Minkäkoisen akvaarion vaatii?
Miten isoiksi kasvavat?
Vesiarvot?
Onko parvikala?
Soveltuvuus muitten kalojen kanssa?
Vastaajille kiitos etukäteen!
Miten isoiksi kasvavat?
Vesiarvot?
Onko parvikala?
Soveltuvuus muitten kalojen kanssa?
Vastaajille kiitos etukäteen!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinipallokalat elävät vuosia, kasvavat hyvin
hitaasti ja jäävät pieniksi pimppareiksi. Ne
eivät sovellu yhteen huntueväisten kalojen
kanssa, koska nyppivät niitä. Samoin tulevat
kotilot syötyä. Myös muut hitaat kalat saattavat
olla hätää kärsimässä, jopa monniset oppivat
niitä pelkäämään. Pienen koonsa takia eivät sovi
myöskään yhteen isojen, nälkäisten ahventen
kanssa - eivätkä kai oikein vesiarvojenkaan
puolesta. Partamonnin ja useiden monnistenkin, ja
kaikkien vikkelien kalojen kanssa saattavat tulla
toimeen, mutta ei auta kuin kokeilla: parissa
päivässä huomaa muiden kalojen käytöksestä ja
evistä, miten ne tulevat toimeen keskenään.
Tuntuvat olevan aika kestäviä kaloja ja jopa
älykkäitä ja seurallisia. Ne suorastaan
innostuvat kun ruokkija tulee akvaarion lähelle.
pH voisi olla 7 hujakoilla, lämpötila ehkä pari
astetta 25:n paremmalla puolella, KH tavalliset 4-
6 ainakin kelpaa. Eivät varmaankaan ole
parvikaloja, mutta kivampi on kun on ainakin pari
naarasta ja yksi koiras. Ai sitten on yksi
mahdollinen ongelma: ne syövät vain punaisia
toukkia tuoreena tai pakasteena. Eivät
kertakaikkiaan suostu edes maistamaan muuta,
ellei tarjolla ole suurinta herkkua eli
kotiloita. Joudut siis kaksi kertaa päivässä
antamaan muutaman pikku madon per kala, jota ne
tulevat syömään vaikka sormistasi. Sinipallerot
ovat aika säikkyjä jos työntää käden akvaarioon
ja saattavat ainakin silloin hypätä pois
akvaariosta, joten kantsii jättää ainakin viisi
senttiä reunaa veden yläpuolella ellei ole
kansilevyä. Toinen tärkeä juttu muistaa on, ettei
niitä pitäisi nostaa ilmaan, koska saattavat imeä
vatsansa täyteen ilmaa, jota eivät sitten saa
enää pois ja voivat menehtyä. Itse olen tehnyt
vain yhden siirron (jouduin taistelukalojen takia
nopeasti poistamaan pallokalat) akvaariosta
toiseen seuraavasti: kala haaviin, alle muki
veden alta ja kala vedessä mukavasti toiseen
akvaarioon. Ne ovat uskomattoman liikuttavia
silmien pyörittelijöitä!
Koita ihmeessä myös pakasteartemiaa. Omille,
ennen vain kotiloita ja suvareita huolineille
palloilleni siitä on tullut ykköshitti. Ja nyt on
löytynyt jo kuivaruokakin, joka menee
halukkaasti: krilli. Että vähän helpompaa on
saada lomaruokkijoita ;-)...
Täytyypä kokeilla. Kiitokset!