Marssijärjestys

Eikös Iisalmessa tiedetä, että virkamiehet ovat vain renkejä, ja luottamushenkilöt ovat isäntiä/emäntiä.

Kaavoitus ajaa yhteistä etua, ja rakennusvalvonta vahtii kaavoituksen toteutumista, tarvittaessa vaikka poliisin avustaman.

Omaa ynnä kavereidensa etua ajaville johtaja- ja päällikkötason viranhaltijoille on annetttava kenkää!
101625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Asemakaava sitoo lupaviranomaista
00:01
Iisalmen kaupungin virkamiesjohto on ottanut oikeudekseen puuttua kaupungin lupaviranomaisen toimintaan tavalla jolle ei ole oikeudellisia perusteita.

Tuntematta muutoin kuin lehden uutisen kertoman taustan, uskallan kuitenkin todeta, että luvanhakija, olkoonkin yrittäjä tai itse kaupunki, ei omaa mitään senkaltaisia erityisiä oikeuksia, jolla voitaisiin vaikuttaa objektiiviseen ja harkinta- sekä tulkintavallan piiriin kuuluvaan päätöksentekotilanteeseen hallintomenettelyssä.

Asemakaava, kunnallisvaltuuston hyväksymänä ja oikeudellisesti lupaviranomaista sitovana asiakirjana, luo sen perustan, johon toimivalta poikkeamisoikeuden käyttämisessä luo lähtökohtaiset perusteet.

Olennaisia muutoksia kaavaan ei voida ratkaista suppean menettelyn mukaisesti poikkeusluvilla, vaan muuttamalla kaava, johon rakennuslautakin virkamiesesittelyn perusteella toimivaltansa osalta päätyi.

Rakennusvalvontaviranomainen toimi kunnan tai yrityksen hakemuksen kyseessä ollen tavalla, joka ansaitsee tulla laajemmaltikin kommentoitavaksi.

Kyse ei ole päätöksestä, johon voitaisiin soveltaa kuntalain otto-oikeutta. On jotenkin hämmästyttävää, että kunnan korkein virkamiesjohto kokouksessa esiintyy tavalla, joka ei sovi perustuslain suomaan hyvän hallinnon mihinkään periaatteeseen.

Päätöksenteon aikana ei voi luvanhakija tai muukaan intressin omaava olla läsnä kokouksessa, eikä esteellisenä muutoinkaan painostamassa lautakuntaa oikeudellisesti kyseenalaiseen päätökseen.

Poikkeamislupa-asiat menevät aina alueellisen ympäristökeskuksen harkintaan, jonka tulee puuttua selkeästi lainvastaisiin tai harkintavallan ylittäviin kuntien ratkaisuihin.

Tämän näkökohdan ymmärsivät sekä rakennustarkastaja Pertti Launonen että tarkastusinsinööri Kalevi Koponen, mutta eivät kaupunginjohtaja Martti Harju, tekninen johtaja Juhani Räisänen eikä toimitusjohtaja Janne Ylinen.

Olen pettynyt Iisalmen kaupungin menettelyyn, jolla oikeudentuntoiset ja selkärankaiset rakennusvalvontavirkamiehet sekä rakennuslautakunnan luottamushenkilöt on saatettu kaupungin kehittämispyrkimyksien "vastustajiksi", koska eivät antautuneet ylimmän virkamiesjohdon oikeudettomaan painostukseen.

Ilpo Henttinen Rakennustarkastusyhdistyksen oikeudellisen neuvontarenkaan jäsen Varkaus

Äänestä
  • Iisalmen kaupungintalo on oikea mädännäisyyden syntylähde.Kyseisessä paikassa on tarkat ohjeet partavesien ja deodoranttien käytöstä mutta TYÖPAIKKAKUSETUS on ollut arkipäivää.On järkyttävää lukea lehdestä,kuinka kymmeniä vuosia kaupungin palveluksessa ollut rakennustarkastaja,puolustettuaan lakia,lähtee sairasloman kautta eläkkeelle. Sama,suoraan sanoen jatkuva vittuilu,on pop niillä Iisalmen työpaikoilla,joissa on johtajana jokin kepulais-valtuutettu.Näitä kahdella tuolilla istujia täällä riittää.

    Äänestä

  • kainaloon ja rikosilmoituksen tekoon!Kaupunginjohtaja Harju ja tekninen johtaja Räisänen vastaamaan kokouksen häiritsemisestä ja päätöksenteon vaikeuttamisessta.-Tästä tämä alkaa.

    Äänestä

  • Kokousasiakirjat kirjoitti:

    kainaloon ja rikosilmoituksen tekoon!Kaupunginjohtaja Harju ja tekninen johtaja Räisänen vastaamaan kokouksen häiritsemisestä ja päätöksenteon vaikeuttamisessta.-Tästä tämä alkaa.

    Sama se on laki kunnan loisilla ja tuulimyllyn pyörittäjillä kuin muillakin! PRKL.

    Äänestä

  • Kokousasiakirjat kirjoitti:

    kainaloon ja rikosilmoituksen tekoon!Kaupunginjohtaja Harju ja tekninen johtaja Räisänen vastaamaan kokouksen häiritsemisestä ja päätöksenteon vaikeuttamisessta.-Tästä tämä alkaa.

    Lautakunnan pöytäkirjasta poimittua:

    Poikkeukset

    (siis lain, asetuksen ja määräysten vastaisia)

    -   rakennus ylittää asemakaavaan merkityn rakennusalan rajan
    -   ajoneuvoliittymät Kilpivirrantiehen ja Tornikatuun on suunniteltu alueelle, jolle liittymän rakentaminen on kielletty
    -   tontille istutettavat puurivit on esitetty sijoitettavaksi asemakaavasta poiketen osittain tontin rajalle ja osittain tontin ulkopuolelle Kilpivirrantien alueelle, asemakaavassa tontin itärajalle istutettavaksi määrättyä puuriviä ei ole esitetty suunnitelmassa
    -   Karjalankadun puoleinen kevyen liikenteen väylä on rakennettu osittain tontille
    -   rakennusoikeutta ylitetään 67 m2, rakennusasetuksen 152 § 2 mom. nojalla voidaan sallia 6 m2:n suuruinen ylitys tiilellä verhottujen ulkoseinien osalta
    -   vähittäiskaupan suuryksikkö sijoitetaan maakunta- ja yleiskaavan keskustatoiminnoille varatun alueen ulkopuolelle; aluetta ei ole asemakaavassa erityisesti osoitettu vähittäiskaupan suuryksikön sijoittamista varten

    Suuryksikkö vaatii noin 70.000 asukkaan asukaspohjan!

    http://www.kuluttajat-konsumenterna.fi/docs/kaupan_suuryksikot.html

    Mutta sinällään rakennuttaja on reilu; aikoo istuttaa naapurin tontillekin. Olikohan joku kohta suunnitelmassa oikein ja määräysten mukainen?

    Tampereella ajatellaan näin:
    " Suunnittelumääräys:
    Merkinnän osoittamalle alueelle saa sijoittaa seudullisesti merkittävän, erikoiskaupan myymälätiloja sisältävän, vähittäiskaupan suuryksikön. Merkintä mahdollistaa Tampereen kaupunkiseudun ulkopuolella myös päivittäistavarakaupan myymälätilojen sijoittamisen alueelle. Päivittäistavarakaupan sijoittumisedellytykset ja mitoitus tulee erikseen selvittää yksityiskohtaisen kaavoituksen yhteydessä.

    Suuryksikön mitoituksessa ja tarkemmassa sijoittumisessa on otettava huomioon seudun palvelurakenteen tasapainoinen kehittäminen siten, ettei vähittäiskaupan suuryksikkö aiheuta palvelutarjonnassa alueellisia tai väestöryhmittäisiä palveluiden saavutettavuuteen vaikuttavia merkittäviä haitallisia muutoksia. Aluetta ei saa myöskään ottaa käyttöön ennen kuin alueelle johtavat liikennejärjestelyt on toteutettu sinne sijoitettavan toiminnan laajuuden edellyttämällä tavalla."

    Iisalmessa on sopivan kokoisia "yksiköitä", eipä ole tarvinnut Kuopioon lähteä ostoksille.
    Ja tulevaisuudessa ja nyt Netistä saa tarvittavat erikoistuotteet tilaamalla.

    Äänestä

  • Kokousasiakirjat kirjoitti:

    kainaloon ja rikosilmoituksen tekoon!Kaupunginjohtaja Harju ja tekninen johtaja Räisänen vastaamaan kokouksen häiritsemisestä ja päätöksenteon vaikeuttamisessta.-Tästä tämä alkaa.

    Tämä asiahan näytää hekiseltä väkivallalta rak.tarkastajaa kohtaan?
    Mitä tekevät valtuutetut,joille on annettu valtakirja hoitaa asioita avoimesti ja kertoa niistä äänestäjille.
    Vaalit tulee-kuka jatkaa.

    Äänestä

Olisiko niin, että yksi isäntä, joka myy tontit myöntää siihen rakennusluvatkin. Tällä menettelyllä estetään hiertymät eri organiosaatioiden välillä.

Äänestä
  • Sinulla mahtaa olla paljon tonttimaita hallussasi? Perintöjä?

    Eihän se hierrä kun yksi määrää, varsinkaan sitä, joka määrää!

    Taidat olla oikein "syvällinen" ajattelija KEPU:sta?

    Äänestä

  • Kulakki? kirjoitti:

    Sinulla mahtaa olla paljon tonttimaita hallussasi? Perintöjä?

    Eihän se hierrä kun yksi määrää, varsinkaan sitä, joka määrää!

    Taidat olla oikein "syvällinen" ajattelija KEPU:sta?

    omistaa vaikka muutama aari kaupungin kuppeesta.paljoko sinulla on?

    Äänestä

  • Kulakki? kirjoitti:

    Sinulla mahtaa olla paljon tonttimaita hallussasi? Perintöjä?

    Eihän se hierrä kun yksi määrää, varsinkaan sitä, joka määrää!

    Taidat olla oikein "syvällinen" ajattelija KEPU:sta?

    niin älyät mistä on kysymys. Kuntaselvittelijän juttu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietäjätekijä kirjoitti:

Eikös Iisalmessa tiedetä, että virkamiehet ovat vain renkejä, ja luottamushenkilöt ovat isäntiä/emäntiä.

Kaavoitus ajaa yhteistä etua, ja rakennusvalvonta vahtii kaavoituksen toteutumista, tarvittaessa vaikka poliisin avustaman.

Omaa ynnä kavereidensa etua ajaville johtaja- ja päällikkötason viranhaltijoille on annetttava kenkää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu