Pleko puutarhurina

Omistan 200 litraisen altaan, jossa asustaa tällä
hetkellä ainoastaan 1 tummaleväpleko (30cm)
(ulkonäön ja koon perusteella kys. pleko), 4
neontetraa ja 2 kiilakylkeä.

Ongelmani on etten saa kasveja menestymään, koska
pleko jyrää ne irti sorasta ennen kuin kerkiävät
juurtumaan. Mitä kasveja suosittelette
(tavallisia ja helppohoitoisia), mitä
lannoitteita? Valona on kaksi loisteputkea
(Sylvania aquastar, á 30W). Entä saako kasvit
menestymään pienellä kalamäärällä??

Akvaarioinnostus meinaa laantua kun
kasvinkasvatus ei ota onnistuakseen!!!Olen
joutunut turvautumaan muovikasviin, jonka olen
sitonut kiveen kiinni. Haluaisin plekosta
huolimatta vihreämmän altaan...
9729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onnistuin juurruttamaan omat kasvini ankkuroimalla
ne kivillä pohjaan, eli väliaikaisesti kiviä
kasvien juurille suojaksi, jolloin kala ei ohi
rynnistäessään vedä niitä irti pohjasta.

Ja oliko se pallolevä, joka ei ole edes kiinni
missään ja voi hyvin ja kasvaa? Tällöin ei
ainakaan ole sitä ongelmaa, että se repeäisi irti.

Äänestä

Mulla on tummaleväplekon kanssa altaassa
vallisneriaa, jaavansaniaista ja jaavansammalta.
Hyvin ovat kestäneet.

Lannoitusta ei toki kannata unohtaa.

Äänestä

Hei,

Kyllä se pleko antaa kasvien olla rauhassakin.
Itselläni on miekkakasveja, matalaksi jäävä
melalehti, vesiruttoa akvaariossa jossa on n. 40
cm pleko ja hyvin on kasvit saaneet olla pohjassa.

Kyllähän se nostaa välillä vesiruttoa irti
pohjasta, mutta kun vesirutto tekee juuret niin
kyllä se pysyy pohjassakin.

Maltti on valttia!

Äänestä

Mulla oli kans 43,5 cm tummaleväpleko 600 l
altaassa ja se oli niin rauhallinen ettei
irrottanut koskaan mitään. Varmaan sinunkin
korstosi ihan vahingossa niitä jyrää irti.
Kokeile tosiaan jotain ankkurointia. Ja kasveksi
miekkakasveja joille tulee tosi isot juuret.
Sitten vaan lisää valoa ja kunnon juurilannoitus.
Kiviä vaan kasvien ympärille ja hommaat
eläinkaupasta jo valmiiksi isoja miekkakasveja...

Äänestä
  • Miten ihmeessä olet saanut plekosi mitattua noin
    tarkasti? Oma herra Möttöseni ei ikinä suostu
    lähellekään mittausvälineitä... Muuten rauhallinen
    vanha herra, mutta jos vedenvaihto tai peräti
    muutto (=ämpäri) lähestyy, niin vesi lentää ja
    voltit on komeita.

    Minullakaan ei ole ollut mitään ongelmia kasvien
    kanssa, toki joskus joku heikompijuurinen saattaa
    lähteä ohimennessä mukaan, mutta yleensäottaen
    pysyvät paikallaan. Herra itse asustaa yhdessä
    miekkalehtipensaassa, aina pystyasennossa, välillä
    takakenossa ja suu auki. Fiksun näköistä! Hassu
    kala, ehdoton lempparini.

    Möttönen: 10 vuotta, n. 30 senttiä, allas 360 l.

    Äänestä

Tiesithän, että plekosi kasvaa liian isoksi
altaaseesi? Itseasiassa se on jo nyt liian iso,
sillä 200 litraisessa mahtuvat kunnolla elämään
alle 20 senttisiksi jäävät kalat. Plekolla ei ole
riittävästi tilaa liikkua joten se irrottaa
kasvit tieltään, että mahtuisi edes kääntymään.
Hanki isompi allas.

Äänestä
  • Tätä olen pelännytkin. Altaani on armotta liian
    pieni "Erkille"(plekoni). Nyt onkin ongelmana
    että minne kalan toimitan, koska aikeissa ei ole
    hankkia suurempaa akvaariota. Myynti tuntuu
    hankalalta, kun asun pienellä paikkakunnalla.

    Kasvaako pleko aina täyteen mittaansa
    vankeudessa, vai sopeutumalla altaan kokoon,
    kuten olen kultakaloista jostain lukenut??

    Kiitos hyvistä kasvivinkeistä.

    Äänestä

  • MK kirjoitti:

    Tätä olen pelännytkin. Altaani on armotta liian
    pieni "Erkille"(plekoni). Nyt onkin ongelmana
    että minne kalan toimitan, koska aikeissa ei ole
    hankkia suurempaa akvaariota. Myynti tuntuu
    hankalalta, kun asun pienellä paikkakunnalla.

    Kasvaako pleko aina täyteen mittaansa
    vankeudessa, vai sopeutumalla altaan kokoon,
    kuten olen kultakaloista jostain lukenut??

    Kiitos hyvistä kasvivinkeistä.

    No eivät ne akvaarion seinät sitä kalan kasvua
    rajoita, vaan pienessä akvaariossa väistämättä
    vaivaava huono vedenlaatu ja stressi.
    Hyvinhoidettu, terve kala kasvaa kyllä lähelle
    maksimikokoaan pienessäkin akvaariossa, jossa
    tehdään mielettömästi vedenvaihtoja ja ruokitaan
    rutkasti.

    Asiaa on testattu jollain lohikalalajilla,
    kirjolohta veikkaisin. Kun akvaariossa oli täysi
    läpivirtaus, kalat kasvoivat siinä kauniisti
    pinoon ja päällekkäin kuin sardiinit purkissa.

    Olen nähnyt kerrän n. 30-senttisen
    tummaleväplekon, joka oli kasvanut ehkä alle
    satalitraisessa akvaariossa. Kala oli kasvanut
    vinoksi, koska ei ollut enää mahtunut kunnolla
    kääntymään pytyssään.

    Tummaleväplekoa ei kannata harkita alle 400-
    litraiseen altaaseen.

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Pistin "Erkin" myyntiin. Parempi sille ja
    minulle. Hinnoittelu 5-vuotiaalle 35-senttiselle
    (uusin mittaustulos) vaikeaa....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MK kirjoitti:

Omistan 200 litraisen altaan, jossa asustaa tällä
hetkellä ainoastaan 1 tummaleväpleko (30cm)
(ulkonäön ja koon perusteella kys. pleko), 4
neontetraa ja 2 kiilakylkeä.

Ongelmani on etten saa kasveja menestymään, koska
pleko jyrää ne irti sorasta ennen kuin kerkiävät
juurtumaan. Mitä kasveja suosittelette
(tavallisia ja helppohoitoisia), mitä
lannoitteita? Valona on kaksi loisteputkea
(Sylvania aquastar, á 30W). Entä saako kasvit
menestymään pienellä kalamäärällä??

Akvaarioinnostus meinaa laantua kun
kasvinkasvatus ei ota onnistuakseen!!!Olen
joutunut turvautumaan muovikasviin, jonka olen
sitonut kiveen kiinni. Haluaisin plekosta
huolimatta vihreämmän altaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu