Mikkelin

kysellään paikallisten kansanedustajien aikaansaannoksista ja eihän niitä sielläkään paljoa ole mutta entäs täällä Savonlinnassa? Itselle tulee ensimmäisenä mieleen tie-ja siltahankkeiden jäädyttäminen epämääräiseksi ajaksi. Edellisen kauden edustajista ei tule mitään mieleen vaikka oli jopa ministeritason voimaa käytettävissä.
5539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eräänlainen aikaansaannos? Kovan liksan kera tietysti.
Me rupusakki saamme sitten ihailla kyseisiä (tekopyhiä) kommentteja
ja söpöja kuvia.

Eli viivaa pukkaa täälläkin --------------

Äänestä

jollain helvetin äkkiviärä-matikalla, ettei
mitää rajaa tai järkeä?
Olis silta ja tiehommissaki tullut töitä monille, mut kun
ei niin ei!

Äänestä

Itselleni tulee mieleen erään kansanedustajan päännyökyttely tv:n pressanvaalitentissä. Siinä oli vieressä toinenkin kansanedustaja nyökyttelemässä. Molemmat putosivat.

Äänestä
  • Eräs entinen paikkakunnan moijinparoni tuli kuuluisaksi siitä eduskunnassa ollessaan, että eniten omasi poissaoloja istunnoista.
    Tyyppi istui pilkillä jopa lehtikuvassa..
    Ainoa joka näkyi saavutuksista oli se, että sai asvaltin kotiinsa asti. ;/

    Äänestä

  • ihmettelevä äänestäjä kirjoitti:

    Eräs entinen paikkakunnan moijinparoni tuli kuuluisaksi siitä eduskunnassa ollessaan, että eniten omasi poissaoloja istunnoista.
    Tyyppi istui pilkillä jopa lehtikuvassa..
    Ainoa joka näkyi saavutuksista oli se, että sai asvaltin kotiinsa asti. ;/

    Sinne peräjunttilaanhan sitä asfalttia kaivattiinkin. Luulin että tiet pinnoitetaan Savonlinnassa eräille muille ex-kansanedustajille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstalla kirjoitti:

kysellään paikallisten kansanedustajien aikaansaannoksista ja eihän niitä sielläkään paljoa ole mutta entäs täällä Savonlinnassa? Itselle tulee ensimmäisenä mieleen tie-ja siltahankkeiden jäädyttäminen epämääräiseksi ajaksi. Edellisen kauden edustajista ei tule mitään mieleen vaikka oli jopa ministeritason voimaa käytettävissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu