Miten useasti viikossa kylätoimikunta kokoontuu,mikä on muitten kyläläisten kylätalon tarve? onko se useasti viikossa? kerran kuussa? kerran vuodessa?.Onko tosiaan kylätalosta puutetta,varmaan Seurakunnan kanssa voisi neuvotella pientä vuokraa vastaan Leirikeskuksen käyttöä.Varmasti vuokrarahat jäisivät Pyhäjärvelle.Hatusta tuollaista.
Minkälainen
Emoniemi-Kirkonkylä
21736
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
mutta peli- ja kerhotilaa moni kyläläinen ja keskustankin asukas on vailla. Koululla on hyvä keittiö ja liikuntasali, sali, joka rakennettiin remontin yhteydessä aikanaan. Pelaajia kulki koulun toiminta-aikana Pyhäsalmesta saakka.Moni yksityinenkin, esim. perhe oli varannut oman salivuoron. Samoin koululla toimi kansalaisopiston piirejä ja yhdistysten/srk:n kerhoja. Kaikki nämä ovat nyt poissa, vuoroja ei ole saanut edes rahasta, kun koulu suljettiin, koska lämmätlaskettiin alas. SRK:n kerhoja on ollut sekä leirikeskuskessa että koululla. Leirikeskus on hyvin varattu mm. kesäisin eikä sinne pääse leirien ym. vuoksi.
eli 7 päivää per viikko. Oli kai jo tuolla aiemminkin kerrottu? Päiväsaikaanhan vuoroja ei voinut antaa koulun vuoksi. Kysyntää oli enemmän kuin vuoroja voitiin antaa, myös Pyhäsalmesta tuli illoin pelaajia. Ilmeisesti siellä oli puute ajoista muissa tiloissa.
Kannattaa kuntoilussakin pitää yksi lepopäivä,Mikä on tuo peli jota 7 päivää viikossa pelataan ja jopa keskellä päivää,mutta kun ei saanut vuoroja .Ja miten se hyvä keittö liittyy tuohon pelaamiseen.
montako kpl käyttäjiä olisi? autoja melkein kaksin kappalein joka pihassa, on kummallista ettei muka päästä liikkeelle muutaman kilometrin päähän keskustaan.
Taisi olla tarpeeton koko rakennus,nyt se sitten tulee käyttöön.
Tietääkseni jokaisella vuoro/vk kerralla 1-2 tuntia. Päivällä voisivat pelata tai voimistella eläkeläiset, työttömät, lomalaiset (alueella viettää aikaansa paljon mökkiläisiä) tai koti-isät ja -äidit. Keittiö liittyy tilaisuuksien kahvituksen järjestelyihin ja kerhotoimintaan. Monissa kerhoissa nykyisinkin leivotaan ja kokataan, jos et satu tietämään.
tänne ja moni kyläläinen kauempaa. Ota selvää asioista, joista et tiedä ennen keljuilua. On typerää kirjoitella asiattomuuksia aiheesta, josta on hakoteillä!
sattumalta tiedän noista asioista. on typerää mollata, jos ei tunne kirjoittajaa...!!
aika varattuja. Käyttäjiä on viikkotasolla vissiin kymmenittäin, koska eihän yksin kukaan pelaa.
Ja laitamme omalla sähkölevyllä ruuat.
noinkohan joka kodissa?
olikin kyse lasten ja nuorten kerhoista, joissa nuoret oppivat leipomaan ja laittamaan ruokaa. Vai onko se väärin, että nuoria tällaiseen opetetaan? Pitäiskö vain tyytyä hakemaan sossusta lappuja, jotta voisi käydä vaikkapa Myrskylyhdyssä tai Namiskassa valmisruualla?
Keskustaajaman asukkaat ovat hyvinkin koti-ihmisiä.
Perhe kokoontuu joka päivä sovittuna aikana päivälliselle ja sen jälkeen he viettävät harmonisen illan tehden käsitöitä tai jutellen syvällisiä keskenään.
Televisiota katsotaan valikoiden. Lenkille lähdetään yhdessä ulos pois yhteiskunnan varoilla ylläpidettävistä saleista.
Lapset oppivat hyvät kotitavat sekä käytöksensä kotona, ei kerhoissa eikä päivähoidossa.
Autoa käytetään vain äärimmäisessä hädässä.
Jalkapelillä, polkupyörällä tai potkurilla kuljetaan kauppa-ja työmatkat.
Lämmitys hoituu kaukolämmöllä. Vesi tulee ja menee. Maksavat sitä pyydetyn summan mukisematta.
Aamulla lumityöt ovat hauskaa puuhaa. Pääväylä on onneksi auki ettei mene kenkään lunta.
sattuu joskus, että jääkiekko alkaa kiinnostaa perheen nuorimmaisia. Silloin otetaan rahapussi ja maksetaan reilusti jään käytöstä halliyhtiölle.
muka joskus pidetty kokkikerhoa. Kas kummaa multa se on mennyt ohi korvien.
Onko siellä on ollut kokki koulu voi samperin samperi.
kokkikerhossa kävi kun ei laajemmin ole ollut tiedossa? Pöllönä ollaan vaan namiskasta ruat haettu.
olla yhdelläkään koululla kokkikerhoa paitsi seurakuntatalolla mut sehän ei ole koulu ,joten ei saa valehdella se on tuhmaa ja tyhmää.
Varmaan myös srk-kerhoissa leivottiin joskus. Kokkikerho ei ole varmaan ollut mahdollinen, koulujen toiminta-aikaan, mutta nyt olisi. Tunnetusti kokkikerhot vetävät porukkaa.
Eikös mainittu, että voisi olla tulevaisuudessa?
puhuttu tuolla ylempänä tulevaisuuesta mittään. Haikailtiin tilojen puutteesta kun ei voi kerhoa pitää jossa lapsi oppii kokkaan aivan kuin se kerho ois ollu ei lukenut et OPPISIVAT. Suomen kielen kans on oltava tarkkana tullee muuten väärinkäsitys.
vain, että voisi toimia kokkikerho! On muissakin kerhoissa muuten kokkailua ja leivontaa kuin kokkikerhoissa!