televisio ja

Tuli mieleeni, että miten perustellaan aikuisikäisenä vl-uskoon tulleille televisio kielto? Hehän ovat television katselusta huolimatta tulleet vl-uskoon. Luulisi ettei heillä ole vaaraa televisiosta kun se ei estänyt vl-uskoon tulemistakaan. Varsinkin kun vl-uskoon tulon jälkeen tuskin katsovat arvelluttavia ohjelmia.
5412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

yhtään vastausta. Tosi hyvä näkökanta sinulla tähän asiaan. Tämä kysymys kannattais esittääkin näille kaikkitietäville SRK:n pampuille.

Äänestä
  • että ne antaisivat jotain synnin luvallisuutta. Hehän opettavat vanhoillisille, että kaikki Jumalan valtakunnasta annetut armonneuvot ovat voimassa. He luopaavat aivan etulahjana moiset epäilyksen synnit anteeksi, kunhan romutat televisiosi välittömästi. Ei Jumalan valtakunta erehdy.

    Medialle sanotaan puolestaan, että televisio ei ole ollut koskaan synti vl-likkeessä, vaan ohjelmat ratkaisevat.

    Oikea käsitys jää kuulijan vastuulle. Kuitenkin kun joku tiukkapipo näkee televisiosti, niin siitä seuraa kabinettiin kutsu ja hoitokokous ja niinpä sitten viimeistään tuhoat televisiosi.

    Äänestä

  • Älä luule. kirjoitti:

    että ne antaisivat jotain synnin luvallisuutta. Hehän opettavat vanhoillisille, että kaikki Jumalan valtakunnasta annetut armonneuvot ovat voimassa. He luopaavat aivan etulahjana moiset epäilyksen synnit anteeksi, kunhan romutat televisiosi välittömästi. Ei Jumalan valtakunta erehdy.

    Medialle sanotaan puolestaan, että televisio ei ole ollut koskaan synti vl-likkeessä, vaan ohjelmat ratkaisevat.

    Oikea käsitys jää kuulijan vastuulle. Kuitenkin kun joku tiukkapipo näkee televisiosti, niin siitä seuraa kabinettiin kutsu ja hoitokokous ja niinpä sitten viimeistään tuhoat televisiosi.

    on tv ja videonauhuri lapsia varten? Ne samat videoelokuvat, joita katsovat, ovat tulleet ensin elokuvateatterissa ja sitten tvssä.

    Äänestä

»Rakkaat veljet! minä neuvon teitä, niin kuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan.»
(1. Piet. 2:11)

Äänestä

vl.uskoon, tiesin jo ennestään, että vlt ei katso tvtä. Joku naapuri oli ostanut tvn, niin porukalla kävivät kääntämässä kuvaruudun seinään päin. Siinä oli ihmettelemistä lapsella, että miten ne katsoo, kun kuva on seinään päin. Sama sivustatäytettävissä pyykkikoneissa, "kuvaruutu" rikottiin, ettei ukot joudu kiusauksiin kun akat pesevät pyykkejään. Mutta ei sitä enää tollasista välittänyt, kun itsellä oli sielun hätä. Uudelle uskovalle auliisti kerrottiin mikä on ja mikä ei ole soveliasta. Niin se menee, vanhemmilta nuoremmille, vanhoilta uusille, ei siinä tule mieleenkään kysellä Sananpaikkoja, kun haluaa vain elää uskossa oikein. Ja tottakai itsekin tietää, että tvstä tulee paljon pahaa. Tosin nykylestoilla on järjestään tv ja videot, kun ne on niin "hyviä lastenhoitajia" ne lasten elokuvat. Ja nythän kaikki muutenkin on muutoksessa, kun netistä on tie auki kaikkialle. Itse täytyy itseä valvoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kääntyneet kirjoitti:

Tuli mieleeni, että miten perustellaan aikuisikäisenä vl-uskoon tulleille televisio kielto? Hehän ovat television katselusta huolimatta tulleet vl-uskoon. Luulisi ettei heillä ole vaaraa televisiosta kun se ei estänyt vl-uskoon tulemistakaan. Varsinkin kun vl-uskoon tulon jälkeen tuskin katsovat arvelluttavia ohjelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu