Olen täyttänyt juuri 18 ja opiskelen uudessa koulussa. Rinnakkaisella linjalla opiskeleva venäläissyntyinen, reilu parikymppinen mies on iskenyt silmänsä minuun. Kaikki alkoi syksyn alussa kun tulin tähän uuteen kouluun ja meistä tuli ystäviä. Olin hyvin kiinnostunut hänen kotimaansa kulttuurista, koska historia oli peruskoulussa lempiaineeni ja luen edelleenkin historiallisia aineistoja. Neuvostoliitosta ja keskitysleireistä tuli puhuttua siis useita tunteja. Hän oli hyvin otettu siitä, että olen kiinnostunut hänen kulttuuristaan.
Sitten hän alkoi muuttua. Hän tuli usein koulussa juttelemaan minulle syksyn mittaan ja ihmettelin miksi hän tuijottaa minua, ikään kuin vahtien.
Joululomalla luin kirjan Leninistä ja ajattelin jutella hänen kanssaan siitä, kun hän yhtäkkiä tavallisesta puheliaasta tavastaan poiketen sanoi "ei kiinnosta." Hän oli aiemmin ollut innoissaan kun sai puhua kulttuuristaan ja nyt kaikki vaan muuttui, ihan kuin sulake olisi palanut. Luulin ensin, että hän on ehkä kyllästynyt, mutta sitten kun minusta ei kuulunut mitään enää puhelimitse, hän soitti ja kysyi haluaisinko tietää Neuvosto-Venäjästä jotain.
Talvi eteni ja hän muuttui lisää. Hän pyysi minua ulos syömään useita kertoja, maksoi monia leffailtoja ja alkoi lähennellä minua. Olin kuin tykillä ammuttu, kun hän sanoi minua kauniiksi ja halusi pitää minua kädestä. Hänen seuransa alkoi ahdistaa.
Tajusin, että hän oli heittänyt ystävyytemme romukoppaan ja teki kaikkensa viedäkseen kaiken sille "ylemmälle asteelle." Kerran olin suihkussa kun hän tuli soittelemaan kotini ovikelloa ja kun en avannut, hän tunki postilaatikosta 18 suklaakarkkia (18 viittaa ikääni) ja vaaleanpunaisen ruusun (vaaleanpunainen on lempivärini.) Hän soitteli jatkuvasti, kysellen missä olen ja mitä teen - ja KENEN KANSSA.
Nyt hän lähettelee tekstiviestejä, soittelee jopa työpaikalleni! Hän saattaa soittaa minulle myöhään illalla kun olen jo nukkumassa ja saattaa yhtäkkiä ilmestyä oven taakse. Aina kun kohtaamme koulussa, hän haluaa pitää minua kädestä, silitellä hiuksiani ja pitää käsivarsiaan lantioni ympärillä. Hän puhuu minulle venäjää, jota en ymmärrä, mutta olen katsonut sanakirjasta muutaman sanan venäjää osaavan äitini tuella - ja ne ovat olleet pelkkiä kauniita sanoja: "kaunis", "rakas", "ihana"..jne.
Hän pyytää minua jatkuvasti ulos kanssaan ja valittaa sitä, ettei minulla ole paljoa aikaa työn, koulun ja runsaslukuisen perheeni takia (minulla on paljon lemmikkieläimiä.) Hänen mielestään minun pitäisi perua työpäiviäni ollakseni hänen kanssaan.
Viime aikoina olen miettinyt paljon hänen käytöstään. Se todella vaivaa minua ja koulussa olen aina ahdistunut kun muut menevät syömään tai tauolle - silloin piileskelen vessassa tai pistän luokan oven lukkoon. Havaittuaan tämän ovienlukitsemis-ilmiön, hän otti koulustamme aamutöitä siivoojana, jotta hän saisi käyttöönsä koulun yleisavaimet. Näin hän siis pääsee luokkaan sisään.
En pysty sanomaan hänelle, että hänen läsnäolonsa kiusaa minua, koska hän ei anna minulle tilaisuutta. Hän puhuu minulle kauniita ja saa minut ihan lukkoon hellyydenosoituksillaan. Joskus tuntuu että hän lahjoo minua ja kiduttaa itseään, kun seisoo parvekkeeni alla kovassa pakkasessa tai istuu rappukäytävässä juopon naapurini kanssa vain odottaen, että minä menisin koiran kanssa ulos.
Aina kun hän on poissa luotani, ajattelen häntä. Ajattelen kuinka lämmin hänen vartalonsa on kun hän halaa minua tai kuinka ihanaa on istua hämärässä leffateatterissa kun hän pitää minua kädestä. Ajattelen usein, että haluaisin toimia hänen toiveidensa mukaisesti ja vastata hänen tunteisiinsa, mutta kun hän sitten itse tulee paikalle, menen taas lukkoon ja pyrin esittämään kiireistä opiskelijaa. Ahdistukseni johtuu siitä, että entinen poikaystäväni oli huumeita käyttävä alkoholisti, joka sai minut masentumaan - hän romautti itsetuntoni totaalisesti pettämällä ja valehtelemalla minulle.
Tämä venäläiseni ei ole sellainen idiootti. Hän käyttäytyy todella hyvin, on kohtelias ja avulias, hellä ja herkkä - hän ottaa kuitenkin helposti nenäänsä, jos vaikka sanon etten halua olla hänen kanssaan juuri tänään. Hän sanoo sen olevan pahin mahdollinen rangaistus.
Hän on sanonut, että hän haluaisi suudella minua ja kulkea pariskuntana. Hän on tuhlannut aikaansa ja rahojaan aivan pilvin pimein. Kun hän on poissa, unelmoin hänestä. Kun hän on kanssani, pelkään ja ahdistun. En ymmärrä miten joku voi pitää minusta, minusta jolla on erikoinen tyyli - niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Minulla on vahvat mielipiteet ja olen kova suupaltti, olen herkkä suuttumaan ja sitäkin herkempi loukkaantumaan. Olen joskus hyvinkin hanakka tuomitsemaan muita, mutta minulla on yliampuva tarve suojella heikompiani. Olen joskus liiankin rehellinen ja suora. Minulla on 12-vuotiaan varhaisteinin musiikkimaku ja rakastan kauhuelokuvia, olen mahdottoman eläinrakas ja riippuvainen äidistäni vielä 100-vuotiaanakin. Miten kaltaiseeni voi ihastua?
Hän ei jätä minua rauhaan, ei henkisesti eikä fyysisesti - toisaalta en sitä haluakaan, mutta joskus on sekunteja jolloin haluaisin. Hänen hellyydenosoituksensa ja kehunsa tuntuvat olevan liikaa. Ansaitseeko kukaan sellaista huolehtivaista marttyyriä?
En kiellä, ettenkö olisi ihastunut häneen, mutta haluan tietää mitä pelkään - miksi suksi ei vaan luista? Miksi haluan olla pupu, joka pistää päänsä pensaaseen, mutta pensaassa ollessaan haluaakin joutua suden suuhun? Mikä minua vaivaa? Miksen osaa olla jämpti ja mennä suoraan asiaan? Parhaiten tunteistani kertoo Christina Aguileran kappale "Genie In A Bottle." Siinä on tällainen pätkä: "My body's saying let's go, but my heart is saying no. If you wanna be with me, baby there's a price you pay, I'm a genie in a bottle, you gotta rub me the right way.." Tuo kertoo täsmälleen kuinka tunnen, mutta mikä on oikea tapa hieroa tätä lamppua? Tämä ei riipu hänestä, tämä riippuu minusta itsestäni.
Auttakaa. En halua pudota pohjaa alemmaksi.
Sitten hän alkoi muuttua. Hän tuli usein koulussa juttelemaan minulle syksyn mittaan ja ihmettelin miksi hän tuijottaa minua, ikään kuin vahtien.
Joululomalla luin kirjan Leninistä ja ajattelin jutella hänen kanssaan siitä, kun hän yhtäkkiä tavallisesta puheliaasta tavastaan poiketen sanoi "ei kiinnosta." Hän oli aiemmin ollut innoissaan kun sai puhua kulttuuristaan ja nyt kaikki vaan muuttui, ihan kuin sulake olisi palanut. Luulin ensin, että hän on ehkä kyllästynyt, mutta sitten kun minusta ei kuulunut mitään enää puhelimitse, hän soitti ja kysyi haluaisinko tietää Neuvosto-Venäjästä jotain.
Talvi eteni ja hän muuttui lisää. Hän pyysi minua ulos syömään useita kertoja, maksoi monia leffailtoja ja alkoi lähennellä minua. Olin kuin tykillä ammuttu, kun hän sanoi minua kauniiksi ja halusi pitää minua kädestä. Hänen seuransa alkoi ahdistaa.
Tajusin, että hän oli heittänyt ystävyytemme romukoppaan ja teki kaikkensa viedäkseen kaiken sille "ylemmälle asteelle." Kerran olin suihkussa kun hän tuli soittelemaan kotini ovikelloa ja kun en avannut, hän tunki postilaatikosta 18 suklaakarkkia (18 viittaa ikääni) ja vaaleanpunaisen ruusun (vaaleanpunainen on lempivärini.) Hän soitteli jatkuvasti, kysellen missä olen ja mitä teen - ja KENEN KANSSA.
Nyt hän lähettelee tekstiviestejä, soittelee jopa työpaikalleni! Hän saattaa soittaa minulle myöhään illalla kun olen jo nukkumassa ja saattaa yhtäkkiä ilmestyä oven taakse. Aina kun kohtaamme koulussa, hän haluaa pitää minua kädestä, silitellä hiuksiani ja pitää käsivarsiaan lantioni ympärillä. Hän puhuu minulle venäjää, jota en ymmärrä, mutta olen katsonut sanakirjasta muutaman sanan venäjää osaavan äitini tuella - ja ne ovat olleet pelkkiä kauniita sanoja: "kaunis", "rakas", "ihana"..jne.
Hän pyytää minua jatkuvasti ulos kanssaan ja valittaa sitä, ettei minulla ole paljoa aikaa työn, koulun ja runsaslukuisen perheeni takia (minulla on paljon lemmikkieläimiä.) Hänen mielestään minun pitäisi perua työpäiviäni ollakseni hänen kanssaan.
Viime aikoina olen miettinyt paljon hänen käytöstään. Se todella vaivaa minua ja koulussa olen aina ahdistunut kun muut menevät syömään tai tauolle - silloin piileskelen vessassa tai pistän luokan oven lukkoon. Havaittuaan tämän ovienlukitsemis-ilmiön, hän otti koulustamme aamutöitä siivoojana, jotta hän saisi käyttöönsä koulun yleisavaimet. Näin hän siis pääsee luokkaan sisään.
En pysty sanomaan hänelle, että hänen läsnäolonsa kiusaa minua, koska hän ei anna minulle tilaisuutta. Hän puhuu minulle kauniita ja saa minut ihan lukkoon hellyydenosoituksillaan. Joskus tuntuu että hän lahjoo minua ja kiduttaa itseään, kun seisoo parvekkeeni alla kovassa pakkasessa tai istuu rappukäytävässä juopon naapurini kanssa vain odottaen, että minä menisin koiran kanssa ulos.
Aina kun hän on poissa luotani, ajattelen häntä. Ajattelen kuinka lämmin hänen vartalonsa on kun hän halaa minua tai kuinka ihanaa on istua hämärässä leffateatterissa kun hän pitää minua kädestä. Ajattelen usein, että haluaisin toimia hänen toiveidensa mukaisesti ja vastata hänen tunteisiinsa, mutta kun hän sitten itse tulee paikalle, menen taas lukkoon ja pyrin esittämään kiireistä opiskelijaa. Ahdistukseni johtuu siitä, että entinen poikaystäväni oli huumeita käyttävä alkoholisti, joka sai minut masentumaan - hän romautti itsetuntoni totaalisesti pettämällä ja valehtelemalla minulle.
Tämä venäläiseni ei ole sellainen idiootti. Hän käyttäytyy todella hyvin, on kohtelias ja avulias, hellä ja herkkä - hän ottaa kuitenkin helposti nenäänsä, jos vaikka sanon etten halua olla hänen kanssaan juuri tänään. Hän sanoo sen olevan pahin mahdollinen rangaistus.
Hän on sanonut, että hän haluaisi suudella minua ja kulkea pariskuntana. Hän on tuhlannut aikaansa ja rahojaan aivan pilvin pimein. Kun hän on poissa, unelmoin hänestä. Kun hän on kanssani, pelkään ja ahdistun. En ymmärrä miten joku voi pitää minusta, minusta jolla on erikoinen tyyli - niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Minulla on vahvat mielipiteet ja olen kova suupaltti, olen herkkä suuttumaan ja sitäkin herkempi loukkaantumaan. Olen joskus hyvinkin hanakka tuomitsemaan muita, mutta minulla on yliampuva tarve suojella heikompiani. Olen joskus liiankin rehellinen ja suora. Minulla on 12-vuotiaan varhaisteinin musiikkimaku ja rakastan kauhuelokuvia, olen mahdottoman eläinrakas ja riippuvainen äidistäni vielä 100-vuotiaanakin. Miten kaltaiseeni voi ihastua?
Hän ei jätä minua rauhaan, ei henkisesti eikä fyysisesti - toisaalta en sitä haluakaan, mutta joskus on sekunteja jolloin haluaisin. Hänen hellyydenosoituksensa ja kehunsa tuntuvat olevan liikaa. Ansaitseeko kukaan sellaista huolehtivaista marttyyriä?
En kiellä, ettenkö olisi ihastunut häneen, mutta haluan tietää mitä pelkään - miksi suksi ei vaan luista? Miksi haluan olla pupu, joka pistää päänsä pensaaseen, mutta pensaassa ollessaan haluaakin joutua suden suuhun? Mikä minua vaivaa? Miksen osaa olla jämpti ja mennä suoraan asiaan? Parhaiten tunteistani kertoo Christina Aguileran kappale "Genie In A Bottle." Siinä on tällainen pätkä: "My body's saying let's go, but my heart is saying no. If you wanna be with me, baby there's a price you pay, I'm a genie in a bottle, you gotta rub me the right way.." Tuo kertoo täsmälleen kuinka tunnen, mutta mikä on oikea tapa hieroa tätä lamppua? Tämä ei riipu hänestä, tämä riippuu minusta itsestäni.
Auttakaa. En halua pudota pohjaa alemmaksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Auts. Kunpa voisin jotenkin auttaa, mutta en nyt osaa antaa mitään neuvoja, joista todella olisi apua.
Ymmärrän, että olet ahdistunut. Anteeksi, mutta tuo mies kuulostaa jollain tasolla läheisriippuvaiselta. Kun on rakastunut, haluaisi tietenkin olla koko ajan kultansa kanssa, mutta tuo menee kyllä överiksi. Sinulla on todellakin oikeus olla välillä omassa rauhassa! Ei kukaan jaksa tuollaista "ahdistelua" koko ajan, edes omalta ihastukselta. Pystyisitkö mitenkään keskustelemaan miehen kanssa? En keksi mitään muuta ratkaisua.
Tsemppiä!
Kelaa miltä vanhemmiltas tuntuu ku kerrot että seukkaat venäläisen kanssa? Kuvottavaa minusta...
Nimimerkki haplaiplaipali taitaa olla pahimman sortin rasisti. Sellaiset ihmiset saisivat mennä ja vetää itsensä hirteen, oikein korkealle vaikka julkiseen lyhtytolppaan.
Venäläiset ovat kohteliaita ja hyvinkasvatettuja, sen tiedän kun mulla on venäläinen kirjekaveri ja venäläinen naapuri, joka teitittelee vaikka olen sitä varmaan 20 vuotta nuorempi!
Ota tilaisuudesta kiinni, tyttö! Anna mennä, äläkä epäröi!
Venäläisiä on niin paljon. On hyväkäytöksisiä ja aivan paskiaisia, niinkun suomalaisakin. Voisko olla mahollista että tää kyseinen venäläinen ei oiskaan niitä uimahallin ovia ja lukkoja pölliviä turhuuksien huippuja, vaan aivan asiallinen kaveri?
Siis... ei vissiin joku rasisti ole ei... ... Taitais olla asenteessa vähän miettimistä...
alat alistaan sitä. Se haluaisi susta selvästi itelleen dominan.