Opiskelen nyt sosiaalialalla ja valmistun keväällä. Aion tehdä töitä, jos saan ja jatkaa sitten opintojani. Ongelma on nyt siinä, että on niin monta vaihtoehtoa, enkä osaa päättää miksi haluan "isona". Näkisitkö minut lasten, nuorten, vai aikuisten parissa? Opetus-, vai mielenterveystyössä? Oon vielä aika epävarma tulevasta, eikä miehinikään yhtään kannusta opiskelemaan:(. Mitä näkyy?
Kiinnostaisi tietää...
Nimetön
2119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että mielenterveystyö olisi kutsumuksesi ja siinä erityisesti nuorten auttaminen. Mutta kolikon toisella puolella on pätevyytesi, joka ei nyt yllä tähän työhön kuin vain osittain. Onhan sitä tosin mahdollista niinkin tehdä.
Miehesi odottaa jo tavallista perhe-elämää eikä siksi kannusta Sinua opiskelemaan enää pitemmälle.
Sinulla on useita vaihtoehtoja onneksi valittavanasi:
1. Valmistua ja hakea alasi töitä, joita varmaan saat;
2. Jatkaa opiskelua, mutta vaatii ehkä nyt liian suuria uhrauksia;
3. Olla aikasi työelämässä, nauttia perheestäsi ja siinä sivussa pätevöityä/erikoistua mielenterveystyöhön.
Mielenterveystyöhön ei todellakaan ole minulla pätevyyttä. Sehän on hoitoalaa ja eikö sitä pitäisi olla vähintään lähihoitaja, jotta sitä työtä voisi tehdä? Itsestäkin kyllä tuntuu, että veri vetää siihen suuntaan :)
Alan töitä aionkin hakea heti, kun valmistun. En olisi noin varma, että töitä saan. Hakijoita on kuulemma kymmenittäin näihin paikkoihin.
Miten saada mies ymmärtämään, että opiskelu on minulle todella tärkeää? Tuntuu pahalta, kun sitä jatkuvasti aliarvioidaan.