Eron sattuessa ei aina se köyhyyteen joutuva ole nainen lasten kanssa. Jos tulot on samat ja naiselle jää talo ym. omaisuus missä asustella ja mies sitten maksaa elatusmaksut, uuden kämppänsä vuokrat, uudet kalusteet, laskut niin kyllä se maailman kurjuus näyttäytyy toisellekin sukupuolelle.
Maksaja ei ole aina se jolla oikeasti on enemmän, mutta onneksi lapsien kanssa ollessa jaksaa eteenpäin...
Maksaja ei ole aina se jolla oikeasti on enemmän, mutta onneksi lapsien kanssa ollessa jaksaa eteenpäin...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen aivan samaa mieltä. Olen sivusta seurannut ystäväperheen eroa. Nainen sai erossa talon, auton ja lapset. Mies muutti ja maksaa nyt elatusmaksut useasta lapsesta ja uuden kämpän vuokran. Joutui lisäksi hankkimaan kaikki huonekalut, koska nainen ei niitä suostunut jakamaan. Nainen näyttää pärjäävän ihan hyvin tukiensa kanssa vaikka ei ole edes töissä. Miehellä taas ei ole varaa kuin välttämättömyyksiin vaikka käy töissä. Ja eipä taida olla seuraavaan 15 vuoteen...
mutta toisaalta, vaikka tiukkaa taloudellisesti on niin eroonhan on aina joitakin syitä. ja vaikka elämä onkin tiukkaa niin elämän laatua siinä on enemmän kuin riitaisassa suhteessa...
Minäkin sain erossa lapset, talon, huonekalut ja auton ... tosin kaikista maksoin nätisti erossa puolisolle kunnon käyvän arvon. Mies muutti vuokra-asuntoon ja "joutui" maksamaan elatusmaksujakin.
Kaukaa katsoen elämiseni näyttää oikein hyvältä- suorastaan kadehdittavalta. Ajatelkoon kuka mitäkin haluaa. Itse kuitenkin tiedän, ettei kaikki ole ihan sitä miltä näyttää.
Käyn töissä, maksan suuresti asunto autolainaa kuukausittain ja pihistän joka senttiä, että pystyn elämään näin "upeasti" kahden kouluikäisen lapsen kanssa. Yhden ihmisen tuloilla ei kuitenkaa pidetä kovin suurta elintasoa yllä, varsinaan näillä toimistoalan palkoilla
Mies tuhlasi kaiken rahallisen omaisuuden mitä erossa sai ja siinä ohessa meni myös terveyskin ... eikä siis kykene maksamaan lapsistaan (2 kpl) yhtään mitään vaan senkin hoitaa sosiaalitomisto. Muita tukia kuin korotettu lapsilisä ei tililleni yhteiskunnan puolesta tule - että se niistä suurista tuista.
Kokonaisuudessa olen kuitenkin tyytväinen; nälässä ei ole tarvinnut olla ja kovasti työtä tekemällä pystyy elämään omakotitalossa yksinhuoltajakin ihan kaikin puolin tyydyttävää elämää.
"elämä on kuinka sen ottaa"
Itse erosin pahimpaan lama-aikaan 1990-luvun alussa. Ex-mieheni rakennuksilla töissä ja iso asuntolaina otettuna. Vaikka itse elin sairaanhoitajan (päivätyö eikä siis vuorotyölisiä) palkalla, minusta olisi ollut kohtuutonta vaatia ex-mieheltä tuolloin elatusmaksuja. Minulla sentään oli vakinainen työ, mies lomautettuna vähän väliä. Pärjäsimme kyllä, vaikkei ylimääräiseen ollutkaan rahaa.
Vuosien varrella ex-mieheni taloudellinen tilanne parani, mutta niin parani minunkin...kiitos opiskelun ja ammatinvaihdon. En silti ole edelleenkään halunnut elatusmaksuja ja exäni on tilanteesta ymmärrettävästi hyvin tyytyväinen. Suhdettamme lapsemme vanhempina tämä minun joustamiseni on parantanut huikeasti. Jos lapsemme sairastuisi hetkellä, jolloin minulla olisi rahat tiukilla, voin luottaa siihen, että exä tulee vaikka maailmanääristä tuomaan rahat.
noinkin monesti on, se vain usein unohtuu.
Minä jätin erossa talon irtaimistoineen
miehelle, lanttiakaan en pyytänyt, enkä
saanut. Vain henk.koht. tavarat kukin otti mukaansa.
Siinä sitten asuttiin vuokra-asunnossa ilman huonekaluja,
vain patja nuorimmaisella lattialla.
Siitä itseni kokosin, ja pikkuhiljaa sain
hankittua tavaroitakin.
Mieleen on kuitenkin jäänyt 4v tytön kysymys,
kun hän käveli ympäri tyhjää huushollia:
-onko tämä äiti meidän koti?
Eli lähes kaikesta ihminen ylös nousee,
jos niin haluaa :D