Yhteiskunnan

aikainen kehityksen suotuisa vaikutus. Asun kerrostaloalueella. Viime kahden vuoden aikana on muutama näkötuttu potkaissut tyhjää, ylenpalttisen viinan käytön ansiost ja pari juoppoa on aivan haudan partaalla. Luulis olevan helpompikin tapa tappaa itsensä. Ei niillä taida olla minkäänlaista häpyä, kun paskat ja kuset housuissa raahautuvai ihmisvilinän joukossa.
2219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

....siinäpä jälleen oiva aloitus keskustelulle!!!!!???
"yhteiskunnan etu on viime aikainen kehityksen suotuisa vaikutus"!!!!!!!!!!!!!!!!!!??????????

Äänestä

Kylmästi ja kyyninesti voi ajatella noinkin.
Tässä yhteiskunnassa saa täysin vapaasti tappaa itsensä viinalla sillä edellytyksellä, että ei ole vaaraksi muille ja ympäristölleen.

Vapauksilla on kallis hinta.
Monenko läheisen, saati lapsen mielenterveyden lähes jokainen juoppovainaja ehti vammauttaa ennen kuolemaansa?
Se ei tunnu valtiota/viinanmyyjää juurikaan kiinnostavan, koska pykälät on viilattu siten, että juopon on oltava fyysinen uhka itselleen tai muille, ennenkuin tahdonvastainen psykiatrinen hoito tulee kyseeseen, ja useimmiten sieltä varsin nopeasti kotiudutaan reseptinippu mukana - ja useimmiten lopputuloksena on sekakäyttö.

Eli ajauduttiin ojasta allikkoon, mutta pahimmat oireet peitetään kovalla lääkityksellä, ja vuosien saatossa tällainen henkilö vähitellen taantuu dementiaan, ellei haimatulehdus ennen sitä vie hautaan.

Halvan euroviinan tultua käynnistyi armoton tiputuspeli elämästä, ja se pyörii edelleenkin. Omassa lähiössäni viinan voimalla kellahtaa hautaan muutamia tuttuja ja puolituttuja joka vuosi.
Ja se on raaka, hitaasti kiduttava ja suorastaan eläimellinen prosessi päättyen usein kuolettavaan maksakirroosiin, ja kai vielä useammin helvetilliset kivut aiheuttavaan haimatulehdukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etu on viime kirjoitti:

aikainen kehityksen suotuisa vaikutus. Asun kerrostaloalueella. Viime kahden vuoden aikana on muutama näkötuttu potkaissut tyhjää, ylenpalttisen viinan käytön ansiost ja pari juoppoa on aivan haudan partaalla. Luulis olevan helpompikin tapa tappaa itsensä. Ei niillä taida olla minkäänlaista häpyä, kun paskat ja kuset housuissa raahautuvai ihmisvilinän joukossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu