puhua tai lähestyä ketään? Puhumattakaan suhteitten ylläpitämisestä. Vähitellen ovat nekin harvat ystävät joita minulla joskus oli kaikonneet ympäriltä, ihan ymmärrettävästi, kun olen heistä vetäytynyt.
Ihan kuin haluaisin olla yksin. En tiedä. Tavallaan haluankin.
Miksi sitten itken?
Yöllä kun on pimeää ja kun on aivan hiljaista se on pahinta. Tuntuu että tukehdun. Kukaan ei tiedä että minusta tuntuu tältä. Kukaan ei tiedä että itken. En ole olemassa kenellekkään.
Olen niin kyllästynyt tähän yksinäisyyteen. Haluaisin vain että joku välittäisi aidosti ja hyväksyisi.
En tiedä miksi edes kirjoitan tätä, sillä tämä on ihan turhaa. Vaikka joku tähän vastaisikin... niin loppujen lopuksi olen silti yksin.
Aina vaan yksin kotona. Ja yksin koulussa. Missätahansa niin yksin kuitenkin. Miten voin ikinä tavata ketään, kun en ikinä uskalla puhua tai lähestyä ketään? Puhumattakaan suhteitten ylläpitämisestä. Vähitellen ovat nekin harvat ystävät joita minulla joskus oli kaikonneet ympäriltä, ihan ymmärrettävästi, kun olen heistä vetäytynyt.
Ihan kuin haluaisin olla yksin. En tiedä. Tavallaan haluankin.
Miksi sitten itken?
Yöllä kun on pimeää ja kun on aivan hiljaista se on pahinta. Tuntuu että tukehdun. Kukaan ei tiedä että minusta tuntuu tältä. Kukaan ei tiedä että itken. En ole olemassa kenellekkään.
Olen niin kyllästynyt tähän yksinäisyyteen. Haluaisin vain että joku välittäisi aidosti ja hyväksyisi.
En tiedä miksi edes kirjoitan tätä, sillä tämä on ihan turhaa. Vaikka joku tähän vastaisikin... niin loppujen lopuksi olen silti yksin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Aina vaan yksin kotona. Ja yksin koulussa. Missätahansa niin yksin kuitenkin. Miten voin ikinä tavata ketään, kun en ikinä uskalla puhua tai lähestyä ketään? Puhumattakaan suhteitten ylläpitämisestä. Vähitellen ovat nekin harvat ystävät joita minulla joskus oli kaikonneet ympäriltä, ihan ymmärrettävästi, kun olen heistä vetäytynyt."
Ette voi paeta inhottavaa itseänne. Elätte harhamaailmassa.
"Miksi sitten itken?"
Valehtelette.
"En tiedä miksi edes kirjoitan tätä, sillä tämä on ihan turhaa. Vaikka joku tähän vastaisikin... niin loppujen lopuksi olen silti yksin."
Etkö tiedä että me kaikki olemme turvassa, Herran huomassa, samassa veneessä.
Tälläisista älä välitä, nuori ihminen! Karmeeta - mikä on rasismia? Ei nyt käsillä ole sanakirjaa - mutta kai "veren kaivamisesta" on kysymys tai kuohuttamisesta; ainakin jostain epämiellyttävästä.
Ja psyykkiseen tilaasi "Herran huomassa" olisi ratkaisu? Samassa veneessä olemme - emme ole. Ja uskontojen uhrit huutavat apua toisella palstalla!
"Karmeeta - mikä on rasismia?"
Eli sinulla ei ole alkeellistakaan käsitystä mistä puhut.
"Ei nyt käsillä ole sanakirjaa - mutta kai "veren kaivamisesta" on kysymys tai kuohuttamisesta; ainakin jostain epämiellyttävästä."
Huonoa luulottelua ja valheita.
"Ja psyykkiseen tilaasi "Herran huomassa" olisi ratkaisu?"
Herra palkitsee vain kaikki nöyrimmät ja rohkeimmat palvelijansa. Sinä et ole yksi heistä.
"Samassa veneessä olemme - emme ole. Ja uskontojen uhrit huutavat apua toisella palstalla!"
Jos ei luota että vesi kantaa ei ole rohkeutta selviytyä elämästä.
Kuljemme vetten päällä kuin Jeesus aikoinaan yli Genetseratin järven ja vesi kantaa! Arkimedeksen lain mukaan, niin ei tapahdu, vaan kappale vajoaa ja mennessään ravaa saman painonsa verran vettä.
..päivältä vain, petyin siihen mitä sain, näissä pyörteissä maan hulluuden...
Sielu haurastunut, mieli maahan taipunut, onko aina vain osa vain ihmisen?". Laulaa hengellistä kappaletta Jippukin.
Tänne kirjoittaminen ei ole ollenkaan turhaa. Tänne kirjoittaminen voi avata sinulle uusia näkökulmia ja saat osaksesi kannustusta ja vertaistukea.
Kirjoittaminen jo kertoo siitä, että kaipaat muutosta ja olet alkanut tehdä jotain asian eteen.
Tiedän suunnilleen miltä sinusta tuntuu kun kuuntelet hiljaisuutta pimeässä huoneessa, odotat unta ja uutta päivää.
Itse olen kaivannut hyväksyntää lapsuudesta saakka. Aivan viime vuosina kuitenkin olen saanut huomata, että olemalla avoin, saa hyvällä tuurilla myös ystäviä.
Itkeminen on hyvä tapa purkaa pahaa oloa. Pahimpina ahdistusaikoina minulla ei edes tullut itkua, jolloin pää meinasi räjähtää. Ehkä kyyneleet laskevat painetta päässä ja ahdistus lievittyy :). Anna kyyneleiden virrata vuolaasti ja tunne niiden suolainen maku, kun ne valuvat suunpieliisi saakka.
Dingokin on osannut hyvin kuvailla yksin jäänen tunteita: "ei tarvitse mennä nukkumaan
itkeäkseen itseensä unelmiin
ja elämä on päivästä päivään vieraiden
pilkkaa sinullekin"
Sinäkin kärsit varmaankin ujoudesta kun kerrot, ettet uskalla lähestyä ketään? Sinun, miun ja monen muun yksinäisen on kai opeteltava avoimuutta ja rohkeutta. Minä antaisin kyllä hyvät vinkit jos itsekin tietäisin miten en enää olisi yksinäinen. Minä kerron kunhan se selviää minullekin.
"...tuuli tuo viestin sen, mistä löytyy ihminen, joka sulle luoto on. Se on lahja kohtalon!"
(Tanssiorkesteri Sinitaivas)
-Yleinen vuodattaja
sanan on joskus tuonnut ihmissuhteita kuvaamaan?Siitä tulee mieleen jokin välitys-liike tai -toimisto taikka ehkä puhelin-välittäjä tai muu asian välittäjä eli -jatkaja taikka juoruakka jolla ei ole omia aivoituksia vaan välittää toisten jutut eteenpäin.Onko yleensä ihminen enää mikään ihminen,vaiko pelkkä kone,vaikka vanha auto tai polkupyörä josta joku välittää tai ei. Tuon sanan mukana ei ole ihmis-arvoa ainakaan nostettu maassamme. Aijemmin ihmistä kunnioitettiin,pitämällä hänestä taikka rakastamalla,monen sympaatia oli myös toisessa ihmisessä.ihminen oli läheinen toiselleen eikä mikään kolhiintunut puunukke alustasta,josta välitetään tai ei,ja kannetaan takaisin vajaan puutukin ja sahan ja kirveen viereen.
..mulla on aivan sama tunne.
Mutta jos haluut kirjotella mulle,maili on [email protected]
Voidaan varmasti jutella asioista yhdessä-mutta erikseen.
mie taas tunnen itteni jotenkin vajavaiseksi, tavallaan yksinäiseksi vaikka en sitä ehkä enää ole.. multa puuttuu sellanen yksi tosi hyvä ystävä, ja siks musta tuntuu että joku puuttuu.. vaikka mulla olis kuin paljon hyviä kavereita, niin se ei tunnu riittävän.. tosin ei niitä montaa nyt ole.
suurin osa ajasta menee koulun parissa, mutta sekin tuntuu turhalta tai vähäpätöiseltä..
kaipaako kukaan samaa, ois kiva kirjotella..
Millainen sun mielestä sitten on se tosi hyvä ystävä? Eikös kaverista voi aikaa myöten tulla se hyvä ystävä?
en mä osaa kunnolla selittää mikä tekee siitä jostain niin erityisen, mikä multa puuttuu, mutta tuntuu puutteelliselta. oon kyllä lähentynyt mun kavereiden kanssa, mut ei niistä oo kehkeytynyt mitään "suurempaa".. kaikki ystävyyssuhteet on olleet "rakkautta ensisilmäyksellä".. siinä on vaan joku.. tavassa miten toinen on sun kanssa ja kohtelee.
onkohan tässä mitään ideaa.
Kukaan ei tiedä, jos et kerro sitä kenellekään. Voi olla, että kävelet yhtä yksinäisten ihmisten ohi, olet niin omassa maailmassasi, että sinua ei ehkä uskalla edes lähestyä. Oletko miettinyt, kuinka monta itseään yksinäiseksi tuntevaa onkaan ympärilläsi.
Niin paljon ihmiset puhuvat yksinäisyydestä, miksi he eivät kohtaa, miksi kävellään vain ohitse ? Siksi, että jonkun pitäisi antaa vinkki, pitäis myös osata havaita ne vinkit tai eleet toisesta ihmisestä. Mitä, jos vain tarkkailisit ja lähestyisit suoraan. Mihin siitä tipahtaa.. siinä voi vain voittaa itsensä.
Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi myös suuressakin porukassa kivoja kavereita. Ne eivät vain kosketa, jää tyhjä aukko. Sieltäkin sen voi löytää. Ei kaikki, joilla näyttää menevät hyvin, ole sittenkään sitä, miltä se näyttää.
Ota pieniä askeleita ihmisien lähetymiseksi, yritä nähdä heitä uusin silmin, tule pois sieltä itsesäälistä. Ajattele, että ei maksa mitään hymyillä jollekin jossain ihan tavallisessa tilanteessa, ystävällinen ele tai katse, ne voivat pelastaa jonkun päivän.
Minun paras ystäväni on löytynyt yllättäen,, en edes ollut tajunnut hänen olemassaoloaan, olin ehkä sivuuttanut hänet epäsopivana minulle. Siis tunsin alemmuutta hänen seurassaan, hän oli nuorempi ja näyttävämpi. Nykyisin vaan ihmettelemme, miten samanlaisia olemme sielultamme, toisaalta niin erilaisia. Ja tämä paras löytyi vasta yli kolmekymppisenä. Hyviä on muitakin, mutta..
Joskus on tehtävä se, mitä odottaa toisten tekevän. Laitettava oikea kämmen vasemman hartian päälle, vasen kämmen oikean hartian päälle ja halaa rutistettava oikein kunnolla :)
...minulta
Koulupsykologin apua kai on tarjolla - hakeudu rohkeasti vastaanotolle - kannattaa keskustella amamattiauttajan kanssa.
Miksi et uskalla puhua tai lähestyä? - Tee se, et siinä mitään menetä. Kuten eräs nuori ystäväni lähestyi ryhmää nuoria ja kysyi - What´s going on? Tee sama.
Tervehdi samaa koulua käyviä. Nimittäin muualla maailmassa tervehditään naapureita, ym. vaikka ei tunnetakkaan ja se kuuluu hyviin tapoihin.
Sitten haet ryhmäharrastuksen, missä on muita. Ajattele, mistä olet kiinnotunut ja menet mukaan. Ja muuten tanssikoulu on hyvä ja tanssit. Äläkä sorru mihinkään hihhuleihin. Tämä elämä eletään maan päällä tässä maailmassa ja tässä ajassa!
Ja kirjeenvaihtokavereita on tarjolla näilläkin palstoilla.
Ei nyt muuta, kuin tsemppiä!!!