Missä Lenita ja Hellu?

Voimalassa oli eilen puheenaiheena kauneuskirurgia. Missä olivat Lenita ja Helena? Tällä sektorilla suomen eniten KUNNOSTAUTUNEET, KOKENEET, ja myös TIETÄVÄT LEIDIT puuttuivat!!

Vai olisiko kuitenkin kutsuttu, muuta ei ollut pokkaa tulla. Taisi tulla taas hieveä kiire, niinkuin viimeksi. Oli muuten hyvin sanottu, että jos naiset olisivat hunnutettuja, niin MONTA TUNTIA jäisi enemmän aikaa. Olen kuullut, että Hellun aika kuluu pitkälti peilin edessä. Toivottavasti Lenita ja Hellu katsoivat ohjelman, siitä sai ihan mieheltä hyviä vinkkejä? Esim. tämä ajan käyttö oli hyvä huomio.
7418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lenita, ei ehtinyt, kun pitää kaula ja kädet myös meikata. Katsos niistä näkyy ikä ym. vaikka kuinka kiristettäis.
Helena söi varmasti vielä toista lautasellista kaurapuuroa. Leikkaukset maksavat niin paljon, ja ulkona syöminen, että viikolla syödään vain puuroa.

Äänestä
  • Hyvä vaan, ettei tuollaisia "feiikinaamoja" tarvitse katsoa. Eikä niitä olisi voinut päästää siihen ohjelmaan. Filosofian tohtori Taina Kinnunen ei olisi saanut Lenitalta puheenvuoroa.

    Henry Laaksosen kommentit olisivat jääneet myös kuulematta. Kirja naisen seksuaalisuudesta, miehen kirjoittamana. Kyllä Lenita olisi taas haukkunut, niin että Voimalan väki olisi ollut hätää kärsimässä.

    Oli todella piristävää katsoa, ja kuunnella muitakin ihmisiä, kuin aina julkkiksia.

    Äänestä

  • Väärät onneksi poissa kirjoitti:

    Hyvä vaan, ettei tuollaisia "feiikinaamoja" tarvitse katsoa. Eikä niitä olisi voinut päästää siihen ohjelmaan. Filosofian tohtori Taina Kinnunen ei olisi saanut Lenitalta puheenvuoroa.

    Henry Laaksosen kommentit olisivat jääneet myös kuulematta. Kirja naisen seksuaalisuudesta, miehen kirjoittamana. Kyllä Lenita olisi taas haukkunut, niin että Voimalan väki olisi ollut hätää kärsimässä.

    Oli todella piristävää katsoa, ja kuunnella muitakin ihmisiä, kuin aina julkkiksia.

    Kirjoitin väärin sukunimen. Korjaan Henry Laasanen, eikä suinkaan Laaksonen. Kirjoitti siis kirjan naisen seksuaalisesta vallasta.

    Äänestä

Hunnutetut naiset ovat erittäin meikattuja ja leikeltyjäkin niiden huntujen alla. Siis oikeat hunnutetut naiset, nämä islamiin hurahtaneet suomalaisakat suorastaan mässäilevät rumuudellaan.

Äänestä

ohjelma, jossa ei pääse kyykyttään miehiä. Ja aihekin on perin kiusallinen, kauneuskirurgia.

Hellua taas ei kiinnosta ohjelmat, joissa ei pääse poseeraamaan mallikuvissa.

Äänestä
  • haluisin nähdä kyseisen ohjelman. Uusitaanko sekin?

    Äänestä

  • jäi näkemättä kirjoitti:

    haluisin nähdä kyseisen ohjelman. Uusitaanko sekin?

    Uusinta pitäisi tulla 05.03. klo 13.05. Hieman pahaan aikaan töissä käyvälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä pettymys kirjoitti:

Voimalassa oli eilen puheenaiheena kauneuskirurgia. Missä olivat Lenita ja Helena? Tällä sektorilla suomen eniten KUNNOSTAUTUNEET, KOKENEET, ja myös TIETÄVÄT LEIDIT puuttuivat!!

Vai olisiko kuitenkin kutsuttu, muuta ei ollut pokkaa tulla. Taisi tulla taas hieveä kiire, niinkuin viimeksi. Oli muuten hyvin sanottu, että jos naiset olisivat hunnutettuja, niin MONTA TUNTIA jäisi enemmän aikaa. Olen kuullut, että Hellun aika kuluu pitkälti peilin edessä. Toivottavasti Lenita ja Hellu katsoivat ohjelman, siitä sai ihan mieheltä hyviä vinkkejä? Esim. tämä ajan käyttö oli hyvä huomio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu