Valoja ja Varjoja - Annika Eklund, mistä voisi ostaa?

Terve!
Onko kellään tietoa mistä voisin saada cd muodossa (ei siis download net anttila ym) Annika Eklundin albumin "Valoja ja Varjoja"?
1288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla on sama ongelma, VALOJA JA VARJOJA albumin lisäksi ostaisin KAUNIS UNI albumin? Sitten huomasin, että Heidi Kyrö - Irtiotto albumia myytiin vain yksi tänä päivänä ja sekin maksoi täyteen hintaan noin 20 euroa. Yleinen ongelma musiikki markkinoilla on se, että levykaupat keskittyvät ainoastaan uusien levyjen ostamiseen ja myymiseen. Ei ole Suomessa keskitettyä kauppaa vanhoille levyille, joiden myyntimäärät ovat laskussa tai alhaiset. Digitaalisena kyllä myydään, mutta eihän se korvaa aina käsin hiplattavaa tuotetta. Mieti, jos joku lapsi kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden jälkeen kiinnostuu jostakin artistista tai bändistä ja aikuisena haluaa ostaa ko kohteen levyjä. Mistä hän silloin ostaa levyt? Ei sitten mistään, kun eihän kukaan tule ajatelleeksi, että mahdollisia ostajia on myös vuosienkin päästä. Eihän kukaan voi omalle syntymäajalleen mitään, jos ei sattuisi syntymään levyn julkaisun aikoihin. Tämä on mielestäni monella alalla sama ongelma, joka on todella suuri sääli niin ostajille kuin artisteillekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerääjä... kirjoitti:

Terve!
Onko kellään tietoa mistä voisin saada cd muodossa (ei siis download net anttila ym) Annika Eklundin albumin "Valoja ja Varjoja"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu